Archive for elokuu, 2015

Kemiin saapuva LIL`ED vaalii sukunsa bluesperintöä

by Arto.

Lil' Ed & The Blues Imperials

Lil`Ed & The Blues Imperials (Photo:PaulNatkin/Alligator)

Kun klassisen blueslevy-yhtiön Alligatorin presidentti Bruce Iglauer  esitteli chicagolaisen kitaristi-laulaja Lil’ Ed Williamsin, hänen bändinsä The Blues Imperialsin ja esikoisalbumin Roughhousin maailmalle vuonna 1986, muun muassa The New York Times julisti: “ Vanhanaikaisella Chicago-bluesilla on uusi nuori mestari — Lil’ Ed Williams.” ja Boston Globe kirjoitti: ”Kuuminta pullokaulaboogieta Chicagosta sitten Hound Dog Taylorin päivien.”

Lil`Ed kulkee suurten slidemestareiden, ennen muuta setänsä J.B. Hutton,  jalanjälkiä. Takana on jo kahdeksan albumia Alligatorille.

Lokakuussa Lil`Ed & The Blues Imperials saapuu Suomen kiertueelle. Pohjoisessa  yhtye esiintyy 30.10. Kemin Ankkurissa, joten viime marraskuinen Rick Estrin and The Nightcatsin jenkkivisiitti saa hienoa jatkoa. Lil´Edin lisäksi yhtyeessä ovat lähes kolme vuosikymmentä  maailmaa kiertäneet hänen velipuolensa basisti James “Pookie” Young, kitaristi Mike Garrett ja rumpali Kelly Littleton.

Lil’ Ed Williams syntyi Chicagossa 8. huhtikuuta 1955. Musiikki oli jo varhain hänelle kaikki kaikessa ja 12-vuotiaana hän soitti jo kitaraa, rumpuja ja bassoa. Ed ja Pookie saivat oppia ja tukea Huttolta. ” En olisi päässyt näin pitkälle ilman häntä. J.B. opetti minulle kaiken, Lil`Ed on sanonut.

Ed ja Pookie viettivät teinivuodet musisoimalla yhdessä. Ensimmäinen versio The Blues Imperialsista syntyi jo vuonna 1975, mutta meni yli vuosikymmen, ennenkuin syntyi nykyinen kokoonpano. Vuonna 1989 albumi Chicken, Gravy & Biscuits avasi ovet ja pian Lil’ Ed & The Blues Imperials esiintyi ympäri Amerikan.

Jokaisella albumilla, fanien määrä kasvoi. Bändin boogieblues, rock, balladit ja villi lavashow valloittivat. Tärkeä merkkipaalu oli  keikka Chicagon bluesfestivaalien päälavalla 100 000 kirkuvan fanin edessä. Yhtye pääsi esiintymään myös miljoonille tv-katsojille Conan O’Brienin talkshowssa.

Vuonna 2007 ja 2009 Lil`Ed & The Blues Imperials voitti Blues Music Awardin Band Of The Year-kategoriassa  ja vuosina 2011, 2012 ja  2013 Living Blues Awardin  Best Live Performer-kategoriassa.

The Chicago Tribune, “Williams represents one of the few remaining authentic links to pure Chicago blues.”

Guitar Player :“Dim the lights, turn up the stereo, and let the house party begin.”

The Associated Press: “Williams fills Chicago’s biggest shoes with more life and heat than anyone on stage today.”

Blues Revue: “Listen and hear how a great blues player can make a guitar weep…”

Kuuntele: KARI TAPIOLTA ennenjulkaisematon Sydämeni lyö-laulu ja samanniminen konsertti pohjoisessa, vain Pellossa

by Arto.

KariTapio15+

Iskelmälegenda Kari Tapion poismenosta tulee kuluneeksi kohta viisi vuotta. Tänään häneltä ilmestyi kaikkien iloksi uutta musiikkia, Sydämeni lyö-kappale, joka on Erik Lindströmin sävellys ja Aappo I. Piipon sanoitus.

Laulun videolla nähdään Kari Tapio poikineen Amerikan reissulla vuonna 2009, jolloin hän levytti muun muassa kuuluilla Sun studioilla.

18. syyskuuta ilmestyy Kari Tapion albumi Sydämeni lyö, jolla kuullaan Amerikan reissun tuotoksia ja muitakin hänen ennen julkaisemattomia kappaleita  vuosien varrelta.

