Surunmaan kantava voima on nuorena Pajalassa asunut Viktor Fors Mäntyranta.
Pajalalaislähtöisen ja tätä nykyä Göteborgin seudulla asuvan Viktor Fors Mäntyrannan luotsaama Surunmaa yhtye julkaisi Pajalan markkinoiden yhteydessä meänkielisiä virsiä sisältävän CD:n.
Lauantaina 9.7. Pajalan seurakuntatalolla pidetyllä, Mie halvaisin sen uskon ette joku rakastaa -nimisen levyn julkaisukeikalla ei voinut olla välttymättä ajatukselta, että paljon on Tornionjoessa vettä virrannut, siitä kun Tuomari Nurmio julkaisi ensisinglellään blues-sovituksen vanhasta virrestä Oi Herra, jos mä matkamies maan. Tuolloin, vuonna 1979 virren uudelleen kierrätys herätti suurta pahennusta, mistä seurasi muun muassa se, että laulu pääsi muun muassa Yleisradiossa ”ei mielellään soitettavien laulujen listalle” ja Raha-automaattiyhdistys kieltäytyi ottamasta singleä listoilleen. Ajat ovat siis muuttuneet myös virsien ja populaarimusiikin fuusioitumisessa – ja hyvä niin. Surunmaan konsertissa kuullut kappaleet sopivat nimittäin aivan yhtä hyvin niin ateistisen kuin kristillisenkin maailmankatsomuksen omaavan musiikin ystävän kuunneltavaksi. Virsien sovitukset ovat alkuperänsäkin vuoksi paljolti kansanlaulutyylisiä ja Surunmaan käsittelyssä ne muuttuvat lähes blueseiksi.
Laulusta ja toisesta kitarasta huolehtivan Viktor Fors Mäntyrannan lisäksi Surunmaan muodostavat kitaristi Anders Fischer (kitara ja laulu), Fredrik Andersson (basso) ja Jonathan Berglund (rummut), joista jälkimmäinen tosin puuttui levyn julkaisukeikalta.
Pajalan markkinoiden yhteydessä pidetty Surunmaan virsilevyn julkistamistilaisuus keräsi seurakuntatalon täyteen kuulijoita.
Albumilla olevasta kymmenestä virsi-käännöksestä vastaavat Linnea Nylund, Bengt Pohjanen, Bengt Kostenius ja Bertil Isaksson. Vanhin levyllä oleva virsi, Hosianna Taavitin poika on sävelletty 1795 ja uusin, Herra, sinun käessä vuonna 1982. Muita levyltä löytyviä virsiä ovat muun muassa Vain Pölkö pois (Var inte Rädd), Enkeli taihvaassa veisaa (Änglarna sjunger i himlen) ja Liekkiä oon monta (Lågorna är många).
Hiippakuntapappi Ritvaelsa Seppälän toimesta alkunsa saanut projekti on eräänlaista jatkumoa, Surunmaan yhdessä Markus Forsbergin kanssa vuonna 2011 julkaisemalle Siionin virsiä sisältäneelle levylle. Mäntyrannan mukaan levyn teon suurin haaste olikin löytää virsiin uusi lähestymistapa, jotta levystä ei tulisi toistoa siioninlauluille.
Se, miksi alunperin duuriin sävelletyt, mutta Surunmaan mollivoittoisiksi sovittamat virret saivat täyteen pakkautuneen seurakuntatalon haukkomaan ihastuksestaan henkeä oli luonnollisesti monien asioiden summa. Yhtyeen kansanomainen lähestymistapa virsiin, oikea kuulijakunta ja markkinahumun keskellä tapahtunut hiljentyminen lienevät olleet ainakin osasyitä konsertin onnistumiseen.
Toinen Surunmaan uutuus on englanninkielinen, kahdeksan kappaleen vinyyli-EP The End of the World, jolla yhtye tulkitsee, Hurriganesin ohjelmistosta tutun I Will Stayn ohella omaa materiaalia.
