Korvat punaisina on viime päivinä saanut kuulla ja lukea ylistäviä kommentteja metallilegenda Acceptin Tornion Torandan perjantaisesta konsertista.
Väylän Pyörteen ennakkohaastattelussa Tornion Musiikin Tony Rebel uhosi, että tulossa on kaikkien aikojen metallivierailu ja oikeassa oli ja mikä hienointa, raskaan musiikin ystävät olivat löytäneet paikalle ja keikka oli loppuunmyyty.
-Porukkaa oli Ruotsista, Oulusta ja Rovaniemeltä. Mahtava keikka. Accept oli odotettuakin kovempi. Ei tietoakaan mistään vanhojen ukkojen lämmittelystä. Näki, että yhtye nautti ihan kympillä hommasta. Kovempi lavaliikunta kuin puolta nuoremmalla Battle Beastillä, joka oli myös hyvä. Kaikinpuolin huippukeikka, Tony hehkuttaa ja uskoo, että jatkoakin seuraa.
Ruotsin puolelta Bodenista kotoisin oleva Stefan Lejon ihmettelee Accept-konsertin mainostamista. Voi sanoa, että tieto kulki ikiaikaisella ”suustasuuhun menetelmällä”.
– Mulla kävi säkä. Satuin vilkaisemaan Acceptin facebookia ja hoksasin bändin Tornion keikan. Yhtään mainosta en huomannut Norrbottenin lehdissä. Mutta muuten kaikki oli OK. Todella maaginen ilta. Konsertti oli kertakaikkiaan fantastinen. Viihtyisä paikka ja Accept oli uskomattoman tiukka. Napakymppi, Stefan Lejon kertoo.
Nina on omistanut Our Time-albuminsa heinäkuussa syntyneelle esikoispojalleen. Omien laulujen lisäksi levyllä on mukana myös Herbie Hancockia ja Wayne Shorteria.
NINA MYA: Our Time
Nina Mya, joka on ponnistanut musiikkimaailmaan Torniosta, on tehnyt New Yorkin reissullaan yhden hienoimmista j a z z levyistä, mitä itse olen kuullut.
Levyn miksaus ja soundi on kerrassaan loistavaa.
Kuunnellessa vaivuin enemmän nautiskelemaan ja fiilistelemään sen enempää analysoimatta.
Melodinen ja osaltaan hillitty teos, jossa improvisointi pysyy mielestäni tyylitajuisesti ja oivallisesti hallussa.
Nina laulaa mielettömän kauniisti, mutta kyllä häätyy nostaa hattua myös koko bändille.Tällä levyllä kaikki muusikot on yhtä, mikä on hämmentävää ja mukaansatempaavaa.
Harvoin levyille saadaan tallennettua sitä fiilistä ja flowta, mitä livenä usein kuulee. Ostakaa Ninan levy niin tiiätte mistä puhun ja käykää kuuntelemassa häntä livenä. Hienoa Nina!
Hannu Heikkala
HANNU HEIKKALA on Helsingissä vaikuttava musiikkipedagogi. Valmistuttuaan Metropoliasta hän on opettanut muun muassa Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa pianonsoittoa. Pääkaupunkiseudulla Hannu on soittanut yhtyeissä Haajanto Quartet, Hammond Trio, Vesterinen Yhtyeineen, Welma Kelly Trio, Round Corners´s ja Art of the Electric Trio. Nykyään hänelle ammattimuusikkous on taka-alalla, mutta musiikki kuuluu edelleen vahvasti elämään keikkojen ja musiikin säveltämisen muodossa. Hannu on tunnettua torniolaista Heikkalan musiikkisukua.
Syksyn mittaan nähdään ja kuullaan Luulajan kulttuuritalolla harvinaisen paljon juuriltaan tornionlaaksolaisia esiintyjiä.
Maailman paras tyttöbändi Baskery valloittaa pienen salin lavan 8. lokakuuta. Greta, Stella ja Sunniva Bondesson tarjoavat raakaa banjopunkkia, killbillyä ja mudcountrya. Uutta ja vaihtoehtoista kansanmusiikkia, nordicanaa, jossa heläjävät vahvat countryn ja bluesin perinteet.
Livenä yhtye tunnetaan energiastaan ja hurjasta draivista. Yhtye osaa provosoida ja viihdyttää.
Vuoteen 2007 asti, ennen kuin Baskery perustettiin, sisarukset soittivat yhdessä Slaptonesissa isänsä Jan-Åken kanssa. Yhtye julkaisi kaksi albumia ja turneerasi muun muassa Brian Setzerin kanssa USA:ssa.