Sydämeni lyö on myös nimenä  kiertueella, jolla kunnioitetaan Kari Tapion syntymän 70-vuotisjuhlaa.

Paikkakunnittain esiintyjät konserteissa hieman vaihtelevat, mutta kaikilla niistä orkesteria johtaa Kari Tapion poika Jani Jalkanen.

Lapin ainoassa konsertissa Pellon Rohkihallissa 28. marraskuuta klo 19.00 solisteina ovat Simo Silmu, Tarja Ylitalo, Ilkka Vainio ja  Dimitri Keiski.

Liki 30 konserttia käsittävä kiertue huipentuu päätöskonserttiin Pieksämäellä, jonne avataan uusi tapahtuma-keskus Kari Tapio Paalupaikka Areena ja museo, jossa on esillä muun muassa laulajalegendalle kuuluneita esiintymisasuja, soittimia, julisteita, julkaisuja ja kultalevyjä.

 

Hanuristi HARRI KUUSIJÄRVEN KOUTUKSEN vapaasti tolvaava musiikki ihastuttaa

by Arto.

KoutusPellon Lankojärveltä maailmalle lähtenyt haitarivirtuoosi Harri Kuusijärvi julkaisi vuosi sitten Koutus-yhtyeensä kanssa loistavat arvostelut saaneen esikoisalbuminsa, jonka tiimoilta Väylän Pyörrekkin pääsi tuoreeltaan jututtamaan Harria. Lue arkistojuttu  täältä!

Pohjoiseen Kuusijärven yhtyettä on odotettu  malttamattomasti. Toivottavasti Koutus nähdään livekeikoilla täällä piankin, sillä sen verran myönteinen vire on kirjoituksissa koskien yhtyeen  viimeisiä Turun esiintymisiä.

Jazzrytmien Jouko Kirstilä kirjoittaa muun muassa:

” Lapista kotoisin olevan haitaristin Harri Kuusijärven vetämä Koutus oli melkoinen yllätys lavalla. Alkujaan yhdessä kitaristi Veikki Virkajärven ja lyömäsoittaja, Kuopion viimeinen viikinki, Tatu Rönkön kanssa triona aloittanut kokoonpano on laajentunut kvartetiksi, kun mukaan on tullut kontrabasisti Eero Tikkanen.

Harri Kuusijärvi näyttää löytäneen uudenlaisen elementin haitarinsoitosta hieman Kimmo Pohjosen tyyliin. Soittajia ei voida kuitenkaan suoraan verrata toisiinsa. Harri esiintyy ja soittaa haitaria myös aivan tavallisen perinteisen klassisen kamarijazzin tyyliin.

Koutus -projekti on kaikesta huolimatta jotain aivan muuta kuin perinteistä haitarimusiikkia. Haitarin erikoispiirteitä omavaltaisesti hakiessaan ja niitä jauhaessaan ja möyhentäessään Harri on luonut Koutukselle oman musiikillisen profiilin.

Lähestymistapa on todennäköisesti löytynyt Lapin luonnon erikoispiirteistä, kylmästä talvesta, kesäisistä hyttysistä, kauniista ruska-ajasta, erämaan autiudesta, vaarojen ja tuntureiden paljaista keroista.

Kun ympärillä on improvisoinnin osaavat, freejazzin ja poikkitaiteellisen musiikin piirissä jo kannuksia hankkineet soittajat, niin Koutus on heittäytynyt uusille jotoksille Lapin kairoissa.

Koutuksen musiikki on löytänyt oman tiensä avantgardistisen musiikin reuna-alueilta, missä se on saanut uusia muotoja ja elementtejä räväkän  jazzrockin rytmiin sekoittuessaan.

Se avasi ”vaikkuröörit” apposen auki samalla jättäen kuulijan ihmetyksen valtaan. Mistä tämä tuli ja minne se meni!! Niin se on, paikoin jopa häkellyttävän vaikuttava soitto oli uudenlaista ja mieleenpainuvaa. ”

Kari Salminen taas kirjoittaa Koutuksesta Turun Sanomissa seuraavasti:

” Musiikkityylien välisiä maastoja kartoittaa omalla tavallaan myös erinomainen Koutus-yhtye, jota Harri Kuusijärven harmonikkasoundi hallitsee. Tatu Rönkkö on varsinainen tähti hänkin. Välillä raskaan rockibiitin kautta vaihteleviin aksentteihin. Niiden jälkeen hiljaiset hetket, minimalistiset mediataation vaiheet tehoavat entistä voimakkaammin.

