Archive for 2012

Ruotsalainen Amaranthe Kemin Satama Open Airin viimeisin kiinnitys

by Arto.

– Huomioin ryhmän viime kesän Oulun Qstockissa. Se veti Q-teltan, johon hoidettiin tekniikka, ääriä myöten täyteen ja soitti aivan loistavan keikan, kertoo tyytyväinen festivaalipromoottori Markku Köngäs saatuaan Amaranthen mukaan ensi kesän Satama Open Airiin. Ruotsalaisyhtye esiintyy Kemin Ruutinpuistossa 3. elokuuta 2013.

Amaranthe on perustettu vuonna 2008 Göteborgissa ja nimensä se on lainannut Nightwishin Dark Passion Play-albumin kappaleesta.

Vaikka yhtyeen on sanottu saaneen vaikutteita muun muassa  Nightwishiltä ja yhtyeiltä Dead by April ja E-type, Amaranthe on löytänyt  aivan oman musiikillisen konseptinsa, jossa yhdistyy discopop metalliin. Musiikkityylit, jotka monen mielestä erillään kuulostavat tylsiltä, Amaranthen käsittelyssä muuttuvat mielenkiintoisiksi.

Yhtyeen voima piilee kolmessa laulajassa. Elize Ryd hallitsee eurodiskon, Jake E päästelee heavyääniä ja Andy vastaa raa`asta hardcorelaulannasta.

Toistaiseksi Amaranthelta on ilmestynyt omaa nimeä kantava albumi vuonna 2011, josta Soundin Antti Mattila kirjoitti muun muassa: ”Sekoitus ei ole väkinäinen eikä bändi puolipakolla ideaansa myyvä kaupparatsu, vaan kaikki lainehtii luontevasti. Kolmella erityylisellä laulajalla saadaan esiintymiseen väriä ja kontrastia, joka yhdistyy heti Amarantheen eikä kilpailijoihin. Rummut tykyttävät ja puuskuttavat alituiseen ja levyn koko ilmapiiri on kauttaltaan kirpeänraikas ja odottava. Amaranthe on hurja tulokas.”

Yhtyeen seuraava pitkäsoitto ilmestyy maaliskuussa, jota seuraa muutama klubikeikka Suomessa. Sen  jälkeen Amaranthe  suunnistaa Stratovariuksen lämppärinä Euroopan kiertueelle ja kesällä ovat vuorossa sitten festivaalikeikat. Satama Open Airin lisäksi varmistunut on jo esiintyminen Sweden Rockissa.

Raj-Raj Band ensi kesän Högsommarfestin pääesiintyjä Korpikylässä

by Arto.

Supersuosittu Raj-Raj Band vetäisee tälle vuodelle vielä kaksi koko illan showta; 25.12. Pajalassa ja 29.12. Gällivaarassa.

Ensi vuoden keikoista varmistuneita ovat jo 31.5.-1.6 esiintymiset Tukholman Scala-teatterissa ja Ruotsin Korpikylän Högsommarfest (19.-21.7), jonka ehdoton vetonaula Raj-Raj Band on.

Muita varmistuneita artistinimiä ovat myös JP Nyströms, Kongero, Thore & Thuva Härdelin, Karuna, Bengt & Elisabet Martinsson ja  Nilla & Nik Märak.

Ensi kertaa järjestettävä Högsommarfest   haluaa profiloitua kansantanssi-ja –musiikkitapahtumaksi, jossa on myös alan kurssitusta ja paljon muutakin ohjelmaa. http://www.korpikyla.se

 

Elokuvassa Kekkonen saa lappilaiskylän sekaisin

by Arto.

Kekkos-elokuvan tähtirikkaassa näyttelijäkaartissa ovat muun muassa Aake Kalliala, Jukka Puontila, Merja Larivaara, Ville Virtanen ja Kristiina Elstelä

Lapissa kuvattu Marja Pyykön ohjaama Kekkonen hän tulee-elokuva saa ensi-iltansa 16. elokuuta 2013. Se perustuu rovaniemeläislähtöisen Pia Pesosen romaaniin Urho Kekkonen Strasse ja sen kertomukseen Allin baarista.

Uutinen saapuu sähkeen muodossa sekoittaen kerta heitolla koko kyläpahasen seitsemänkymmentäluvun alun Lapissa.

