Näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja Peter Franzénin kirjoittama, osin omaelämänkerrallinen esikoisromaani Tumman veden päällä siirtyy pikkuhiljaa valkokankaalle.
Elokuvaa on kuvattu muun muassa sen autenttisilla tapahtumapaikoilla Keminmaassa ja seuraavan kerran talvikuvauksia tehdään pohjoisessa maaliskuussa.
Radio Perämeren haastattelussa Marko Kämäräinen Solar Filmsistä kertoo, että elokuvan ensi-ilta on syyskuussa ja se pidetään Keminmaassa tai Torniossa. Hänen mukaansa vielä haetaan paikkaa, johon mahtuu elokuvaa katsomaan 500-1000 ihmistä.
Äkkiseltään sopivin paikka löytyy Torniosta. Hannulanmäen jäähallissa on järjestetty useita onnistuneita konsertteja ja Euroviisufinaali, jolloin Lordi voitti, oli nähtävissä hallin isolta skriiniltä.
Kokemustakin Torniosta löytyy tällaisen elokuvan ensi-illan järjestämiseen.
Kuka muistaa T. O. R.N.I. O. -päivän 26.9.2002?
Silloin Radio Mafia lähetti koko päivän ohjelmaa Jesperi-klubin pihalta ja ilta huipentui Arto Koskisen ohjaaman Kahlekuningas-elokuvan Suomen ensi-iltaan ja CMX:n loppuunmyytyyn keikkaan Jesperissä. Paikalla oli 400 kuulijaa ja Radio Mafia lähetti keikan suorana koko valtakuntaan.
Alla Kahlekuninkaan tunnuslaulu CMX:n Minun sydämeni on särkynyt.
Perinteinen Ylläs Jazz Blues soi jo kahdeksannentoista kerran 31.1. – 3.2. 2013 tunturin molemmin puolin.
Festivaalin ensitahdit lyödään Äkäshotellissa 31.1. lähes minuutilleen samaan aikaan, kun jazzjuna numero 269 lähtee Helsingin rautatieasemalta kohti Kolaria ja Ylläs Jazz Bluesia.
Jokaista festivaalia on ollut järjestämässä Ylläksen puuhanainen Pirkko Hietaniemi, jolle Väylän Pyörre esitti muutaman tiukan kysymyksen.
Kun olet ollut kokoamassa Ylläs Jazz Bluesin ohjelmaa, onko sen laatiminen muuttunut vuosien varrella helpommaksi vai vaikeammaksi?
– Toisaalta helpommaksi, kun on oppinut tuntemaan niin paljon muusikoita ja bändejä ja äänifirman väkikin tietää jo tarkkaan mistä on kysymys (terveisiä vaan sinne Tornioon Eventworksin porukoille). Helpotus ja suuri apu on myös vakituisesta ja uskollisesta talkooporukasta.
– Toisaalta taas homma on muuttunut vaikeammaksi, kun esiintymispaikat lisääntyvät ja kaikki pitäisi jotenkin saada pysymään kasassa ja kannattavana.
Pohjoisia tuulia Ylläs Jazz Bluesissa 2013 edustavat Tornion satakieli Nina Mya, Pajalan Clapton Örjan Mäki ja tunturijazzia soittava Kuru (feat.Verneri Pohjola), mutta mitä itse suosittelet ?
Nordic Trinity: Mikko Iivanainen, Juhani Aaltonen & Klaus Suonsaari
– Vaikea kysymys. Itse haluaisin ehtiä kuuntelemaan kaikkia, mutta kun olen töissä. Legendaarinen fonisti Juhani Aaltonen soittaa Nordic Trinityssä. Big Blue on loistava. Ehdoton tulevaisuuden menestyjä, joka Euroopassa on ehkä tunnetumpi kuin täällä kotimaassa. Lauantain päiväkonsertissa Aili Ikonen ja Herd panevat vanhoja iskelmiä uuteen uskoon. Se on varmasti mielenkiintoinen konsertti. Nuo mainitsemasi esiintyjät tietenkin ja Äkäslompolo Trad Band Dave Lindholmin kanssa, Honey B, Whistle Bait, Heikki Salo, Ted Russel Kamp, jonka bändissä soittaa muun muassa Tokela.
