Viime kesänä Classic Motor MeetHaaparannalla oli Meri-Lapin suurin tapahtuma. Se keräsi kahden päivän aikana ihastelemaan vanhoja autoja ja pitämään hauskaa yhteensä 10 000 kävijää. Musiikillisena vetonaulana oli englantilainen Matchbox.
Tulevana kesänä tyydytään ruotsalaisiin laatuorkestereihin. Huvialueen Portit avataan 11.7. klo 13.00 Suomen aikaa ja illan musiikista vastaa paikallinen, suosikkiyhtye Bourbon Boys.
Lauantaina 12.7. juhlat jatkuvat klo 11 aikaan, jolloin palkitaan hienoimmat kulkuneuvot ja musiikista huolehtii John Lindberg Trio.
https://www.youtube.com/watch?v=Pkh8nNNjmuo
Haaparannan keskustaan pystytetään myös lava, jossa tulee soittamaan pitkänlinjan rock`n`roll-bändi The Go Getters.
Doug Seegers on hyvä esimerkki siitä, ettei ihmeiden aika ole ohi.
Hänen laulunsa Going down to the river tuli ruotsalaisten tietoon counrylaulaja Jill Johnsonin tv-ohjelman Jills Veranda kautta ja näin kodittomasta nashvilleläisestä katusoittajasta tuliyhdessä yössä koko Ruotsin suosikki. Dougin kappale nousi ykköseksi niin Itunesissa kuin digilistallakin.
Hotdogmyyjältä saamansa vihjeen perusteella Jill suunnisti tv-ohjelmansa vieraan Weeping Willowsin Magnus Carlssonin kanssa kuuntelemaan tuntematonta katusoittajaa ja molemmat olivat aivan ällikällä lyötyjä.
Dougin ainutlaatuisen sielukas ääni vangitsi ja muutamaa päivää myöhemmin hän oli jo levyttämässä biisiään samassa studiossa, jossa itse Johnny Cash oli purkittanut laulujaan.
Kun sydän sykkii yhteiselle asialle eli hyvälle musiikille, maailmasta löytyy vielä spontaania toimintaa. Hienoa!
Kun Jills Veranda-ohjelma oli esitetty Ruotsin teeveessä, kaikki kysyivät, kuka hitto on Doug Seegers. Sen verran miehen menneisyydestä tiedetään, että hän on soittanut 1980-luvulla arvostetun americanatähden Buddy Millerin bändissä, mutta sen jälkeen elämä on luisunut alamäkeä. Vuoden verran hän on ollut kuivilla, saanut katon päänsä päälle ja pystynyt maksamaan pikkuyksiön vuokran katusoitolla.
Mutta Jill Johnson oli jo askeleen edellä. Mies oli kutsuttava esiintymään Ruotsiin. Hänen musiikkiyhtiönsä otti yhteyttä ainoaan ja oikeaan firmaan Rootsyyn, jonka katraaseen kuuluvat muun muassa kiirunalainen Willy Clay Band ja sen jäsenten sivuprojektit.
– Olin otettu yhteydenotosta ja vastasin heti tietysti kyllä. Doug on fantastinen laulaja, hiomaton timantti, jonka laulu Going down to the river on samaa luokkaa kuin Townes Van Zandtin ja Gram Parsonsin parhaat jutut, Rootsyn Björn Petterssonsanoo.
Ennen Ruotsin keikkoja Seegers äänittää Nashvillessä ensimmäisen albuminsa Will Kimbroughin johdolla, joka tuotti aikanaan Rootsylle myös Willy Clay Bandin debyyttialbumin.
Kiirunalaisbändi ”isännöi” Doug Seegersiä Kiirunafestivaaleilla(26.-29.6) ja nousee itsekin pitkän tauon jälkeen esiintymislavalle, joten Status Quon lisäksi, ollaan monella tapaa perusasioiden äärellä.
