Archive for marraskuu, 2012

Kaamosjazzin esiintyjä sai tylyn vastaanoton Saariselällä

by Arto.

Kaksi hienoa albumia tehneen, tunturijazzia soittavan Kuru-yhtyeen liiderin Jarkko Niirasen rakkaus Lappiin koki aikamoisen kolauksen viikonloppuna, kun hän saapui Kaamosjazziin esiintymään ja majapaikkaansa Riekonlinnaan Saariselällä.

Oululaismuusikko Jarkko Niiranen ihmettelee vastaanottoaan Facebookissaan.

– Monenlaista sitä on tullut jo koettua, mutta kerta se on ensimmäinen. Kun tulet keikkapaikalle ja check-in:n yhteydessä henkilökunta sanoo ensimmäisenä, että minun on maksettava ensimmäinen yö käteisellä etukäteen.

– Eish…Tästä ei ole enää kovin pitkä matka siihen, että voi ruveta maksamaan järjestäjille, että saa käydä keikalla ja yleisölle, että vaivautuvat paikalle.

Lappi on laaja maa, mutta ei uskoisi, että palvelu näin härskiksi menee, sillä jatkoakin seurasi.

– Kun täytin lomaketta ja kysyin pitääkö mun täyttää myös puhelinumerotiedot, niin respan tyttö sanoi, että pitää. ”Jos vaikka tarvii soittaa poliisia paikalle.”

– Voi olla että oli läppä tai sitten jollain kaimalla on ollut Riekonlinnassa aika kovat bileet aiemmin.

Jarkko Niiranen ei luonnollisestikaan yöpymistään maksanut, sillä sehän kuuluu festivaalijärjestäjälle, jollei maailmankirjat ole Saariselällä pantu uusiksi.

– Saavat selvitellä keskenään. Katotaan tuleeko vielä lasku perästä, kirjoittaa Niiranen, joka esiintyi Kaamosjazzeissa yhdessä kitaristi Terho Keskitapion kanssa kolmeen eri otteeseen.

Ensimmäinen keikka muuten oli juuri saapumisiltana kyseisessä Riekonlinnassa yhdessä M. A. Nummisen Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin kanssa, joten mahtoi muusikolla olla hyvät fiilikset esiintyä.

 

Meänland huutaa ja pauhaa Mataringissä ja Torniossa

by Arto.

The Meänland ja road movien keskushenkilöt Markus ja Tony yhteispotretissa

Kovassa huudossa oleva haaparantalainen the Meänland esiintyy huomenna lauantaina klo 18.00. Ruotsin aikaa Mataringin Kansankorkeakoululla  ja 4. joulukuuta klo 19.00 Suomen aikaa Tornion Musiikkitalolla yhdessä räp-poppoo Ryysyrannan kanssa.

Viikko sitten Ruotsin tv kävi panemassa purkkiin pari Meänlandin biisiä. Ne tulevat kolmeosaiseen ohjelmaan, jossa Markus Fagervall ja Tony Björkenvall ajavat vanhalla Volvolla ympäri Ruotsin Tornionlaaksoa ja keräävät musiikillisia ääniä ”Väylän pyörtheistä”.

Meänland on herättänyt huomiota myös Suomenkin puolella, kiitos koko valtakuntaan leviävän, suositun radio-ohjelman Anonyymit Kotikiusatut(AKK), joka lanseerasi suurelle yleisölle biisin S`ole mikhään, jota on Youtubessakin kuunneltu jo yli 20 000 kertaa.

Nyt tälle suosikkibiisille on tullut odotettu jatko-osa Akka huutaa ja pauhaa, joka on myös Anonyymien Kotikiusattujen tulevalla soittolistalla.

Piakkoin julkaistavalle CD-eepeellekin tulevan kappaleen demoversiota soitin kahdelle arvostetulle musiikki-ihmiselle, toimittaja Waldemar ”Iso Musta”  Walleniukselle ja muusikko Hannu Sahalle.

Yhteinen lausuma oli hauska ja jälkimmäinen vielä kommentoi lisäksi: ” Hyvä mielihän tästä tulee. Tyylikäs fuusio kansanmusiikkia ja laulua sekä reggaen peruselementtien hallintaa. Talonpoikaisreggae-määritelmä tuntuu olevan mitä hienoimmin kohdallaan.”

 

Motelli Skronkle ja Moses Hazy mukana Oulun SOJO!-vaihtoehtofestivaaleilla

by Arto.

