Archive for helmikuu, 2017

Kalottjazz & Blues 2017: NINA MYA konsertoi Alatornion kirkossa

by Arto.

Lyhyessä ajassa Suomen jazzlaulajien kärkikaartin noussut Nina Mya laulaa Alatornion kirkossa ensi kesän Kalottjazz & Bluesissa.

 Ninaa on odotettu pitkään ja hartaasti Tornioon. Turhan harvoin kotikaupungissaan esiintyvä artisti on itsekin innoissaan.  

 – Pääasiassa esitän kirkkokonsertissa afroamerikkalaista gospelia. Mukana on myös pari omaa biisiä,  mutta myös joitain kevyen musiikin helmiä, jotka sovitetaan gospelmaailmaan, Nina avaa ensi kesän ohjelmistoaan.

Kalottjazz & Blues järjestetään 30.6- 1.7. ja toistaiseksi Ninan lisäksi varmistuneita artisteja ovat SuomiLOVE-tv-ohjelmasta tuttu, monipuolinen laulaja Osmo Ikonen, joka ihastuttaa swingohjelmistolla. Mukana ovat myös  New Yorkissa asuva  bebopkitaristien eliittiin kuuluva Tomas Janzon trioineen ja pitkänlinjan bluesbändi, tuttu Kalotin kävijä Ramblin Minds Piittimestä. Uusi tuttavuus on puolestaan torniolaislähtöinen Kirsi ”Kiki” Rautio, joka tarjoilee yhtyeensä kanssa kevyttä kesäjazzia.

Kalottjazz & Blues keskittyy ensi kesänä Tornioon ja tarkemmin Aineen taidemuseon takana olevalle viheralueelle.

– Olemme yhdistäneet kaikki konserttipaikat yhdeksi festivaalialueeksi ja siirtyneet lähemmäksi rajaa. Puistoalueeen ulkolavalla tarjoamme ilmaiset ulkoilmakonsertit päiväsaikaan ja alueelle rakennetaan myös erillinen ulkolava lauantain jazzkattaukselle. Täydellinen paikka piknikkitilaisuuksille, vakuuttaa Pia Marttinen Haaparannan kulttuuritoimesta.

34-vuotiaan Kalottjazz & Bluesin ainoaksi psyväksi kivijalaksi jää suosittu Alatornion kirkkokonsertti, kun myös festivaalin perinteinen yleisön suosikki Haaparannan Blues Night siirtyy pois liukkaalta Folkets Husin tanssiparketilta.

 -Tällä kertaa riffit tarjoillaan tummennetussa teltassa. Pyritään näin aikaansaamaan Folkets Husin hämärä ja savuinen tunnelma. Ja tiedoksi kaikille bluesin ystäville. Suunnitteilla on rytmikäs jami-ilta Folkets Husille alkutalven tienoille. Jatkossa siis soi myös Kalottjazz & Blues goes Winter, Pia vinkkaa.

Sähkeet: SUSANNA HEIKKI, SUVI TERÄSNISKA ja SOUVARIT

by Arto.


Tänään alkavissa Lahden MM-kisoissa tullaan laittamaan ”monolla koreasti” paitsi hiihtoladuilla ja hyppyrimäissä,  myös kisakatsomossa. Siitä huolehtii k
olarilaislähtöinen Susanna Heikki ja hänen laulama biisi Ladidaa, johon on tehty helppo ja hauska koreografia, jota voi tanssia kisakatsomossa yksin, kaksin tai porukalla.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden tuottaman, Lahden MM-kisojen virallisen kisatangon on säveltänyt Mika Toivanen, sanoittanut Maaria Vihervaara ja koreografian siihen on suunnitellut Kati Kainulainen.

Ladidaan ensiesitys oli  Lahden MM-esikisoissa vuosi sitten.

