Hannele ”Taiska” Kauppinen viimeisen levynsä kannessa (Kuva: Petri Kokko)
K E K S I- musiikkipalkinto jaetaan vuosittain pohjoisessa kevyen musiikin saralla ansioituneelle henkilölle, yhtyeelle, yhteisölle tai yritykselle.
Vuoden 2017 ehdokkaat ovat: Hannele ”Taiska” Kauppinen (Kemi), Bar & Cafe Chillout (Kemi), Arja Havakka (Keminmaa), Esa Rautiainen & Elina Söderström (Tornio), Meerin Grilli (Tornio), Hulkoff (Haaparanta), WAO (Pajala), Volgograd (Pello), Sime Yliaska (Rovaniemi), Jukka Lampela (Rovaniemi), Jukka Tarkiainen (Sodankylä) ja Niillas Holmberg (Utsjoki)
Talonpoika Lalli, tänään ajankohtainen Ympäri Kairaa-pitkäsoittonsa tiimoilta, oli ensimmäinen KEKSI-palkittu
Ensimmäisen palkinnon saajan äänestivät Väylän Pyörre Musiikkiuutisten lukijat ja sen sai räppäri Talonpoika Lalli.
Vuonna 2015 Keksi-palkinnon voittajan valitsi ensi kertaa muusikoista, toimittajista ja aktiivisista musiikki-ihmisistä koostuva tuomaristo, joka äänesti voittajaksi ennakkoluulottomasti kiirunalaisen Willy Clay Bandin. Viime vuonna voittaja oli pitkän linjan saamelaismuusikko Ulla Pirttijärvi.
Pohjoisen Ruotsin ja Norjan lehdet ja radio ovat olleet yllättävän kiinnostuneita KEKSI-hederprisistä, kuten kiirunalaislehti sitä kutsuu.
Tänäkin vuonna valinnan tekee asiantuntijaraati, joka on koottu eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa. Väylän Pyörre-tiimiin kuuluu yhdeksän jäsentä, uutena Rock Dj Sändi eli Sami Karvonen Keminmaasta. Muut ovat Risto Koskinen Kemistä, Irene Määttä Pellosta, Hannele Kenttä Haaparannalta, Tauno Vähäjärvi Torniosta, VeePee Salmi Rovaniemeltä, Jukka Rajala Muoniosta ja Ilmari Aikio Ivalosta.
KEKSI-musiikkipalkinnon 2017 saaja julkistetaan viimeistään ensi vuoden alussa.
Tässä lyhyet esittelyt ehdokkaista:
Hannele ”Taiska” Kauppinen (Kemi) Vuosikymmenten kuluessa hän on rikastuttanut monella lailla merilappilaista kulttuurielämää. Nyt hän on ajankohtainen Kemin kaupunginteatterin Sikojen rakkaudesta, jonka hän on käsikirjoittanut ja ohjannut. Draamallinen viihdekonsertti perustuu Sami Itkosen lauluihin ja musiikkimaailmaan.
1980-luvun puolessa välissä hän sai teatterinpureman ja hänestä tuli ohjaaja. Paremmin kansa tuntee hänet kuitenkin laulaja Taiskana. Hänen hittinsä 1970-luvulta soivat yhä taajaan radioaalloilla, Haltin häistä Mombasaan, mutta uusia itsetekemiä laulujakin syntyy jatkuvasti. Hän myös opettaa laulun tekemistä ja on Kertsi-klubissa aktiivinen. Keikkojakin hän tekee edelleen.
Bar & Cafe Chillout (Kemi) Vuosia Kemin parhaasta klubitarjonnasta vastannut ravintola. Paikallisen musiikin lisäksi, esillä on ollut hyvin kotimainen kärki. Viimeaikaisista nimivieraista mainittakoon vaikka Tuomari Nurmio ja Heikki Silvennoinen.
Esa Rautiainen & Elina Söderström (Tornio) Muusikkopariskunta, joka vaalii laulelma- ja viisuperinnettä. Tarinat tulevat Tornionlaakson historiasta ja luonnosta. He keikkailevat, jopa enemmän Ruotsissa kuin Suomessa. Heidät on palkittu rajan ylittävästä kulttuurityöstä Vuoden Nordisti-palkinnolla 2013 ja Visa Nordica-yhtyeessään he ovat konkreettisesti yhdistäneet voimansa ruotsalaisten huippumuusikoiden kanssa ja tuoneet heitä kuultavaksi myös länsirajalle.
Meerin Grilli (Tornio) Monen satunnaisen matkaajan ja musiikkityöläisen lempikohde länsirajalla. Myös monen merilappilaisartistin ”kasvattajagrilli”. Sieltä evästystä ovat saaneet muun muassa Lordi, CMX, Jope Ruonansuu plus monet muut. Legendaarisen perustajan Meeri Ponkalan poismenon jälkeen, paikan henki on säilynyt ja se on säilyttänyt suosionsa, ja positiivistä lisäpotkua ja näkyvyyttä grilli on saanut valtakunnallisissa television suosikkiohjelmissa, Grillit huurussa ja Putous.