Motelli Skronkle

Kulttuuriosuuskunta Surnu järjestää ensimmäisen SOJO! -kaupunkifestivaalin 28.11. – 1.12.2012 Oulussa. Luvassa on runsaasti elinvoimasta musiikkia ja performanssia valtavirtojen ulkopuolelta. Ilmaista ja ikärajatonta päiväohjelmaa on Kulttuuritalo Valveella sekä kohtuuhintaisia iltaklubeja ympäri Oulua.

Festivaalin itseoikeutetuksi päätösesiintyjäksi on saatu Motelli Skronkle. Kajaanissa vuonna 1983 syntynyt vaihtoehtomusiikin, teatterin ja performanssin maailmoja venyttelevä ja yhdistelevä veteraanikokoonpano esiintyy lauantaina 1.12. ensimmäistä kertää Oulussa pitkään, pitkään aikaan.

Muina kovina etelän vahvistuksina juhlille voidaan mainita jännittävän hypnoottinen roots-yhtye Talmud Beach ja power pop-trio Little Small Somethings, joka koostuu muun muassa Kotoisat Sävyt- ja Suomen Tulli-yhtyeistä tutuista soittajista. Molemmat yhtyeet esiintyvät ensimmäistä kertaa Oulussa.

Ohjelmiston runkona toimii elokuussa Oulun Juhlaviikoilla kantaesitetty, tajunnan räjäyttävä Raunio-ooppera, jonka kolmen esityksen ympärille muu festivaalin ohjelma rakentuu.

Suoraan oopperalavalta on juhlille löytynyt esiintymään useita Surnu-teatterin kantavia voimia sisältäviä bändejä, kuten pitkästä aikaa esiintyvä, Suomen parhaaksi livebändiksikin rankattu Moses Hazy ja tulevaisuudet toivot Blood Sausage Boys, Tommi Saha & Vapaat Kuviot, Matalat Majat ja Tuomas Henrikki & Black Peräkärry.

Iltaklubit järjestetään 45 Specialissa, Nuclear Nightclubilla ja Ykän pubissa, ja sisään tulee pääsemään palvelumaksuineen viidellä eurolla per ilta. Valveen lisäksi vapaamuotoista iltapäiväohjelmaa on tarjolla myös lauantaina Kulttuuribingolla ”Soppaa ja suhinaa”-klubin muodossa.

Ke 28.11. @ 45.Special: Moses Hazy, Tuomas Henrikki & Black Peräkärry .

To 29.11. @ Nuclear Nightclub: Rockmans, Tommi Saha & Vapaat kuviot, Little Small Somethings

Pe 30.11. @ Ykän pub: Talmud Beach, 2-7 miehen trio

La 1.12. @ 45.Special: Motelli Skronkle, Matalat Majat, Rauni O.

Kuuntele muutamaa  SOJO-bändiä  täältä:   http://soundcloud.com/surnu/sets/sojo-kebox

 

Jimi Hendrix tiistaina 70 vuotta ja uusi albumi haudan takaa

by Arto.

MAAILMALTA  Jimi Hendrix olisi täyttänyt 27. marraskuuta 70 vuotta. Legendaarisen kitaristineron muistoa kunnioitetaan 1.päivä maaliskuuta julkaistavalla People, Hell & Angels –albumilla, joka sisältää 12 ennenjulkaisematonta kappaletta, ja joita Hendrix työsti ilman muita Jimi Hendrix Experienceen jäseniä. People, Hell & Angels näyttää täysin uuden puolen legendaarisesta kitaristista.

Vuoden 1968 alussa Jimi Hendrix oli levoton ja halusi säveltää uutta musiikkia vanhojen ystävien ja uusien kokoonpanojen kanssa, rauhassa ja piilossa isolta yleisöltä ja menestykseltä joita miehen edelliset levyt olivat saavuttaneet. Nämä kaksitoista äänitystä tuovat esille Hendrixin ominaistyylistä poikkeavaa uutta soundia ja levyn sanotaan esittelevän hienointa kitarointia Hendrixiltä sekä kehitystä säveltäjänä, muusikkona sekä tuottajana.

Hendrix työskenteli studiossa uusien muusikkojen kanssa kuten Stephen Stills (Buffalo Springfield), rumpali Buddy Miles, Billy Cox, luoden uutta vaihetta jo valmiiksi menestyksekkäällä urallaan. Toisin kuin kilpailijansa the Beatles tai Bob Dylan, Hendrix omisti kaikkien kappaleidensa oikeudet ja sai näin ollen äänittää musiikkiaan rauhassa yksityisillä studioilla. Hendrix vietti tuntikausia  New Yorkin Record Plant ja Hit Factory –studioilla sekä omalla Electric Lady Studiolla Greenwich Villagessa.