– Kyllä noita riittää, Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng on varmasti hieno yhdistelmä ja Marko Haavisto on aina yhtä loistava. Monta jäi mainitsematta, kuten Sweet Jeena….ja niin edelleen.
Mukana on myös Suomi-kitaran mestari Esa Pulliainen, millaista settiä häneltä on odotettavissa?
Esa Pulliainen & Vesa Haaja
– Esa on vakituinen Ylläksen kävijä, taitaapa hänellä olla oma mökkikin täällä. Häneltä tullaan kuulemaan kitaravetoista instrumentaalimusiikkia. Ylläkselle saapuvalla triolla Esa soittelee lähinnä pääkaupunkiseudulla kun Agentseilta ehtii. Nyt sattui Agentseille vapaa viikonloppu ja sen muitakin jäseniä on meillä soittamassa; Vesa Haaja ja Juho Hurskainen Whistle Baitissä ja Heikki Sandren Saara Soisalon bändissä.
Olenko oikeassa, että Ylläs Jazzissa on vähän samaa 19 50- luvun nostalgiapoljentoa kuin kesän Ylläs Soikoon-tapahtumassa?
Totta. 50-luvun henkisiä esiintyjiä on paljon tarjolla ja kieltämättä se upposi hyvin kesätapahtumassa, joten mikäpä oli jatkaessa osin samalla linjalla.
Ohjelmassa on paljon mielenkiintoisia duoja . Onko ajatuksena, että musiikki on ruokailun taustamusiikkina?
– Enemmänkin se on käytännön sanelema juttu. Meillä ei ole yhtään hehtaarihallia, johon sopisi tuhansia ihmisiä kerrallaan. Esiintymispaikkoina meillä on muun muassa muutaman kymmenen hengen kota, paljon pieniä ravintoloita ja kahviloita, joihin ei ole suunniteltu tilaa esiintyjille saati heidän kalustolleen. On aivan mahdotonta niissä käyttää isompia kokoonpanoja.
– Pakostakin musiikki tämän tapaisissa tapahtumissa on myös taustamusiikkia ja ruokailijatkin huomioidaan, sillä alkuiltoihin varataan aina rauhallisempaa soittoa.
SUBilla pyörineen Ylläs-Huipulla Tuulee-tv-ohjelman yhtenä tavoitteena oli nuorentaa Ylläkselle tulevaa porukkaa, koskeeko se myös Ylläs Jazz Bluesia?
– Ohjelmassa on aina ollut ja tulee olemaan valinnan varaa kaikenikäisille, muttei tätä mitenkään väkisin yritetä vääntää nuorisotapahtumaksi. Miksi pitäisikään?
Onko koskaan tutkittu Ylläs Jazz Bluesin ikäjakaumaa ja katsotko, että bailaaminen kuuluu paremmin Ylläsjärven puolelle?
– Mitään virallisia tutkimuksia ei asiasta ole tehty, ja mitä bailaukseen tulee, esimerkiksi viime vuonna Erja Lyytisen ja Daven johdolla bailattiin melkoisesti ja Äkäshotellin ohjelmassa on aina ollut bailausmusiikkia. Ikä sinänsä ei ole mikään este bailaamiselle.
– No, suuri osa yleisöstä kyllä on keski-ikäistä, kuten Ylläksellä muutenkin. Ehkä nuorilla ei ole vain aikuisempiin verrattuna niin hyviä mahdollisuuksia lähteä tänne, ainakaan kauempaa.
Kaikkinensa Ylläksen kaamoksenkaatajaisiin on tulossa monipuolinen artistikattaus. Miten sitoisit paketin?
– Idea on sama kuin yleensä aina on ollut. Kolmeen suurimpaan paikkaan esiintyjät valitaan niin, että yhdessä on bluesia, toisessa jazzia ja kolmannessa menevää, tanssittavaakin rytmimusiikkia. Paikat ovat lähekkäin joten ihmisten on helppo passillaan vaihtaa paikkaa kesken iltaakin jos tuo jako ei täysin tyydytä.
Viime vuosina Ylläs Jazz Blues on lisännyt kävijämäärää. Onko vuodelle 2013 tavoitetta?
– Viime talven lipputulot kasvoivat 27 %, ja toivomme vähintään samaa tulosta tänä vuonna. Esiintymispaikkojakin on muutamia enemmän kuin aikaisemmin, myös Ylläsjärvellä.
