Archive for maaliskuu, 2013

W.A.S.P. Kiirunafestivaaleille

by Arto.

Sirkkelimies Blackie Lawless on matkalla pohjoiseen. Hän esiintyy yhtyeineen Kiirunafestivaaleilla 27.-30.6, johon on toistaiseksi kiinnitetty myös Johnossi, Darin, Rebecca & Fiona, Miss Li, Pugh Rogefeldt ja Nause.

Viimeksi W.A.S.P. piipahti pohjoisessa viime lokakuussa esiintyen 30 Years Of Thunder-kiertueen merkeissä täydellä Luulajan Kulttuuritalolla.

Yhtye on perustettu Los Angelesissa vuonna 1982 ja kannuksensa se loi villillä live-esiintymisellään. Rockin historiaan yhtye kirjoitti itsensä hiteillä Animal (Fuck you like a beast),L.O.V.E. machine, Wild child ja I wanna be somebody , jotka ovat myyneet maailmalla moninkertaisesti platinaa .

– Tuntuu uskomattomalta ja olen tosi iloinen, että W.A.S.P. tulee Kiirunaan. Kiirunafestivaaleilla hardrock on aina toiminut, ja W.A.S.P. edustaa sitä energisimmillään, festivaalikenraali Viktor Mattson sanoo.

W.A.S.P esiintyy nykyään kokoonpanossa: Blackie Lawless – laulu, kitara, Doug Blair – soolokitara, Mike Duda – basso ja Mike Dupke – rummut

 

Henrik Niva från Jänkis släpper dubbelsingel

by Arto.

Efter några år i storstaden återvände Henrik Niva till sin släktgård i den avlägsna byn Jänkisjärvi i Övertorneå, precis mitt på Polcirkeln. Han högg ved, bastade och skrev musik vilket resulterade i ett album.
Inspelningen gjordes live i den anrika Cosmos Studios i Stockholm med ambitionen om ett albumsläpp, men något kom i vägen. Det var då och nu är nu. I samarbete med Saturday Enterprise släpps nu en dubbelsingel!

Our Love Club är en av dessa låtar och behandlar det svåra med kärlek på distans. Jänkis ligger långt ifrån det mesta. Hopp, förtvivlan och frustration. Hur kärlek, något som borde vara enkelt, kan bli så komplicerat.

Humility Parade, den andra låten, är en dramatisk historia som Henrik skrivit tillsammans med Ian Peres (Wolfmother).

Under Henriks år i Australien startade han ett band tillsammans med Ian och ett par andra killar. Tiden fylldes med många livespelningar och långa studiosessioner och ett album hann se dagens ljus.

Efter två år var Henrik tvungen att flytta tillbaka till Sverige och deras vägar skildes åt. De gav varandra ett löfte om att en gång i framtiden spela tillsammans igen. Och med hjälp av teknikens under har de nu förenats i låten Humility Parade, från varsin del av planeten. Nu återstår bara att få se dem dela samma scen igen.

 Du kan lyssna låtar här: https://www.dropbox.com/sh/2l9i0kuzat2ste5/8zlyOT20bY/Music

Twinkkareille kesällä saapuvalle Irinalle kultaa

by Arto.

Maamme vahvimpiin ja suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Irina julkaisi viidennen studioalbuminsa  Askeleita kolme viikkoa sitten. Albumi ylitti viikonlopun aikana kultalevyyn oikeuttavan 10.000 kappaleen myyntirajan ja pitää parhaillaan virallisen albumilistan sijaa neljä. 

Albumin ensimmäinen radiosingle, Koko kuva, nousi nopeasti isoksi radiohitiksi. Toinen single, Jotain suurempaa, on juuri jaettu radiohin. Kappale on Toni Wirtasen säveltämä ja Irinan sanoittama.

