Archive for maaliskuu, 2016

Vuosi sitten edesmenneen EDORFIN viimeinen albumi julkaistaan!

by Arto.

Edorf2

Edorf & Hannibal Stark vuonna 2010

”Nyt tämä on virallista:Edorfin postuumisti julkaistava Varjojen piiri-levy ilmestyy kesän lopulla. Hienoa musiikkia luvassa!” iloitsee Lappi-räpin kummisetä Hannibal Stark.

Vuosi sitten  ivalolaislähtöinen räppäri Edorf (Frode Erik Ingebrigtsen) menehtyi syöpään vain 29-vuotiaana.

”Tänään sytytän kynttilän kaverin muistolle”, Hannibal jatkaa fb-kirjauksessaan.

Monissa räp-kokoonpanoissa ja muun muassa Hobo News -orkesterin lauluntekijänä tunnettu Edorf ehti ennen kuolemaansa säveltää ja äänittää Varjojen piiri -albumin, jonka Monsp records julkaisee.

EdorfRETRO

Ivalosta kaikki lähti. Aziz, Edorf ja Amoc edistyksellisestä Guerra Norte-porukasta. Taustalla äskettäin edesmenneiden Petterssonien Retro-liike.

Uudella levyllä Edorf laajentaa vahvasti musiikillista ilmaisuaan. Räp ja laulu ovat uuden levyn sävellyksissä tasaveroisia elementtejä ja lisäksi on kuultavissa vaikutteita muun muassa akustisesta folkista ja 70-luvun progressiivisesta rockista. Tummasävyisiä, tarinallisia kappaleita sisältävä kokonaisuus on jatkoa vuonna 2011 julkaistulle Yön elonkorjuu -albumille ja Edorfia säestää edellisen levyn keikoilla soittanut yhtye sekä lukuisia vierailevia muusikoita.

Porttina uuteen materiaaliin toimii toukokuussa julkaistava videosinkku Muukalainen. Kappale ammentaa Cthulhu-mytologiasta ja sisältää viittauksia aiemman Edorf-materiaalin maailmoihin.

Ennen soolomateriaalin julkaisua Edorfia kuullaan 19.4. julkaistavalla DJ Polarsoulin tulevan tuottajalevyn ensimmäisenä lohkaisuna Ikuisesti. DJ Polarsoulin kanssa nauhoitettu kappale jäi Edorfin viimeiseksi tehdyksi ja kirjotetuksi biisiksi ja tuotannollisesti biisi eroaa huomattavastikin Edorfin soolomateriaalista.

Tässä ja nyt: HOT ROD RHYTHM BOYSILTA uusi rokkikiekko ulos, mitkä fiilikset kitaristi JR. RAUTIO?

by Arto.

HotRod16b

HRRB: Tommi Hänninen (vas.), JR. Rautio, Lauri Valkonen, Mark Harman & Rami Hakala

TassaNytNyt rock`n rollin  ystäville on taas mannaa tarjolla, kun Mark Harman & Hot Rod Rhythm Boys on julkaissut toisen albuminsa The Boy Comes Home Today. Juurimusan riemuretki sisältää vanhan ajan tiukan ja piukan rokkauksen päälle myös mojovan bonuksen countrya,  60`s-poppia,  ja bluesiakin.

hotrodtahet

Billy Gibbons, Seasick Steve ja John Paul Jones ”promoamassa” Hot Rod Rhythm Boysien edellistä pitkäsoittoa

Tervolassa vuonna 2007 kitaristi Jari JR. Raution luona Termusa-leirin  jälkeisissä sessioissa yhdessä brittiläisen rockabillylegenda Mark Harmanin kanssa perustettu Hot Rod Rhythm Boys on yksi Lapin pitkään salassa pidetyistä aarteista. Se on turhankin vähälle huomiolle jäänyt kansanväliset mitat täyttävä poppoo, jonka rumpali Tommi Hänninen on lähtöisin myös Tervolasta, basisti Lauri Valkonen  Kemistä ja uuden jäsenen, slidekitaristi Rami Hakalan juuret ovat Rovaniemellä.

Bändi on esiintynyt jo maailman turuilla isojen starojen kanssa  ja samalla keep on rockin`-asenteella tuutataan eteenkinpäin.

HotRodkansi16JR., julkkareita juhlittiin pääsiäisenä Hämeenlinnan Suistoklubilla, mitkä ovat jälkitunnelmat?

– Aivan loistavat. Keikka oli hyvä. Bändin ensimmäistä kertaa livenä nähneet tykkäsivät ja olivat positiivisesti yllättyneitä biiseistä ja esityksistä. Itse asiassa uuden albumin julkaisun myötä innostuttiin ja saatiin uutta potkua ja ollaan alotettu jo kolmannen albuminkin biisitalkoot.