– Kävijämäärää sinänsä on kuitenkin vaikea laskea, koska festivaalipassi on todella suosittu ja yhdellä passilla yksi ihminen pääsee lähes kaikkiin tilaisuuksiin.
Haaparantalainen Robert Lindmark on todellinen Rolling Stones-fani.
Ensi yönä yhtye heittää minikiertueensa viimeisen keikan rapakon takana Newarkissa, New Jerseyssä ja hänen herätyskello on jo viritetty, sillä konsertti on nähtävissä ensi yönä suorana netin kautta.
Robert aikoo katsoa myös jälkilähetyksen, joka tulee Suomen TV2:sta sunnuntaina klo 23.05.
– Jajamänsan! Päivänselvä juttu, tuumaa aiheesta aina innostunut fani, jonka rakkaus Rollareihin on kestänyt jo 30 vuotta.
Se alkoi yhtyeen Göteborgin konsertista 1982, johon hänen kaverinsa sai hänet houkuteltua ja sen jälkeen se oli menoa. Hän hankki lipun toiseenkin konserttiin ja niiden välissä hän osti ensimmäisen Rollari-levynsä.
– Nyt niitä on 1000 enemmän. Kaikki viralliset Rollari-levyt, plus useimmat ja parhaat bootlegit, lehdet, kirjat, videot, DVD:t…Robert luettelee.
Ennen Rollareita hänellä oli pitempiaikainen suhde the Doorsin musiikkiin ja Haaparannalla hän kävi satunnaisesti konserteissa, kuuntelemassa muun muassa Hurriganesia, Pugh Rogefeldtiä ja Jerry Williamsia, mutta Rollarit olivat toista maata.
Livenä Lindmark on nähnyt bändin lavalla kaikkiaan 23 kertaa. Viimeksi hän kävi katsomassa yhtyeen minikiertueen avajaiskeikan marraskuussa Lontoossa.
Rollarit Lontoossa 25.11. 2012.
– Herregud! Äijät osasivat edelleen soittaa ja sitä paitsi erittäin hyvin. Esiintyjinäkin he tulevat vuosi vuodelta rennommiksi ja varmemmiksi, mies vakuuttaa ja rankkaa Lontoon keikan omaan Top3:een, vuoden 2003 Pariisin ja Tukholman keikkojen rinnalle.
Robert uskookin, että Rollarit tekevät kevään ja kesän kuluessa lisäkonsertteja, sillä sen verran vetreässä iskussa he olivat.
– Aikaisempien vuosien tapaista maailmankiertuetta tuskin tulee, mutta he tulevat varmasti konsertoimaan Euroopan suurissa kaupungeissa; Pariisissa, Frankfurtissa, Berliinissä, Hampurissa, Milanissa, Roomassa, Madridissa, Barcelonassa ja toivottavasti myös Tukholmassa ja Göteborgissa.
Lontoon konsertin huippuhetkiksi Lindmark mainitsee Midnight ramblerin, jossa vieraili kitarassa Mick Taylor ja myös biisit I wanna be your man, Paint it black ja You can’t always get what you want.
Keith 1992 Kööpenhaminassa
Edellisellä Rollareiden kiertueella vuonna 2007, Robert kävi yhtyeen 7: llä keikalla!!! Ikääntymisen myötä liekki ei ole siis osoittanut hiipumisen merkkejä, vaan päivastoin.
– Ei Rollari-biiseihin koskaan kyllästy. Kun on kerran heidän musiikkiinsa koukkuun jäänyt, ei siitä irti pääse, Robert tunnustaa.
Vuosien varrella hän on päässyt tapaamaan Rollareiden jäseniä myös henkilökohtaisesti.
– Suosikki- Rollarini Mick Taylorin olen tavannut useammankin kerran, Keithin hänen soolokiertueella 1992 Kööpenhaminassa ja Mickin New Yorkissa 2006, kertoo Lindmark, joka on myös varapresidenttinä Stonevikings-klubissa, johon kuuluu parikymmentä kaiken Rolling Stonesista tietävää fania, jotka kiertävät paljon keikkoja yhdessä.
