Archive for lokakuu, 2017

ERJA LYYTINEN tuo Blue Christmas-turneen Rovaniemelle

by Arto.

Tänä jouluna on luvassa jotain todella erityistä, kun Erja Lyytinen nostaa kitarat yhtyeensä ja muusikkoystäviensä kanssa lumiseen rekeen ja lähtee yhteiselle joulukiertueelle pitkin Suomen konserttilavoja!

Erjan lisäksi  solistit Sami Saari ja Maria Hänninen esittelevät taitojaan kaksi tuntia kestävässä konserttikokonaisuudessa. Ilta huipentuu solistien yhteismusisointiin, joten luvassa on huikea ja ikimuistoinen elämys  paikan päälle saapuvalle yleisölle.

Lapissa Blue Christmas-joulupaketti avataan 1. joulukuuta Rovaniemen Korundissa klo 19.00. Nimensä mukaisesti ohjelma on  blues-henkinen, ja seokseen on lisätty aimo annos soulia ja rokkia vierailevien solistien mukaisesti. Konsertissa kuullaan myös jouluun liittyvää materiaalia ja juhlistetaan joulun odotusta. Luvassa on siis monipuolinen kattaus pitkänlinjan muusikoilta.

Brittiläisen musiikki-lehdistön slide-kitaran kuningattareksi ylistämä kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen on rakentanut itselleen menestyksekästä uraa kotimaassa ja ulkomailla. Lyytistä, joka on uuden 2010-luvun blues-buumin kirkkaimpia tähtiä, on povattu aikansa ikoniksi Joe Bonamassan ja Joanne Shaw Taylorin kaltaisten artistien rinnalle. Lyytisen viimeisimmällä Stolen Hearts –  albumilla on mukana Rolling Stones tuottaja Chris Kimsey ja levy onkin saanut suitsutusta maailmalla.

Laulaja ja kitaristi Sami Saari on tituleerattu “Suomisoulin kuninkaaksi” sekä “Suomalaisen soulmusiikin kummisedäksi”. Hänen soolouransa alkoi vuonna 1997, ja ennen sitä hän on ollut osana mm. Veeti & Velvets – lauluyhtyettä. Sami on vieraillut useasti myös Suomen menestyksekkäimmän rap-artisti Cheekin kappaleilla. Saari on tunnettu energisistä esiintymisistään, mutta myös tyylistään pukeutua vintagepukuihin ja kenkiin. Sami Saari on yksinkertaisesti artisti, joka täytyy nähdä ja kokea lavalla!

Maria Hänninen on laulaja, lauluntekijä ja multilahjakas muusikko. Laulamisen ohella hän soittaa kitaraa, viulua ja bassoa. Hän on soittanut tunnetuimpien  suomalaisten legendojen kuten Pelle Miljoonan ja Dave Lindholmin sekä Freud, Marx, Engels & Jung – yhtyeen kanssa. Hänninen keikkailee ahkerasti ympäri Suomea esittäen sekä omaa tuotantoaan että lainakappaleita. Tämä todellinen  rock ‘n’ roll  – laulajatar Janis Joplinin hengessä on ainutlaatuinen suomalaisessa musiikkiskenessä. Ei siis ihme, että hän on kovin kysytty studiomuusikko eri artistien ja yhtyeiden keskuudessa; Hänninen on esiintynyt muusikkona yli 100 levyllä ja julkaisulla.

Yhtye Erja Lyytinen kitara & laulu, Maria Hänninen kitara & laulu &  viulu, Sami Saari kitara & laulu, Kasperi Kallio koskettimet, Tatu Back basso, Iiro Laitinen rummut

VEETI KALLIOLTA uutta musiikkia ja mukaan Tähdet, tähdet-ohjelmaan

by Arto.

VEETI KALLIO

Viihteen monitaituri Veeti Kallio julkaisee uutta musiikkia kolmen vuoden tauon jälkeen. Tänään ilmestynyt single Havina on Heidi Maria Paalasen äveltämä ja sanoittama.

– Kappale kertoo rakkaan ihmisen, johon on täysin hullaantuneen huumaantuneena rakastunut, odottamisesta. Kun kuulin tämän hienon Heidi Marian tekemän kappaleen, jäin siihen heti koukkuun ja totesin, että tämä täytyy päästä tekemään, Veeti kertoo.

Ensimmäiset elinvuotensa Kemijärvellä viettänyt Veeti aloitti musiikillisen uransa jo 1980-luvulla perustaessaan Veeti & The Velvets –nimisen yhtyeen. 1990-luvulla hän vaikutti kokoonpanossa Veeti & Elastic Family sekä toimi solistina Leningrad Cowboysissa.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen hän on luonut artistiuraansa soolona. Laulamisen lisäksi Veeti on näytellyt sekä teatterissa että elokuvissa ja tehnyt ääninäyttelijän rooleja. Enemmän rock- ja soulpuolella ansioitunut Veeti muistetaan myös Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun voittajana ja menestystangostaan Tango Maria.

Television puolella Veeti on nähty aiemmin menestysohjelmissa Kuorosota ja Tanssii tähtien kanssa. Veetin seuraava aluevaltaus  tapahtuu tulevana sunnuntaina 8. lokakuuta, kun huippusuositun Tähdet, tähdet –ohjelman neljäs tuotantokausi alkaa.

– Tähdet, tähdet-ohjelmaan lähdin mukaan, koska siinä voi pitää hauskaa, nauraa itselleen ja haastaa oman osaamisensa. Toivon tuovani mukaan hyvää ja rohkeaa mieltä!, Veeti toteaa.