Bondessonin sisarusten vanhemmat ovat poissa Kalixista ja Haaparannalta ja sukutaulua pidemmälle kelattaessa, yhteyksiä löytyy Suomenkin puolelle. (Köp biljetter här)
MARKUS KRUNEGÅRD
Ruotsin poptaivaalla jo pysyvän paikkansa saavuttanut Markus Krunegård saapuu Luulajaan 18. lokakuuta.
Entinen Laakso-yhtyeen jäsen debytoi sooloartistina vuonna 2008 levyllä Markusevangeliet. Läpimurtonsa jälkeen ja ennen muuta Jag är en vampyr-hitin jälkeen, hän on takonut menestyslauluja toisensa jälkeen kuten Hela livet var ett disco, Everybody Hurts, Let’s go nu är jag din yo ja Du stör dig hårt på mig.
Kesäkuussa julkaistiin Markuksen viimeisin,kriitikoiden ylistämä Rastlöst blod-albumi, jossa hän seuraa taiteellista kutsumustaan. Musiikkijournalisti Kristin Lundell tiivistää: ”Krunegård har just den där synen på världen som man, år efter år, vill åt. Han säger det självklara utan att använda sig av självklarheter. Det är låtar som sammanfattar allt men som aldrig fastnar med blicken bakåt.”
Markus on julkaissut myös yhden suomenkielisen albumin Mämmilärock, joka on purkitettu Tornionjokivarressa, Suomen Pellossa. (Köp biljetter här)
Muutakin tornionlaaksolaista on luvassa. Pajalasta tulevat maailmanmusiikkiyhtye Jord, joka esiintyy kulttuuritalolla 21.marraskuuta ja Jannes Friceboda (Jan Johansson, Rolf Digervall & Fredrik Isaksson), jonka show nähdään 1.joulukuuta. Eikä sovi unohtaa neljännesmiljoona levyä myynyttä Hansson de Wolfe United-yhtyettä, jossa soittaa legendaarinen Roxette-kitaristi Jonas Isacsson, joka on ”kasunnu ylös Seittenkaaressa”.
The Hellacoptersin ja Backyard Babiesin riveissä kansainväliseen kuuluisuuteen noussut kitaristi-laulaja Dregen vierailee Haaparannan Ponde-baarinHalloween-viikonlopussa1. marraskuuta. Hän laulaa ja soittaa kitaraa, mutta toimii myös illan vierailevana DJ:nä. Edellisenä iltana hän esiintyy Kalixissa.
Viime vuodetDregen on toiminut Michael Monroen bändin kitaristina. Viime keväänä hän kuitenkin jätti yhtyeen ja on sen jälkeen keskittynyt omaan soolouraansa ja elvyttänyt myös vanhan bändinsä Backyard Babiesin, joka on buukattu ainakin ensi kesän Sweden Rockiin.
Vuosi sitten Dregeniltä ilmestyi ensimmäinen sooloalbumi, jolle vaikutteita hän otti suurilta esikuviltaan; Kiss, Slayer, the Beastie Boys ja Miles Davies. Häneltä ilmestyi myös omaelämänkerta, joka suomeksi kulkee nimellä Minä, Dregen(Like).
Dregen kuvaa kirjassaan , kuinka hän järjesti pikkupoikana saunatuvassa Kissin biisejä soittavan bändinsä keikan, jossa hän tarjoili yleisölle popcornia ja sipsejä ja jossa hänen äitinsä hoiti pyrotekniikan keittämällä vettä kattilassa ja päästämällä höyryn sitten ulos.
Dregen tarttui kitaraan ja hylkäsi ajatuksen tavallisesta elämästä jo ala-asteella ja toteutti unelmansa. Hän päätyi hengailemaan aiemmin fanittamiensa rocktähtien, kuten Guns N’ Rosesin ja AC/DC:n jäsenten, kanssa.
Hän kertoo avoimesti omaelämänkerrassa hurjasta elämästä tien päällä, mutta muustakin elämästä, josta ei ole dramatiikkaa puuttunut: yksitoistavuotiaana hän näki isänsä hirttäytyvän, ja vuonna 2004 hän ja hänen vaimonsa, laulaja Pernilla Andersson, joutuivat keskelle tsunamia.
Ruotsalaisten rakastaman Dregenin seurassa viihtyvät niin Prinsessa Victoria kuin Helvetin enkelitkin. Länsirajalla hän vieraili ensi kertaa Backyard Babiesin mukana kesällä 2007 surullisenkuuluisilla Tornio- festivaaleilla Pohjan stadionilla. Toinen keikka oli helmikuussa 2008 Lapland Tattoo Weekendin yhteydessä, jolloin vastassa oli loppuunmyyty Umpitunneli.