Irinan debyyttialbumi Vahva on myynyt platinaa ja toi Irinalle Vuoden debyyttialbumi- ja Vuoden tulokas-Emma-patsaat. Irinan seuraavat albumit, Älä riko kaavaa ja Liiba Laaba ovat nekin myyneet molemmat platinaa ja viimeisin, Miten valmiiksi tullaan? on myös lähes platinakannassa.

Irina tunnetaan lukuisista radiohiteistä, kuten Pokka, Hiljaisuus, Et huomaa, Kymmenen kirosanaa, Vastaukset, Kunnon syy, Älä sano mitään ja Kuurupiiloa.

Irinalla on  myös todella kova keikkabändi, jossa soittavat  Antti Pitkäjärvi (koskettimet, laulu, kitara), Janne Kasurinen (kitara), Miika Colliander (kitara), J Salonen (rummut) ja  Jussi Saxlin ( basso, laulu), joista viimemainittu on mukana myös Auriassa, jossa laulaa Inga Söder.

Ensi kesänä 19.7. Irina yhtyeineen nähdään Tornion Twin City-festivaaleilla, mutta sitä ennen pohjoisessa vain 29.3. Levin Hullu Poro Areenalla ja 30.3. Rovaniemen Onnelassa.

Irina esiintyy huomenna keskiviikkona 20.3. MTV3:n Suuri Journalistipalkinto-gaalassa klo 20.05 alkaen

CMX:lle 16. kultalevy

by Arto.

CMX:n neljästoista studioalbumi Seitsentahokas on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän, 10 000 myytyä albumia. Kultalevy on CMX:lle jo kuudestoista, kun mukaan lasketaan myös kultalevyt kolmesta kokoelmasta ja DVD:stä. 

– Päätimme luottaa lukuun, itseemme ja pyhään geometriaan. Seitsemän on alkuluvuista mystisin. Ihmiselämä kulkee seitsemän jaksoissa. Rakastumisen ensivaihe kestää seitsemän kuukautta. Parisuhde puolestaan kriisiytyy seitsemän vuoden jälkeen.

– Sanotaan, että onnellinen on seitsemännessä taivaassa. Seitsenvuotiaana menemme kouluun, nelitoistavuotiaana ripille. Ennen täysi-ikäiseksi tultiin kaksikymmenyksivuotiaana. Ihminen elää noin kymmenen kertaa seitsemän vuotta

– CMX on elänyt nyt neljä kertaa seitsemän vuotta ja Seitsentahokas on sen neljästoista levy,  A.W. Yrjänä kertoo.

Rake Eskolinin tuottaman albumin seuraava single on kappale En tahdo nähdä enää yhtään alastonta. Kuuntele täältä.

Torniossa vuonna 1985 perustettu CMX on uransa aikana myynyt lähes 400 000 levyä, äänestetty lukuisia kertoja merkittävimmäksi kotimaiseksi bändiksi ja saavuttanut huojumattoman aseman sekä kriitikoiden että suuren yleisön keskuudessa.

Seitsentahokas –kiertue:


22/03 Tampere, Pakkahuone

23/03 Jyväskylä, Lutakko

28/03 Mikkeli, Vaakuna

29/03 Lahti, Finlandia-klubi

30/03 Seinäjoki, Rytmikorjaamo

31/03 Helsinki, Virgin Oil

06/04 Hämeenlinna, Verkatehdas

12/04 Joensuu, Kerubi

26/04 Turku, Klubi

 

Torniorockin viimeiset mohikaanit Riku ja Ossian perustivat bändin ja tulevat esikoiskeikalle kotikaupunkiinsa

by Arto.

Ossian, Riku ja Tommi Letkun puistossa, Oulussa

Uuden bändin nimi on Men From Another Place  ja se heittää ensimmäisen keikkansa Tornion Jetsetissä 30. maaliskuuta.

Oulussa perustetun yhtyeen takaa löytyvät torniolaislähtöiset rokkistarat, kansallista mainettakin niittäneiden Moses Hazyn ja Zacharius Carls Groupin nokkamiehet, laulajat & lauluntekijät Riku Rousu ja Ossian Marttala.

