Archive for 2016

SKÁBMAGOVAT-elokuvafestivaalia tähdittää maorilaulaja MOANA

by Arto.

kaamoskuvia

Revontuliteatteri on Sajoksen ja Siidan ohella Inarin Skábmagovat-festivaalin keskeinen tapahtumapaikka.

Maorit ovat vahvasti esillä  Skábmagovat(Kaamoksen kuvia)-festivaaleilla Inarissa 26.–29.1.2017.

Dokumentti Hautoa ma! The Rise of Maori Cinema kertoo siitä, mitä maorielokuva on, mitä ilmiön takana on ja missä sen juuret ovat. Maorien vahvaa polkua alkuperäiskansojen elokuvamaailmassa osoittaa myös Taika Waititin taival Hollywoodiin. Skábmagovat esittää Waititin kirkkaimmat helmet. Laajan elokuvatarjonnan kruunaa syyskuussa kotimaassaan musiikin Hall of Fameen valitunmaorilaulaja Moana Maniapoton konsertti kulttuurikeskus Sajoksessa  lauantaina 28. tammikuuta.

Skábmagovat on maailman vanhimpia alkuperäiskansojen elokuvafestivaaleja, joka järjestetään ensi vuonna jo 19. kerran. Vuonna 2017 saamelaisten kansallispäivä täyttää 100 vuotta ja saamelainen elokuva 30 vuotta. Merkkivuosia juhlistetaan muun muassa esittämällä Oscar-ehdokkaanakin ollut ensimmäinen saamelainen kokopitkä elokuva Tiennäyttäjän (Ofelas)  vuodelta 1987.
Tämän päivän saamelaisosaamista parhaimmillaan tapahtumassa edustavat Katja Gauriloffin dokumentti Kuun metsän Kaisa sekä myös myös palkitut lyhytelokuvat Marja Helanderin Dolastallat ja Sofia Jannokin We Are Still Here.

Festivaalilippuja voi ostaa ennakkoon internetistä osoitteesta www.skabmagovat.fi, josta näet myös täydentyvän oheisohjelman. Lippujen ennakkomyynti jatkuu 26.1.2017 saakka.

Skábmagovat-festivaalin järjestävät Saamelaistaiteen tukiyhdistys yhteistyössä Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan, saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen, alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábman, Saamelaisalueen koulutuskeskuksen, International Sámi Film Instituten ja YLE Sápmin kanssa. Tapahtuman suojelijana toimii Jenni Haukio.

JP NYSTRÖMS, kansanmusiikkilegenda svengaa Säiviksessä

by Arto.

jp2Pohjoisruotsalainen JP Nyströms on soittanut perinteistä norrbottenilaista ja tornionlaaksolaista kansanmusiikkia omalla svengaavalla, jalan alle käyvällä tyylillään jo 40 vuotta.

Aina yhtye on osannut ottaa kuulijansa.  Vaikka soittaessaan JP:  Svante Lindqvist, Markus Falck, Göran Eriksson ja Mats Olausson on toisissaan, lavalla he eivät ole koskaan vakavia. Seuraavan kerran yhtyeen (+vakivieras Ulf B Jonssonin) voi nähdä elävänä kivenheiton päässä Haaparannalta, Säiviksen kylätalolla tiistaina 27.12.klo 19.00 Suomen aikaa.

1970- ja 1980-luvuilla norrbottenilainen kansanmusiikki eli renesanssiaan. Nuoret olivat innoissaan, toisin kuin tänään. JP syntyi kolme vuotta myöhemmin kuin heidän esikuvansa Norrlåtar. Yhtyeen perustaja Svante Lindqvist oli vieraillut Norrlåtarissa ja sen ensilevyllä Folkmusin från Norrbotten, mutta vasta JP:ssä hänen pelimannius ja humoristinen tarinankerrontansa pääsi oikeuksiinsa.

Vuosien kuluessa JP:n repertuaariin on tullut myös omia lauluja ja vaikutteita muistakin musiikkityyleistä. Akustisuus on kuitenkin säilynyt ja heidän tavaramerkkinsä, polku-urut nimeltä JP Nyströms.

He ovat valloittaneet maailmaa esimerkiksi Cullbergin baletin kanssa kymmenen vuoden ajan. Omien laskujensa mukaan kilometreissä mitaten maailma on kierretty ainakin 17 kertaa ja matka jatkuu. Keikkoja on plakkarissa yli 2000 ja ensi vuoden puolella juhlitaan yhtyeen 40-vuotispäiviä ainakin Tukholmassa, kaikella todennäköisyydellä, kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa.