Väylän Pyörre on veikannut koko sen seitsenvuotisen olemassaolon ajan Suvi Teräsniskalle Emma-palkintoa, mutta vasta tänä vuonna se tuli vuoden iskelmäalbumista Sinä Olet Kaunis, joka äskettäin ylitti myös kultalevymyynnin rajan.

Viime syksynä Suvi ihastutti katsojia tulkinnoillaan supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa ja puhui avoimesti epävarmuudestaan, mutta nyt hän laittaa itsensä ison haasteen eteen. Nimittäin 5. joulukuuta hän toteuttaa unelmansa ja astelee  Helsingin Hartwall Arenan lavalle omassa Elämäni ilta -konsertissaan. Liput ainutlaatuiseen show’hun tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina.

On itsevarman Suvin aika – sellaisen Suvin, joka uskaltaa tehdä ison liikkeen, ottaa paikan lavan keskeltä ja yleisön edestä selkä suorana, Suvi sanoo itsevarmana.

Ensi vuonna 40-vuotista taivaltaan juhliva Lasse Hoikka & Souvarit julkaisi pari viikkoa sitten uusimman albuminsa Pohjatuulten maa, joka sisältää 14 uutta ja 4 eniten toivottua laulua uusintalevytyksenä.

Samaisella Kauhajoen Aronkeitaan keikalla yhtye pokkasi myös kuudennen platinalevynsä 40 Tuttua ja Toivotuinta-kokoelmasta. Lisäksi yhtyeellä on plakkarissa  25 kulta- ja 2 tuplaplatinalevyä.

Kaikkiaan yhtyeeltä on ilmestynyt yli 40 pitkäsoittoa, joista eniten on myyty Sinisenä Lintuna Haluaisin Lentää-pitkäsoittoa,  joka ylitti vuonna 2013 historiallisen 100 000 myydyn levyn rajan, mihin mikään muu lappilaisartisti ei ole  pystynyt.

Vuoden 2017 alusta Souvarit-kokoonpanossa tapahtui myös muutos, kun rumpalina aloitti oululainen Pasi Alakurtti.

Tulevat Souvarit-keikat Lapissa: 1.3. Saariselän tunturihotelli (Inari) 15.3. Hotelli Levitunturi (Kittilä) 22.3. Hotelli Levitunturi (Kittilä) 24.3. Park Hotel (Tornio) 26.3. Äkäshotelli (Kolari) 27.3. Riemuliiteri (Äkäslompolo, Kolari) 28.3.Saariselän tunturihotelli (Inari) 29.3. Hotelli Levitunturi (Kittilä) 3.4. Riemuliiteri (Äkäslompolo, Kolari) 5.4. Hotelli Levitunturi (Kittilä) 10.4. Riemuliiteri (Äkäslompolo, Kolari) 12.4. Saariselän tunturihotelli (Inari) 21.4. Saariselän tunturihotelli (Inari) 22.4. Äkäshotelli (Kolari) 26.4. Saariselän tunturihotelli (Inari) 13.5. Suukosken keidas (Koivu, Tervola)

ARJA SIPOLA 50-luvun iltamat-kiertueelle

by Arto.

Arja Sipola (kuva: NF-tuotanto)

Hyvää viihdettä, tanssia, hipeää huumoria ja villiä menoa 50-luvun malliin lupaa iltamakiertue, joka  pyyhkäisee halki Suomen 8. maaliskuuta alkaen.

Elokuun loppuun mennessä 50-luvun iltamat järjestetään neljälläkymmenellä paikkakunnalla muun muassa nuorisoseurojen, kyläyhdistysten ja maamiesseurojen taloilla. Näin satavuotiaan Suomen kunniaksi vanhat tanssipaikat saavat ainakin hetkeksi eloa kotimaisten huippusolistien myötä.