Arja Havakka (Keminmaa) 50-vuotista artistin taivalta juhliva basisti, jonka laulajan ura alkoi Hotelli Pallaksessa ja Tommi Lainkarin yhtyeessä. Koko kansan tietoon hän tuli Lokki-valssilla 1994, jonka jälkeen Ilkka Vainion kanssa yhteistyössä hän on julkaissut neljä albumia. Iskelmän lisäksi häneltä taipuu myös rock ja soul ja nyt häneltä on kuultu jo räppiäkin livenä. Levytyksiä ja keikkoja hän tekee yhä.
Hulkoff (Haaparanta) Englanninkielinen Kven on hänen ensimmäinen sooloalbuminsa. Sillä hän toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja herättää henkiin tarinat, omista juuristaan, tarunhohtoisesta Kveeninmaasta. Muinaisajasta, joka kiinnostaa raskaan rockin ystäviä varmasti ympäri maailman. Hyvänä merkkinä, kun Kvenin ilmestymisestä oli kulunut vain viikko, levy oli jo noussut Hollannin iTunes-metalli-listan ykköseksi. Per on viritellyt yhteistyötä myös kirjailija Bengt Pohjasen kanssa, joka on kirjoittanut kirjan Faravidin kuninkaasta.
Per Hulkoff (entinen Kankaanranta) tuli koko Ruotsin rockväen tietoon teollista metallia soittavan Raubtierin kärkihahmona ja nosti yhtyeensä Haaparannan historian ensimmäiseksi kultalevyttäjäksi.
WAO (Pajala) Viime vuonna Keksi-ehdokkaana ollut muusikko Jan Johansson ammentaa edelleen Wilho Akseli Ollikaisen perinnöstä. Pitkin ja poikin Ruotsia ja Suomea, loistavien pelimannien kanssa hän on tehnyt edelleen tutuksi kansantaiteilijan elämää, lauluja ja runoja ja nyt kaiken kruununa WAO:lta on ilmestynyt upea pitkäsoitto Maailma On Hullu. Yhtyeen jäsenten juuret ovat linjalta Pajala-Jällivaara-Kaustinen.
Volgograd (Pello) Laulaja-lauluntekijä Jukka Koivumaa tekee priimaa Suomi-vintagea. Hänen kynästään syntyy lauluja, josta jokaisen suomalaisen, joka kuuntelee Agentseja tai Baddingiä, on helppo pitää.
Ennen nimellä Hämärästä aamunkoittoon esiintynyt yhtye sai jo mukavasti huomiota, voittamalla Radio Suomen Levylautakunnan ja onpa sen biisit saaneet voimasoittoakin.
Ensimmäisen pitkäsoiton Jukan porukka teki Mika Sundqvistin kanssa, mutta viimeiset levynsä yhteistyössä Vain elämää-kitaristi Peter Engbergin kanssa, joka on tuonut pikantin lisänsä yhtyeen musiikkiin. Viimeisin sinkku Koko päivä peiton alla ilmestyi helmikuussa. Sillä kuultiin myös Vain elämää-bändistä tuttua kosketinsoittaja Mikko Mäkistä, joka on mukana myös ensi vuoden alussa julkaistavalla yhtyeen EP:llä.
Sime Yliaska (Rovaniemi) Lapin suurimman musiikkitapahtuman Simerockin isä, joka tuo suomalaisen rockin ja popin kovimmat nimet Lappiin, poimii musiikkivirrasta nousevat tähdet ja yrittää kehitellä aina jotain pientä musiikin ulkopuoleltakin. Kaikki lähti Simen mummon takapihalta 2002, bileistä, joissa päätähtenä oli Apulanta. Sen jälkeen Sime on kehittänyt taustajoukkoineen tapahtuman, jossa yleisö viihtyy. Yhä useammin Simerockiin liput myydään ennakkoon loppuun.
Jukka Lampela (Rovaniemi) Laulaja ja harmonikkataiteilija Jukka Lampela on julkaissut uransa aikana jo kolme sooloalbumia. Viimeisin sinkku Kadonneet kyyneleet löytyy tällä hetkellä Radio Pookin listalta, joten koko ajan, miestä kuullaan radioaalloilta ja nähdään keikoilla.
Jukka soitti ja lauloi yhdessä Suomen suosituimmista tanssiorkestereista Souvareissa 27 vuotta, mutta lähti omille teilleen ja keväästä 2014 on keikkaillut Lapponia-bändinsä kanssa.
Molkojärveltä Kittilästä kotoisin oleva Jukka on harmonikan aatelia, sillä hän on voittanut sekä Viljo Vesterinen-kilpailun (1985), että Kultaisen Harmonikan (1986).
Jukka Tarkiainen (Sodankylä) Jalla Jalla, Desert Planet ja John Kansas and the Dokues ovat yhtyeet, joista hänet parhaiten tunnetaan. Nykyään keikkailevasta Jalla Jallasta Jukka on vetäytynyt taustalle, mutta muissa hän heittää keikkaa silloin tällöin.
