Archive for kesäkuu, 2013

Lapin tangokuningas Mika ja heavyhanuristi Netta Tangomarkkinoiden nettiäänestyksen ykköset

by Arto.

Tangosemilogo

mikaJ2

MIKA JEFREMOFF

Meriittejä, monipuolista osaamista ja ammattitaitoa riittää molemmilla Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun nettiäänestyksen ykkösellä, joten kansan valinnat menivät aivan nappiin.

Torniolainen Mika Jefremoff   voitti miesten äänestyksen ylivoimaisesti yli tuhannen äänen erolla toiseksi tulleeseen Leif Lindemaniin. Kolmanneksi sijoittui Teo Turunen.

Naisten äänestyksessä oli tiukempaa. Sen voitti paremmin hanuristina tunnettu, Kultaisen Harmonikan voittaja  ja Turisas-yhtyeen kanssa maailmaa kiertänyt Netta Skog . Toinen oli Heidi Pakarinen  ja kolmas Katja Hirvonen.

Turisashanuristi

NETTA SKOG

Lappilaisittain ilahduttavaa oli lisäksi, että myös keminmaalainen Markus Savolainen meni miesten listalta suoraan jatkoon sijoituksen ollessa 6. Rovaniemeläinen Maj-Lis Erola oli 18., joten hänen valintansa jää tuomariston armoille.

Kansa äänesti semifinaaliin 8 miestä ja 8 naista ja tuomaristo valitsee samanverran lisää eli semifinaalissa Turussa  nähdään  32 laulajaa ja  15. kesäkuuta on selvillä, ketkä 12 jatkavat Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaaleihin.

Valinnan tekee tuomaristo, jossa istuvat Martti Haapamäki, Kirsi Ranto, Jorma Hietamäki, Eeva Kontu ja Ilkka ”Ile” Vainio. Semifinaalin juontajina ovat Piia Koriseva ja Jukka Hallikainen ja kilpailu käydään Turun kauppakeskus Hansassa.

Torstaina 27.6. Tampereen, Nightclub Tähdessä tehdään kilpailijoista Matkalla Finaaliin -ohjelma. Paikalla on kaikki 12 Seinäjoen loppukilpailuihin valmistautuvaa finalistia. Yle TV1 ja Radio Suomi taltioivat ohjelman, joka tulee ulos la 29.6.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalit käydään sitten heinäkuussa. Tangokuningatar valitaan to 11.7. ja Tangokuningas la 13.7.

MIEHET

1. Mika Jefremoff, Tornio (6427 ääntä)

2. Leif Lindeman, Äänekoski (5021 ääntä)

3. Teo Turunen, Kitee (4855 ääntä)

4. Jarkko Järvenpää, Soini (4458 ääntä)

5. Bablo, Sauvo (4221 ääntä)

6. Markus Savolainen, Keminmaa (4213 ääntä)

7. Karlo Haapiainen, Espoo (4058 ääntä)

8. Joonas Erkkilä, Seinäjoki (4032 ääntä)

NAISET

1. Netta Skog, Koisjärvi (5457 ääntä)

2. Heidi Pakarinen, Lahti (5261 ääntä)

3. Katja Hirvonen, Ähtäri (4939 ääntä)

4. Heli Ala-Sorvari, Tampere (4674 ääntä)

5. Satu Suhonen, Rasivaara (3936 ääntä)

6. Tiina Hietala, Seinäjoki (3925 ääntä)

7. Katja Andrejev, Hamina (3744 ääntä)

8. Jaana Hiltunen, Julkujärvi (3604 ääntä)

Tuomaristo pohtii parhaillaan omia ratkaisujaan ja niistä tiedotetaan tämän iltapäivän aikana.

ARCHIE: Festivaalilamasta ja Simerockin apurahasta

by Arto.

summer-festivals

Ruotsin suurin festivaali Peace And Love meni konkurssiin kahdessa vuodessa. Yli 50 000 lippua myynyt tapahtuma pani lapun luukulle, kun lippujen ennakkomyynti alkuvuodesta oli vain 9 000.

Naapurissa puhutaan epidemiasta, joka on vasta alkamassa. Syiksi on arveltu muun muassa kohonneita lippujen hintoja, yksittäisten megatähtien konsertteja ja ennen kaikkea nuorisotyöttömyyttä, joka pakottaa nuoret miettimään entistä tarkemmin, mihin rahansa laittavat.

Pohjois-Ruotsissakin etsitään uutta konseptia, kun isot festivaalit voivat huonosti. Luleåkalaset muutti nimensä Luleå Hamnfestivaaliksi ja on tänä kesänä ilmaistapahtuma. Samoin on laita Piteå Dansar & Ler-festivaalilla. Molemmissa painopiste musiikista on siirtymässä muualle.