JariRautio4

JR. & Mark

Jo 1980-luvulla Restless-bändissä menestyslevyjä tahkonnut laulaja-kitaristi Mark Harman on varmasti kiireinen muusikko, milloin saunotte seuraavan kerran  Tervolassa? 

Mark ei ole saunaihmisiä. Ollaan muutaman kerran  houkuteltu, mutta ei ole tarttunut syöttiin. Mark elää musiikilla ja paiskii kovasti töitä, mutta siitä huolimatta, aina kun ollaan yhdessä, niin aikaa löytyy. Hänellä on myös aina vahva näkemys siihen mitä  tekee eli tosi ammattilainen. Seuraavan kerran tavataan taas huhtikuun lopulla. Nettiyhteyksissä kyllä ollaan joka viikko, heitellään toisillemme valmiita biisi-ideoita, mutta ajatuksia vaihdetaan myös aiheesta kuin aiheesta, yleensä kyllä rock`n`rollista.

Rootsmuusikkona kuuntelet varmasti paljon musiikkia, mikä on viimeksi kolahtanut ja miksi?

– Vaikea kysymys, mutta jos pitäisi valita jokin uusista kitaristeista, niin Joe Bonamassa on jotenkin kummalla tavalla alkannut kiinnostaa…Hällä on paljon eri vaikutteita soitossaan.

 Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkialbumi?

– En voi nimetä sitä suoralta kädeltä. Niitä on niin monia Elviksen tuotannosta Jimi Hendrixiin, mutta kyllä tuo Stevie Ray Vaughanin Texas Flood on edelleen kova.

Mikä oli elämäsi ensimmäinen albumi, jonka ostit?

– Taisi olla MUD-Rock.

Kuka muusikko olisit halunnut olla?

Elvis on aina kova. Elvis on king.

Mikä on sinulle paras levy lauantai-illan huuman nostatukseen?

– Kunnon old school-biisit.

Entäpä mikä sopii sunnuntaina parhaiten levylautaselle?

– Suuret Klassikot.

The Boy Comes Home Today-levyn lopussa yllätät hitaalla bluesilla. Onko se källi Mark Harmanille, joka laulaa edellisessä biisissä I`m too happy to sing the blues?

– Ei  ole. Kun tehtiin biisejä, blues tuli vain jostain. Se oli tunnetta (just a feeling) .

KEIKAT: 22.4. TBA, 23.4. Amarillo, Tampere, 14.5. Rytmikorjaamo, Seinäjoki & 28.5. Alppimaja, Ruokolahti

Osa 2/ AJ

LAILAN ja JUNNUN laulut Tornion Työväen Näyttämölle

by Arto.

KinnunenVainio3Tornion Työväen Näyttämö esittää Laila Kinnusen ja Juha ”Junnu” Vainion laulujen ympärille rakennetun musiikkinäytelmän Valoa Ikkunassa Tornion Järjestötalolla. Se saa ensi-iltansa 1.4. klo 19.00, jonka jälkeen näytöksiä on  kuusi.

– Alunperin meillä oli ajatus, että laulut sidotaan yhteen lausuntaesityksillä ja niinpä otin yhteyttä Tornion lausujien Sanni Liitiin. Hän kuitenkin halusi kirjoittaa tarinan, kertoo yksi näytelmän ideoijista Sauli Hyöppinen ja näin syntyi Valoa Ikkunassa, kertomus laulajan urasta haaveilevasta Leilasta, joka löytää itsensäetsimisen ja vastoinkäymisten jälkeen elämänsä rakkauden. Onnellisen lopun lisäksi tarinaan liittyy myös yllätys.

Vaikka Torniossa on ollut harrastajapohjaista musiikkiteatteria viime vuosina runsaasti tarjolla, esitystä eteenpäin vieneet Arja Karhu  ja Johanna Keränen (os. Mäkelä) ovat tyytyväisiä, sillä heti ensimmäinen kutsun myötä elokuussa 2015 saatiin mukaan innostunutta porukkaa.

ValoaIkkunassaTrio

Julius Rantala, Jukka & Julia Lamminen

– Laulamisesta monella oli kokemusta jo eri kuoroista, osa oli esiintynyt myös solisteina. Vain miehistä oli alussa uupelo, molemmat sanovat tyytyväisinä.

Mukaan näytelmään on saatu myös nuoria ja lahjakkaita soittajia; Julius Rantala, Jukka & Julia Lamminen, jotka muutenkin esiintyvät yhdessä.

Hyöppinen kertoo, ettei  Valoa Ikkunassa-esitys ei syntynyt kivuitta, sillä sairastumiset ja tekniset ongelmat viivyttivät sen valmistumista, mutta  nyt yhteen hiileen puhaltamalla näytelmä on saatu esityskuntoon.