–  Satavarmasti Jetsetissä kitarat surisee ja stemmat heläjää. Meidän materiaalimerestä löytyy monenmoista ja varmasti halukkaat kuulevat aiempien tekemisiemme kaiut ja hulluimmat ääniä tulevaisuudesta, lupailee Riku Rousu, sillä settibiiseistä tuskin on puutetta, sen verran paljon miehet ovat urallaan jo ehtineet tehdä sitä sun tätä.

Riku kertoo, että Tornion keikalla juhlitaan myös, kaikille avoimia, paikallisen suuruuden Hektor-Progen synttäreitä.

– Heikki on torniolainen underground-vaikuttaja ja kylähullu, joka täyttää pääsiäisenä pyöreät 30 vuotta. Kunnioittamme myös hänen pyöristymistään.

Tornion keikan jälkeen Men From Another Place-yhtyeen seuraavat esiintymiset ovat 31.3. Oulun 45 Specialissa ja 1.4.Ylläksen Selvässä Pyyssä.

Bändissä soittavat Rikun ja Ossianin lisäksi Tommi Södö (basso), When Evil Spirits Attack (koskettimet) ja Jari Pääkkö (rummut).

Vaikka Moses Hazy ja Zacharius Carls Group ovat olleet pitkään poissa kuvioista, Riku Rousu ei ole valmis julistamaan orkestereita kuolleiksi ja kuopatuiksi.

– Eiköhän tuo Moseskin jonkun hangen alta heräile. Herramme tiet ovat tuntemattomat ja keväthän on vielä nuori.

– Zachariuksen tilaa taas en lähde kommentoimaan. Kuopattu tai ei, eipä olisi ensimmäinen torniolainen paluun tehnyt bändi!, Riku Rousu muistuttaa.

 

Vieno Kekkonen, Tornion Ranskalaisten Korkojen erikoisvieraana

by Arto.

http://youtu.be/G6dT24l1fTw

Pop & Jazz Konservatorio Lappian  Ranskalaiset Korot-suurproduktion kolme esitystä Tornion Musiikkitalolla on myyty jo lähes loppuun. Vain lauantain 23.maaliskuuta klo 19.00 konserttiin on enää vapaita istumapaikkoja.

Ranskalaiset Korot on kurkistus suomalaisen raikkaan swingiskelmän maailmaan, vuosiin 1956-1963, jolloin suuressa suosiossa olivat naislaulajattaret.

Yksi heistä oli Vieno Kekkonen, joka vie Tornion Ranskalaiset Korot-esityksen tarinaa eteenpäin ja esittää myös yhden oman numeron.

Pajalassa jo pitkään toista kotiaan pitänyt Kekkonen aloitti levytysuransa vuonna 1955 Spede Pasasen kannustamana ja takana on jo kolmisensataa levytystä.

Jazzdiggareiden perustamalle Scandia-levy-yhtiölle Vieno levytti kahden  muun kovan Koon Laila Kinnusen ja Brita Koivusen kanssa. Alun perin hänestä piti tulla näyttelijä. Hän on teatterikoulun käynyt ja samaa kurssia kuin Tea Ista ja Ritva Valkama. Hän näytteli vuoden Lahden kaupunginteatterissa ja suurin elokuvarooli oli Hilman Päivissä.

Laulu vei kuitenkin pian mukanaan ja hän keikkaili ahkerasti Jaakko Salon ja Erkki Valasteen orkestereiden solistina. Hänen menestyskappaleitaan olivat  1950- ja 1960-luvuilla muun muassa Tie, Sateenkaaren tuolla puolen, Preerian keltainen ruusu, Sävel rakkauden, Ei koskaan sunnuntaisin, Kesän vihreät lehvät ja Uska Dara.

Myöhemmin Vieno hyödynsi näyttelijän taitojaan  omassa tv-ohjelmassaan ja ravintolashowssaan, jonka uranuurtajiin hän Suomessa kuuluu.