– Soitamme varmasti niin kauan kuin elämme. Tuntuu aina hyvältä, kun ihmiset reagoivat, nauravat ja laulavat mukana, myönsi Svante Lindqvist häntä viimeksi jututtaessani.

Aikanaan alottaessaan  JP levitti ilosanomaansa myös Suomessa, Kaustisella, jossa vanhojen pappapelimannien joukossa parikymppisten soittajien rivakka nurkkatanssimeininki herätti ihastusta.

-Ehdimme tavata Konsta Jylhän, mutta Kankaan pelimannit oli meille tosi suuri inspiraationlähde. Esimerkiksi esimmäisen kerran kuulimme Viljami Niittykosken Lekande toner-kappaleen heidän soittamanaan ja sehän kuulluu meidän lavasuosikkeihimme, Svante muisteli.

Lippuinfo: Haparanda Teaterförening: Sirkku Ahokas , 0706466864, 120kr (sis.ruokailun) info@haparandateaterförening.nu

Levy: Maailman parasta bluesia löytää Suomesta!

by Arto.

erjaheikkilive1

LEVYarvioERJA LYYTINEN & HEIKKI SILVENNOINEN: Live 2016 (Tuohi records/Bluesland productions)

Luulin, että Robert Johnsonin ikiklassikko Crossroads on jo loppuunkaluttu. Uskoin, ettei kukaan saa siihen enää uutta potkua, mutta erehdyin.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla äänitetyllä livelevyllä Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen laittavat pökyä pesään ja kyllä kulkee, rätisee ja paukkuu. Slidekuningatar ja Kangasalan Clapton  ruoskivat kitaroitaan. Täyttä laukkaa mennään, sormet ruvella, muttei haittaa, niin pitääkin.  Kyyti on kovaa, mutta kuolemankurveista selvitään risteykseen. Aivan huippu veto.

Erjan edellinen albumi Live In London oli jo vakuuttava näyttö hänen livekarismastaan. Hän sai brittiläisen bluesväen pauloihinsa ja levy valittiin vuoden 2015 parhaimmaksi kansainväliseksi live-albumiksi. Jännityksellä odottaakin, miten britit ottavat vastaan ensi vuoden alussa julkaistavan huipputuottaja Chris Kimseyn ohjauksessa tehdyn Stolen Hearts-levyn, jolta Hämeenlinnan konsertissa kuultiin Erjan ja Davide Florenon biisi Love laboratory, joka ennakoi erilaista Lyytistä.

Live-levyn biiseistä, akustistessa Baking songissa ja vauhdikkaassa Elmore James-rytistyksessä I can`t hold out, Erjan slide kipinöi voimallisimmin, mutta harvemmin kuultuja ovat hänen suomenkieliset laulunsa, joissa on samaa sielukkuutta kuin Maaritin lauluissa. Erityisesti allekirjoittaneeseen resonoi Pohjoinen jää.

Heikki Silvennoisen vakava puoli on bluesissa. Vaikka konsertin välispiikeissä huumori passelisti kukkiikin(jonka voi tsekata levyn bonuksena tulevalta DVD:ltä), Kummeli on asia erikseen, vaikka Heikin suurimmaksi hitiksi varmaan jää Matti Näsän Jumakauta juu nääs päivää-biisi.

Heikiltä liveltä löytyy Q.Stone-yhtyeen ajoilta The river ja soolotuotannon helmi Sun don`t you shine. Hänen itse tekemille kappaleille on ominaista koukuttava, suomalainen laid-back-tunnelma, joka on kukkeimmillaan tietysti Tabula Rasa-laulussa Rakastatko vielä kun on ilta.

Silvennoisen vahvaa bluesosaamista  kuullaan slovarissa Have you ever loved a woman, mutta, Crossroadsin ohella, livelevyn toinen ehdoton cover on toista ääripäätä edustava Fleetwood Macin I loved another  woman. Peter Greenin teoksia tulee kuunneltua aina herkällä korvalla. Heikin tatsi kitaran kieliin ja muheva, iän tummentama ääni pääsevät liki, tekevät kunniaa Greenille, mutta biisin huipennus on sen lopussa,  Heikin ja Erjan kitaroiden helmeilevä ja laulava vuoropuhelu, joka saa ihon kananlihalle.

Erjan ja Heikin Live 2016 on on kauttaaltaan  viihdyttävää kuunneltavaa, joten harmitus on suuri kun ei tajunnut olla helmikuussa paikalla Rovaniemen konsertissa. Se kuten muutkin Suomen esiintymiset, olivat lähes järkeään loppuunmyytyjä. Ilmaan heitetäänkin toive uusista keikoista, mutta niitä odotellessa levy soimaan.