Ponde Kök & Bar: Hallowen Helg: 31.10. The Matchmen & 1.11 Dregen
”Leikin supersankarileikkejä 1980-luvun alkupuolella Rovaniemen Syväsenvaaran taikametsissä Tomi Putaansuun ja muiden korttelimme lasten kanssa. Haluan ymmärtää miksi minusta kasvoi aikuinen, mutta Tomista ei koskaan. Minulle Lordi ei ole vain lateksipelle, joka esittää yksinkertaisia hard rock renkutuksia vuosikymmenten takaa. Olen löytänyt hirviöystäväni maskin takaa luovan neron ja piilotetun maailman täynnä kauneutta, kauheutta, komediaa ja tragediaa.
Menestyksen jälkeisten vaikeuksien keskellä Tomi näyttää haavoittuneelta King Kongilta, joka kerää luovia voimanrippeitään viimeiseen taistoon. Toistaiseksi Tomi on aina onnistunut tekemään paluun haudan takaa, joka kerta vain hieman vahvempana ja hauskempana hirviönä. Olen ymmärtänyt, että Tomin luovuus ja sinnikkyys monilahjakkaana taiteilijana kumpuaa ikuisen kauhukakaran naiiviudesta ja rajattomuudesta. Tämän elokuvan työprosessin aikana haluan itsekin hieman ”taantua”, lentää mielikuvitusmaailmoissa ja heittäytyä hevimetallin raa’an voiman vietäväksi.
Lordi kertoo luovan sielun uudelleen löytämisestä ja rohkeudesta olla oma itsensä, vaikka sattuisitkin olemaan muotivirtausten hyljeksimä hevimetallihirviö 1980-luvulta.”
Perjantaina 26. syyskuuta Monsterimies nähdään ensi-illassa kautta maan. Malttamattomimmat voivat käydä katsomassa elokuvan jo tänään Helsingin Rakkautta & Anarkiaa –festivaaleilla ja huomenna Rovaniemen Maximissa. Kutsuvieraiden lisäksi yksi elokuvan sponsoreista Rovaniemen kaupunki nimittäin jakaa ilmaisliput 170 nopeimmalle.( Jako alkaa tänään Rovaniemen matkailuinfossa Lordinaukiolla kello 12.00.)
Rumban, Rytmin ja Domen ennakkoarvostelut Monsterimies-dokumentista saavat odottamaan miellyttävää elokuvaelämystä.
”Monsterimies on henkilökuva Putaansuusta, mutta samalla raadollinen kertomus musiikkimaailman karusta arjesta ja jatkuvasta taistelusta yleisön huulilla pysymiseksi.
Surumielinen elokuva pysyy kiinnostavana ja Monsterimiestä voi suositella varauksetta myös muille kuin Lordi-faneille.” Lue koko Rytmin arvostelu tästä.
”Dokkarin nähtyään nousee uusi kunnioitus koko yhtyettä kohtaan: ehkä Lordi ei olekaan pelkkää pastissia vaan ihan tosissaan tehtyä rockia.” Lue koko Rumban arvostelu tästä.
”–Monsterimiehen tarinaan on helppo samaistua ja päästä sisälle. Asiaa auttaa se, että elokuva on myös ohjauksensa puolesta onnistunut. Monsterimies ei turhia rönsyile, vaan keskittyy muutaman vuoden ajanjaksoon ihailtavalla intensiteetillä.” Lue koko Domen arvostelu tästä.
Aikamoinen musiikki-ilta tulossa. Puoliseitsemän-ohjelmassa TV1:ssä vieraana Jari Sillanpää, kahdeksalta Vesa-Matti Loiri Vain Elämää-sarjan aloitusjaksossa Nelosella ja kaiken kukkuraksi Yle Femmalla klo 23.00 dokumentti roots-sensaatio Doug Seegersistä, kodittomasta nashvilleläisestä katusoittajasta, josta yhdessä yössä tuli kaikkien ruotsalaisten suosikki.
Mitä on tapahtunut sen jälkeen, sen kertoo dokumentti Efter Jills veranda: Doug Seegers.
Kaikki alkoi siitä, kun hänen laulunsa Going down to the river tuli ruotsalaisten tietoon counrylaulaja Jill Johnsonin tv-ohjelman Jills Veranda kautta viime vuoden lopulla.