Hiljaisuus on sääntö. Bändi improvisoi taidolla ja viistolla näkemyksellä taidemusiikin, jazzin ja rockin aineksilla. Retrohenkistä fuusiomusiikkia, mutta huumorilla. Kuulijalla on samaan aikaan sekä rentoutunut että jännittynyt olo kun musiikki vie, mutta useinkaan ei tiedä, että mihin suuntaan. ”

KIMMO VALTASESTA Universal Music Finlandin toimitusjohtaja

by Arto.

kimmovaltanen15Universal Music Group on maailman johtava musiikkialan yhtiö, jonka pääliiketoimintaa ovat äänitteiden tuotanto ja musiikin kustannustoiminta.

Pitkän uran musiikkiteollisuudessa tehnyt rovaniemeläislähtöinen Kimmo Valtanen aloittaa yhtiön  toimitusjohtajana hänen edeltäjänsä Jarkko Nordlundin siirtyessä MTV Oy:n toimitusjohtajaksi.

Aiemmin hän on toiminut  Universal Musicissa markkinointijohtajana. Hänen aikanaan yhtiö on vakiinnuttanut asemansa Suomen digitaalisen musiikin markkinajohtajana ja valittu vuoden 2015 Radiogaalassa vuoden levy-yhtiöksi.

Rovaniemellä hän oli perustamassa 1990-luvulla popyhtyettä  Supperheads, joka niitti mainetta paitsi Suomessa myös ulkomailla.

Hänen uransa merkkipaaluihin kuuluvat myös HIM:in kansainvälisen läpimurron luotsaaminen, Kentin nostaminen Suomen suosituimmaksi ruotsalaisbändiksi, Elviksen ensimmäinen kultalevy Suomessa sekä Idols-formaatin synnyttämien tähtien kuten Anna Abreaun ja Anna Puun läpimurrot Suomessa.  Aina hän on ollut myös vahvasti kuvassa mukana, kun on ollut kysymys Lordin ja Antti Tuiskun kaltaisten pohjoisen artistien luotsaamisesta.

Suomen ja Baltian toiminnot saavat  johtajakseen laajasti arvostetun musiikkialan ammattilaisen, jolla on vahva näkemys alan kehityksestä.

– Suomessa on vasta otettu digitaalisen musiikinkuluttamisen ensiaskeleet, joten kasvun potentiaali on valtava. Aikaiset omaksujat ovat jo kasvaneet ulos CD-levyistä ja -soittimista ja uskon, että ensi vuodesta lähtien myös suuret ikäluokat saavat kipinän digitaalisten musiikkipalveluiden käyttöön.

Kimmo Valtanen näkee, että Universal Musicin tuleva menestys rakentuu paitsi yrityksen digitaalisen osaamisen luovaan hyödyntämiseen, myös kolmeen sisällön alueeseen.

– Avainasemassa tulevien markkinaosuuksiemme valloittamisessa ovat uusien kotimaisten hittien synnyn mahdollistaminen, valtavan kansainvälisen tarjontamme ammattitaitoinen lanseeraus ja alamme laajimman kotimaisten klassikoiden musiikkikatalogin oikeanlainen hyödyntäminen.

Suomi-rockin ikivihreät klassikot tulevat Valtasen mielestä olemaan ensi vuonna yksi niistä tekijöistä, joilla suuret ikäluokat saadaan mukaan musiikin digitaalisen kuluttamisen pariin.

– Suomen ominaispiirre on kotimaisen musiikin suosio. Kun muualla maailmassa sitä kuunnellaan alle kolmannes, on kotimaisen musiikin osuus täällä puolet kuuntelusta ja latauksista.

Ostimme hiljattain paitsi EMI-levy-yhtiön kotimaisen ja kansainvälisen tuotannon, myös Suomi-rockin kulmakivet Pokon, Johannan ja Love recordsin, joista tulemme ammentamaan merkittäviä musiikillisia muistoja suurille ikäluokille.