Pohjoisen laulajista ainakin tusinassa tapahtumista kuullaan ensimmäistä tangokuningatarta Arja Sipolaa, joka voitti tittelinsä 30 vuotta sitten ja sen myötä tänä vuonna on tulossa  monenlaista juhlaa. Iltamakiertueen lisäksi varma konsertti on ainakin  9.7., jolloin hän laulaa Seinäjoen tangomarkkinoiden Paviljonki-lavalla, mutta Arjan NF-ohjelmatoimisto lupaa nettisivullaan myös muistelmakirjaa, konserttikiertuetta ja juhlalevyäkin.

50-luvun iltamien alkuillan ohjelma muodostuu tunnin viihteellisestä osiosta, jolloin  juhlijoita hauskuttavat maankuulut imitaattorit Eikka Happonen ja Seppo Hämäläinen. Sen jälkeen jatketaan vanhaan malliin kahden tunnin tansseilla tanssiorkesteri Nelostien tahtiin.

Vaihtuvina solisteina Arja Sipolan ohella  ovat tangokuningattaret Tiina Räsänen, Hanna Talikainen ja Elina Vettenranta.  Tangokuninkaista taas vuorollaan esiintyvät  Jaska Mäkynen ja Petri Hervanto.

50-luvun iltamat huipentuu 7. lokakuuta Imatran kylpylässä järjestettäviin Valtakunnallisiin Senioreiden Liikuntapäiviin, jonka hyväksi koko kiertueen tuotto menee ja jossa kaikki solistit ovat myös esiintymässä.

50-luvun iltamien puuhamiehenä ja juontajana toimii Hannu Nyyssönen, joka on monelle tuttu teeveestä Suomen surkein nikkari-tittelistä, mutta usea tuntee hänet myös intohimoisena paritanssin puolestapuhujana. Hänellä on muun muassa Helen-vaimonsa kanssa kolme Lavatangon SM-voittoa ja kaksi hopeasijaa Carlos Gardel-kisoista Ranskasta, joihin osallistui 700 paria eri puolilta maailmaa.

PS. Jokaisella 50-luvun iltamat-paikkakunnalla voi osallistua myös Kylätalentti-kisaan. Ilmoittautua voi Hannulle: viihdenysa@gmail.com

Arja Sipolan 50-luvun iltamat-keikat

20.3 Valon talo, Oulu

23.4 Peuransarvi, Ranua

10.5 Kokkolan työväentalo

24.6 Keminsuun NS

29.6 Laihian Ylipään NS

07.7 Vaalan urheilutalo

16.7 Vaalan Karhun talo

05.8 Perhon seurojentalo

09.8 VPK:n talo, Kemijärvi

12.8 Sattasen seurantalo

13.8 Saarenkylän NS, Rovaniemi

(Väylän Pyörre ei vastaa muutoksista)

Naisvoimaa Tornionlaaksosta: BASKERY ja THE MAGNETTES

by Arto.

Baskery

Työnimellä Cruel Companion kulkee Baskeryn tuleva albumi ja samanniminen on yhtyeen viimeisin videosinkku. 

Los Angelesissa asustavat  Bondessonin sisarukset  Greta, Stella ja Sunniva ovat kulkeneet kivisen tien  ja tehneet vuosikymmeniä töitä uransa eteen. Kivenkova folkpunkasenne yhdistyneenä viiltävän kauniisiin laulustemmoihin on saanut myös Amerikan heräämään.  Yhtye on solminut hyvän diilin Warner Brothers recordsin kanssa, joten heitä ympäröivät alan kovimmat ammattilaiset.

Haaparantalaiskalixlähtöisistä vanhemmista syntyneet Bondessonin sisarukset, nappasivat yhtyeensä nimen Baskery Kalixin ulkopuolella sijaitsevasta Båtskärsnäsistä, josta heidän isänsä on kotoisin. Kylää kutsutaan lempinimellä Baskeri. Harva se päivä,  Bondessonit saavat selittää nimen alkuperää ja mikäpä olisi parempi sauma mainostaa omia juuriaan.