Ruotsin blueskunkku SVEN ZETTERBERG on poissa!

by Arto.

svenzetterbergpromo

Blueslogo2Pohjoismaisen bluesin yksi arvostetuimmista peruskivistä, huuliharpisti, kitaristi ja laulaja Sven Zetterberg on poissa.

Hän kuoli kotonaan yllättäen 64 vuoden iässä, sunnuntaina 18. joulukuuta, vain kaksi päivää Luulajaan asti ulottuneen Blue Xmas-kiertueen jälkeen. Sven teki turneen yhdessä Knockout Gregin & The Rockaroundsin kanssa, johon kuuluvat muusikot Janne Oldaeus, Micke Finell, Ingemar Dunker ja Tommy Cassemar.

Sääksmäkeläisen äidin poika  Sven syntyi Ruotsin Skärblackassa ja bluesin hän löysi ykkössoittimensa  huuliharpun  kautta. Hänen ensi-ihastukset 12-vuotiaana olivat Rollareiden Mick Jagger ja Yardbirdsin livelevyltä bongattu Sonny Boy Williamsson, jota hän piti genren kaikkien aikojen parhaana sanoittajana, bluesin Bob Dylaninä. Huuliharpisteista Sonny Boyn lisäksi hän on esikuvikseen  nimennyt myös Little Walterin, James Cottonin ja Big Walter Hortonin.

Ensimmäisen bluesbändinsä Telge Blues Sven perusti vuonna 1972. Se oli niitä harvoja Ruotsissa, jotka omistautuivat sille aidoimmalle asialle eli mustalle bluesille, joten levytysdiilin saaminen vei nelisen vuotta. Alan piireissä Svenillä nimeä kuitenkin kertyi nopeasti ja usein kutsu kävi säestämään Ruotsissa vierailevia jenkkitähtiä kuten Louisiana Red, Jimmy Rogers, Lonesome Sundown, Rosco Gordon ja Jimmy McCracklin.

Telge Bluesin jälkeen Sven on soittanut ja laulanut yhtyeissä Four Roosters, Chicago Express ja Knock Out Greg & Blue Weather.

Kitaraa Zetterberg opetteli soittamaan vasta 24-vuotiaana ja soulinkin suhteen hän on myöhäisherännäinen. Viime ajat hän operoi jossain bluesin ja soulin välimaastossa maustaen kappaleitaan myös countrylla, eikä hän ole kieltänyt äidimaidossa saamiaan Eino Grön-vaikutteitakaan, sillä samalla tunteen palollahan tango niin kuin blueskin  puhuvat.

Eräs Expressenin kriitikko kirjoitti  muutama vuosi sitten:” Nyt kun Totta Näslund on poissa ja Peps Perssonkin näyttää jääneen eläkkeelle, kukaan ei uhkaa Sveniä Ruotsin blueskuninkaana.”

Jokainen bluesin ystävä on varmaan nähnyt suomalaisdokkarin Wentus Blues Band: Family Meeting. Siinä Sven osoitti kuuluvansa todella blueshoviin. Sen kohokohta oli Svenin ja  edesmenneen Eddie Kirklandin yhteisesitys Pick up the pieces. Hänen intessiivinen  ja sielukas tapa tulkita, laulaa ja soittaa, mustaa musiikkia ei jättänyt ketään kylmäksi.

Nyt bluesmestari Sven on poissa. Muun muassa Kalottjazz & Bluesissa ja Pakkasukko Blues`n Jazzissa  esiintynyt Zetterberg elää jatkossa enää meidän muistoissa ja musiikkinsa kautta.

Viimeisimmän albuminsa Something for everybody hän julkaisi  tänä vuonna.

https://www.youtube.com/watch?v=zGs4ZR0WFLI

SLIM BUTLER edustaa Lappia Finnish Blues Awards-gaalassa

by Arto.

slimbutler16

Slim Butler

finnishbaBlueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä Slim Butler edustaa Lappia 14. 1. 2017 Finnish Blues Awards-gaalassa Helsingin Virgin Oilissa.

Esiintymässä on Suomen bluesparhaimmisto ja runsaasti yllätysesiintyjiä. Slimin lisäksi päälavalla nähdään  Tomi Leino Trio, Ben Granfelt Band, Dr. Helander & Third Ward  ja Olli O. & Mighty Shitty ja baarin puolella viihdyttävät Lauri ”Arno” Ankerman duo, Jantso Jokelin Duo, Black River Bluesman & Bad Mood Hudson, Frim-Fram Duo ja Ismo Haavisto One Man Band.

