Väylän Pyörteen toimitukseen tulee aika ajoin kyselyjä. Useimmiten tiedustellaan, mistä saa konserttilippuja. Siinä asiassa pyrimme auttamaan, selvitämme asian mahdollisuuksien mukaan ja tietenkin, jo ennakkojutussa pyrimme asiasta informoimaan.
Kaksi viime aikojen kysytyintä, on vieläkö Cheekin 1.3. Umpitunnelin keikalle on lippuja ja vieläkö mahtuu Haaparannan Teatteriyhdistyksen ilmaisbussiin, joka vie matkustajat saamelaistähti Mari Boinen Luulajan konserttiin 31.1.
Kari Hoikka Magnum Livestä kertoo, että ”Cheekin keikka on ollut jo jonkin aikaa loppuunmyyty.” ja Pia Marttinen Haparanda Teaterföreningistä, että ”Bussi on täynnä ja peruutuspaikkojakin jonottaa monta ihmistä!”
SOLD OUT – LOPPUUNMYYTY! Tälläinen kyltti oli vastassamme Tampereen Tulliklubilla, kun astelimme kohti Wilko Johnson Bandin Suomen kiertueen viimeistä rastia. Myös aikaisemmat Helsingin ja Turun keikat olivat loppuunmyytyjä.
Tutut ja tuntemattomat halusivat näin osoittaa kuolemansairaalle Wilkolle, että hänestä ja hänen tekemästään musiikista pidetään edelleen täällä kylmässä pohjolassa. Tunne oli molemminpuolinen, sillä ah minkälaisen show`n Wilko meille tarjosi!
Mutta palataan ensin keikkaillan alkuun. Lämmittelijänä toimi Kathmandu Blues Band, jota pidetään ”suomibluesin superkokoonpanona”. Ja sitä se olikin! Bändin soitto ja ammattitaito tuli meikäliselle mukavana yllätyksenä. Oli hämmentävää seurata, kun soittajat vaihtoivat biisien välissä toistensa soittimia ja sen lisäksi jokainen vuorollaan myös lauloi ammattilaisen otteella. Voin suositella!
Klubi täyttyy nykyään harvoin ja oli mukava bongata yleisön joukosta lukuisia tuttuja kasvoja vuosien ja vuosikymmenten takaa. Ja osa näistä Dr Feelgood- ja Pirates-faneista on tullut myös henkkohtaisesti tutuiksi. Myös Wilkon kanssa tiemme ovat kohdanneet vuosien saatossa useamman kerran ja joskus mitä ihmeellisimmässä yhteyksissä…Kertaakaan Wilko ei ole odotuksia pettänyt, eikä niin käynyt viimeisellä kerrallakaan!
Wilko sai raivoisat suosionosoitukset saapuessaan lavalla. Jo ensi tahdeista alkaen oli selvää, että nyt mennään lujaa tänä iltana. Wilko esitteli keikan aikana kaikki tutuksi tulleet temppunsa aina maanisesta tuijotuksesta konekiväärikitarointiin. Basisti Norman Watt-Roy pumppasi erikoisella tyylillään rytmejä ilmaan rumpali Dylan Howen täydentäen keitosta jazzista! kumpuavalla soittotyylillään. Nämä kaikki ovat aikanaan soittaneet yhdessä Ian Duryn kanssa ja mainittakoon vielä porukan nuorimmaisesta Dylanista, että nimensä hän on saanut kuuluisan kaimansa mukaan ja isänsä on legendaarinen muun muassa yhtyeistä Yes ja Asia tuttu kitaristi Steve Howe.
Keikan aikana tarkkailin Wilkoa lähietäisyydellä, että miten mahdollisesti sairaus hänesssä näkyy. Tietynlainen haureus ehkä näkyi keikan alussa, mutta vauhtiin päästessään eroa entiseen ei huomannut. Wilko onkin todennut haastatteluissaan, että soittaessaan hän unohtaa sairautensa ja, että se on mitä parasta terapiaa. Ja niinpä Wilkon keikkakalenterissa on vieläkin lukuisia merkintöjä, vaikka miehen pitäisi olla kuollut lääkärien mukaan jo muutamia kuukausia sitten!