Hotdogmyyjältä saamansa vihjeen perusteella Jill suunnisti tv-ohjelmansa vieraan Weeping Willowsin Magnus Carlssonin kanssa kuuntelemaan tuntematonta katusoittajaa ja molemmat olivat aivan ällikällä lyötyjä.
Dougin ainutlaatuisen ääni vangitsi ja muutamaa päivää myöhemmin hän oli jo levyttämässä biisiään samassa studiossa, jossa itse Johnny Cash oli purkittanut laulujaan.
Dougin kappale nousi Ruotsissa ykköseksi niin Itunesissa kuin digilistallakin. Jillin ehdotuksesta Seegers päätyi kymmenvuotista taivaltaan juhlivalle Rootsy-yhtiölle, jonka historian ensimmäinen kiinnitys oli muuten kiirunalainen Willy Clay Band.
Hittikappaleensa jälkeen Doug on teki Nashvillessä albumin, jonka Will Kimbrough tuotti ja jolla vierailevat muun muassa Emmylou Harris ja Buddy Miller.
Ruotsissa levy on myynyt jo kultaa ja kesällä hän teki naapurissa yli 60 keikkaa.
Nyt Amerikan suurin riippumaton levy-yhtiö Rounder records, jonka talliin kuuluvat muun muassa Robert Plant, Alison Krauss ja Son Volt on tehnyt sopimuksen Dougin levyn julkaisemisesta USA:ssa ja Kanadassa.
Hänen oli määrä esiintyä Emmylou Harrisin Red Dirt Boys-bändin kanssa lokakuussa muun muassa Luulajassa, mutta amerikkalaiset halusivat pitää Dougin kotimaassaan promoamassa Going Down To The River-albumia.
Juuriltaan tornionlaaksolainen Aftonbladetin musiikkitoimittaja Markus Larsson näki Dougin esiintyvän Music & Arts-tapahtumassa Tukholmassa elokuussa:
”Seegers esittelee kappaleitaan, kertoo pieniä tarinoita entisistä vaimoistaan, alkoholinkäytöstään ja vankilareissuista. Huomaa, että hän on soittanut kadulla ansaitakseen leipänsä. Jotta saisi rahaa ja jotain syödäkseen, yleisökontaktin on synnyttävä nopeasti. Hän osaakin luoda helposti rennon ja kotoisan tunnelman.
Hän kuulostaa Gene Clarkilta, joka yrittää laulaa kuin Hank Williams. Hän edustaa vanhaa countryn ja honkytonkin koulukuntaa. Myös hänen vaikuttava äänensä kumpuaa jostain kauempaa. Tuntuu kuin se olisi löydetty argeologisissa kaivauksissa jossain päin Teksasia.
Musiikki on läskiä ja ruskeita papuja. Kyytipoikana iso kuppi Lucky Luke-kahvia, jonka väkevyys sulattaa rautatiekiskon ja saa Clint Eastwoodinkin irvistämään.
Jos materiaali säilyttää saman tason jatkossakin mitä nyt, Doug on sensaatio. Ylitse muiden on tietenkin kappale Going down to the river. Eikä koskaan ole syytä moittia artistia, joka esittää Gram Parsonsia.”
-Komediaa, keikkoja, kohellusta, kuvia, kiertueita, kyökkipsykologiaa ja knoppeja kovillekin faneille, niistä se on tehty, sanoo aiemmin muun muassa Nightwishistä kirjan kirjoittanut oululaistoimittaja Mape Ollila viikon päästä julkaistavasta Sonata Arctica-teoksestaan.
Kirja kertoo kemiläisten märkäkorvien matkasta kansainväliseen menestykseen. Se on lähikuva tiiviistä mutta joskus vaikeasta veljeydestä, sen iloista ja suruista.
Sonata Arctica-teos on myös tarina laulaja-lauluntekijä Toni Kakon kohta parikymmentä vuotta pulpunneesta musiikillisesta visiosta, tahdosta ja rautaisesta määrätietoisuudesta. Hänen toteutuneesta unelmasta, sillä jo kaksivuotiaana hän hoilasi lumilapio kourassa keminmaalaisen kerrostalopihan lumipenkan päällä ja halusi rocktähdeksi.
Sonata Arctican jäsenten lisäksi kirjassa kuullaan 15–vuotisen matkan keskeisiä ihmisiä: löytäjiä, levy-yhtiöväkeä, managereita, entisiä jäseniä ja kiertuehenkilökuntaa.
-Arvelen, että yhtyeen koulukuoroimago saattaa nyt vähän ottaa siipeensä. Ja onhan kirjassa myös Toni Kakon esikoisnovelli – ilman muuta parasta parasta Kakkoslaatua!, Ollila huomauttaa.