Lopullisen tuotannon albumille hoitivat Janie Hendrix, Eddie Kramer ja John McDermott. Eddie Kramer ja Jimi Hendrix tapasivat ensimmäisen kerran Lontoon Olympic Studiolla 1967 ja heidän välilleen kehittyi erityinen suhde. Kramer olikin mukana tuottamassa kaikki Hendrixin uran levyt ja äänitti kuuluisat konsertit Woodstockissa vuonna 1969. Vuodesta 1997 lähtien Eddie Kramer, Janie Hendrix ja John McDermott ovat valvoneet jokaisen Jimi Hendrix –julkaisun tuotantoa.

Jimi Hendrixin julkaisuja ja oikeuksia valvovan perheyhtiö Experience Hendrix LLC:n johtaja ja Jimi Hendrixin sisar Janie L. Hendrix kommentoi tuoretta julkaisua seuraavasti:

”We’re thrilled to be able to release People, Hell & Angels during the celebration of the 70th anniversary of my brother’s birth. The brilliance of the album serves to underscore what we’ve known all along: that there has never been and never will be a musical force equal to his and that we cherish and take inspiration of what he left us both now and for many generations to come…simply eternity.”

* * * * *

People, Hell & Angels – Track by Track

 Earth Blues

Totally unlike the version first issued as part of Rainbow Bridge in 1971, this December 19, 1969 master take features just Hendrix, Billy Cox and Buddy Miles–stripped down funk at its very origin.

 Somewhere

This newly discovered gem was recorded in March 1968 and features Buddy Miles on drums and Stephen Stills on bass. Entirely different from any previous version fans have ever heard.

Hear My Train A Comin’

This superb recording was drawn from Jimi’s first ever recording session with Billy Cox and Buddy Miles–the powerhouse rhythm section with whom he would later record the groundbreaking album Band Of Gypsys.                                                                                               Jimi shared a deep love for the blues with Billy Cox and Buddy Miles. Both musicians understood Jimi’s desire to create what he described as a ’new type of blues’. Jimi’s menacing lead guitar is the centerpiece of this dramatic addition to his remarkable legacy.

 Bleeding Heart

This Elmore James masterwork had long been a favorite of Jimi’s. He had performed the song earlier that year with the Experience in concert at the Royal Albert Hall and had attempted to capture the song in New York studio sessions during the weeks that followed. Recorded at the same May 1969 session as ”Hear My Train A Coming,” the track conveys Jimi’s firm understanding of the arrangement and tempo he desired. Before they began, Jimi instructed Cox and Miles that he wanted to establish a totally different beat than the standard arrangement. He then kicked off this amazing rendition that was nothing like any other he had ever attempted.

 Let Me Move You

In March 1969, Jimi reached back to another old friend, saxophonist Lonnie Youngblood. Before he was discovered by Chas Chandler in the summer of 1966, Jimi had contributed guitar as a nondescript studio sideman for Youngblood and such infectious rhythm and blues styled singles such as ”Soul Food”. This March 1969 session features Hendrix and Youngblood trading licks throughout this never before heard, high velocity rock and soul classic.

 Izabella

In the aftermath of the Woodstock festival, Jimi gathered his new ensemble, Gypsy Sun & Rainbows, at the Hit Factory in August 1969 with engineer Eddie Kramer. ”Izabella” had been one of the new songs the guitarist introduced at the Woodstock festival and Jimi was eager to perfect a studio version. This new version is markedly different from the Band Of Gypsys 45 rpm single master issued by Reprise Records in 1970 and features Larry Lee, Jimi’s old friend from the famed rhythm & blues ’chitin’ circuit’, on rhythm guitar.

 Easy Blues

An edited extract of this gorgeous, free flowing instrumental was briefly issued as part of the long-out-of-print 1981 album Nine To The Universe. Now nearly twice as long, the track offers fans the opporutnity to enjoy the dramatic interplay between Jimi, second guitarist Larry Lee, Billy Cox and drummer Mitch Mitchell.