He ovat saaneet myös muusikkokollegoilta kunnioituksen, jonka ansaitsevat. Lottovoitto Baskerylle oli pääsy Robbie Williamsin kiertueelle, jonka jälkeen he ovat turneeranneet muun muassa bluessuosikki Gary Clark Jr.:n ja Brandi Carlilen kanssa.

Rootsy-nettijulkaisun haastattelussa Bondessonit kertoivat elosta maailmantähti Williamsin matkassa tähän tapaan.

-Aluksi epäröimme lähteä mukaan, koska musiikillisesti olemme niin erilaisia, mutta tajusimme, että tämä on kerran elämässä-juttu. Robbie esitteli meidät joka ilta superlatiivien kera. Hän on äärimmäisen maanläheinen ja nöyrä ihminen ja intohimoinen artisti, joka teki kokemuksesta vielä suuremman. Kiertueella meitä kohdeltiin kuin kaikkia muita, lennettiin yksityiskoneella ja asuttiin samoissa hotelleissa kuin Robbie ja hänen henkilöstö piti huolen, että meillä oli kotoinen olo.

Pajalalainen The Magnettes julkaisee ensimmäisen albuminsa Ugly Youth maaliskuun lopussa ja julkkareita saadaan juhlia niin Pajalassa kuin Luulajassakin.

Yhtye on julkaissut toistaiseksi neljä sinkkua ja niistä viimeisin Sad Girls Club on ehdottomasti toistaiseksi parasta powerpoppia, mitä Rebecka Digervallilta ja Sanna Kallalta on saatu kuulla. Laulu on saanut inspiraationsa Sad Girls Club-liikkeestä, joka antaa vapauden olla erilainen, kun maailma potkii päähän ja luvan olla surullinen ja vihainen.

Magnettes-kaksikosta, hienohelmaisista cheerliidereistä on kuoriutumassa teräväkyntisiä kissanaisia. Musasta alkaa löytyä pikkuhiljaa särmää, crazy-meninkiä ja sanoissa asiaa, joten goodbye pinkkibisnes!

ESA SEPPÄNEN keikalla: Wilkon konekivääritulta ja tapaamisia suomiproge-legendojen kanssa

by Arto.

Selviytyjä Wilko Johnson

Kuoleman selättänyt Wilko Johnson tuli Suomeen tällä kertaa kolmen pysähdyksen taktiikalla ja esiintyi bändeineen Oulussa, Helsingissä sekä Tampereella, jossa Valoa-festivaaleilla.

Parantumattoman haimasyövän voittanut ikirokkari oli nyt paremmassa vireessä kuin viime kesänä Lontoossa. Tosin silloin hän esiintyi progefestivaalilla, joka jo ennakkoon tuntui oudolta yhdistelmältä.

Tampereella mies esiintyi ensimmäisen illan pääesiintyjänä ja viihdytti runsaslukuista yleisöä tutuilla tempuillaan; kitara sai konekivääritulitusta, soittoa selän takaa sekä innostuipa maestro keikan lopussa chuckberrymäiseen ankkakävelyyn. Uskollisina aseenkantajina toimivat edelleen ”man from outerspace”, basisti Norman Watt-Roy sekä toisen kitaristilegendan Steve Howen poika rumpali Dylan Howe.

