Archive for tammikuu, 2013

ARCHIE: Lumilinna ja Apocalyptica 1999

by Arto.

Lumilinna avataan tänään 18. kertaa. Viime vuosinahan sen ohjelma on suunnattu lähinnä lapsille ja lapsiperheille, mutta aikojen alussa satsattiin myös musiikkiin ja siellä järjestettiin hienoja konsertteja.

Yksi monella tapaa, ikimuistoinen oli Apocalyptican konsertti helmikuussa 1999.Tuolloin Lumilinnan konsertit kiinnostivat myös etelän medioita. Eksotiikka puri ja näin pääsin kirjoittamaan useammankin jutun Iltalehteen.

Apocalyptican konsertti ja Eicca Toppisen haastattelu oli yksi niistä. Kun se pääsi alkuunsa juttua piisasi, sillä Eicca osottautui todelliseksi Lapin ystäväksi, ja tein haastiksesta pitemmän jutun myös Lapin Kansaan.

Mutta jo pelkästään kuulla eka kertaa Apocalyptican musiikkia livenä,  raskasmetallia neljälle sellolle sovitettuna, oli elämys. Kipakka pakkanen ja miljöö toivat esitykseen lisädraamaa. Lämpöpuhaltimista ja pilkkihansikkaista huolimatta Perämeren puhuri kangisti soittajien sormia, pitkät ilmassa viuhuvat letit jäätyivät iholle, sellojen vire ei tahtonut pysyä ja yhdestä sellosta kielikin katkesi.

Kaikesta huolimatta Apocalyptica paahtoi täysillä ja yleisö oli tyytyväistä. Soittajien raskas hengitys punoi paksuna höyrynä ilmaan ja keikan jälkeen he olivat kuin onnistuneen kilpahiihtosuorituksen jälkeen.

 Helmikuun alussa olin ollut jutun teossa Saariselän Tunturibluesissa ja tein pitkän haastattelun Eero Raittisesta. -30-asteen pakkasessa  haastattelumankka oli kärsinyt kylmästä, ja kasetilla oli tallentunut pelkkää epämääräistä vonkunaa.

Sama meinasi toistua paria viikkoa myöhemmin Toppisen haastattelua tehdessä, mutta Eicca tekniikan miehenä sai mankan toimimaan.

Hän oli äärimmäisen innostunut Lumilinnan once in a lifetime-keikasta ja kertoi, että kun heitä pyydettiin, he olivat heti valmiita. Kesällähän he esiintyivät sitten ensi kertaa toisessa eksoottisessa paikassa Pyhätunturin Aittakurussa.

Sympaattinen Toppinen kertoi paljon viuluviikarivuosistaan, jolloin oli mukana Kittilän Särestöniemen kamarimusiikkikuvioissa. Reidaria hän ei ehtinyt tavata, mutta tutustui hänen veljeensä tuhannen tarinan mieheen Anttuun, jonka tykönä hän kävi aina saunomassa, kun oli pohjoisessa. Anttu kävi myös Eican tykönä Helsingissä.

Paljon Toppinen puhui myös kevään 1998 Suomen kiertueesta, joka oli kärsinyt yleisökadosta.Yhtye tajusi tuolloin, että heidän leipä on maailmalla ja niinhän se on tänäkin päivänä.  

Kemi kuitenkin palkitsi helmikuussa 1999 Apocalyptican ja Lumilinnassa  oli paikalla lähes tuhat kuulijaa.

PÄIVÄN BIISI: Ann-Christine & Katja Lukin – Meren rantaan

by Arto.

Hyvältä kuulostaa. Vuonna 1965 Ann-Christine levytti Meren rantaan (See see rider)- biisin ensi kerran ja viime vuoden lopulla hän levytti sen kaksistaan Katja Lukinin kanssa.

Lue alta Väylän Pyörteen juttu päivästä, jolloin sinkku purkitettiin eli 22.11. 2012

Läpeensä 1960-luvun meininkiin rakastunut Katja Lukin sai houkuteltua svengaavan vuosikymmenen yhden suurimmista teini-idoleistamme eli Ann-Christinen studioon 43 vuoden tauon jälkeen. Hänen edellinen levytys oli vuonna 1969 Vie vaan/ Liian monta päivää.

Studiopäivän jälkeen Katja on enemmän kuin onnellinen, sillä pitkäaikainen haave duolevytyksestä on toteutunut.

