THE BOTHERERS: Roku Rousu, Mäsa Yardse Kenttälä ja Laser Junnila
THE BOTHERERS The 1st Shards (Mielilevyt)
Oululainen The Botherers-trio saa pään pyörälle. Yhtyeen esikoisalbumi The 1st Shards on kokoelma, jonka lauluissa on aimo annos pelimannihenkeä. Aitoa asiaa, joka pyllistää riemukkaasti genre-rajoille ja nykyajan homogeeniselle ilmaisulle.
Moses Hazy-, Ruotomieli- ja Villi Huhu-yhtyeistä tuttujen naamojen Roku Rousun, Mäsa Yardse Kenttälän ja Laser Junnilan muodostama trio kulki aiemmin nimellä Sweat Shop Boys, mutta nimestä luovuttiin. Vitsi vanheni ja valittiin vaikeammin lausuttava the Botherers.
Kaksi vuotta yhdessä ja yhtyeen uhmaikä on jo taakse jäänyttä elämää. Yhteissoitto on hyppysissä, mutta edelleen eletään kuin pellossa. Leikkisyys on tallessa. Välillä rallataan talla pohjassa, mutta välillä otetaan iisimmin.
Isolla kauhalla hämmennetään, seremoniamestarina torniolaislähtöinen kitaristi-laulaja Roku Rousu, jonka on helppo kuvitella silinterihattu päähän, johtamaan sirkustrioaan. Vaikka hän varmasti pärjäisi soolona, hän tuntuu viihtyvän paremmin yhtyeissä.
Hänen laulustaan, monelle tulee mieleen 22. Pistepirkko, minulle ei. Näin roots-friikille The 1st Shards-levyn kosminen aloitus Far away from home paiskaa takauman Canned Heatin edesmenneeseen Blind Owliin ja vieläkin loistavamman Codeine bluesin juoni rakentuu kuin parhaassa Ry Cooder-elokuvamusassa. Siinä Rokun laulu kuulostaa John Lennonilta ja sama tunne on myös Cinnnamon Starsissa.
Laser Junnilan Farfisat on kuuluva osa Botherers-soundia ja ne antavat kyytiä riehakkaaseen piipaarymistelyyn Bad cops/Good luck, mutta suoralta kädeltä, jos saisin päättää, radioiden voimasoittoon laittaisin biisin Cheap gasoline. Herran aikoihin, en niin mainiota poppibiisiä ole kuullut. – Elvis Costello & Attractions-laatua.
The Botherers: Eternal Vappu Tour
30.4. Bingo, Oulu 1.5. Voimala 1889:n avajaiset, Oulu 2.5. Siltanen, Helsinki (+ Merries) 3.5. Dynamo, Turku (+ Pienet Koirat+ Kuumat Siivet) 4.5. O`Hara`s Freehouse, Tampere (+ Kotoisat Sävyt)
Pekka on hartaasti odotettu kulttuurinen merkkipaalu. Levyllä maamme omaleimaisimpiin taiteilijoihin lukeutuva trumpetisti Verneri Pohjola tulkitsee edesmenneen isänsä Pekka Pohjolan musiikkia omista lähtökohdistaan.
– Vasta nyt tuntuu siltä, että olen valmis tähän. En arvannut, kuinka emotionaalinen prosessi tästä syntyisi. Vaikka nuorena minulla oli jonkinlainen suhde Pekan musiikkiin, vasta nyt kunnolla paneuduttuani hänen tuotantoonsa, olen löytänyt siihen henkilökohtaisen yhteyden. Levyn tekeminen on myös tuonut Pekan uudelleen vahvasti muistoihin muusikkona ja ihmisenä – minulle ja koko perheelleni.
Pekka ilmestyy maailmanlaajuisesti 2. kesäkuuta ja albumi sisältää monipuolisen kattauksen teoksia yli kahden vuosikymmenen ajalta. Fender Rhodesia soittavasta Tuomo Prättälästä, kitarististi Teemu Viinikaisesta, rumpali Mika Kalliosta ja kontrabasisti Antti Lötjösestä koostuva yhtye tarttuu tuttuihin sävellyksiin tuoreella, vahvasti improvisointiin nojaavalla otteella.
-Kyseessä ei ole tribuutti, vaan meidän näköisemme uudelleentulkinta Pekan sävellyksistä, Verneri alleviivaa. Livenä Pekka-levyn musiikkia kuullaan Verneri Pohjola Groupin esittämänä pohjoisessa ainakin Oulun Elojazzeissa 5.elokuuta.