VISA NORDICA, Tukholman Stalletissa: Mirja (vas.), Esa, Björn, Elina, Claes, Hans & Anders (kuvat: Kari Lehtinen)
Viime kuukausina Torniossa majataloa pitävät Esa Rautiainen ja Elina Söderström ovat saaneet matkata musiikkiproggistensa kanssa tuon tuosta Ruotsin pääkaupunkiin Tukholmaan.
Ensi viikolla he esiintyvät Suomi-instituutin Sibelius-salissa entiselle presidentille Martti Ahtisaarelle ja pääministerille Ingvar Carlssonille.
Viime viikolla he musisoivat Visa Nordica-yhtyeensä kanssa naapurin kansan- ja maailmanmusiikin pyhätössä Stalletissa, jossa julkaistiin yhtyeen esikoislevy Nordiska Visor-Pohjoismaisia Laulelmia.
Esa & Elina
Levyllä kuullaan pariskunnan omien laulujen lisäksi Suomen ja Ruotsin rakastetuimpien tekijöiden, Cornelis Vreeswijkin, Reino Helismaan, Erik Lindströmin, Olle Adolphsonin ja Carl Michael Bellmannin musiikkia.
Vuosi sitten Esa ja Elina palkittiin rajan ylittävästä kulttuurityöstä Vuoden Nordisti-palkinnolla ja Visa Nordican levyllä he konkreettisesti yhdistävät voimansa ruotsalaisten huippumuusikoiden kanssa.
Stalletin lavalla levyjulkkareissa nähtiin levyn teossa ollut ydinporukka, kappaleet sovittanut jazzkitaristi Anders Färdal ja monipuoliset laulajat Claes Janson ja Björn Skrotis Johansson. Lisäksi huilua soitti, opettaja Haaparannalta, Mirja Tapio ja bassoa Hans Backenroth.
Raspikurkku Janson hallitsee Vreeswijkin, vaikka enemmän glooriaa hän on saanut jazzin puolelta ja ennen muuta Ray Charles- ja Stevie Wonder-levytyksistään. Kiirunan perintönä isältään lempinimensä saanut Björn Skrotis Johansson taas osaa Adolphsonin laulut.
Visa Nordican debyytin on julkaissut Skrotiksen levy-yhtiö Ladybird ja sen jakelusta huolehtii laatunimi Naxos. Yhtye on saanut jo pyyntöjä kesäfestivaaleille, mutta Visa Nordican kiireisten muusikoiden aikataulujen yhteensovittaminen vie oman aikansa, joten mitään ei ole vielä lyöty lukkoon.
Torniossa 1970-luvulla Battagliassa ja Alfassa kannuksensa luonut kitaristi-laulaja Jake Voutilainen on kirjoittanut kirjan Scalemaster. Tai paremminkin hän on koonnut kaikki tunnetuimmat länsimaisen musiikin kitaraskaalat yhteen.
Häneltähän homma käy ja kokemustakin on roppakaupalla aidan molemmilta puolin, niin kevyen kuin klassisenkin musiikin puolelta, sillä rapakon takana Voutilainen on opiskellut viittä vaille musiikkitieteen tohtoriksi.
Jakea pidetään paitsi taitavana kitaristina, myös hyvänä opettajana, jonka vahvuuksia ovat empatia ja intohimo soittamiseen. Jake on kehittänyt myös oman ohjelman, jolla oppilaat oppivat soittamaan kappaleen kitaralla 30 minuutissa.
Miksi Jake Voutilainen sitten kirjoitti Scalemaster-kirjan? Näin hän kertoo esipuheessa:
”Olen huomannut itsestäni ja muistakin muusikoista, että vuosien kuluessa, meille kehittyy taipumus toistaa samoja sormituksia. Kun soitamme, toistamme samoja opittuja rutiineja ja ajan myötä improvisaatiokyky alkaa heiketä. Tähän ongelmaan on ratkaisu. Meidän on opeteltava uusia prosesseja ja yksi todella hyvä tapa on opetella soittamaan uusia skaaloja.