– Mahtava päivä! Kolme biisiä vedettiin purkkiin. Pari Ann- Christinen jo aiemmin levyttämää ja yksi molemmille uusi 1960-luvun cover.

– En vielä uskalla kertoa kappaleiden nimiä, kun en tiedä, mikä julkaistaan ekana, mutta tulee kyllä hyviä biisejä, Katja hehkuttaa.

Katja tutustui Ann-Christineen, jo 2000-luvun alussa Dannyn kautta, mutta vasta äskettäin hän uskaltautui kysymään yhteistyön mahdollisuutta ja homma järjestyi, kun Ann-Christine oli tulossa tämäniltaiseen Dannyn 70-vuotisjuhlakonserttiin Musiikkitalolle.

Parhaiten Katja tunnetaan vielä juuri D´Voices-duosta Dannyn taustalta, mutta pikkuhiljaa hän on puskemassa pinnalle myös omana itsenään.

Pirtsakka Tahdon Yyteriin oli menneen kesän yksi rantabiiseistä ja se on yhä korkealla Tätä Suomi Tanssii-listalla.

Aiemmin Katjalta ovat ilmestyneet 1960-luvun hengessä sinkut Rahiseva rautalanka,Vitamiini, Sykkivä sydän ja O:K. ja seuraavana odotellaan jo pitkäsoittoa, joka varmasti viimeistään nostaa Katjan kaikkien tietoon.

Slim Butlerin blueskiekko soi jo Amerikan radioissakin

by Arto.

Viime kesänä ilmestynyt Slim Butler`s Inner Blues oli vuoden 2012 yksi parhaista suomalaisista blueslevyistä.

Ainakin se oli ehdottomasti paras blueslevy, mitä Lapissa on koskaan tehty ja julkaistu. Väylän Pyörre Musiikkiuutisten lisäksi samaa mieltä ovat olleet myös muut pohjoisen mediat.

Kaikki albumin sävellykset ovat rovaniemeläiskitaristi Jarmo ”Slim” Puhakan kynästä ja osaavien paikallisten muusikoiden lisäksi hän sai levylleen huipputason vieraita, muhkeaääniset jenkkilaulajat Sugar Ray Norcian ja Andrew Blackin ja tuottajaksi bluesin lempeän jättiläisen, kitaristi Otis Grandin.

Slim Butler`s Inner Blues täytti kansainväliset mitat. Se onnistui ja levy noteerattiin positiivisesti paitsi Suomessa, myös ulkomailla.

– En muista äkkiseltään kaikkia, mutta lehdistä ainakin brittiläinen Blues Matters, ranskalainen SoulBag, hollantilainen Blues Magazine ja amerikkalainen Blues Blast Magazine ovat levystä jo kirjoittaneet ja kreikkalainen kitarajulkaisu Guitar.gr teki minusta haastattelun.

– Radiosoittoa albumi on saanut muun muassa kansascityläisessä Blues Before Midnight- ohjelmassa ja coloradolaisessa Blues City Radiossa, jossa A Heart Of Ice-biisini oli tämän kuun alussa kanavan  kuudenneksi toivotuin ja soitetuin biisi, Jarmo Puhakka kertoo tyytyväisenä.

Hän otti albumista 1000 kappaleen painoksen ja se myytiin loppuun muutamassa kuukaudessa  ja nyt on jo toinen painos menossa ja suunnitteilla kiertue levyn tiimoilta ensi kesäksi.

– Andrew Black tulee Suomeen heinäkuussa. Useiden tapahtumien kanssa ovat neuvottelut käynnissä, mutta varmoja keikkapaikkoja ovat ainakin jo Oulu ja Rovaniemi.

– Saas nähdä monta keikkaa tehdään, mutta bändin lisäksi vedetään Andrewin kanssa myös duona, Jarmo paljastaa.

Keikkavaraukset Jarmo ”Slim” Puhakalta (slimcuts@gmail.com tai jarmo.puhakka@halloo.inet.fi)

Komeaääninen Blackhän nähtiin Rovaniemen Summertimebluesissa vuonna 2011 ja samassa yhteydessä taltioitiin hänen lauluosuudet Slim Butler`s Inner Blues-levylle  Osmo Ruuskasen studiolla. Hänen  laulua kuullaan levyn kymmenestä raidasta kuudella, joista yksi Got To Move on kuultavissa yllä.