Upouudella Word Of Fools-kiekolla torniolainen Free Ride ottaa härkää sarvista ja mylvii vahvasti tässä ajassa. Pohjoisella powertriolla on iso maailmoja syleilevä, juureva rock`n`roll- soundi.
Laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Tapani ”T.O.” Ollonen perusti yhtyeen vuonna 2000 ja hänen komennossa Free Ridesta on kypsynyt ja kehittynyt bändi, joka on valmis soimaan suuremmillakin areenoilla.
Free Ridelta on ilmestynyt kolme EP-levyä ja kolme CD-albumia. Usein yhtyettä on verrattu kouvolalaiseen Peer Güntiin. Kun kuuntelin yhtyeen levyjä ja sen jälkeen World Of Foolsin biisejä, uskallan sanoa, että vanhojen raakkien aika on ohi.
World Of Fools on viiden tähden rock`n`rollia, Amerikan rautaa, jossa sointia pehmentävät mukavasti blues-ja americana-ainekset. Levyn on julkaissut Turenki records, jonka monipuoliseen artistikaartiin kuuluvat muun muassa Kalottjazzissakin vierailleet Niko Ahvonen ja White Knuckles trio.
Free Ride on ollut aina se tärkein juttu torniolaissyntyiselle Olloselle, mutta hänet tunnetaan myös pientä hiljaiseloa viettävästä Greedy Pigistä, jossa hän jakaa laulaja-kitaristin tontin Jari ”Päne” Pänttäjän kanssa.
Tapanille musikaalisuus on suvun perintöä. Ensimmäisen kunnon kitaran hän sai rippilahjaksi, jonka jälkeen hänen opettajaksi siunaantui, paras mahdollinen, mitä seudulta löytyi eli Jake Voutilainen ja musiikki vei mennessään.
Pop & Jazz Konservatorio Lappiasta hän valmistui muusikoksi vuonna 2005, jonka jälkeen hän kiersi muutaman vuoden Sonata Arctican crew`ssa ympäri maailman, kunnes 2008 ryhtyi yrittäjäksi ja pyörittämään Tornion Musiikki-liikettä yhdessä Tony ”Rebel” Ylianuntin kanssa.
World Of Fools-albumin takakannessa kysyt: Kuka on kuningas tässä hullujen maailmassa? Mitä itse vastaat ?
– Hieman leikittelen sanoissa ajatuksella, että kuka tai mikä on kenellekin kuningas tai se omin kovin juttu tässä maailmassa. Rahan rooliin siinä myös viittaan. Nimikkokappaleen lisäksi tuohon samaan teemaan liittyy myös Jussi Pohjasen taiteilema levykansikin, rahasta tehty tyhjä valtaistuin.
Free Ride tänään. Miltä pohjalta ponnistatte ja onko musiikki southern rockia vai jotain muuta?
– ZZ Top, Peer Günt, Lynyrd Skynyrd, Blackfoot, Mountain, Danko Jones… Samasta puusta veistellään, mutta kuitenkin omalla oksalla ollaan.
Southern rock-osasto on ehkä jäänyt hieman jo unholaan, mutta tottakai kaikuja sieltäkin on. Sen verran syvällä sekin homma on selkärangassa, kuunneltu on ja paljon. Viittaus siihen toki sallitaan, mutta kun ottaa huomioon vielä tämän kotikunnan, niin ei ihan suoraan southern rockista kehtaa puhua, ainakaan itse henkilökohtaisesti.
Aiemmat levyt Free Ride on tehnyt pääosin kotikulmilla Antti Lindholmin johdolla Boat Island-studioilla, nyt äänititte uusimman World of Foolsin Ahti Kortelaisen legendaarisessa TicoTicossa Kemissä, miksi näin?
– Muita vaihtoehtoja pohdin jo heti edellisen levyn jälkeen ja Ahtihan oli mulle ennestään tuttu kaveri ja nyt kokeiltiin TicoTicoa. Ahti on ammattimies ja ymmärsi kyllä heti, että mitä haettiin. Tekemisen meininki oli mukana koko ajan ja lopputulokseen ollaan erittäin tyytyväisiä.