Keikka päättyi tunnelmalliseen Chuck Berryn Bye bye… John (Wilko on oikealta nimeltään John Wilkinson)ny Be Goodiin (luen parhaillaan C Berryn elämäkertaa ja sattumoisin keikalle lähdettäessä olin juuri kyseisen biisin syntyhistorian kohdalla).
Yleisö oli varmasti kokemaansa tyytyväinen ja Wilko nautti suosiostaan. Wilko onkin ollut ympäri maailmaa viimeisen vuoden aikana musalehtien etusivuilla ja hänestä on suurin piirtein tehty saman verran haastatteluja kuin koko 70-luvulla yhteensä. Wilko on saanut myös monia palkintoja ja arvostusta mm elämäntyöstään musiikin saralla. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan…
Wilkon elämään ja tuotantoon voi tutustua tuoreessa ”Looking Back At Me”– elämäkerta kirjasta. Live-kunnosta todisteena on joulun alla ilmestynyt ”Live At Koko 2013″ dvd. Mahdollisesti jo ensi kuussa julkaistaan jäähyväisalbumi, joka on tehty Who-solisti Roger Daltreyn kanssa.
Wilko-keikan antia lähdettiin purkamaan mukavalla joukolla läheiseen pubiin, jossa oli Jo Buddyn levyn julkistamiskeikka. Tutustumisen arvoisa musaa sekin!
Fredator ei ole tarkoitettu ryppyotsaisille jazzdiggareille. Hauskasti nimetyt ja pirteältä kuulostavat albumit Bad Jazz ja Rebirth Of Bad enteilevät jo mitä tuleman pitää eli Lappian Musiikkitalolla Torniossa lauantaina 25. tammikuuta klo 18 alkaen on luvassa melkomoinen jazzjamboree.
Viime vuosina näitä nuoria ja taidokkaita 1960-luvun hengessä svengaavia bändejä on ilmaantunut Suomen kartalle kiitettävästi ja liskomies Jussi Fredrikssonin vetämä Fredator on ottanut mukaan myös showelementtejä ja hyvä niin. Mietityttää vain, malttaneeko torniolaisyleisö pysyä paikoillaan, sillä tulossa on lattarimausteilla terästettyä tanssittavan rytmikästä menojazzia.
Sarjakuvamaisuus ja leikkisyys ei hämärrä kuitenkaan sitä tosiasiaa, että yhtyeen riveistä löytyy nippu vakavasti otettavia, kotimaisen jazzin tähtikaartiin lukeutuvia muusikoita. Jazzsaurus-asuun pukeutunut rumpali Jussi Fredriksson tunnetaan myös kosketinsoittajana. Viime aikoina hän on laajentanut rooliaan myös toimimalla Turun kulttuuripääkaupunki -hankkeen Flame-jazzklubien ja Korppoo Jazzin taiteellisena johtajana. Lisäksi yhtyeessä soittavat muun muassa SUN Trion ja Ricky-Tick Big Bandin riveistä tuttuJorma Kalevi Louhivuori, palkittu vibrafonisti Panu Savolainen ja Auteur Jazzin sekä MOPO-trion takalinjoilta löytyvä basisti Eero Tikkanen ja saksofonistiJoakim Berghäll.
Fredator-yhtye esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella ja konsertin järjestää Riverside Jazz ry.
Torniolaislähtöinen jazzlaulajatar Nina Mya (Höynälä) julkaisi elokuussa 2012 esikoisalbuminsa Flying Solo, joka sai kriitikoilta erittäin positiivisen vastaanoton. Samana vuonna hänet valittiin myös Pori Jazzissa Vuoden Taiteilijaksi.