Andrew Black löi itsensä läpi Atlantan musiikkipiireissä vuonna 1999 omalla versiollaan Luther Allisonin kappaleesta Cherry red wine. Mielellään bluesin lisäksi myös rockia, soulia ja jazzia laulava Black on saanut taustatukea  sikäläiseltä suuruudelta Forrest McDonaldilta, joka on jäänyt historiankirjoihin kitarasoolostaan Bob Seger-klassikossa Old time rock and roll. Andrew laulaa omien keikkojensa lisäksi, myös hänen bändissä.

Myös Paul Rodgersin(Free, Bad Company) bändissä soittava ja monet Heart-yhtyeen miljoonalevyistä tuottanut Howard Leese on hehkuttanut Blackin ääntä. Omalle soololevylleen Secreat Weapon hän nappasi Andrewn tulkitsemaan bluesin I`ve been leavin`you. Leesen levyn muita vieraita ovat Joe Lynn Turner, Jimi Jamison, Paul Rodgers ja Keith Emerson.

Euroopassa Andrew Blackistä on pitänyt ääntä moninkertainen Lapin kävijä Robin Bibi, joka hänet Jarmo Puhakalle esittelikin.

Andrew Black: Cherry red wine / In the ghetto So many roads /Born to run Love somebody like you 

 Muista Bluesministerin Vuoden 2012 Blues-levy-äänestys: http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2013/01/bluesministeri_metsastaa_vuoden_2012_parhaita_albumeita_3446790.html

 

Anssi Kela ja Sturm und Drang myös Satama Open Airiin

by Arto.

Alkuvuodesta vanhat sankarit ovat heränneet henkiin hienoilla sinkuillaan. Ensin J.Karjalaisen Mennyt mies, sitten David Bowien Where are we now ja viime perjantaina Anssi Kela väläytti Maikkarin Korkojen Kera-ohjelmassa uudella erilaisella biisillä Levoton tyttö.

Anssi Kela toivotettiin tervetulleeksi takaisin paalupaikalle, sillä vuorokaudessa 15 000 ihmistä kävi katsomassa biisin Youtube-videon ja Anssille alkoi sataa viestejä.

– Olen onnellinen biisin saamasta vastaanotosta. Näyttäisi siltä, että allekirjoittaneen kurssi olisi vihdoinkin kääntymässä ylöspäin, mies sanoo helpottuneena Facebookissaan.

Kela nousi suursuosikiksi vuonna 2001 ensimmäisellä sooloalbumillaan Nummela, joka möi viisinkertaista platinaa. Levyn sisälsi pelkästään helmiä ja lauluista jäivät elämään Milla, Mikan faijan BMW, Kaksi sisarta ja nimikappale Nummela. Sen jälkeen suosio alkoi pikkuhiljaa hiipua ja myöhempinä vuosina hiteiksi nousivat  vain 1972 ja Karhusaari.

Mutta nyt Suomi-rockin tarinankertoja sanoo kääntävänsä uuden lehden tulevalla albumillaan ja siitä esimakua antaa Levoton tyttö.

– Omat juureni ovat 80-luvun listapopissa: huoneeni seinät olivat aikanaan vuoratut Duran Duranin ja Michael Jacksonin julisteilla. Noihin sielunmaisemiin olen nyt palannut, kertoo Anssi Kela kotisivullaan ja Levoton tyttö-kappaleen lopussa  hänen mukaansa jopa  itse mestari Phil Collins puuttuu peliin ja astuu huoneeseen ja panee pystyyn `pahuksenmoiset tomifillipirskeet.`

Millainen on sitten nahkansa luonut Anssi Kela, se nähdään Kemin Satama Open Airissä 2. elokuuta. Toinen tuore kiinnitys festivaalin artistikatraaseen  on  vaasalainen metallibändi Sturm und Drang, joka lämppäröi Sonata Arcticaa 1. elokuuta. Yhtye teki paluun kolmen vuoden paussin jälkeen viime syksynä albumillaan Graduation Day.

Hehän olivat vasta 15-vuotiaita pojankloppeja, kun ponnahtivat pinnalle. Ennen kuin jäivät tauolle he ehtivät levyttää kaksi albumia Learning to Rock (2007) ja Rock ’n Roll Children (2008), joita myytiin lähes 100 000 kappaletta.

 

Jord Oulun Musiikkijuhlille

by Arto.

JORD: Johanna Lindgren, Erling Fredriksson, Jan Johansson ja Susanne Rantatalo.