Toinen ilta vastikään avatussa Tampereen uudessa keikkapaikassa OlyMpiassa oli pyhitetty suomiprogelle. Keikan alussa törmäsin Jukka Gustavsoniin, joka myöhemmin esiintyisi Wigwam-kokoonpanossa. Jukka aikoi seurata tarkasti edeltäviä bändejä, joista ensimmäisenä lavalle astui uuden proge sukupolven edustaja Sammal. Kolme levyä julkaissut yhtye vaikutti lupaavalta tulokkaalta. Suomen kielellä laulaminen yllätti, sillä sitten 70-luvun ei progea ole juuri omalla kielellämme esitetty. Ja ei yllätykset tähän loppuneet; yksi biisi esitettiin ruotsiksi. Noh, bändi tuleekin Turusta…

Progeillan parasta antia: Vesa Aaltonen Progeband: Tuomo Dahlblom (vas.), Vesa, Markus Holkko, Jari Heino & Seppo Kantonen

Ennakkoon eniten mielenkiintoa herätti Vesa Aaltonen Progeband. Bändi tosiaan on kiertänyt tällä nimellä parisen vuotta. Ja minkälainen suomi progen historia kietoutuukin rumpali Vesa Aaltosen ympärille. Ehkä olisi helpompi luetella ne bändit joiden kanssa Aaltonen ei ole ehtinyt soittamaan 60-luvun lopulla alkaneen uransa aikana. Onneksi tuvan täyteinen yleisö sai maistuvaisia versioita kuunneltavakseen tiukan setin aikana.

Vesa Aaltonen kertoi keikan aluksi lämmitelleensä Kangasalla neljä tuntia Olavi Virran musiikin parissa! Hyvin virtaa tuntui silti riittävän. Setin aikana kuultiin muun muassa Tasavallan Presidenttiä, useita versioita yhteistyöstä basistilegenda Pekka Pohjolan kanssa hänen soololevyiltä sekä The Group- ja Made in Sweden-yhtyeiltä.

Vesa vahvisti Esalle.; Frank Zappa pyysi Pekka Pohjolaa keikalle kahdesti, mutta hän kieltäytyi!

Suuri vaikuttaja Aaltosen uraan on ollut Frank Zappa. Myös hänen tuotannostaan kuultiin yksi kappale. Kun tapasin Vesa Aaltosen keikan jälkeen, niin yksi kysymykseni liittyi juuri Frank Zappaan. Nimittäin olin nähdyt Ruotsin tv:stä pari vuotta sitten dokkarin muusikkolegenda Georg ”Jojje” Wadeniuksesta. Pohjola, Aaltonen, Jojje ja Tommy Körberg soittivat 70-luvun puolivälissä Made in Sweden-yhtyeessä.

Tommy Körberg muisteli ohjelmassa hetkeä, jolloin Frank Zappa oli soittanut ja kysynyt Pekka Pohjolaa bändiinsä. Pohjola oli ilmeisesti ensimmäisellä kerralla luullut soittoa pilaksi, mutta seuraavalla vastasi Zappalle kylmän viileästi ”too much bullshit” ja lyönyt luurin kiinni. Yhtyeen laulaja Körbergillä oli vaikea pidätellä pokkaansa.

Aaltonen vahvisti näin käyneen ja näin Suomen musahistoria oli menettänyt suuren mahdollisuutensa. Toki pari vuotta myöhemmin Pohjola uskaltautui liittymään Mike Oldfieldin bändiin. Tommy Körberg on tunnettu muusikko ja näyttelijä Ruotsissa. Parhaillaan Suomenkin tv:ssä voidaan häntä nähdä Naarasleijona-nimisessä jännärissä. Vesa Aaltonen piti häntä kuitenkin enemmän muusikkona.

Wigwam Revisited

Viimeisenä OlyMpian lavalle astui sekalainen seurakunta Wigwamissa aikanaan esiintyneitä muusikkoja. Yhtye on harvakseltaan esiintynyt viime vuosina Wigwam Revisited-nimikkeen alla. Tällä kertaa ainoa alkuperäinen muusikko oli tapaamani Jukka Gustavson. Kovana Wigu-fanina petyin hengettömään ja sekavaankin esiintymiseen. Sovitukset olivat välillä niin kaukana alkuperäisistä mestariteoksista, että niitä oli vaikea tunnistaa. Kannattaako näin jatkaa?