”Count Basien yksi pääoivalluksista oli käyttää rytmisektiota bigbandissä eli puhaltimien toistamaa melodista riffiä soitettiin vasten rytmistä kivijalkaa. Tapa, joka myöhemmin suodattui oleelliseksi osaksi rock`n`rollia.”
Näin kirjoittaa Rolling Stone-lehden toimittaja John Swenson orkesterinjohtaja, pianisti ja säveltäjä William ”Count” Basiestä (1904-1984). Hänet keksi vuonna 1936 kykyjenetsijä ja tuottaja John Hammond, joka toi parrasvaloihin aikanaan myös Bob Dylanin ja Stevie Ray Vaughanin.
Count Basiestä tuli yksi jazzin suurista ja hänen orkesterinsa oli alusta asti pelkistä huipuista tehty, sillä ensimmäisessä tusinassa olivat mukana jo muun muassa Billie Holiday, Lester Young, Jo Jones, Freddie Green ja Walter Page. Parhaiten hänet muistetaan kappaleista One o`clock jump, Jumpin`at woodside, Cherokee, Good morning blues ja Hey lawdy mama.
Count Basien musiikkia kuullaan tänään 15.12. klo 18.00 Rovaniemen Korundissa ja huomenna 16.12. klo 18.00. Tornion Musiikkitalolla, pianisti Lenni-Kalle Taipaleen ja Oulu All Star Big Bandin esittämänä.
Suomalaisen kevyen musiikin monipuolisimpiin pianisteihin kuuluva Taipale loi kannuksena 1990-luvun jälkipuoliskolla ensin jazzin kautta merkkipaaluina hänen valintansa Porin vuoden taiteilijaksi 1997 ja seuraavana vuonna hänen trionsa levyttämä albumi Nothing To Hide, joka pääsi ensimmäisenä suomalaisena jazzalbumina kultakantaan.
Musiikillinen repertuaari Taipaleella laajeni ensin Joonas Hytönen Shown kautta ja sitten levytyspuolella savukoskelaisen Jari Marjalan iskelmäalbumin Rakastan Sua Vieläkin myötä(jonka Helsingin Sanomat rankkasi genrensä parhaaksi 2001), mutta kaikkein tärkein musiikillisen maailmankuvan laajentaja Lenni-Kallen itsenä mukaan olivat Vesa-Matti Loirin kanssa tehdyt Ystävän Laulut-levytykset.
Koko kansalle tutuksi Lenni-Kalle on sittemmin tullut myös monen tv-ohjelman kautta, joista mainittakoon Pitkä Kuuma Kesä, Tanssii Tähtien Kanssa ja tulevassa Voice Of Finland-ohjelmassa hänet nähdään myös kapellimestarina.
Kemijärven ensi kesän Iskelmätulet-festivaalin (4.-6.7. 2013) ensimmäiset artistinimet on julkistettu. Ne ovat suositusta tv-sarjasta Vain Elämää uutta potkua saaneet Katri Helena ja Neumann Dingonsa kanssa.
Ensi vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaa viettävä Suomi-iskelmän ikoni Katri Helena on Iskelmätulien yksi suurimmista vetonauloista, sillä faneja häneltä löytyy jokaiselta vuosikymmeneltä. Kaikkiaan Katri-Helenan levyjä on myyty yli 1,5 miljoona ja seinillään hänellä on 1 tuplaplatina, 4 platinaa ja 17 kultalevyä.
Joulukiertueensa Katri Helena joutui perumaan kesällä sairastamansa hinkuyskän vuoksi. Lääkärin määräyksestä hänen täytyy olla yhä laulamatta ja toipua sairaudestaan kunnolla. Katri Helena on viimeksi perunut konsertin yli 20 vuotta sitten. Nyt hän antaa kurkulle ja keuhkoille aikaa parantua ja lupaa palata entistä ehompana ensi vuonna.
– Odotan kiertuetta suuresti ja olen liikuttunut, että ihmiset ovat jaksaneet kuunnella minua viisikymmentä vuotta. Tämä oli unelmani ja on sitä edelleen, kertoo Katri Helena, jonka 50-vuotistaiteilijajuhlakiertue alkaa ensi kesän festivaaleilta ja huipentuu syksyn viihdekonsertteihin.