Finnish Blues Awardseissa Slim Butler esittelee uunituoreen  The SlimCuts-kokoonpanonsa, jonka riveissä vaikuttavat todelliset juurimusiikin veteraanit; rovaniemeläislähtöinen kitaristi Harri Raudaskoski muistetaan mm. Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä. Basisti Mikko Löytty tunnetaan niin sooloartistina kuin Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja suomibluesin legendojen SF-Bluesista. Rumpali J-P Hautamäki puolestaan palveli pitkään suomalaista garagebluesia ympäri Eurooppaa vieneessä Cosmo Jones Beat Machinen riveissä.

Finnish Blues Awards-gaalassa  palkitaan bluesin tekijöitä nyt kolmatta kertaa ja neljässä kategoriassa. Valinnan tekevät bluesmuusikot ja muut alan aktiivit toimijat. Vuosien 2014 ja 2015 palkitut olivat: Vuoden yhtye/artisti: Micke Björklöf & Blue Strip ja Erja Lyytinen, Vuoden tulokas: Ina Forsman ja White Knuckles Trio, Elämäntyöpalkinto: Eero Raittinen ja Esa Kuloniemi, Vuoden kappale: Dave Forestfield with Jo’ Buddy I Believe The Change Will Come ja  Micke Björklöf & Bluestrip: Last Train To Memphis.

Virgin Oilin gaalailtaa isännöivät Olavi Rytkönen ja Lauri Ankerman ja tiskijukkana toimii DJ Butcher Pete.

Tapahtuman tuottaa Davide Floreno & Bluesland Productions Oy.

Vuoden 2015 FBA-kappale

 

Kemijärveläisen TIINA NYYSSÖSEN sai mukaan The Voice of Finland-kisaan Lenni-Kalle Taipale

by Arto.

tiinanyyssonen

TIINA NYYSSÖNEN

The Voice of Finlandin kuudes kausi starttaa 6. tammikuuta 2017 Nelosella. Suosikkisarjaan haki kesän aikana enemmän laulajia kuin koskaan aiemmin!

Ensimmäiseen Ääni ratkaisee -vaiheeseen tiensä on selvittänyt noin kahdeksankymmentä kilpailijaa heidän joukossaan kaksi lappilaista, kemijärveläinen Tiina Nyyssönen ja torniolainen Ramona Vaara.

Kuka saa vakuutettua Michael Monroen, Redraman, Olli Lindholmin ja Anna Puun? Matka huipulle alkaa tästä!

Väylän Pyörre Musiikkiuutiset tavoitti 19-vuotiaan Tiina Nyyssösen, joka osoittautuikin nuoresta iästään huolimatta  jo kokeneeksi muuusikon aluksi.

–  Musiikki on ollut iso osa elämääni pikkutytöstä asti ja on jatkossakin, sillä opiskelen tällä hetkellä toista vuotta Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatusta, Tiina kertoo.

– Olen syntynyt ja asunut koko ikäni Kemijärvellä. Aloitin viulunsoiton alle kouluikäisenä musiikkiopistossa, ja pianonsoitto tuli myös mukaan muutamaa vuotta myöhemmin. Viimeisen vuoden olen keskittynyt pääosin laulamiseen ja minun bändin VISION eteenpäin viemiseen.

Aiemmin VISIO tunnettiin nimellä R3bels ja se on neljän vuoden aikana ehtinyt saada  jo monelaista tunnustusta. Kunnianhimoinen kemijärveläisyhtye on muun muassa voittanut valtakunnallisen Skeba-bändikilpailun, saanut YleX:n Viikon Kellaribändi –tittelin ja esiintynyt niin Simerockissa kuin Pyhä Unpluggedissakin, josta Tiinakin bongattiin.

– The Voice of Finland-formaattiin osallistuminen on ollut aina haaveena, mutta  lopullinen päätös lähteä kisaan syntyi vasta, kun ohjelman kapellimestari Lenni-Kalle Taipale oli kuulemassa mun bändin keikkaa Aittakurussa Pyhä Unpluggedissa. Hän vinkkasi, että seuraava kausi Voicesta on tulossa, että haeppa mukaan ja tässä sitä nyt ollaan.

Olen tehnyt todella paljon töitä musiikin saralla ja nyt on aika kokeilla, mihin  siivet todella kantaa, Tiina sanailee toiveikkaana.