 Crash Landing

Perhaps known as the title song for the controversial 1975 album that featured Hendrix master recordings posthumously overdubbed by session musicians, this April 1969 original recording has never been heard before. Jimi is joined here by Billy Cox and drummer Rocky Isaac of the Cherry People to record this thinly veiled warning to his girlfriend Devon Wilson.

 Inside Out

Jimi was fascinated by the rhythm pattern that would ultimately take form as ”Ezy Ryder”. Joined here by Mitch Mitchell, Jimi recorded all of the bass and guitar parts for this fascinating song–including a dramatic lead guitar part amplified through a Leslie organ speaker.

 Hey Gypsy Boy

The roots of Jimi’s majestic ”Hey Baby (New Rising Sun)” trace themselves to this March 1969 recording. Unlike the posthumously overdubbed version briefly issued as part of Midnight Lightning in 1975, this is original recording that features Jimi joined by Buddy Miles.

Mojo Man

Jimi would lend a hand to Albert & Arthur Allen, the vocalists known as the Ghetto Fighters, whom he had befriended in Harlem long before he achieved fame with the Experience. When the two recorded this inspired, previously unreleased master at the legendary Fame Studios in Muscle Shoals, Alabama they took it back to Hendrix at Electric Lady Studios. Jimi knew just what to do to elevate the recording beyond contemporary R & B to the new hybrid of rock, rhythm and blues he was celebrated for.

 Villanova Junction Blues

Long before his famous performance of this song at Woodstock, Jimi recorded this studio version with Billy Cox and Buddy Miles at the same May 1969 session which yielded ”Hear My Train A Comin'” and ”Bleeding Heart” also featured on this album. Never fully finished, the song stands as an example of the fertile ideas he hoped to harness and bring to fruition.

www.jimihendrix.com

 

 

Kaamosjazzin tähtinä M. A. Numminen, Mariska ja Niko Ahvonen

by Arto.

M.A.Numminen, Suomen Gene Krupa, Tornion järjestötalolla (Kuva:AJ)

EU: n pohjoisin ja yksi Suomen vanhimmista jazztapahtumista Kaamojazz järjestetään tulevana viikonloppuna 22.–25.marraskuuta Saariselällä ja Tankavaarassa jo 32.kertaa.

Tänä vuonna Kaamosjazzeilla tullaan kuulemaan, näkemään ja kokemaan Uusrahvaanomainen Jazzorkesteri (M.A. Numminen, Pedro Hietanen, Jani Uhlenius ja Pekka Sarmanto), Mariska & Pahat Sudet (Jaakko Jakku, Klaus Suominen ja Luis Herrero), Swingstett(Jaana Raivio, Kari Veisterä, Taisto Kangas, Aaro Niemelä, Esko Granroth ja Nappi Oksa), Jarkko Niiranen & Terho Keskitapio sekäKaamosjazz House Bandin (Lasse Sirkko, Antti Ikola, Tuomo Dahlblom ja Topi Kurki) kanssa esiintyvät Johanna Iivanainen ja Niko Ahvonen.

Kaamosjazzin historia on pitkä ja vaiherikas. Se on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella innokkaiden talkoolaisten suosiollisella avustuksella. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Kauko Launoselle, tapahtuman Grand Old Manille, jonka vahvan panoksen ja tinkimättömän asenteen ansiosta Kaamosjazzit järjestettiin 30 kertaa. Vuonna 2011 tapahtuman vetovastuu siirtyi Kaamosjazz ry:ltä Pohjois-Lapin Matkailu Oy:lle, joka jatkaa historiankirjoitusta yhteistyössä Saariselän ja Tankavaaran alueen yritysten kanssa hyvässä jazz-hengessä.

Ski Saariselkä avaa laskettelukauden Kaamosjazzien tahtiin. After Ski:ssä 24.11. klo 15 alkaen esiintyy Uusrahvaanomainen Jazzorkesteri. Konserttiin on vapaa pääsy. Lisätietoja: www.skisaariselka.fi

 

Katja Lukin sai Ann-Christinen studioon yli 40 vuoden tauon jälkeen

by Arto.

Ilopillerit Ann-Christine ja Katja Lukin studiossa (Kuva:Petri Kokko)

Läpeensä 1960-luvun meininkiin rakastunut Katja Lukin sai houkuteltua svengaavan vuosikymmenen yhden suurimmista teini-idoleistamme eli Ann-Christinen studioon 43 vuoden tauon jälkeen. Hänen edellinen levytys oli vuonna 1969 Vie vaan/ Liian monta päivää.