World Of Fools-albumilla on mukana Sonata Arctica-urkuri Henrik Klingenberg biisissä Long as the wheels go round , tuliko hän Ahdin ehdotuksesta?
– Idea oli oma. Tiesin, että jos tuo balladi levylle laitetaan niin siihen täytyy saada urkua. Henkka suostui heti ajatukseen, ja veti urkumattoa biisille ihan hyvillä mielin.
Tutuksihan hän on tietenkin tullut, kun olen olen ollut Sonata Arcticalla töissä. Henkka on hieno mies, ja todellinen kosketinvirtuoosi! Tavataan taas Pyhä Unpluggedissa ja Satama Open Airissa, joissa käyn tuuraamassa teknikkona.
Kitaristi-laulaja Billy Gibbons on sanonut, että häneltä meni kolmekymmentä vuotta, että hän oppi laulamaan yhtä raspisesti kuin vokalisti Rod Stewart Jeff Beck Groupissa, joka oli ZZ Topin esikuva. Päivität World Of Fools-albumilla kymmenen vuoden takaisen Troublemaker-biisin, jolla kuulostat aivan poikaselta nykylauluusi verrattuna. Tuleeko karheus iän mukana vai harjoittelemalla?
– Ehkä se ikä on tuossa suurin tekijä, mutta toki rouheus voi löytyä nuoreltakin sälliltä. Itse olen koittanut panostaa tuohon lauluhommaan viime vuosina entistä enemmän, kun on ajan saatossa tajunnut, kuinka vaativaa hommaa se oikeastaan on. Olen alkanut perehtyä siihen kaikin puolin ihan eri tavalla kuin nuorempana, kuunnellut vaikuttajia tarkemmin ja myös näin ”akateemisesti” sanottuna tutkinut omaa ääntä ja soundia enemmän ja koittanut saada siitä enemmän irti.
Levyn valmistumisen jälkeen Free Riden rumpaliksi on vaihtunut Tornio-lähtöisissä bändeissä, Moses Hazyssä ja Zacharius Carls Groupissa kunnostautunut Jari Pääkkö, tuttu sinulle jo ilmeisesti pitemmältä ajalta?
– Jarin tunnen Torniosta kouluajoilta konservatorio Lappian musapuolelta. Soiteltiin jo silloin monenlaisia juttuja samoissa porukoissa. Erittäin kovaa settiä on tulossa. Hänkin on ollut erittäin mielissään, kun pääsee vetämään kunnon rytinää pitkästä aikaa. Ja me tietenkin Mulliganin (Juha Liimatta) kanssa ollaan tyytyväisiä, kun on vähintäänkin Pohjois-Suomen kovin rockrumpali setin takana!
Vaikka olet Free Riden laulaja ja lauluntekijä, ja myös osaava rumpali, ensisijassa sinut mielletään kitaristiksi, joten nimeä, tässä ja nyt, kitaristit, joita eniten arvostat ?
– Hienoja kitaristeja on paljon, mutta parhaasta päästä ovat minusta Zakk Wylde, tajuton monipuolinen lahjakkuus, eikä pelkästään tiluttava kitarasankari, Frank Marino, mainio rock-kitaristi, jolla on loistava soittotekniikka, tyylitaju ja draivi ja Billy Gibbons, tyylikkään blues-rockin ehdoton kunkku! Oma linja on ja pysyy tyylillä, vaikka ikääkin tulee. Tässä nyt muutama.
Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkialbumi pienin perusteluin?
– Ehkä ajattomaksi suosikikseni nousee Zakk Wylden Pride & Glory – trion saman niminen Pride & Glory-albumi. Tuo levy on kolahtanut aikoinaan niin kovaa, että tulee kuunneltua tänäkin päivänä ihan tasaisin väliajoin. Älyttömän kovaa soittoa, laulua ja hienoja biisejä!
Kuka muusikko olisit halunnut olla (jos itseä ei oteta lukuun)?