Pohjolat ovat kotimaisen musiikkielämän dynastia-suku, joka on täynnä ansioituneita muusikkoja. Verneri Pohjolan onkin jo kauan odotettu tarttuvan isänsä musiikkiin. Pekan suosion vaikutus perhe-elämään oli kuitenkin ristiriitainen – pojilleen Ilmarille ja Vernerille hän oli paitsi kuuluisa muusikko, myös poissaoleva ja etäinen isä.
Pekka Pohjola
Pekka Pohjola nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1970-luvulla progressiivisten rockyhtyeiden Wigwamin ja Made in Swedenin basistina sekä lukuisten omien rock- ja fuusiojazz-yhtyeidensä johtajana. Hänet tunnettiin legendaarisena sähköbasistina ja arvostettuna säveltäjänä, jonka kuolema vuonna 2008, vain 56-vuotiaana, jätti jälkeensä mittavan musiikillisen perinnön sekä laajan ja omistautuneen kuulijakunnan.
40-vuotissyntymäpäiväänsä tänä vuonna juhliva Verneri Pohjola on kiistatta taiteellisen luomisvoimansa huipulla. Pohjolan ainutlaatuinen trumpetti-soundi, pettämätön melodiantaju sekä kyky yhdistää taituruus ja tunne ovat vakiinnuttaneet hänen asemansa yhtenä Euroopan nykyjazzskenen valovoimaisimmista muusikoista, säveltäjistä ja yhtyeenjohtajista. Viimeistään 2015 julkaistu, ylistäviä arvioita maailmanlaajuisesti kerännyt Bullhorn-albumi (Edition Records) lunasti Verneriin pitkään kohdistuneet kansainväliset odotukset. Albumia edelsivät niin ikään kiitetyt soololevyt, Emma-palkittu Aurora (Texicalli 2009/ACT 2011) sekä Ancient History (ACT 2012).
Pohjolan lyyrinen ilmaisu ovat tuttuja hänen oman kvartettinsa Verneri Pohjola Quartetin lisäksi mm. Ilmiliekki Quartetista sekä lukuisista projekteista Suomessa ja ulkomailla. Pohjola on huomioitu muun muassa Teosto-palkinnolla (2004), Pori Jazzin vuoden taiteilijana (2004) sekä Emma-palkinnoilla.
Rovaniemeläisen Jarringin pakottomasti kulkevassa jazzissa on vetävä 1960-luvun svengi.
Kymmenen runokirjan Jari Pulsa puhaltaa saksofoniinsa. Sanat muuttuvat säveliksi ja lyyrisyys kuuluu melodioissa. Jazzin lisäksi musiikissa on ripaus lattaria, soulia ja kansanmusiikkiakin.
Give Me Back My Zen-levyllä ei kuulla mitään Muppets-jazzia, vaan sillä vallitsee harmonia. Jarringin soittajat ovat läpikäyneet nuoruuden villit vuodet. Levy ei sisällä näyttömeininkiä, vaan tunnelma luodaan vähäeleisesti, mutta ammattitaidolla. Pulsan rinnalla Hannu Raudaskosken muheva bassottelu ja Marko Kantolan koskettimet ovat nautittavaa kuultavaa.
Ei ole vaikea kuvitella, että Jarring toimii myös livenä. Yhtye tekee helposti sulavaa, kuunneltavaa instrumentaalimusiikkia. Se osaa rakentaa helmeileviä sävelpunontoja ja luoda vastustamattoman jalan alle menevän grooven.
Jarringin Give Me Back My Zen-EP:n levyjulkkareita vietetään Kansainvälisenä jazzin päivänä vappuaattona 30.4. Rovaniemen Korundissa
ESKO RAHKOSEN MUISTOKONSERTTI Järvenpää-talossa 31.3.2017. Solistit Kauko Simonen, Kalle Jussila, Pasi Kaunisto , Mikko Alatalo ja J. Eskelinen
Ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla näin, kun hieno amerikanrauta liikkui Kairatien kulmilla Rovaniemellä. Iso basso katolla merkkinä siitä, että kyseessä on orkesterin keikka-auto. Se oli Esko Rahkonen ja Domino. Suosittu tanssibändi kiersi lavoja ja seurojentaloja. Viimein se saapui meidän kylälle Jaatilaan ja siitä alkoi minun matkani Eskon laulujen parissa.
Lipunmyyjänä ja kahvila-apulaisena pääsin heti tutustumaan Eskoon. Matkaa omaan menestykseen oli vielä paljon. Silloin laulut olivat Olavi Virran tunnetuksi tekemiä joita kuultiin, mutta tapaaminen 1963 Rovaniemen nakkikioskilla muutti Eskon elämän kun samalle kioskille osui Unto Mononen, josta tuli läheinen ystävä. Tuloksena oli Syvä kuin meri, jonka siivin maine kasvoi ympäri Suomen ja Esko muutti Lahteen.