Nina opiskelee Sibelius-Akatemiassa, mutta on nyt opiskelijavaihdossa New Yorkin Manhattan School Of Musicissa.
-Sibiksessä mulla ei ole oikeastaan enää opintoja jäljellä muuta kuin A-tutkintokonsertti sekä sivuinstrumentti eli pianotutkinto, jotka teen ensi talven aikana. Olen siis viittä vaille valmis jazzmusiikin maisteri, Nina kertoo.
Loppuvuodesta hän palaa New Yorkista Helsinkiin, mutta sitä ennen hän äänittää uutta musiikkia. Studio on varattu 23. maaliskuuta EP-levyn purkitusta varten.
– Tarkoitus on äänittää upean paikallisen trion kanssa pari jazzklassikkoa ja pari omaa uutta sävellystä. Aluksi EP:stä tehdään vain digitaalinen julkaisu, mutta myöhemmin ehkä taloudellisen tilanteen salliessa konkreettinen CD-levy kansineen.
– Tunnelmaltaan ja soundiltaan levystä tulee hyvin erilainen verrattuna Flying Soloon. Vaikutteita on niin 50- ja 60-lukujen jazztyyleistä kuin soulmusiikistakin, mausteena tunnelmia New Yorkista,
Ninalle EP:n toteutuminen on henkilökohtaisesti erittäin tärkeää, sillä se tulee sisältämään ajankohtaisia tarinoita hänen omasta elämästään. Nyt hän toivookin, koska opiskelijan budjetti on pieni, että ihmiset ostaisivat hänen levyjään tai vaikkapa keikalle pianistin kanssa, jotta levyn tekoon liittyvät kulut saadaan katettua kivuttomasti.
Arktisten alkuperäiskansojen elokuva saapuu leveänä rintamana Inarin Kaamoskuviin eli Skábmagovat-festivaalille 23.–26. tammikuuta. Ohjelmisto ulottuu Kanadan Nunavutista Alaskan ja Venäjän kautta Grönlantiin sekä tietenkin Saamenmaahan.
Kaamoskuvien erikoisnäytöksessä Ulla Pirttijärven Ulda musisoi Suomen vanhimman Lappi-elokuvan Noidan kirot (1927) taustalla. Muutenkin saamelaismusiikki on hyvin esillä festivaaleilla. Joikua käsittelee kaksikin dokumenttia, Maj Lis Skaltjen Juoigan ja Ellen Astri Lundbyn Joikefeber. Lisäksi nähdään Alistair Fowlerin filmi Sámi Jienat-kuorosta, joka on kunnostautunut varsinkin Nils-Aslak Valkeapään musiikin esittäjänä.
Saamelaismusiikkia kuullaan myös livenä. Saami-räpin isä Amoc pauhaa Inari-hotellilla ja Niillas Holmberg ja Roope Mäenpää tunnelmoivat Sajoksessa.
Varsinaisen Kaamoskuvien elokuvaohjelmiston runkona on Kanadan inuiittien ns. Fast Runner -trilogia, kärjessään Zacharias Kunukin kymmeniä palkintoja kerännyt Atanarjuat. Muinaiseen tarinaan perustuvaa elokuvaa täydentävät Kunukin ohjaama The Journals of Knud Rasmussen ja Arnait-naiskollektiivin Before Tomorrow, jotka kertovat inuiittien ensimmäisistä, tuhoisista kontakteista länsimaalaisiin.
Alaskasta tulee inupiak-ohjaaja Andrew Okpeaha MacLeanin Berliinissä 2011 palkittu draama On the Ice. Lisäksi nähdään mm. Vladimir Pujan paimentolaiselokuva Chauchu Tšuktšien niemimaalta Venäjältä ja kotimaassaan hitiksi noussut grönlantilainen kauhuelokuva Qaqqat Alanngui (Vuorten varjossa).