Pienistä festivaaleista, eniten harmittaa Meänfestivaalin toivottavasti väliaikainen lopetus, mutta on helppo ymmärtää, ettei huippuartisteja kuten viime kesän superkattausta Abba-kitaristi Janne Schafferia, Boppersia ja Baskerya saada Erkheikin mäelle  muutaman sadan lipunmyynnillä, jos ei ole ulkopuolisten tukea.

Ainoa, jolla viime kesän jälkeen oli syytä hymyyn oli muutama vuosi sitten pohjakosketuksen saanut Kirunafestivalen, joka tuotti jopa voittoa ja festivaalipromoottori uskoi syyksi sen, että he tarjosivat jokaiselle jotakin, eivätkä tuhlanneet rahoja yhteen megatähteen.

archieMini

Pohjois-Suomessa muutokset isoimpien festivaalien suhteen eivät ole niin dramaattisia. Tosin Lapissa kuullaan entistä enemmän iskelmää.

Varsinaiseksi iskelmäfestivaaliksi on julistautunut vain Kemijärven Iskelmätulet, jonka ensimmäinen vuosi lupasi hyvää ja jos sää suosii, se nousee tänä kesänä musiikkifestivaalien kärkikolmikkoon yleisömäärän suhteen.

Kärkitriosta Twin City Festivals tulee tänä vuonna supistetulla, mutta laadukkaalla kotimaisella iskelmä- ja rockohjelmistolla, ilman ulkolaisvahvistusta. Simerockikin on ottanut ohjelmaansa rockin lisäksi iskelmämusiikin luottaen Vain Elämää-tv-tähtien vetovoimaan ja folklorefestivaaliksi profiloituneissa Jutajaisissahan iskelmä on ollut mukana jo vuosia.

Kevään mielenkiintoisin uutinen pohjoisella festivaalirintamalla oli kun Simerock sai muutaman tuhannen euron avustuksen. Tapahtuman promoottori Sime Yliaska on ottanut esiin aiheen useinkin ja syystä.

Miksi joku Jutajaiset, jonka kävijämäärä on ollut vuosia laskussa, saa edelleen Lapin suurimmat avustukset, kun kuitenkin kolmella suurimmalla festivaalilla esiintyvät lähes samat iskelmäartistit. Huonoja selityksiä ovat, että Jutajaiset järjestää tanhukurssit tai että muilla kaljan myynnistä saadut rahat menevät festivaalijärjestäjän omaan taskuun.

Tilanne ei Lapin osalta näytä hyvältä tulevaisuudessakaan, jos katsotaan yhtä tärkeää avustuksia jakavaa tahoa Lapin taidetoimikuntaa. Siitä puuttuu tyystin kevyen musiikin edustaja, joka ehdottomasti siihen pitäisi kuulua.

Kun asiasta mainitsin, eräälle taidetoimikunnan uudelle jäsenelle, hän totesi, että onhan teillä läänintaiteilija. Totta, mutta tuskinpa hänellä on vaikutusvaltaa ja toisaalta kun hänen todellinen toiminta-alue on vain Rovaniemi ja Lappihan on paljon muutakin.

 

Kemiläinen teki levyn maailmankuulun David Lynchin kanssa

by Arto.

DavidLynch

David Lynch goes tekno


Sugarcane recordings julkaisee elokuun 19. päivä EP-levyn European Splendour, jolla Suomi-teknon ykkönen Jori Hulkkonen tekee yhteistyötä suuren esikuvansa, entisen Ultravox-laulaja John Foxxin ja parhaiten elokuvaohjaajana tunnetun David Lynchin kanssa.

Lynchän on tuttu ennen muuta tv-sarja Twin Peaksin tekijänä, mutta myös muun muassa elokuvistaan Blue Velvet, Wild at Heart ja Elefanttimies.

Monipuolisen taiteilijan toimenkuva European Splendour-levyllä on kuitenkin remiksaus.

jori

Syyskuussa 40 vuotta täyttävä Jori Hulkkonen on edelleen uskomattoman tuottelias. Ellei ole vihkiytynyt teknomusiikin genrelle, hänen levyjulkaisujen kanssa on hyvin vaikea pysyä perässä.

Tälle vuodelle on luvassa ainakin oma sooloalbumi, Emma-ehdokkaan, Juho Paalosmaan kanssa perustamansa teknpopduo Sin Cos Tanin toinen levy, sinkut Tigan ja Stop Modernistsin kanssa, joista jälkimmäisen debyytillä vieraili vokalistina Pet Shop Boysin Chris Lowe ja tulevalla sinkulla taas laulaa italodiscostara Fred Ventura.

Lisäksi Hulkkonen tietenkin kiertää maailmaa yksinään DJ:na ja yhtyeiden, Sin Cos Tan ja Acid Symphony Orchestra, kanssa.

Kaikkiaan Hulkkonen on julkaissut 14 albumia. Ensimmäinen niistä ilmestyi vuonna 1993 oman Lumi recordsin kautta. Lisäksi hän on tehnyt seitsemänkymmentä 12-tuumaista ja yli sata remiksausta.