Eskon levytykset ovat aina olleet minulle tosi rakkaita, vaikka kiinnostus täällä Helsingissä vaihtuikin klassisen musiikin puolelle. Joka kerta, kun Esko esiintyi lähistöllä niin halusin katsomaan ja kuuntelemaan, sillä tämä kaikki vei minut takaisin kotimaisemiin.
Mikko Alatalo
Vieläkin voin aistia Eskon pehmeän äänen laulussa Kotiseutu Pohjolassa, joka sai joka kerta kyyneleet silmiini, aivan kuten Eskon muistokonsertissakin, jossa laulun esitti upeasti Mikko Alatalo.
Vaikka Esko tunnettiin tangolaulajana niin hän esitti paljon myös muita käännösiskelmiä, joista yksi kauneimmista oli Yö katseessasi , jonka olin ihan unohtanut. Uudelleenkuultuna se kosketti ihan samalla tavalla kuin silloin nuorena.
Vanhoja vinyylilevyjä selatessani huomasin että Eskolta saamani levyt ovat vielä varmassa tallessa niiden harvinaisuuksien joukossa, joita olen vuosikymmeniä säästellyt.
Muistokonsertti oli kerännyt varttuneempaa väkeä, joihin itsekin kuulun. Solisteista Kauko Simonen nousi ylitse muiden, komea tangoääni ensimmäisellä tangokuninkaalla olikin.
Vaikka näistä lauluista on jo pitkä aika ne saivat aikaan tunnelman, johon en olisi enää uskonut. Osasin jokaisen laulun ”ulkoa” ja tunsin olevani jälleen se tyttö Jaatilasta, jolle elämä on vasta edessä.
Kotiin ajellessa mietinkin, että vaikka olen lähes 50 vuotta Helsingissä asunut niin edelleenkin olen lappilainen eikä se lähde minusta pois. Ylimääräisenä koko solistikaarti esitti Lapin tangon, jonka sanat kuvasivat juuri sitä tunnetta minkä tapaamiset Eskon kanssa usealla vuosikymmenellä saivat aikaan…Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton…
Eskon viimeisiksi lauluiksi jäivät Liian kauan, liian vähän aikaa ja Elämän juhlaa, ihan kuin kiitoksena meille kaikille. Koskettavia ja kauniita, ensimmäisessä oli Eskon oma sanoituskin.
Esko oli hyvin syvällinen ja lauloi tunteellisia kappaleita. Konsertissa tuntui että kaikki tunsivat ne ja jokaisella oli niihin liittyviä muistoja. Omat muistoni Eskosta liittyvät lauluihin ja tapaamisiin vuosien varrella, joista viimeiseksi jäi kohtaaminen sattumalta kesäisenä iltapäivänä Hartolan Shellillä, kun olin tulossa pohjoisesta ja hän matkalla keikalle. Puhelinnumerot vaihdettiin mutta ei ehditty soittaa. Kuolinuutinen pysäytti ja samalla hetkellä lähti palanen minustakin kohti tuntematonta.
https://www.youtube.com/watch?v=ZBeRc0OIa3Q
Konsertissa esitettiin muun muassa seuraavat kappaleet:
Kauko Simonen: Hiljainen kylätie, Ritva ja Syvä kuin meri
Kauko Simonen & Pasi Kaunisto: Rakasta, kärsi ja unhoita
Pasi Kaunisto: Keskiyön tango
Kalle Jussila: Onnen sävel soi ja Jäljet hiekassa
J. Eskelinen: Kukkani lumen alla ja Yö katseessasi
Mikko Alatalo: Kotiseutu Pohjolassa
EEVA SIMOLA
Kirjoittaja oli mm. 1960-luvulla Iskelmä-lehden Lapin kirjeenvaihtaja. Hänestä voi lukea enemmän TÄÄLTÄ .
Moses Hazy-, Ruotomieli- ja Villi Huhu-yhtyeistä tuttujen naamojen Roku Rousun, Mäsa Yardse Kenttälän ja Laser Junnilan muodostama trio kulki aiemmin nimellä Sweat Shop Boys, mutta nimestä luovuttiin. Vitsi vanheni ja valittiin vaikeammin lausuttava the Botherers.
– Vasta nyt tuntuu siltä, että olen valmis tähän. En arvannut, kuinka emotionaalinen prosessi tästä syntyisi. Vaikka nuorena minulla oli jonkinlainen suhde Pekan musiikkiin, vasta nyt kunnolla paneuduttuani hänen tuotantoonsa, olen löytänyt siihen henkilökohtaisen yhteyden. Levyn tekeminen on myös tuonut Pekan uudelleen vahvasti muistoihin muusikkona ja ihmisenä – minulle ja koko perheelleni.
JARRING : Give Me Back My Zen (jarru)