Dingon keulakuva Neumann on ainoa alkuperäisjäsen tässä 1982 perustetussa yhtyeessä, joka nyt yrittää palata suosioon Robinin taustahenkilöiden Maki Kolehmaisen ja Jimmy Costantinen avulla. Keväällä ilmestyy Dingolta seitsemäs studioalbumi ja esimakua siltä on saatu äskettäin singlellä Facebook, joka on saanut varsin ristiriitaisen vastaanoton.
Mutta Iskelmätulillekin varmasti tullaan kuuntelemaan niitä lauluja, joita Dingo esitti 1980-luvun puolivälissä. Aikaan, jolloin yhtye aiheutti 1960-luvun Beatles-ilmiöön verrattavaa kontrolloimatonta teinihysteriaa ja kaksi ensimmäistä levyä Nimeni on Dingo ja Kerjäläisten valtakunta myytiin yli 300 000 kotiin.
Rocktoimittaja Pasi Kostiainen kirjoittaa Dingon live-levyn (2009) bookletissa muun muassa: ” Yhteislaulua johtaa Pertti Neumann, tietysti. Hänen eläytymisensä kuulostaa ajattomalta. Vaikka Dingon uraan ja Neumannin elämään on mahtunut monenlaisia vastoinkäymisiä, laulaja on on säilynyt uskollisina ihanteilleen. Tulkitessaan nuorukaisena Dingolle kirjoittamiaan kappaleita hän on yhä sama romanttinen soturi, jota yleisö on tottunut rakastamaan Autiotalon, Nahkatakkisen tytön ja monen muun, uudemmankin hitin äänenä. ”
Yhteislaulu raikaa varmasti myös ensi kesän Iskelmätulilla, jonka koko esiintyjälista, lähes 20 artistia, julkistetaan tammikuussa Helsingin Matka -messuilla. Järjestäjien Jari Kaipiaisen ja Aki Karjalaisen mukaan, tapahtuma on ohjelmaltaan entistä laajempi ja he odottavatkin viimevuotisen 8000 kävijämäärän rikkoutuvan, mikäli säät suosivat.
Tampere Beatles Happening tarjoaa 18.- 19. tammikuuta 2013 tuhdin paketin jeejee-musaa Tampere-talossa.
Liverpoolin pitkätukkien ekan sinkun Love Me Do julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta ja sitä muistellaan, mutta paikalla on myös kemiläinen Nine Lives, joka vie kuulijat vieläkin kauemmaksi menneisyyteen eli 1960-luvun ensivuosiin, jolloin nahkatakkiset Beatlet soittivat raakaa rock`n`rollia ja rockabillyä Star Clubilla Hampurissa, eikä maailmanmenestyksestä ollut tietoakaan.
Nine Lives esiintyy lauantain iltapäivässä Sorsapuistosalin Bootleg Barissa yhdessä suomalaisyhtyeiden Urban Crownin (feat.Jay Goeppner), Fifth Floor Bandin ja Blue Jay Wayn kanssa. Ohjelmassa on myös rentoa kisailua Beatles-tietämyksessä. Pubivisaa vetävät Arto ”Pilli” Pajukallio ja Heimo ”Holle” Holepainen ja asiantuntijavieraina nähdään Jake Nyman ja Mauri Kunnas.
Ennen illan Come Together-pääkonserttia, jossa esiintyy Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, huutokaupataan ajankohtaista ja harvinaista Beatles-materiaalia.
Huutokaupan arvokkain esine, saksalaisen valokuvaaja Astrid Kirchherrin signeeraama juliste Beatlesista, on juuri samoilta vuosilta, mistä Nine Livesin Beatles-showkin on tehty, eli 1960-luvun Hampurista.
Taidettaan ovat hyvän asian puolesta signeeranneet myös Mauri Kunnas, Juho K.Juntunen ja Pertti Jarla. Kunnaksen kuva liittyy tuoreeseen Piitles-kirjaan, Juntusen hulvaton pläjäys Kaikkien aikojen The Beatles suomennokset -kokoelmaan ja Jarlalta tarjolla on kaksi Beatles-aiheista Fingerpori-originaalia. Meklarina huutokaupassa toimii Heimo ”Holle” Holopainen. Sen tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen.