Tornion Työväen Näyttämön toiminnassa, sen perustamisesta, vuodesta 1977 asti mukana ollut Sauli muistaa matkan varrelta monta hienoa hetkeä, mutta erityisesti mieleen on jäänyt ensimmäinen näytelmä.

– Se oli Bertolt Brechtin Pikkuporvarihäät, jonka ohjasivat Esa Pesonen ja Irma Arvola. Näytelmässä esiintyneistä ovat pinnalle ponnistaneet Teija Hyvärinen, joka toimii nykyään Lappeenrannassa ohjaajana ja Risto Saarela, joka on Vaasan kaupunginteatterissa näyttelijänä.

Valoa Ikkunassa-musiikkinäytelmän rooleissa nähdään, ensimmäinen huhtikuuta alkaen: Päärooleissa: Leila – Maritta Ahola,  Jarmo – Esa Maununiemi, Helmi – Taru Santamäki ja Nestori – Juhani Väänänen. Muissa rooleissa  : Sirkka – Marjukka Ruusunen,  Jaana – Anne Kuure, Sanelma – Merja Saloniemi,  Vilho – Sauli Hyöppinen,  Jamppa – Tarmo Niska ja Matti – Erkki Ojanaho.

 Valoa Ikkunassa-esitykset: klo 19.00 2.4., 3.4., 8.4.,9.4. & 10.4 (esitys myös klo 15.00)

Liput: 20€ & 15€. Varaukset 040 566 0425

LORDI-rekvisiittaa ja sarjakuvia esillä Kemissä

by Arto.

Lordimoottorisaha

Mr. Lordin moottorisaha legendaarisella, loppuunmyydyllä, yli 3000 katselijan Tornion Umpitunnelin keikalla 18.8. 2006.

Toukokuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta Lordi-yhtyeen euroviisuvoitosta. Toukokuun ajan Kemin sarjakuvanäyttelyn tiloissa on esillä muun muassa harvinaisia originaaleja Lordi-sarjakuvista.

Esillä on myös muuta Lordi-materiaalia kuten yhtyeen ainutlaatuisia pukuja, musiikkivideoita, Euroviisuista tuttua rekvisiittaa, Los Dementitoksen valmistama uniikki Lordi-mopo sekä Mr. Lordin maalaustaidetta.

Lordi-näyttely on esillä 30.4.-3.6. Kemin sarjakuvanäyttelyn tiloissa osoitteessa Valtakatu 22(ti-pe 11-17 & la 11-16).

Kemin jälkeen Lordi-näyttely  on nähtävissä Helsingin Jätkäsaaressa 17. kesäkuuta alkaen.

Souvari-Lassen RAUTUKOPLA julkaisee levyn Tornion Suurpilkeissä

by Arto.

Souvarit15lappi

SOUVARIT

Souvari-yhtyeen solisti Lasse Hoikka on palannut onnistuneesti keikkalavoille vakavan sairauskohtauksen jälkeen.

Souvarit esiintyvät Tornion Suurpilkkien yhteydessä lauantai-iltana 2. huhtikuuta Park-hotellissa (x-Tornion kaupunginhotellissa).

Keikan yhteydessä julkistetaan Lasse Hoikan kalakavereiden toinen pitkäsoitto. Rautukopla-nimellä kulkevan miespoppoon tarina alkoi jo vuonna 1977. Lassen ohella sen tunnetuin muusikkojäsen on Eero Halonen, joka muistetaan 1970-luvulta rovaniemeläisyhtyeen Trampaksen solistina ja nimellä Patrik.

Rautukopla

Osa Rautukoplaa: Lasse Hoikka (vas.), Eero Halonen, Kalervo Koskinen, Keijo Spets, Harri Huovinen, Esko Rytilahti, Veli Aikioniemi ja Juha Laitinen. (kuva: Velhonpetsi Oy)

Tänä keväänäkin Rautukopla, johon parhaimmillaan on kuulunut tusina kalamiestä, suunnistaa pilkille Norjaan. Kalastuksen lisäksi musikaalisen porukan yhdessäoloon kuuluvat laulu-ja soittoillat, joten levyttäminenkin Pauli Ruuskasen studiossa oli luonnollinen asia.

Vuonna 2009 ilmestyneen esikoisalbumin tapaan Rautukoplan kakkoslevyltä löytyy Muonion Särkijärven laulunikkarin Vilho Koljosen kalastusaiheisia lauluja ja tuttuja iskelmän ikivihreitä.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt  Souvarit-levy Kiireen rajan taa, jolle yhtye ”päivitti” hittikappaleitaan, saa taas pian jatkoa. Kaikkiaan on tarkoitus julkaista viisi pitkäsoittoa samalta pohjalta.