Studiopäivän jälkeen Katja on enemmän kuin onnellinen, sillä pitkäaikainen haave duolevytyksestä on toteutunut.

– Mahtava päivä! Kolme biisiä vedettiin purkkiin. Pari Ann- Christinen jo aiemmin levyttämää ja yksi molemmille uusi 1960-luvun cover.

– En vielä uskalla kertoa kappaleiden nimiä, kun en tiedä, mikä julkaistaan ekana, mutta tulee kyllä hyviä biisejä, Katja hehkuttaa.

Katja tutustui Ann-Christineen, jo 2000-luvun alussa Dannyn kautta, mutta vasta äskettäin hän uskaltautui kysymään yhteistyön mahdollisuutta ja homma järjestyi, kun Ann-Christine oli tulossa tämäniltaiseen Dannyn 70-vuotisjuhlakonserttiin Musiikkitalolle.

Parhaiten Katja tunnetaan vielä juuri D´Voices-duosta Dannyn taustalta, mutta pikkuhiljaa hän on puskemassa pinnalle myös omana itsenään.

Pirtsakka Tahdon Yyteriin oli menneen kesän yksi rantabiiseistä ja se on yhä korkealla Tätä Suomi Tanssii-listalla.

Aiemmin Katjalta ovat ilmestyneet 1960-luvun hengessä sinkut Rahiseva rautalanka,Vitamiini, Sykkivä sydän ja O:K. ja seuraavana odotellaan jo pitkäsoittoa, joka varmasti viimeistään nostaa Katjan kaikkien tietoon.

Laulamisen ja keikkailun ohessa Katja opiskelee myös opettajan ammattiin ja hän on tutkinut muun muassa nuorisomuodin rantautumista Suomeen 1960-luvulla. Mielenkiintoista luettavaa, josta lisää löytyy osoitteessa: http://vaylanpyorre.blogspot.fi/2012/07/katja-lukin-nuorisomuodin-ilmiot.html

 

 

Jazzin Finnkampen-tunnelmaa Torniossa

by Arto.

Jaska Lukkarinen

Suomen tunnetuimpiin jazzrumpaleihin kuuluva Jaska Lukkarinen sekä Ruotsin modernin kitarasoundin ykkösnimi Hans Olding tekevät yhteiskiertueen basisti Mattias Welinin ja tenorisaksofonisti Karl-Martin Almqvistin kanssa. Tornion Musiikkitalolla yhtye esiintyy 29.11. klo 19.00.

Ensi keväänä debyyttilevynsä äänittävä Jaska Lukkarinen-Hans Olding Quartet pyrkii tasoittamaan vanhoja Suomi-Ruotsi maaottelun ennakkoasenteita, taisteluperinnettä kuitenkaan kokonaan hylkäämättä.

Vahvassa yhteissoitossa ennakkoluuloton uudistusmieli nivoutuu ruotsalaisille ja suomalaisille muusikoille yhteiseen jazzmusiikin tradition tuntemukseen. Lukkarisen ja Oldingin kauniit mutta myös aggressiiviset sävellykset rikkovat jazzille tyypillisen rytmiikan tahtilajeilla ja epäsäännöllisyyksillä ja komplisoivat perinteisiä harmoniakulkuja.

Hans Olding

– Lähellä oleva Ruotsi on täynnä loistavia jazzmuusikoita, joten tällaista musiikillista kanssakäymistä pitäisi aktiivisesti harrastaa ja mahdollisuuksien mukaan lisätä, Lukkarinen sanoo.

Jaakko ”Jaska” Lukkarinen kuuluu Suomen kysytyimpiin rumpaleihin. Hänet on 10-vuotisellaurallaan valittu Sony Jazz-palkinnon saajaksi 2008 ja Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi 2009 ja hänen soittoaan voi kuulla oman Jaska Lukkarinen Trion lisäksi muun muassa Dalindèon, Honey B & the T-Bonesin,Jukka Eskola Quintetin ja Ricky Tick Big Bandin riveissä.

Hans Olding taas on Ruotsin tunnetuimpia jazzkitaristeja ja kiertää aktiivisesti ympäri Eurooppaa. Palkittu Olding on oman yhtyeensä Hans Olding Quartetin lisäksi soittanut useiden tunnettujen eurooppalaisten muusikoiden kanssa. Olding on myös perustanut arvostettuun asemaan nousseen El Dingo -levy-yhtiön ja levittänyt omalle merkilleen lukuisia kiitettyjä albumeja.