Sen viesti on lyhyen ytimekäs:

Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa Allin Baarissa matkalla kauemmas Pohjois-Lappiin.

Allilla on suunnattomia paineita: baari pitää saada putipuhtaaksi, paikallisen Lihajalostamon on kerrankin hoidettava pilaantumatonta ruokaa ja Allin on pikalaihdutettava. Ja ennen kaikkea Allin on voimanaisen tavoin pidettävä Kekkoseen hysteerisen hurmoksellisesti suhtautuvat kyläläiset kurissa ja järjestyksessä.

Se ei ole helppoa, sillä vastapuolella on muun muassa Tabe Sliooria ja lentoemäntiä esikuvanaan pitävä Maija Kellinsalmi, kunnan apulaisinsinöörin hermoheikko vaimo.

Maija on edellisenä vuotena järjestänyt katastrofaaliset itsenäisyyspäivänjuhlat. Nyt hänellä on mahdollisuus revanssiin ja yhdessä hetkessä hän onkin jo suunnittelemassa kilpailevaa Kekkos-juhlaa.

Mitä lähemmäs sokeasti palvotun, diktaattorin ottein maata johtavan presidentin vierailu tulee, sitä kiihkeämmäksi kylän elämä käy ja sitä enemmän asukkaista puskee esiin hurjia mutta kovin inhimillisiä piirteitä: kateutta, kilpailuhenkeä, kampitusta, kuolettavia suunnitelmia, suuria egoja ja draamaa.

Kukaan ei säästy brutaaleilta otteilta – sen saavat huomata jopa kylän pitkäikäiset maskottiporot!

Peter Franzén-elokuvan päärooleissa Samuli Edelmann ja Matleena Kuusniemi

by Arto.

Perhe: Suvi (Milja Tuunanen), äiti (Matleena Kuusniemi), isä (Samuli Edelmann) ja Pete (Olavi Angervo)

Tumman veden päällä  tulee teattereihin 6. syyskuuta 2013. Elokuva perustuu Peter Franzénin esikoisromaaniin ja  samalla se on hänen esikoisohjauksensa.

Päärooleja näyttelevät Samuli Edelmann ja Matleena KuusniemiNuorena päähenkilönä nähdään Olavi Angervo ja  lisäksi mukana ovat muun muassa Franzén itse,Ismo Kallio, Marja Packalén, Mari Perankoski, Jonna Järnefelt ja Elina Knihtilä.

Elokuvan on kuvannut Aleksi Mäkelän luottokuvaaja Pini Hellstedt, leikannut Kimmo Taavila, puvustanut Tiina Kaukanen, lavastanut Pirjo Rossi ja äänittänyt Joonas Jyrälä. Tuotannosta vastaavat Markus Selin ja Jukka Helle Solar Filmsiltä, jonka useissa tuotannoissa Franzén on vuosien varrella näytellyt.

Ensi vuonna keminmaalaislähtöinen Peter Franzén nähdään valkokankaalla myös Dome Karukosken Leijonasydämessä ja Simo Halisen draamassa Kerron sinulle kaiken.

Märät Säpikkäät Kultainen Venla-ehdokkaaksi

by Arto.

Saamelaisnaisten Suvi Westin ja Ánne Kirste Aikion vallaton  sketsiohjelma Märät Säpikkäät kisaa Kultaisesta Venlasta komediasarja-kategoriassa yhdessä ohjelmien Kimmo  ja Putous kanssa.

Miten Märkien Säpikkäiden käy, nähdään  Kultainen Venla-gaalassa 20.1.2013 klo 20.00-22.00, jolloin  MTV3 lähettää tilaisuuden suorana  Suomen Kansallisoopperasta.  (www.kultainenvenla.fi)

Märät Säpikkäät keräsi ensimmäisellä tuotantokaudella  viikottain 150 000 katselijaa tv-vastaanottimien ääreen. Tammikuussa 2013 aletaan näyttää uusia jaksoja, nyt  torstain sijaan sunnuntaisin.

Ohjelman on sanottu tuoneen suomalaiseen tv-viihteeseen raikkaan uuden tuulahduksen, hauskuudellaan ja ironisuudellaan, mutta toisenlaisiakin äänenpainoja on kuulunut.