Näin opit soittamaan tuttuja kappaleita uusista asennoista ja improvisaatiokyky paranee, kun kitaran koko otelauta otetaan käyttöön.”
Jaken pitkään suunnittelema kirja on nyt valmis ja myynnissä Amazon.comissa, joten nyt on keikkojen aika.
Pitkään on puhuttu alkuperäisen Battaglia Nobilityn paluusta, mutta sitä odotellessa, harvoin keikkailevan Voutilaisen kitarointia voi kuulla seuraavan kerran 11.4. Helsingin Storyvillessä, jossa hänen kanssaan, musiikkia akselilla rhythm and blues, rock’n’roll ja soul, soittavat Mikko Rintanen – koskettimet (Wigwam, Royals, Kirka Rock & Hector), Matti Saari – basso (Battaglia, Oldies) ja Hate Sjöblom – rummut (Ronski Gang, Costello Hautamäki, Oldies).
” Lasse Hoikka on niitä miehiä, joka on Souvarina selvinnyt ammatissaan tien päällä sen suuremmitta vaivoitta.
Niin se vain on, että tie on kutsunut jo 35 vuotta. Onneksi olkoon! Yksi menestyksen syy on uskollisuus tanssivalle yleisölle. Souvarit ei petä.
Taas kutsuu tie, countrykuningas Hank Williamsin Your cheatin`heart alunperin. Tielauluksi se Aappo I. Piipon sanoittamana kääntyi ja niitähän Hankiltäkin riitti. Alunperin tämän levytti suomeksi Jamppa Tuominen 1980-luvun lopulla.” (Kalevi Pollari, Iskelmäradio)
Taas kutsuu tie on singlelohkaisu Lasse Hoikan 11. huhtikuuta julkaistavalta samannimiseltä sooloalbumilta, jonka musiikkia hän kuvaa letkeäksi Souvari-kantriksi, mutta toki muutakin tanssittavaa musiikkia levyllä on tarjolla.
– Oikeaa Texas-countrya tulee myöhemmin, Willie Nelsonia, Johnny Cashiä ja muuta.
Viime vuonna Sony julkaisi Lasse Hoikalta 35 kappaleen tuplan Souvareiden juhlavuoden kunnniaksi. Uuden Taas kutsuu tie-levynsä soittajista, tuttujen sessiomiesten Heinä Niemisen, Miri Miettisen, Vesa Norvannon ja Pauli Ruuskasen lisäksi, Hoikka nostaa esiin Souvareiden uuden hanuristin Mikko Keskimaunun ja taustalaulaja Anne Sandbergin.
Lassen kanssa tulee puhetta myös suositusta tv-sarjasta Iskelmä Suomi, jossa Yölintu nostettiin jonkinlaiseksi uuden tanssimusiikin airueeksi, kun Souvarit ja Solistiyhtye Suomi, ovat toimineet yhtyeelle esikuvina.
Hoikka ihmettelee ääneen myös heiltä ohjelman 14 CD:n Iskelmä Suomi- levyboxiin valittua kappaletta.
– Souvari-humppa on kyllä hyvä mainosbiisi, muttei se edusta ollenkaan meidän parhaimmistoamme. Hyvä kuitenkin, etteivät kokonaan unohtaneet, Lasse kuittaa .
Souvareita tie kutsuu edelleen yli 120 kertaa vuodessa. Tämän vuoden keikat on jo loppuunmyyty, joten suosio ei ota laantuakseen. Jatkoa mietitään taas vuonna 2018, jolloin tulee 40 vuotta täyteen.
The Meänlandin laulaja ja lauluntekijä Adam ”Aatu” Huuva on tyytyväinen ja myös helpottunut. Levyä heiltä on odotettu pitkään kuin kuuta nousevaa ja nyt vihdoin esikoissinkku on kaupoissa. Mukana levyllä ovat basisti Jani Nikulan kirjoittama humoristinen Sole mikhään ja Huuvan kantaaottava Rojalist, javisst.