Runsasohjelmaiseen lauantaihin sisältyy myös kello 11 Tampereen Tuomiokirkossa Beatles-messu teemalla With a Little Help from My Friends ja tapahtuma päättyy Hard Day’s Night -jameihin, joissa on perinteisesti annettu viimeiset hikipisarat liverpoolilaiselle musiikille.
Tampere Beatles Happeningin perjantai on omistettu pelkästään kansainvälisille Beatles-osaajille. Beatlemania Showssa nähdään brittiyhtyeet The Beatelles ja Revolver, brasiliaisduo Gleison Tulio & Keilla Jovi, italialainen Penny Ladies ja Kemissäkin kesällä ihastuttanut amerikkalaislaulaja Jay Goeppner.
Tampere Beatles Happeningin 65 euron hintainen festivaalipassi on myynnissä Tampere-talon Lipputoimistossa sekä Lippupisteen toimipisteissä ja nettikaupassa. Myös päivälippuja sekä yksittäisiä konserttilippuja on saatavilla.
Nine Lives & Beatles:
” Homma syntyi siitä, että viime kesänä Kemissä oli Beatles-häppeninki päiväsaikaan ja yksi ravintola halusi bändin illaksi. Antti Pasanen etsi bändiä, muttei löytänyt ja kysyi sitten multa, että tehtäiskö jotain. Antti ideoi, että veetään niitä rockeja ja rockabillyjä, mitä Beatles veti ennkuin niistä tuli kuuluisia eli tarkemmin Hampurissa levytettyjä ja soitettuja biisejä. Jotain poimin Decca-demolta ja BBC-nauhoilta. Tietty myös Carl Perkinsiä ja muuta, mitä ne sitten myöhemmin levyttivätkin.
Tampereen Beatles Happening-tapahtuman järjestäjiä oli Kemissä paikalla ja ”after-partyissa” heitettiin B-setti. Päätyivät sitten pyytään meitä Tampereelle ja siellä sitten rokataan komppikitaristi Jari Pöyhösellä vahvistettuna.” (Jarno Tiihonen, kitaristi)
Kesä tulee Kemin talven keskelle, kun ensimmäistä kertaa pohjoiseen saapuvat pianistilegendat Gene Taylor ja Diz Watson. Tukena herroilla on suomalaisen bluesin ykköskaarti, etunenässä Jo`Buddy, Tyko Haapala ja Tommi Laine.
New Orleansin keinuva ja hypnoottinen musiikki valtaa Pakkasukko Blues & Jazzin perjantaina 1.päivä helmikuuta 2013. Luvassa on Missisippijoen suistokaupungin karnevaalimeininkiä ja rytmin ilotulitusta , joten tanssiinkutsu on vastustamaton.
Boogiewoogie-mestareiden lämppärinä toimii tamperelaistunut jenkki Wiley Cousins, jonka menneisyyteen kuuluvat muun muassa soitot Stevie Ray Vaughanin Double Trouble – ja Texas Tornadoes-bändeistä tuttujen muusikoiden kanssa.
Varsinaista kansainvälistä blueseliittiä edustavat kuitenkin Gene Taylor Los Angelesista ja Diz Watson Lontoosta. Molemmat ammentavat samasta leilistä, mutta heidän historiansa on täysin erilainen.
Amerikkalainen Taylor sai kipinän boogie woogien ja bluesin soittoon 8-vuotiaana naapuriin muuttaneiden muusikoiden ansiosta ja ammattimuusikon ura hän aloitti 16-vuotiaana soittamalla Los Angelesin blueskuuluisuuksien Big Joe Turnerin, T-Bone Walkerin, Lowell Fulsonin ja Pee-Wee Craytonin kanssa.
– Kun olin nuori, minut sai halvalla. Olin kuitenkin nopea oppimaan ja minulla oli auto, jolla kuskata vanhoja bluesäijiä ympäriinsä, Taylor on muistellut.
Alkuaikojen keikoilta alkoi myös hänen ikuinen ystävyys blueslaulaja ja -harpisti James Harmanin kanssa, jonka kanssa Gene on tehnyt yhteistyötä koko uransa ajan. Harman on ollut Genelle myös aikamoinen työnvälitystoimisto. Vuonna 1974 Harmanin yhtyeestä hänet bongattiin pariksi vuodeksi Canned Heatiin ja vuonna 1981 neljäksi vuodeksi the Blastersiin, jonka jäsenenä Taylor sai kokea yhtyeen loiston päivät. Neljä kehuttua pitkäsoittoa ja yhtye nähtiin jopa Walter Hillin leffassa Streets of Fire esittämässä biisi One bad stud.