Onneksi Vesa Aaltosen progebändi pelasti illan ja näin kahdeksas Valoa- festivaali sulki tällä kertaa ovensa. Hienoa, että harvinaisempi proge oli saanut oman iltansa. Tarvetta on, siitä todistuksena jonot lippuluukulla.

Myös kirjarintamalla on tapahtunut. Tapasin keikalla Matti Pajuniemen, jonka teos Prog Finlandia ilmestyi viime vuoden lopulla. Tämä kirja kertoo suomalaisen progressiivisen rockin tarinan 60-luvun lopulla aloittaneista edelläkävijöistä tämän päivän muusikkosukupolveen asti. Voin suositella!

Teksti & kuvat: Esa Seppänen

ALICE COOPER palaa Oulun Kuusisareen

by Arto.

Qstock-festivaali täydentää ohjelmistoaan sekä ulkomaisilla että kotimaisilla huippuesiintyjillä. Ulkomaanvieraista tunnetuin on kuudella vuosikymmenellä musiikkia tehnyt yhdysvaltalainen Alice Cooper.

Teatraalisten rock-konserttien pioneeri esiintyy Qstockissa ensimmäistä kertaa, mutta samalla festivaalialueella Oulun Kuusisaaressa hän konsertoi jo vuoden 1990 Kuusrockissa.

September Song -kappaleella itsensä läpi lyönyt brittilaulaja JP Cooper on jo saavuttanut korkeita listasijoituksia ja ylistäviä arvosteluita useissa maissa. Muun muassa hiphopia ja soulia musiikissaan yhdistelevä manchesterilainen on työstänyt tulevaa esikoisalbumiaan Teemu Brunilan kanssa Suomessa.

Qstockissa aiemminkin yleisön villinnyt ruotsalais-tanskalainen metallijyrä Amaranthe on kiertänyt viime vuosina ahkerasti maailmaa. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto Maximalism on ehdolla Vuoden parhaaksi hardrock-metallialbumiksi Ruotsin Grammis-gaalassa helmikuun lopulla.

The Charm The Fury puolestaan tuo tuoreen tuulahduksen Alankomaiden metallimaailmasta. Vokalisti Caroline Westendorp on vakuuttanut metallikriitikot monipuolisella äänellään. Keväällä uuden The Sick, Dumb & Happy -albumin julkaiseva bändi on riisunut musiikistaan kaiken ylimääräisen ja keskittynyt tekemään aitoa mutta modernia metallia.

The Hellacoptersin laulaja-kitaristin ja biisinikkarin Nicke Anderssonin vuonna 2009 kasaama ruotsalainen Imperial State Electric kuvailee itseään puuttuvaksi linkiksi The Beatlesin ja Alice Cooperin välillä. Bändin melodinen ja tarttuva voimapop muistuttaa luonnollisesti myös hieman Hellacoptersia.

Aiemmin julkistettuja ulkolaisnimiä ovat Marilyn Manson (USA) ja Danko Jones (CAN).

– Juhlavuoden ohjelmasta on muodostumassa monipuolinen ja tasokas kokonaisuus. Olemme saaneet sekä hyviä vanhoja konkareita että lupaavia nousevia kykyjä niin ulkomailta kuin Suomesta. Ensi kesän Qstockissa tullaan näkemään useita todella näyttäviä keikkoja, festivaalijohtaja Mikko Forstén kommentoi.

Suomalaisista esiintymisensä Qstockissa ovat varmistaneet Haloo Helsinki!, Chisu, Profeetat, Antti Tuisku, Kaija Koo, JVG, Michael Monroe, Roope Salminen & Koirat, SANNI, Ellinoora, Egotrippi, Stam1na, Radiopuhelimet, Turmion Kätilöt, Pauli Hanhiniemen Retkue, Apulanta, Atomirotta, Jenni Vartiainen, Battle Beast ja Teflon Brothers.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 28.-29.7. ja jo neljänä kesänä peräkkäin festivaali on ollut loppuunmyyty. Viime vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Qstockin lipunmyynti käynnistyy tänään torstaina klo 9.00. (www.qstock.fi/liput & www.ticketmaster.fi/qstock). Lisää artistinimiä paljastetaan kevään mittaan.