Vuonna 1997 levy-yhtiö BMG:n viestinnässä aloittanut Kimmo Valtanen (47, KTM) on aiemmin toiminut BMG:n markkinointijohtajana (1999-2004), Sony Musicin toimitusjohtajana (2004-2012), Elisa Viihteen Business Managerina (2013) ja Universal Musicin markkinointijohtajana loppuvuodesta 2013 alkaen.

Tähtien suosikki THE CHIEFTAINS Ouluun

by Arto.

DATE: 12-15-13 LOCATION: Jones Hall, Houston SUBJECT: The Houston Symphony presents The Chieftains on their 50th Anniversary. The Cieftains are joined by Astronaut Cady Coleman along with members of Bandella. PHOTOGRAPHER: Lauren Harnett

Irlantilaisen kansanmusiikin airut The Chieftains  on tehnyt oman musiikin lisäksi yhteistyötä muun muassa Van Morrisonin, Stingin, Mark Knopflerin, Poguesin, Sinéad O’Connorin, Ry Cooderin, Pavarottin  ja Rolling Stonesin kanssa,  joten jokainen hyvän musiikin ystävä on törmännyt  yhtyeeseen jossain elämänsä vaiheessa.

Nyt kymmenvuotisjuhliaan viettävä  The Irish Festival of Oulu (29.9-4.10), Skandinavian merkittävin irlantilaisen kulttuurin juhla,  saa vieraakseen legendaarisen the Chieftains-yhtyeen. Se esiintyy festivaalin pääkonsertissa sunnuntaina 4.10. Oulun Musiikkikeskuksen Madetojasalissa.

Kuudella Grammyllä palkittu yhtye on perustettu jo vuonna 1962 ja siitä on jäljellä enää yksi alkuperäisjäsen,  säkkipilliä soittava Paddy Moloney, jonka soiton ympärille tunnistettava Chieftains-sointi rakentuu.

The Irish Festival of Oulu-tapahtuman sielulle Brent Cassidylle ja monelle muullekkin irkkumusafanille yhtyeen konsertti on  suuri unelman täyttymys:

– The Chieftainsin esiintymisellä on festivaalin kansainväliselle maineelle  valtava merkitys. Se nostaa Oulun maailmankartalle merkittävänä irlantilaisen musiikin festivaalikaupunkina, Brent Cassidy uskoo.

Juhlavuoden tapahtuman ohjelma on muutenkin laadukas ja konsertteihin  odotetaankin ennätysyleisöä, noin  8500 kuulijaa. Festivaalin jokainen konsertti tulee tarjoamaan erityylistä musiikkia eri alueilta. Irlannista saapuvat myös laulaja-kitaristi John Doyle ja yhtyeet  Flook ja Réalta.

Oulun syksyssä The Irish Festival of Oulu on merkittävä ja kokemisen arvoinen tapahtuma. Se ei ole pelkästään musiikkifestivaali, vaan tuo esille irlantilaisen kulttuurin monipuolisesti. Alusta saakka ohjelmassa on ollut mukana muun muassa tarinankerrontaa, runoja, elokuvia, kursseja, esitelmiä ja teatteria.

www.irkku.fi

 

CHEEK Rovaniemelle helmikuussa

by Arto.

Cheek15Vuosi sitten Helsingin Olympiastadionin keikkojen jälkeen  sapattivapaalle jäänyt räppäri Cheek palasi virallisesti musiikkikuvioihin puoliltaöin, kun hän julkaisi sinkun Sä huudat Spotifyssä.

Kappale löytyy myös hänen uusimmalta studioalbumilta Alpha Omega, joka julkaistaan 16. lokakuuta.

Cheek nähdään ensi viikonloppuna Tampereen Blockfesteillä, mutta ensi vuoden alussa hän rykäisee liikkeelle Alpha Omega-jäähallikiertueen, joka on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuri. Kiertue sisältää yhteensä 14 kaupunkia ja 15 keikkaa, joista pohjoisin on Rovaniemen Lappi Areena 19.2.2016.

Jos aiemmin Cheek teki keikkoja 10 kertaa enemmän, nyt hän vetää 10 kertaa isommissa paikoissa. Hän esiintyy suuren taustayhtyeensä ja näyttävien erikoistehosteiden tukemana ainoastaan tätä kiertuetta varten mittatilauksena suunnitellulla lavalla.