Vuosien varrella Gene on soittanut varsin eri tyylisten muusikoiden kanssa muun muassa Amos Garrettin, Doug Shamin, Ronnie Hawkinsin (The Bandin perustaja), Ricky Nelsonin ja Ken Whitleyn kanssa, mutta parhaiten hänet muistetaan Fabulous Thunderbirsistä, jonka riveissä hän viihtyi 14 vuotta (1993-2006). Useiden levytysten ja maailmankiertueiden lisäksi Genen soittoa kuullaan myös yhtyeen liiderin Kim Wilsonin soololevyillä.
Pianisti Diz Watson ja lyömasoittaja Tony Uter ovat kysyttyjä viihdyttäjiä. He ovat soittaneet jopa Mick Jaggerin tyttären häissä.
Vanha merikarhu, nykyinen pianisti-laulaja Diz ” Honey Bear” Watson saapuu Kemiin yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa,yli 80-vuotiaan lyömäsoittaja Tony ”Groco” Uterin kanssa.
Watsonia pidetään yleisesti koko Euroopan alueen merkittävimpänä New Orleans-musiikin taitajana. Hän on toiminut tiennäyttäjänä muun muassa sellaisille brittiläisille pianistisuuruuksille kuin Jools Holland ja Ben Waters.Hänen kanssa yhteisoitosta intoili aikanaan Champion Jack Dupree ja Fats Dominon ja Professor Longhairin kanssa soittanut puhaltaja Lee Allen on sanonut hänestä: ” Diz on yksi rokkaavimmista pianisteista maailmasssa!”
Watson on julkaissut puolisen tusinaa albumia, joista parhaat ACE recordsille. Varsinainen klassikko on vuonna 1982 julkaistu Diz & the Doormenin Bluecoat Man, jota bluespiireissä pidetään yhä Euroopassa lyömättömänä NO-levynä. Ilmestyessään Bluecoat Man lisäsi Watsoninin kulttimainetta ja hän pääsi yhtyeineen säestämään muun muassa esikuvaansa Dr Johnia hänen Nighttripper-kiertueelle.
On sanottu, että Watson tavoitti Bluecoat Manillä Crescent Cityn hengen, vaikuttuneena Huey ”Piano” Smithin, Amos Milburnen ja James Bookerin soitosta. Myöhemmin ilmestyneistä ACE records-julkaisuista kannattaa mainita myös Rumbalero ja Tonky Honk, joista jälkimmäisellä vierailee fonisti Big Jay McNeely.
Dizin kanssa pitkään maailmaa on kiertänyt lyömäsoittaja Tony Uter. Jamaikan Kingstonissa syntynyt Tony soitti 1950-luvulla risteilyaluksilla jazzia ja latinalaisia rytmejä, mutta muutettuaan vuonna 1961 Lontooseen oli yksi reggaen tienraivaajista ja tunnettiin lempinimellä Groco.
Hän on soittanut muun muassa Bob Marleyn kanssa Exodus-kaudella, Linton Kwesi Johnsonin ja Dennis Bovellin kanssa ja nykyään hän rummuttaa, jos ei ole Watsonin kanssa kiertueella, Jazz Jamaica Allstarsissa ja Asward-laulaja Biggan Skatroniks Jamaicassa.
Kannattaa Uterin uralta mainita myös legendaarinen Edmundo Rossin iso orkesteri, jossa Tony on ollut myös mukana. Yhtyeen rumbat ja salsat ovat varmasti tuttuja kaikille varsinkin teeveen alkuhämärässä kasvaneille.
Näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja Peter Franzénin kirjoittama, osin omaelämänkerrallinen esikoisromaani Tumman veden päällä siirtyy pikkuhiljaa valkokankaalle.
Äkkiseltään sopivin paikka löytyy Torniosta. Hannulanmäen jäähallissa on järjestetty useita onnistuneita konsertteja ja Euroviisufinaali, jolloin Lordi voitti, oli nähtävissä hallin isolta skriiniltä.