 

Rock palaa Tornioon: Sonata Arctica korkkaa CLUB TEATRIAN!

by Arto.

sonata16

Sonata Arctica

Maineikas tapahtuma-areena Club Teatria avaa jälleen ovensa. Oulun tapahtumakenttää kauan värittänyt klubi avataan uusissa tiloissa lauantaina 21. tammikuuta 2017. Oulun sijasta Club Teatria on löytänyt uudet tilat Tornion ydinkeskustasta. Klubin avajaisissa esiintyy maineikas kotimainen power metal -yhtye Sonata Arctica.

Club Teatrian uudet tilat sijaitsevat Suensaaressa Tornion ydinkeskustassa Elämystehdas Lapparin tiloissa. Matkaa Ruotsin puolelle Haaparantaan on alle kilometri. Club Teatrian johtohahmot Janne Niinimaa ja Marco Järvenpää ovat innoissaan alueen suomista mahdollisuuksista.

 -Kemi-Tornion seutukunnan alueella on paljon potentiaalia, viikonloppumatkailijoita ja liikennettä, sillä sieltä löytyy ennestään paljon aktiviteetteja ja palveluita koko perheelle. Myös kysyntää tällaiselle paikalle on, sillä vastaavanlaista tapahtuma-areenaa Tornion alueella ei ole ollut. Paikka on erinomainen, sijaitsee keskeisellä paikalla ja kaikki Elämystehdas Lapparissa toimivat samanhenkiset yrittäjät tarjoavat toisilleen synergiaetuja ja yhteistyömahdollisuuksia, Niinimaa kertoo.

Uusi Club Teatria pyrkii jatkamaan tutulla ja musiikkipainotteisella linjalla, mutta konserttien ohella uudet tilat mahdollistavat monipuolisten yksityis- ja yritystapahtumien järjestämisen.

 -Pyrimme edelleen tuottamaan laatua ja ajanmukaistamaan klubin palveluita vuoteen 2017. Konserttisalin pinta-ala ja korkeus tukevat loistavasti konserttikäyttöä. Maksimiyleisökapasiteetti on noin 1500 henkeä. Ohjelmatarjonta kattaa viihteen laidasta laitaan, kertoo promoottori Marco Järvenpää.

Alkuperäinen Club Teatria oli aikoinaan 2500 hengen kapasiteetillaan huikea monitoimiareena ja se toimi Oulun Limingantullissa 8,5 vuotta. Sen hulppeissa avajaisissa toukokuussa 2005 esiintyi amerikkalaisyhtye Twisted Sister, minkä jälkeen klubi tarjosi puitteet sadoille kotimaisille ja kansainvälisille huippukonserteille. Club Teatrian päätöstapahtuma järjestettiin uudenvuodenaattona 2013. Sittemmin purettu rakennus toimi aiemmin pitkään Atrian tehdashallina sekä 2000-luvun alussa Oulun kaupunginteatterin väliaikaisnäyttämönä.

Club Teatrian taustayhtiö Oulun Tapahtumat Oy on jatkanut viihdetarjontaansa klubin lopettamisen jälkeenkin ja järjestänyt viimeisten kolmen vuoden aikana tapahtumia muiden muassa Oulun Terminaali Areenassa, Oulun Energia Areenassa ja Hevimestassa. Yhtiö on järjestänyt pitkään myös perinteikästä Jalometalli-festivaalia.

 -Vaikka Oulusta ei tällä hetkellä löytynyt sopivaa paikkaa omalle kiinteistölle, tapahtumatoimintamme jatkuu Oulussakin monessa eri muodossa, Niinimaa toteaa.

Uuden Club Teatrian aukioloajoista ja tulevista tapahtumista tiedotetaan myöhemmin lisää.

Elämystehdas Lappari avasi ovensa suurelle yleisölle heinäkuussa 2016. Entisisissä Lapin Kullan panimorakennuksen tiloissa toimii tällä hetkellä jo monta aktiivista yritystä – muiden muassa Duudsonit Activity Park, Ravintola Pirttihirmu, Tornion Panimo sekä Kuntosali Hyvä Fiilis. Elämystehdas Lapparin ideologiaan kuluu tarjota elämyksiä vauvasta vaariin.

 -Keskeinen sijaintimme keskustan tuntumassa Tornionjoki-maisemineen mahdollistaa uniikin toimintaympäristön ja meillä on vielä ruhtinaallisesti tilaa uusille elämystoimijoille. Olemme erittäin iloisia saadessamme uuden toimijan Club Teatrian täydentämään elämyskokonaisuutta. Saamme aivan uudenlaista sykettä Tornioon, sanoo Elämystehdas Lapparin toimitusjohtaja Veli-Matti Mykkälä.