– En suoraan osaa sanoa kenen kengissä olisi ollut mukavinta. Varmasti monenkin eri artistin, mutta tuo 1970-luvun meininki noin yleensä olisi ollut hienoa nähdä. Tuon genren kulta-aika, mitä itsekin fanittaa.
Muusikkona ja musiikkiliikkeen pitäjänä kuuntelet varmasti paljon musiikkia, mikä on viimeksi kolahtanut ?
– Uudemmista jutuista ei ole tullut ihan älyttömiä kiksejä saatua. Viimeksi olen innostunut enemmän Joe Bonamassan meningistä ja hänen vanhemmasta tuotannosta. Miehellä on aivan älytön kitaransoiton tekniikka ja soittimen hallinta! Rankemmasta matskusta myös ruotsalaista Mustaschia on tullut diggailtua. Hyviä biisejä ja erinomainen laulaja!
Free Ride-levyt: Free Ride (2000), Troublemaker (2004), Blues overload (2006), Outlaw stories (2008), Dead Man’s Hand (2011), World of Fools (2016)
Ennen juhannusta tuli piipahdettua brexitin pyörteissä olevassa Lontoossa. Siellä silmiin pisti uusi musafestivaali nimeltään Stone Free, joka järjestettiin O2 areenalla. Kattaus oli toisena päivänä mielenkiintoinen ja näin ”dinosaurusten metsästys” saattoi alkaa.
Mukana olivat muun muassa kosketinsoittajavelho Rick Wakeman, ex-Genesis Steve Hackett sekä progesuuruus Marillion. Sivulavalta tuli bongattua jälleen kerran Wilko Johnson bändeineen, ja jos häntä ei nyt ihan dinosaurukseksi lasketakaan niin ainakin ”Jurassikparkin” ovella hän kolkuttelee. Sen verran mediahuomiota ”kuolematon mies” on viime aikoina saanut.
Mutta varsinainen Dinosaurus tuli koettua eilisessä Hartwall Arenan konsertissa, nimittäin Neil Young. Miestä tuli kuunneltua varsinkin 80-luvulla hyvinkin paljon ja siitä on tallessa iso kasa kasetteja! Myöhemmin Young on sitten jäänyt taka-alalle ja siitä osoituksena levyhyllyssä on vain muutama cd.
Respekti miehen tekemisiin on säilynyt. Neil Young on aina ollut oman tiensä kulkija, joskus jääräpäisyyteen asti. Tuntuu, että mikään tyylilaji ei ole ollut mikään este musiikilliselle etenemiselle. Välillä Young on koetellut myös faniensa kärsivällisyyttä, varsinkin 80-luvun kokeilut muun muassa syntetisaattorien ja rockabillyn pyörteissä notkauttivat miehen suosiota. Yllättäen 90-luku ja grunge sai suosion uudelleen nousuun ja mies suorastaan sähköistyi!
Anekdoottina voisi mainita Kurt Cobainin lainanneen itsemurhaviestissään Youngin My My, Hey Hey– kappaleen säettä ”on parempi palaa loppuun kuin kuihtua pois”. Harmi, että tätä mestariteosta ei eilen Hartwall-areenalla kuultu.
Sen sijaan kolmen tunnin konsertissa kuultiin pitkä rivi klassikoita Youngin mielettömän laajasta katalookista. Viime vierailullaan Suomessa vuonna 2013 matkassa oli kuuluisa Crazy Horse- bändi, mutta nyt miestä säesti Promise of the Real-kokoonpano. Hyvin nuorelta näyttivät, olisivat käyneet Neil Youngin lapsenlapsista! Se ei soittotaidossa näkynyt , vaan nuoriso haastoi hyvin Neiliä ja konsertissa nähtiin useita ”kitarataisteluita”.
Konsertti alkoi noin puolen tunnin Neilin akustisella soolo -osuudella ja heti aluksi kävi ilmi että miehen ääni ja lavapresenssi oli uskomattoman hienossa kuosissa. Kylmät väreet kutittivat selkärankaa! Aluksi kuultiin Heart of Goldin- ja Needle and the Damagen– kaltaisia klassikoita.