The Meänland
Tornionlaaksossa aikamoiseksi hitiksi noussut Sole mikhään on saanut lopullisen muotonsa. Siitä on nipistetty minuutti pois, saatu radioystävällisempi ja mikä hienointa kappaleella vierailee Jope Ruonansuun suosittu roolihahmo Mauri Äkäslompolo.
Adam Huuva
Rekkakuski pääsee revittelemään ja räppäämään Sole mikhään- biisin väliosassa, mutta muuten Maurilla on enemmän kuuntelijan rooli. Hän taustoittaa Huuvan laulua välihuudoin tyyliin; justhiin, jaa, ei vain ainakhaan.
– Jopella tai Maurilla oli kyllä paljon muutakin sanottavaa, mutta jottei hän olisi ominut biisiä aivan kokohnaan, sitä sitten tasapainotettiin yhteistuumin studiolla, Aatu huomauttaa.
Kun sinkku purkitettiin Kemissä ja Kime Klemettisen GreatSounds-studiolla, Huuva osasi odottaa, että ennemmin tai myöhemmin Meänlandin ja Jope Ruonansuun tiet kohtaavat.
– Olen nähnyt sen jopa väistämättömänä ja niin hassulta kuin se kuulostaakin jopa pelännyt sitä. Moni asia ajoi meitä ja Jopea yhteen. Jo ennen Kimen tapaamista kytkökset olivat melko selvät. Mauri Äkäslompolo ja meänkieli plus sellistimme Laura Holappa ja Jopen hyvä kaveri Jari Vesa, jotka ovat molemmat töissä Radio Perämeressä.
Mauri Äkäslompolo
Laura Holappa
– Sitten kun Kime kertoi, että Jope oli Kemissä keikalla nauhoitusten aikaan, homma oli aika selvä. Kime aikoi pyytää Jopea käymään studiolla kuuntelemassa kappaletta. Hän jopa itse lausui ääneen sen mikä meillä kaikilla tietysti oli jo mielessä eli pyytää, josko Jope voisi lisätä siihen jotain Äkäslompolon Maurina.
Nyt sinkku on lähtenyt valtakunnalliseen levitykseen, mutta Huuva ei lähde povaamaan sen menestystä.
-Olen aika nöyrä poika näissä hommissa. Turha juhlia etukätheen, mutta kyllä minusta tuolla tekeleellä, varsinkin nyt tuossa viimeistellyssä asussa on ihan hyvät mahollisuuet soija radiossa. Ja kun vielä on Jope Ruonansuu myyntivalttina, niin täytyyhän sinkkua ainakin yrittää pistää framile, eli tyrkyttää eri tahoille.
The Meänland on sinun perustama yhtye, mikä on sen historia ja miksi valitsit juuri reggaen rytmialustaksi?
Sami Bergman
– Sehän perustethiin loka-marraskuussa 2010 vartavasten Luulajan Tornedalsfestejä varten. Olin jo pitemmän ajan mielessäni hautonut ideaa meänkielisestä kantaaottavasta reggaesta. Ajattelin, että nyt on pakko yrittää saada kasaan yhtye ja onnekseni Pia Suonvieri, joka oli toisena vastuussa artistikaartin kiinnittämisestä, ”otti riskin” laadun suhteen kuulematta meitä.
– Itse olen aina ollut mustan rytmimusiikin ystävä ja haaveillut sen esittämisestä. Reggae valikoitui musiikkigenreksi siksi, että se on altavastaajan musiikkia, jonka letkeyden kautta on mahollista ilmaista kärkeviäkin mielipiteitä. Lisäksi reggae, kuten räppikin, pitää juurruttaa omiin oloihin.