Perjantai 28.7.2017: Marilyn Manson (USA), Danko Jones (CAN), JP Cooper (UK), Teflon Brothers, Chisu, Haloo Helsinki!, Michael Monroe, Egotrippi, Radiopuhelimet, Turmion Kätilöt, Apulanta.

Lauantai 29.7.2017:  Alice Cooper (USA), Imperial State Electric (SWE), Amaranthe (SWE), The Charm The Fury (NED), Antti Tuisku, Profeetat, Kaija Koo, JVG, Roope Salminen & Koirat, SANNI, Ellinoora, Stam1na, Pauli Hanhiniemen Retkue, Atomirotta, Jenni Vartiainen, Battle Beast.

PUTOUKSEN laulu Lapille: Tunnetko sie pohjoisen

by Arto.

Stögis ja Abdul vauhdissa lauantain Putouksessa

Viimeisessä MTV3:n Putous-ohjelmassa sketsihahmot Abdul Tuisku ja  Turkka ”Stögis” Kuppi esittivät yhdessä laulun Tunnetko sie pohjoisen.

Alunperin Elton Johnin tunnetuksi tekemässä mahtiballadissa Can You Feel the Love Tonight , kaksikon sydämet sykkivät Lapille ja korkeuksiin tribuutin nosti naiskuoro. Matkailumainoksestakin laulu kävi. Tällä kertaa jalustalle nostettiin Haaparannan Ikea ja SantaPark.

Mikko Penttilän esittämälle Stögikselle esitys jäi sketsihahmokisan joutsenlauluksi, sillä hän sai jättää kilpailun, mutta Ernest Lawsonin mie floppaan-poppari Abdul Tuisku jatkaa eteenpäin ja pitää Lapin puolta.

Abdulhan joutui hakemaan turvapaikkaa Suomesta ja päätyi Rovaniemelle, koska hänen perheenjäsenensä eivät hyväksyneet hänen musiikillista suuntautumistaan. Nyt hänen tavoitteena on tulla maailman suosituimmaksi afrikkalaisrovaniemeläiseksi poptähdeksi.

Tässäpä Tunnetko sie pohjoisen-laulun teksti, jos joku haluaa laulaa Elton Johnin biisiä vaikka suomea murtaen.

TUNNETKO SIE POHJOISEN

Tyhmäkin sen huomaa (S: Häh?)

Jotain samaa meissä on (S: On!)

Me molemmathan, ollaan Lapista (S: Hmmm)

Sen side vahva on (S: Oujee!)

 

Tää hurma poikamiehen

Naiset ajaa raiteltaan

Ja Abdul taas tanssimuuveillaan (A: Kitos!)

Kansan päät sekoittaa (A: Mie floppaan!)

 

Tunnetko sie pohjoisen

Kotimme yhteisen

Sie ja mie

Kuntarajat kaadetaan

On yksi Lappi vaan

(Kuoro: Kemi kuulu Lappiin ei)

 

Mun pitäis Lapist` laulaa

Mieles Meiju pyörii vaan

Se mitä kerran tein (A: Stögis keskity!)

Takaisin Lappi-asiaan

 

Hän mestari on syömään

Mie näkemään nälkää

Mut toistemme suuntautumiset

Silti hyväksytään

 

Tunnetko sie pohjoisen

Kotimme yhteisen

On Santapark ja Haaparannan Ikea

Ja muuta nähtävää!

(Kuoro: Kemissä ei nähtävää)

 

Jos meistä toinen putoaa

Niin toinen vielä jää

On voimamme

Lapin poikain ystävyys

Ja kaipuu suosioon!