Neilin soolon jälkeen, bändi hiipi lavalle ja edelleen jatkettiin akustisesti. Osuus päättyi henkilökohtaiseen suosikkiini Old man, joka havainnoi maailmaa 24-vuotiaan silmin ja jonka olin kuullut juuri tuon ikäisenä ensimmäistä kertaa. Nyt sitten vastavuoroisesti ollaan ”vanha mies” itse!
Viimeiset puolitoista tuntia mentiin sitten sähköisesti ja Neil antoi musiikin puhua puolestaan. Ainoa välispiikki taisi olla ”teillä on kaunis maa, pitäkää siitä huolta”!
Youngin musiikki piti huolta lähes täydestä areenasta. Varmaan noin 25 biisiä kuultiin, mutta yllätyksekseni konsertti ei päättynyt Rocking in the Free Worldiin. Uskoisin kuitenkin kaikkien olleen tyytyväisiä illan runsaaseen ja monipuoliseen antiin.
Neil Young ei ole ikätoveriensa tavoin mikään ”karaokekokemus” vaan hän on edelleen luomisvimmainen muusikko kunnioitettavassa 70 vuoden iässään. Taivaallinen orkesteri saa odottaa ikinuorta mestaria – Long Live Neil Young!
Laulaja Pepe Willbergin ensimmäinen pitkäsoitto täyttää 40 vuotta, kestohitti Saat miehen kyyneliin 50 vuotta ja artisti itse 70 vuotta, joten juhlavuoteen on monta syytä.
Vuosi huipentuu lokakuussa starttaavaan valtakunnalliseen Legenda-juhlakiertueeseen. Pepe esiintyy 16 konserttisalissa eri puolilla Suomea. Kiertue alkaa 12.10. Porista ja päättyy Rovaniemelle, Korundiin 6.11. klo 15.
Yleisölle tarjoillaan Pepen musiikkia upean orkesterin säestyksellä kuudelta eri vuosikymmeneltä. Konsertit sisältävät myös uusia ja yllätyksellisiä musiikkinumeroita, kuten tunnettuja tenoriaarioita.
Pepe Willberg perusti ensimmäisen bändinsä the Islanders 15-vuotiaana vuonna 1962 ja siitä lähtien musiikki on vienyt miestä. On ollut Jormasta, Pepe & Paradisea, Euroviisu-edustusta, itsetekemiä menestyslauluja (Aamu ja Taivas itkee sadoin pisaroin), Mestarit Areenalla- stadionkonsertteja yhdessä Kirkan, Pave Maijasen ja Hectorin kanssa ja paljon muuta.
Pepellä on huikea musiikillinen ura takanaan, mutta laulajana hän on tällä hetkellä parhaimmillaan. Hänen Saimaa-albuminsa, josta hänet palkittiin 2015 kolmella Emma-pystillä, on jo nyt suomalaisen kevyen musiikin klassikko.
Legenda- juhlakiertueen musiikintekijäniminä ovat muun muassa John Lennon-Paul McCartney, Henrik Otto Donner, Brian Wilson, Matti Mikkola, Olli Ahvenlahti, Gary Brooker, Lasse Mårtensson ja Giacomo Puccini.
https://www.youtube.com/watch?v=oPmUScSkAsU
Miltä kuulostaa Pepe Willbergin tuorein äänitys Sua aika parantaa, kuuntele spotifysta tästä.
Pajalalaislähtöisen ja tätä nykyä Göteborgin seudulla asuvan Viktor Fors Mäntyrannan luotsaama Surunmaa yhtye julkaisi Pajalan markkinoiden yhteydessä meänkielisiä virsiä sisältävän CD:n.
Upouudella Word Of Fools-kiekolla torniolainen Free Ride ottaa härkää sarvista ja mylvii vahvasti tässä ajassa. Pohjoisella powertriolla on iso maailmoja syleilevä, juureva rock`n`roll- soundi.
Ridesta on 
kypsynyt ja kehittynyt bändi, joka on valmis soimaan suuremmillakin areenoilla.