– Olin kuunnellut Jukka Poikaa eli Kapteeni Ääntä ja ystävän ansiosta löysin sitten myös Raappanan, jonka levyä soittelinkin aika paljon. Tykkäsin siitä, miten sujuvasti suomen kieli soveltui reggaeseen ja erityisesti raggamuffinräpätykseen. Samalla lailla myös meänkieli ja reggae ovat oiva ja toimiva yhdistelmä.
Mikä on oma aiempi musiikkkihistoriasi, onko se enempi kansanmusiikkia kuin rockia?
– Ei ehkä niinkään kansanmusiikkia kuin klassista musiikkia. Olen aiemmin paljon laulanut kuoroissa ja harrastanut klassista laulua. Sitten olen ollut laulusolistina kahdessa Bengt Pohjasen Uupperassa. Edelleen minua pyydetään aika ajoin laulamaan esimerkiksi hautajaisissa.
– Kansanmusiikkihan on kyllä elementti, jonka met olema Meänlandissa haluhneet pittää ja säilyttää. Se on osa sitä uskottavuutta ja juurruttamista. Siksi olemmekin pitäneet tärkeänä akustisten soittimien mukanaoloa. Varsinkin Ruottissa on vahva folkrootsreggaeliike, pääasiassa Kultirationin ja Glesbygd`nin ansiosta.
GreatSoundsissa Ville Vuoti (vas.), Toni Väisänen, Kime Klemettinen ja Mika Mustonen
The Meänlandissa on kaksi puolta. Jani Nikula kirjoittaa lauluja rakastamisen vaikeudesta pilke silmäkulmassa ja sinä otat lauluissasi kantaa yhteiskunnallisesti. Onko se, mitä haluat yhtyeen musiikin olevankin?
-Yhtye menee juuri haluamaani suuntaan. Jännää on tehdessä seurata mihin tässä loppujen lopuksi joudutaan ja päästään.
– Ennen kuin se yhteinen sävel ja ennen kaikkea luottamus bändikavereitten kesken kunnolla syntyi, mie uskon, että itte kukanenkin meistä vähän pölkäsi, ettei vain Meänlandin ”ilme” pääsis riistäytyyn käsistä, ja ettei sen seurauksena ennää yhtyeessä viihtyisi.
– Meillä olikin alussa pitkiä ja kuumeisia keskusteluja siitä, mitä itte kukanenkin haluaa, että bändi tekee ja miltä se kuulostaa.
– Mieki pölkäsin, että minun alkujaan lähinnä kielipoliittiselta pohjalta alulle pantu prokkis vesittyisi Janin hilpeämpien sanotusten takia, mutta väärässähän mie olin.
– Son sitä Meänlandin moninaisuutta, jota miekin tänhään tajuan vaalia. Yhessä met tätä tehemä, eikä niitä kielipoliittisia juttuja jaksa kukhaan alati kuunella.
– Tahomma ylläpitää myös omaa rajattomuuttamme, emmekä suostu määrittelemään itseämme esimerkiksi sen enempää haaparantalaisiksi kuin torniolaisiksikaan.
Toinen sinkun biiseistä on sinun tekemä Rojalist, javisst, joka sävellyksenä on koukuttavampi kuin Sole mikhään, mutta mikä on sen sanoma?
– Se on semmonen punkhenkinen Pelle Miljoona – pläjhäys, joka ivallisesti arvostelee eritoten Ruotsin monarkiaa ja sitä miten ”me” jokainen solidaarisesti ylläpiämme heidän elämäntyyliä sillä viidellä tai kymmenellä kruunulla per vuosi.
The Meänland on yhtä kuin reggae på meänkieli, mutta olet myös muitten vähemmistöjen puolestapuhuja. Laulat muun muassa Bob Marley-coverilla Porosoturi; Päässä neljän tuulen lakki, menhään sekashiin koko sakki.
Joo…meinaan, että lantalaiset naiva lappalaisia ja niin eehleen. Että naihaan poikki kaikki vähemmistöt. Piethään yhtä ja puhalletaan samhaan hiihleen.