Tornion Suurpilkeissä ennen Souvareita pilkkiväkeä pyörittää haalaritansseissa  Jettiset. Perjantaina hotellissa esiintyy Ilkka Vainio, Kulkuriveli Jami ja Jani Jalkasen orkesteri.

Souvarit voi nähdä  livenä ennen Tornion keikkaa Lapin tunturikeskuksissa: 29.3.Äkäshotelli (Kolari), 30.3.Hotelli Levitunturi (Kittilä), 31.3. Hotelli Luostotunturi (Sodankylä) ja 1.4. Saariselän tunturihotelli (Inari)

Kommentti: ARJA SIPOLALTA hitti viimeistään 2020!

by Arto.

ArjaSipola2011sinkku+Suomen ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola on vasta 60 vuotta. Kaikki on vielä mahdollista, sillä hän on laulanut  parhaat laulunsa 2000-luvulla.

Vuoden 2010 Seinäjoen tangomarkkinoiden finaalissa Sipola teki näyttävän paluun isolle estradille. Hän esitti  veretseisauttavan tangon  Taas lasken tiilten päät. Se oli Mika Jämsän säveltämä ja Kaje Komulaisen sanoittama tango, joka tuli toiseksi tangomarkkinoiden järjestämässä  tangosävellys- ja sanoituskilpailussa.

Ääni ratkaisi myös kymmentä vuotta aiemmin. Arja esitti ensi kertaa tv-ohjelmassa Huvin vuoksi Veikko Niittysen säveltämän ja sanoittaman tangon Rakkauden kaipuu. Arja sai tulkintaan syvyyttä ja elämänmakua ja  hyvää palautetta sateli runsaasti kuulijoilta.

Taas lasken tiilten päät ja Rakkauden kaipuu ovat molemmat samantyylisiä isoja lauluja. YouTubessakin ne ovat Arjan suosituimmat. Hän on dramaattisten laulujen tulkki, ei mikään dirlandaa-laulaja!

Iltasanomat otsikoi joku päivä sitten Elämä on riepotellut: Suomen ensimmäisen tangokuningattaren Arja Sipolan ura hiipui ennen aikojaan.

Miksi katsoa taaksepäin, sillä laskujeni mukaan Sipolan suurin hitti ilmestyy viimeistään vuonna 2020!

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Arja kruunattiin tangokuningattareksi.  Vaikeuksien jälkeen on taas uusien voittojen aika.

ANTTI TUISKU ja Tornion vävypoika

by Arto.

TuiskuRoopeNuorisoidoleilla pyyhkii hyvin. Kuukauden päästä Rovaniemen pikkujättiläinen Antti Tuisku esiintyy kaksi kertaa loppuunmyydylle Helsingin Hartwall Arenalle ja  Robin täyttää pääsiäispäivänä Kemin Tervahallin.

Pitkän uran tehneen poppari-Tuiskun työ palkittiin kaksi viikkoa  sitten kolmella Emmalla. Aiemmin pohjoisen artisteista pöydän on putsannut yhtä tarkkaan vuonna 2006 vain Lordi. Antti osoitti epäilijöille lahjakkuutensa ja kykynsä uusiutua. Lisää ystäviä hän sai varmasti myös sympaattisesta esiintyymisestään teeveen Vain Elämää-sarjassa.

Antin ja Lordin lisäksi Lappi-lähtöisistä Emman ovat saaneet Markku Impiö (Vuoden tuottaja 1993), Jope Ruonansuu (Huumori-Emma 1996), Taikakuu (Iskelmätulokas 2000)ja Jukka Poika( Vuoden miessolisti & albumi 2012)

Antti Tuiskun  Peto Show saapuu Hartwall Arenalle 23. ja 24. huhtikuuta ja toisella keikoista on lämppärinä Roope Salminen ja hänen bändinsä Koirat.

Yhtyeen esikoisalbumi Madafakin levy on tällä hetkellä Suomen albumilistan ykkösenä ja tänään ja huomenna heidät voi nähdä livenä Lapissa, Taigassa 25.3 ja Hullu Poro Areenalla 26.3.

Yhtye nousi ihmisten tietoon megahitillä Madafakin darra, joka oli viiime vuoden kahdeksanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa ja jota on striimattu lähes 7 miljoonaa kertaa Spotifyssä. Menestystä ovat saaneet myös laulut Tähdet kohdallaan, Pilkun jälkeen ja Voodoo (feat. Anna Abreu).

Paitsi laulaja Roope Salminen on myös tällä hetkellä kuuma tv-kasvo ja  seuratuin julkkis yhdessä torniolaisen juontajan Sara Siepin kanssa. Seurustelevan pariskunnan voi bongata ainakin Levillä, jossa todennäköisesti Tornion vävypoika tapaa ensi kertaa Saran vanhemmat.