Muita saamelaisteemoja ovat mm. kaivostoiminta pohjoisessa, poronhoidon tulevaisuus, elämä karhun kanssa, saamelaisen identiteetin säröt sekä isoäitien rooli alkuperäiskansojen yhteisöissä.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta Sonata Arctican ensimmäisen albumin Ecliptica julkaisusta. Yhtye juhlistaa tätä mittavalla maailmankiertueella.
Yhtye julkaisee uuden albumin Pariah’s Child 28. maaliskuuta ja sen nauhoitukset on juuri saatu päätökseen ja yhtyeen laulaja Tony Kakko on varsin tyytyväinen lopputulokseen.
– Albumilla tulee olemaan ihan selkeitä, perinteisempiä Sonata-hittejä, mikä tuntuu hyvältä. Tuntuu, että pääsimme kaikki haluamaamme lopputulokseen omien osuuksiemme kanssa.
Tony Kakko kertoo, että lähtökohtana Pariah’s Childilla oli tehdä albumista seuraava Sonata Arctican power metal –levy, ja hänen mielestä yhtye onnistui siinä ainakin riittävästi.
– Minun on pakko myöntää kuitenkin, että olin itse ajautunut aika kauas ajoista, joilloin musiikkityylimme oli vauhdikkaampaa. Oli ilo huomata, että tämä tyylilaji saa minut edelleen hyvälle tuulelle. Se on hyvä asia. Musiikin pitää saada minut hymyilemään. Näen tämän myötä nyt myös jotkut meidän vanhat biisit aivan uudessa valossa, Tony myöntää.
Pariah’s Child –albumin on tuottanut bändi itse ja se nauhoitettiin Studio 57:ssa Alavetelissä. Albumin miksauksesta vastaa yhtyeen uusi basisti Pasi Kauppinen.
Sonata Arctica tulee julkaisemaan viisi jaksoa studiopäiväkirjaa ennen albumin ilmestymistä. Ensimmäisessä jaksossa albumista kertoo yhtyeen rumpali Tommy Portimo. Katso jakso täältä: http://youtu.be/Q0WTxiNlVHU.
Yhtye juhlistaa uransa 15-vuotista merkkipaalua soittamalla 10 spesiaalia keikkaa Suomessa ennen kuin lähtevät koko loppuvuoden kestävälle maailmankiertueelle. Nämä keikat tulevat olemaan kestoltaan pidempiä kuin normaalisti ja kappaleita kuullaan koko yhtyeen tähänastisesta tuotannosta. Yhtye lupailee keikolla kuultavan myös muutamia täysin uusia kappaleita.
”SONATA ARCTICA 15th Anniversary Tour – Finland 2014”
Suomalaisia 1970–luvun lopusta saakka viihdyttänyt Einijulkaisee uuden albuminVähän kipeää ystävänpäivänä 14. helmikuuta.
Hänen edellinen levy Mä jään ilmestyi vuonna 2011, jota ennen Eini piti 14 vuoden tauon levytysten suhteen.
Järjestyksessään 12. Vähän kipeää -pitkäsoittoa edeltää single Palanen onnea, jonka ovat Einille kirjoittaneet Ressu Redford jaJuha Tapaninen.
– Palanen onnea on tarina ihmisestä, joka etsii onnea sitä löytämättä. Hän on väsynyt tapaan elää, jossa vietetyn yön tapahtumat pitää häpeillen unohtaa. Hän toivoo vain palasen onnea, että voisi vielä sunnuntaiaamunakin rakastaa, Eini kertoo.
Väylän Pyörteen toimitukseen tulee aika ajoin kyselyjä. Useimmiten tiedustellaan, mistä saa konserttilippuja. Siinä asiassa pyrimme auttamaan, selvitämme asian mahdollisuuksien mukaan ja tietenkin, jo ennakkojutussa pyrimme asiasta informoimaan. 