Koko kansan Tuksu kirjoittaa 7päivää-lehden blogissa muun muassa: ”Ohjelma oli räävitön ja mauton, siinä pilkattiin saamelaisia, lappalaisia, ihan selkeästi minuakin (yhdessä heidän jaksossaan) ja kaikenkaikkiaan en nähnyt mitään fiksua koko ohjelmassa. Arton(Länsman) osuus oli ihan ok, muttei onneksi sellainen kun Metropolin kuvaama video, jossa hän onnellisen hampaattomana riehui humalapäissään Saana Parviaisen kanssa kehuen häntä. Katsoin videon Tukholmassa ja olisin voinut vajota maan alle. ”

Kuuntele Tornio-vieraan Hardcore Superstarin uusi sinkku

by Arto.

Valtakunnan media tiedottaa jo Ruotsin suosituimpiin rockbändeihin kuuluvan Hardcore Superstarin Turun, Tampereen ja Helsingin maaliskuun keikoista, mutta unohtaa tyystin, että yhtye esiintyy jo puoltatoista kuukautta aiemmin eli 9. helmikuussa 2013  Tornion Umpitunnelissa Lapland Tattoo Weekendin yhteydessä.

Torniossa kuullaan siis ensi kertaa yhtyeen kahdeksannen albumin C’mon Take On Me-materiaalia, joka julkaistaan maailmanlaajuisesti 27.helmikuuta. Levystä povataan Hardcore Superstarin uran parasta, sillä taustapiruna on häärinyt Metallica ja Bon Jovi-kiekoilta tuttu  Randy Stubb. Ennakkomaistiaisena levyltä on lohkaistu sinkku One more minute.

 Glam- ja hardrockia paiskova Hardcore Superstar  tunnetaan ennen kaikkea erinomaisena live- esiintyjänä. Räväkän laulajan Jocke Bergin luotsaama bändi on saanut kunnian esiintyä yhdessä AC/DC:iin, Motörheadin ja Aerosmithin kanssa. Suomessa  yhtye  nähtiin viimeksi kesällä Helsingin Kaisaniemen puistossa lämppäröimässä  Mötley Crüeta . 

Hardcore Superstarin ja  Tornion Lapland Tattoo Weekendin ennakkolippuja on myynnissä toistaiseksi vain Torniossa: Arnolds – På Gränsen,  Tornion kaupunginhotellin respaTornion Musiikki & Umpitunneli

Harmonikan ihmemies Kimmo Pohjosen ja tanssija Minna Tervamäen kantaesitys Oulussa

by Arto.

Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen ja tanssija-koreografi Minna Tervamäen  teoksen Bright Shadow kantaesitys nähdään Oulun Musiikkijuhlilla keskiviikkona 13.3.2013.

Taiteilijoiden yhteistyö alkoi Kansallisoopperan lavalta vuonna 2011, jolloin ensikohtaaminen hurmasi yleisön ja oli alusta alkaen selvää, että tämä harvinaislaatuinen yhteistyö saa jatkoa. Bright Shadow -teos peilaa kahden vahvan taiteilijan vastavoimia. Pohjosen väkevä energia haastaa herkän ja intensiivisen Tervamäen.

Harmonikkataiteilija Pohjosen kansainvälinen suosio pohjautuu hänen kykyynsä irrottautua ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kaikesta tavanomaisesta ja tutusta. Pohjonen on uransa aikana esiintynyt yli 500 kansainvälisellä festivaalilla ja maailman arvostetuimmissa konserttitaloissa. Hänen tavoitteena onkin ollut löytää musiikissa se mitä ei vielä ole tehty, muttei koskaan itse musiikin kustannuksella.

Tähtitanssija Tervamäen menestyksekäs ura on koostunut kaikista tärkeimpien klassikkobalettien päärooleista ja yhteistyöstä useiden nykykoreografien kanssa. Tervamäki nimitettiin Suomen Kansallisbaletin tähtitanssijaksi 6.8.2009. Hän on esiintynyt gaalakonserteissa sekä vierailunäytöksissä kotimaassa ja ulkomailla. Viime vuosina Tervamäki on toiminut aktiivisesti myös koreografina.

Bright Shadow, ke 13.3. klo 19 Madetojan sali