Tornionlaaksolaisen kansanmusiikin johtotähti Jord Pajalasta esiintyy Oulun Musiikkijuhlien folktapahtumassa 21.3. Uudella Seurahuoneella.

Yhtye julkaisi pari vuotta sitten  albumin Nice Matka, jolla se  siirtyi akustisuudesta sähköisempään suuntaan ja lisäsi musiikkiinsa kaiken maailman rytmimausteita. Pohjana on edelleenkin Väylänvartinen melankolia ja lauletaan meänkielellä, mutta musiikkiin löytyi  uusi iloisempi ja kansainvälisempi ote.

Oulun Musiikkijuhlista näyttää paisuvan monenkirjava ja laadukas  pohjoinen vastine Helsingin juhlaviikoille.

Aiemmin Väylän Pyörre on jo noteerannut afrotähti Angelique Kidjon  ja hanurivelho Kimmo Pohjosen vierailut, mutta kevyen musiikin puolelta kannattaa mainita myös amerikkalaisten jazzlegendojen  Peter Erskinen ja Bob Mintzerin ja Oulu All Star Big Bandin yhteiskonsertti 22.3. ja pianisti Iiro Rantalan uuden kokoonpanon Iiro Rantala String Trion  Suomen debyyttikeikat  19.3.  Haukiputaalla ja Oulussa.

Lisäksi varmasti kokemisenarvoisia ovat Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen  Jesus Christ Superstar-esitykset Club Teatrialla  27. ja 28.3. ja elokuvaklassikon, Alfred Hitchcockin Psychon katselu 15.3.  Madetojan salilla sinfoniaorkesterin säestyksellä . www.omj.fi

 

 

Kreivin veljekset pokkaamassa P3 Guld-palkintoa Göteborgissa

by Arto.

Rumpali Daniel ja basisti Emil ovat Suomen puolellakin tanssikeikkoja tehneen ylitorniolaismuusikon Sauli Kreivin poikia.

Viime viikonloppuna hiphopduo Norlie & KKV voitti Ruotsin radion P3 Guld-gaalassa Vuoden Tulokas-palkinnon.  Juhlimassa olivat tietysti myös  haaparantalaisveljekset Daniel ja Emil Kreivi, jotka soittavat kaksikon taustayhtyeessä.

Norlie & KKV on ehdolla myös MTV- ja Grammis-äänestyksissä, joten lisääkin tunnustuksia on mahdollisesti tulossa. Viime kesän ja syksyn porukka kiersi ahkeraan Ruotsia  ja aiheutti aikamoista teinihysteriaa. Duon kaksi sinkkua När jag går ner ja Tröjan du hatar ovat molemmat  myyneet tuplaplatinaa ja samaa rataa jatkaa Där jag hänger min hatt-biisi, joka on ollut Ruotsin singlelistalla yli puoli vuotta.

Parhaiten Kreivin veljekset Daniel ja Emil  tunnetaan (jo Suomessakin) bändistään the Hardships,joka  nousi  marraskuun alussa meidän  laajalevikkisimmissä nettijulkaisuissa muutamaksi päiväksi musiikkiuutisten ykköseksi. Kyse oli tietenkin Vesa-Matti Loiri-coverista Good wood (Hyvää puuta), josta yhtye sai pelkästään positiivista palautetta ja loppukuusta odotellaankin mielenkiinnolla yhtyeen esikoisalbumia.

PS. Pienenä triviatietona kerrottakoon, että Kreivit soittivat Pär Hulkoffin ensimmäisessä Bourbon Boys-kokoonpanossa ja yhtyeen ensilevytys Rock`N`Rollin Man löytyy Väylän Pyörre recordsin  julkaisemalta kokoomalevyltä Music From Torne Valley, vol II.

 

Kuuntele uutta Hämistä ja lue Mika Sundqvistin kommentti, löytyykö musalle markkinarako!

by Arto.

” Ennustajan osa on aina vaikea ja varsinkin kun elämme tällä hetkellä Lama-Suomessa. Saimme kuitenkin oikein laadukasta materiaalia purkkiin, joten uskon, että lopussa kiitos seisoo.

Isojen riskien ottajia tuskin löytyy nykyisten levy-yhtiöiden joukosta, mutta niin persoonallista ja tarttuvaa musaa tallentui, että julkaisijakin löytyy.

Juttelin Tarja Ylitalon kanssa viikolla ja hänkin kertoi pitävänsä yhtyeestä ja sen musiikista.” (Mika Sundqvist)