Cheek kuuluu Jari Sillanpään ja Robinin ohella viime vuosien suurimpiin yleisömangneetteihin, joten lipuilla varmasti riittää kysyntää myös Lapissa. Liput tulevat myyntiin lippu.fi:ssä viikon päästä 26.8.klo 9.00.

Kino Ylläs: LUMIKUNINGATAR palaa juurilleen

by Arto.

LumikuningatarLindaZilliacus

Lumikuningatar Linda Zilliacus

H.C. Andersenin klassikkosatuun perustuva elokuva Lumikuningatar on esitetty jo Saksan televisiossa ja sen on nähnyt viime joulun aikaan yli kaksi miljoonaa katselijaa.

Suomen virallinen ensi-ilta on 4. syyskuuta Rovaniemellä, mutta viikkoa ennen eli 28.8. kello 21.45  elokuva  nähdään  Ylläksellä.

– Näytös on meille tekijöille erityinen, sillä Ihmisen Ringin valkokankaan takaa aukeavat samat maisemat, kun missä elokuvaa kuvattiin.  On hienoa päästä näyttämään filmi ensimmäisenä  juuri näille ihmisille, sillä saimme Ylläksellä valtavasti apua elokuvan tekemiseen, sanoo tuottaja Pasi Hakkio Visual Norden Oy:stä Rovaniemeltä, joka tuo mukanaan Ylläkselle myös elokuvan saksalaisohjaaja  Karola Hattopin.

Lumikuningatar on suomalais-saksalaista yhteistyötä ja Ylläksen lisäksi sitä kuvattiin myös Rovaniemellä ja Saksassa. Näyttelijöitä on mukana  molemmista maista, meiltä muun muassa Lumikuningatarta esittävä Linda Zilliacus ja saamelaista parantajaa näyttelevä legendaarinen Liisi Tandefelt.

Nuorelle rovaniemeläiselle  tuotantoyhtiölle  Visual Nordenille  elokuvaprojekti oli ensimmäinen iso kansainvälinen haaste.

– Lumikuningatar toimi meille loistavana päänavaajana, jonka jälkeen yhteistyöehdotuksia on tullut. Onnistuimme jättämään Suomessa käyttämästämme rahasta noin 67% Lappiin, kun tiedän elokuvia, jotka ovat jättäneet alle 20%. Halu on jatkossakin kuvata hankkeita juuri pohjoisessa.

Erityisen kiitollinen olen Rovaniemen kaupungille, jonka mukana olo mahdollisti Lumikuningattaren lappikohtausten kuvaamisen Lapin oikeassa lumessa ja luonnossa. Uskon, että myös Rovaniemi on tyytyväinen talviseen satumaailmaan, josta olemme kuvia maailmalle levittäneet.

KinoYllas15Pasi Hakkio uskoo elokuvan teon tulevaisuuteen Lapissa ja Visual Nordenin  etulyöntiasemaan etelän toimijoihin verrattuna. Hän toivoo myös eduskunnan myönteistä päätöstä tuotantokannustimista, jolloin pystyttäisiin kilpailemaan myös muiden maiden esim. Pohjois-Norjan kanssa.

– Se  toisi varmasti useita Lumikuningattaren kaltaisia – talvesta ja luonnosta hyötyviä tuotantoja Suomen Lappiin. Lähes kaikissa muissa Euroopan maissa on käytössä jonkinasteinen tuotantokannustin.

Yksi  ratkaisu olisi myös jonkintapainen alueellinen rahasto, jota rahoittamassa olisi elokuvien mukana tulevasta näkyvyydestä hyötyvät tahot, Hakkio pohdiskelee.

Lumikuningattaren tarina lyhyesti: Pienessä kylässä asuvat tyttö ja poika – Gerda ja Kai. Heidän päivänsä täyttyvät vielä lastenleikeistä, mutta ensimmäinen ihastuminen on jo selvästi ilmassa. Lapset kertovat tarinaa lumikuningattaresta, joka tuo mukanaan kylmyyttä ja, jolla ei ole lainkaan tunteita. Lopulta Lumikuningatar puuttuu Gerdan ja Kain onneen, josta alkaa Gerdan vaikea matka aikuistumista kohden. Vain yhteiset haaveet ja muistot pitävät Kaita ja Gerdaa vielä yhdessä, mutta jokainen tunti lasketaan, sillä jäätynyt sydän ei unelmoi.

kinoyllas.net