Sami Yaffa ja Sound Tracker Yle Teemalla maanantaisin klo 21.00. Muista katsoa!
Teeveen parhaassa musiikkiohjelmassa Sound Tracker (onko niitä muita?) muusikko Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls & Michael Monroe) reissaa ympäri maailmaa ja tutustuu eri kulttuureiden musiikkiin.
Mukaansatempaava tv-sarja ilmestyy 24. lokakuuta myös kirjana. Siinä esitellään sekä legendoja että katumuusikoita. Se kertoo moniäänisesti Yaffan löytämästä musiikista Brasilian favelapunkista Serbian romanimusiikkiin, Yhdysvaltain americanaan ja Etiopian rituaalimusiikkiin.
Sound Tracker-kirjan on toimittanut rovaniemeläislähtöisen Absoluuttisen Nollapisteen liideri Tommi Liimatta ja mukana ovat tietenkin tekijöinä myös Sami ja Sound Tracker-tv-ohjelman isä Otso Tiainen.
Palkittu esikoiskirjailija Antti Heikkinen teki erääseen pieneen paikallislehteen Juice Leskisestä haastattelun. Se ilmestyi päivää ennen mestarin kuolemaa. Tapaamisesta jäi hyvä maku ja nyt Heikkinen on kirjoittanut Juicesta elämänkerran Risainen Elämä- Juice Leskinen 1950–2006, joka ilmestyy 2. lokakuuta.
Teoksessa lomittuvat taiteellinen työ ja muu elämä. Heikkinen on haastatellut kirjaa varten yli sataa Leskisen perheenjäsentä, sukulaista, ystävää, tuttavaa ja musiikkialan kollegaa – kertojina ovat muiden muassa Mikko Alatalo, Harri Rinne, Atte Blom, Safka Pekkonen, Pantse ja Martti Syrjä, Sakari Kuosmanen, Dave Lindholm ja Ismo Alanko –, jotka puhuvat Leskisestä hellyydellä jättämättä pois ikävämpiäkään asioita.
Kertojien mukaan Leskinen oli hankala, rikkonainen, yksinäinen, itsepäinen, herkkähipiäinen henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa taisteleva nero, josta pursunnut lämpö, ystävällisyys, auttavaisuus, terävä huumorintaju sekä rakastamisen halu toisaalta hakevat vertaistaan.
Heikkinen lupaa perinpohjaisen ja kaunistelemattoman elämänkerran. Uusi Tampere-lehdessä kirjoittaja sanoo kuitenkin kirjassa korostuvan erityisesti Juicen sydämellinen puoli.
– Jos jollakulla on sellainen mielikuva, että Leskinen oli juoppo, joka vittuili kaikille, kirja luullakseni kumoaa sen. Hänen sydämellisyytensä tulee esille nimenomaan kirjaan haastateltujen henkilöiden suusta.
Muutama viikko sitten ilmestyi yli 300-sivuinen Kauko Röyhkä (virallinen)-kirja, johon Röyhkän vaimo Olga Välimaa on koonnut hänen suositun facebook-päiväkirjan merkinnät vuosilta 2011–2013.
Vaikka oikeaa Veli-Pekkaa voi iän myötä lukea yhä enemmän rivien välistä, Röyhkän arvoituksellisen hymynvirneen on helppo nähdä hänen kasvoillaan fb-päiväkirjaa päivittäessä.
Desibeli.net-julkaisussa Mika Roth kirjoittaa kirjan arvostelussa osuvasti Kauko Röyhkästä:
”Miehen lohkaisut rikkovat tasaisin väliajoin lööppirajat ja tämä uusi aikakausi on antanut vanhalle vääräleualle aivan uudenlaisen ryhmysauvan, jolla huitoa kukkahattuja tätien päistä maahan.
Lyhyissä ja vähän pidemmissä kirjoituksissaan Röyhkä valaisee parhaimmillaan nerokkaasti sitä outoa risukasaa, jota kutsutaan myös pohjoiseksi mielialaksi.
Röyhkä on paratiisiin luikerteleva käärme, jonka voima piilee sanoissa, eikä suinkaan suorassa toiminnassa tai raa’assa voimassa. Suomi kaipaa Röyhkän kaltaista suunsoittaja-älykköä, koska hän pystyy laukomaan mielipiteitä, joita me muut pyörittelemme, mutta emme osaa – tai halua – pukea sanoiksi.”
Korvat punaisina on viime päivinä saanut kuulla ja lukea ylistäviä kommentteja metallilegenda Acceptin Tornion Torandan perjantaisesta konsertista.