Viime vuosina Kekkonen on vieraillut studiossa enää harvemmin, mutta kun hän kävi läpi Kari Kuuvan arkistoja vuonna 2010 hän törmäsi ”itsensä näköiseen” lauluun Aika virtaa kaihoten .Se oli pakko levyttää ja Ylläs soikoon-tapahtumastakin tuttu kapellimestari Mika Siekkinen hoiti musiikin.

Keikkapuolella ensi vuonna 80 vuotta täyttävä  Vieno on yhä aktiivinen. Omien laulukeikkojen lisäksi  hän esiintyy paljon kahden muun Ikivihreän Pirkko Mannolan ja Marjatta Leppäsen kanssa.

Vieno on naimisissa toimittaja Eero Saurin kanssa, joka aloitti kesätoimittajana Pohjois-Suomi-lehdessä Kemissä samoihin aikoihin kuin Vieno laulajan uransa. Sittemmin Sauri toimi pitkään muun muassa Apu-lehden päätoimittajana ja päästyään eläkkeelle alkoi etsiä Vienonsa kanssa ”kesäpaikkaa”. Parin vuoden jälkeen mansikkapaikka löytyi  Ranskan sijaan Pajalasta, jossa he viipyvät vuosi vuodelta pidempään.

Kuuntele Vienon haastattelu Radio Suomessa vuoden takaa: http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/1491873

Ranskalaiset Korot-esityksen lippujen  ennakkomyynti: Lappian opintotoimisto(Urheilukatu 6) arkisin kello 8–16 ja www.lipputoimisto.fi.

http://youtu.be/JySWRCXs-hc

Niina Kähönen tipautti voittajasuosikin

by Arto.

Inga & Niina vakuuttivat Voice Of Finlandissa

Perjantai- illan Voice of Finlandin suurin yllätys oli, että kansa passitti voittajasuosikin Laura Savion kotimatkalle. Muun muassa Ilta-Sanomien Poppipoliisit Vallu Valpion johdolla  ovat hehkuttaneet hänen puolesta.

Lauralla oli vastassa Pop & Jazz Konervatorio Lappiassakin opiskellut Niina Kähönen, joka vastasi illan sielukkaimmasta tulkinnasta. Hän esitti Mariah Careyn tunnetuksi tekemän kappaleen Vision of Love, ja hänen otteissa oli jo Aretha Franklin-tyyppistä poweria. Enää vain kaivataan sitä heittäytymistä ja spirittiä.

Niina ja Laura ovat Elastisen tiimiä ja tähtituomarin oma valinta jatkoon oli odotetusti rovaniemeläislähtöinen Inga Söder.

Hän esitti U2:n biisin One, jossa hän pääsi näyttämään upeita laululahjojaan ja teknistä osaamista. Kerta kerralta myös hänen esiintymisensä näyttää rentoutuvan.

On kyllä  vaikea kuvitella Ingaa minään keikkailevana iskelmälaulajana, sillä hänen estradinsa ovat ilman muuta konserttisalit, joihin tullaan kuuntelemaan ja nauttimaan hänen laulustaan.

Muista tuomareista Lauri Tähkä valitsi omistaan  jatkoon Eve Hotin, Michael Monroe Gary Revel Jr:n ja Paula Koivuniemen Antti Railion.

Kansan äänillä Voice of Finlandissa jatkavat myös Jone Ullakko, Dennis Fagerström ja Osku Ketola.

Voice of Finland- kilpailusta tippuivat tänään; Luca Sturniolo, Maria Tauriainen, Laura Savio ja Toni Savolainen.

INGA: http://www.nelonen.fi/ohjelmat/the-voice-of-finland/603170-inga-soder-on-the-one

NIINA: http://www.nelonen.fi/ohjelmat/the-voice-of-finland/603167-soulmimmi-niina-kahonen-ravayttaa