Kuuntele Havina-sinkku täältä: https://lnk.to/veeti-kallio-havina

Veeti eilen,,,

Esa Seppänen kuuli PROCOL HARUMIN ”merisairaat kasvot” Tampere-talolla

by Arto.

PROCOL HARUM

Procol Harumin laulaja Gary Brooker kaatui tukkipinon päällä Suomessa ja mursi muutamia kylkiluitaan! Tällainen otsikko tuli kesällä vastaan englantilaisessa musiikkilehdessä Procol Harumin promotessa uusinta levyään.

Erikoinen asiayhdistelmä, joka vaatii lisäselvitystä: Tarina mikä lehdessä kerrottiin, on tosi, sillä matkalla Keitelejazziin vuonna 2009, bändi piti tauon Jyväskylän tienoilla ja laulaja kiipesi levähdyspaikalla olleen tukkipinon päälle saadakseen otettua paremman valokuvan. Se mikä jätettiin kertomatta musalehden sivuilla, oli herra Brookerin humalatila. Näin Keitelejazzeissa ei laulaminen onnistunut, ja rehtinä miehenä/bändinä seuraavana vuonna tehtiin korvauskeikka omakustannehintaan.

GARY BROOKER

Itse olin juuri vuonna 2009 menossa katsomaan bändiä Äänekoskelle, mutta sairastuminen onneksi esti aikeen. Siitä lähtien olen yrittänyt päästä Procol Harumin keikalle, siinä onnistumatta. Tilaisuuksia on ollut, sillä bändi on ollut vanhoilla päivillään yllättävän ahkera Suomen kävijä. Lappilaisfanien kannalta vuoden takainen Lappia talon keikka peruuntui ilmeisesti hitaasti käynnistyneen lipunmyynnin takia. (lat.huom. Eastway ei vaivautunut edes peruutuksesta tiedottamaan! VP oli ainoa media, joka asiasta Lapissa informoi!)

Eilen bändin ”metsästys” viimein päättyi Tampere-talolla. Procol Harum tekee parhaillaan 50 vuotisjuhlakiertuetta ja koska mittariin on tullut paljon kilometrejä, niin yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen on bändin perustaja Gary Brooker. Se mikä yllättää, on alussa kerrottu uusi albumi, koska edellisestä on kulunut jo 14 vuotta.

Uusi albumi sai nimekseen Novum, joka Procol Harum-kielessä tarkoittaa Brookerin kertomana ”new ideas”. Noh, muutaman kerran levyä pyörittäessä, en rohkene täysin yhtyä laulajan mielipiteeseen. Onneksi keikalla esitetyt kappaleet saivat hieman lisää vivahteita levyllä kuultaviin versioihin. 72-vuotiaan Brookerin ääni on edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Uudelta levyltä kuultiinkin yllättävän monta kappaletta. Kuitenkin uskoisin nostalgianälkäisen yleisön tulleen kuulemaan niitä tuttuja vuosikymmenten takaisia säveliä. Ja niiden avulla keikan loppupuolella myös tunnelma kohosi. Itseäni elähdytti eniten majesteetillinen Grand Hotel sekä Conquistador. Englantilaisen huumorin pilkahduksena Brooker kertoi ensin mainitusta kappaleesta, että siihen aikaan bändin jäsenet söivät kaviaaria ja joivat samppanjaa, kun taas nykyään mennään McDonaldsiin syömään hampurilaiset ja juodaan oluet!

Keikka päättyi luonnollisesti encorena esitettyyn A Whiter Shade of Paleen, josta täytyy sanoa, että vaikka kappale on ikiklassikko, niin itse olen kuullut kiintiöni täyteen jo muutama vuosikymmen sitten. Sorry!

  • A Whiter Shade of Pale on yksi maailman soitetuimmista kappaleista (ja myydyimmistä singleistä), suomeksi kappaleesta teki ensimmäisenä hitin Topmost vuonna 1967
  • Gary Brooker sai MBE-arvonimen kuningattarelta vuonna 2003
  • Procol Harumin ensimmäinen Suomen vierailu Ruisrockkiin vuonna peruuntui vuonna 1971. The Kinks korvasi bändin. Kuitenkin Procol Harumin ensiesiintyminen tapahtui juuri Ruisrockissa vuonna 1974
  • Procol Harumin urasta on Henry Scott-Irvinen kirjoittamana suhteellisen tuore kirja, joka on suomennettu 2014, Minerva Kustannus Oy

Video: ARTO TIESMAA isänsä Eldankajärvi-laulun alkujuurilla

by Arto.

Arto Tiesmaa

Pellolaislähtöinen Arto Tiesmaa toteutti viime kesänä pitkäaikaisen haaveensa ja matkasi kavereidensa kanssa  itärajan taakse isänsä Erkin kuulun laulutekstin Eldankajärven jään syntymaisemiin.

1940-luvulla  Erkin lauluista Röhön ranta nousi suureen suosioon Eldankajärven jään lisäksi. Häneltä syntyi kymmenen muutakin sanoitusta muun muassa Korpi kolkko on, Vanaväylillä Vesaisen ja Korsulan kehtolaulu, jotka Arto päivitti vuonna 2003 julkaistulle Vaeltajan Voitto-levylle.

Levystä on otettu jo useampi loppuunmyyty CD-painos ja Arton lisäksi levyllä laulavat muun muassa Lankomiehet, Daniel Sandström, Tarja Ylitalo ja Ruotsin serkku Markus Krunegård

Omaa musiikkiaan Arto on julkaissut jo useamman albumillisen verran.

Vaikka musiikki on ollut aina tärkeä osa hänen elämäänsä, ammattia musiikinteosta hän ei ole koskaan  halunnut. Tätänykyä hän toimii tullimiehenä Torniossa.