Askan työpajassa graafiseltä suunnittelijalta syntyy myös valo- ja liikkuvaa kuvaa. Multimedia on hallussa. Viimeksi maailmalle lähti rokkidokumentti Punk Uni, josta nähdään, että Lapissakin punkgenre voi yhä hyvin.
Yhtyeistä kantrihenkinen John Kansas and the Dokues on tuoreinta tekoa, mutta indie-bändi Jalla Jalla keikkaili aktiivisesti Rovaniemeltä käsin vuodet 1986 – 1996 ja levytti Hiljaiset Levyt-yhtiölle neljä albumia ja teki useita ulkomaan kiertueita.
Muutettuaan 1900-luvun lopussa Askaan rokkiremeltäjä sai inspiraation bittiavaruudesta ja päässä alkoi soida elektro ja Desert Planetin vihreiden miesten maallinen vaellus alkoi. Siitä tuli yksi niistä omituisista suomalaisista vientituotteista, joihin varsinkin keskieurooppalaiset tuntevat viehtymystä. Viimeksi pari viikkoa sitten yhtye oli keikalla Lyypekissä.
Niillas Holmberg (Utsjoki) Viime vuonna Vuoden Saamelaiseksi valittu laulaja-kitaristi, joka on musisoinnin lisäksi muun muassa kirjoittanut neljä runokirjaa ja näytellyt teatterissa.
Hän on mukana neljässäkin eri kokoonpanossa, mutta uutta luovinta on kuitenkin ollut jäsenyys YLVA-yhtyeessä, jossa voimansa saamelaislaulajan kanssa ovat yhdistäneet monen genren, tanssin, jazzin, ja rockin huippuosaajat: Stefan Kvarnström, Antero Priha ja Asko Keränen. Tamperelaisen klassisen musiikin säveltäjän Roope Mäenpään kanssa hän on tehnyt myös kaksi folkalbumia Manin guottán girjji fárus ja Assimilašuvdna blues.
Riverside Jazz-yhdistys järjestää musiikin ystäville kahden huippukonsertin musiikillisen pikkujoulun Torniossa. Torstaina 30.11. klo 19.00 esiintyy Aineen taidemuseolla pianisti Sid HillenF#-trio, johon kansainvälistä ilmettä tuo itävaltalainen saksofonisti Herbert Königshofer. Seuraavan illan 1.12. vieras on lappilaisen bluesin lippulaiva Slim Butler & SlimCuts, joka esiintyy Tornion Kerhoravintolassa klo 22.00 alkaen.
Sid Hille ja Herbert Königshofer
Sid Hillen F#-yhtye on toiminut keväästä 2016 alkaen. Aikaisemmin Hille on tullut tutuksi suomalaiselle jazzyleisölle muun muassa Platypus Ensemblen ja Contemporary Collectiven johtajana. Hän on myös soittanut viikoittaisia soolopianokonsertteja Temppeliaukion kirkossa vuodesta 2002 lähtien.
Sid Hille aloitti syksyllä 2016 yhteistyön itävaltalaisen saksofonistin ja multi-instrumentalistin Herbert Könighoferin kanssa. He ovat soittaneet duokeikkoja sekä Suomessa että Itävallassa.
Nyt heidän musiikkiaan kuullaan Aineen taidemuseossa, täydennettynä rytmiryhmällä Jori Huhtala (basso) ja Markus Ketola (rummut).Lisäksi F#-yhtyeen kaikki jäsenet käyttävät elektroniikka laajentaakseen akustisten soittimien sointimaailmaa.
F#-yhtyeen musiikkia leimaa sen jäsenten tiiviiseen keskinäiseen kuunteluun perustuva vapaa vuorovaikutus, joten jokainen yhtyeen konsertti on ainutkertainen elämys. Oman väkevän lisämausteensa esitykseen tuo Könighoferin intensiivinen lavaolemus.
Slim Butler & The SlimCuts; kuvassa Slimin lisäksi Mikko Löytty ja Harri Raudaskoski
Slim Butler on lappilaisen bluesin järein vientitykki. Jarmo Puhakan johtama yhtye Slim Butler & The SlimCuts edustaa Suomea ensi maaliskuussa Norjan Hellissä järjestettävissä Bluesin Euroviisuissa eli virallisemmin European Blues Challenge-kisassa.
Vahvasti rovaniemeläislähtöinen, Slim Butler & The Slimcuts, koostuu todellisista juurimusiikin veteraaneista. Kitaristi Harri Raudaskoski muistetaan muun muassa Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä. Basisti Mikko Löytty tunnetaan niin sooloartistina kuin Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja suomibluesin legendojen SF-Bluesista. Rumpali Jartsa Karvosen soittoa ovat kuulleet kaikki suomalaiset. Mies kun on noin 5000 äänilevyraidan konkari; kokemusta löytyy rokista ja jazzista kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin. Kokoonpanon täydentää Slim Butler kitarassa ja laulussa.
Slimin itsetuottama toinen pitkäsoitto Bad Intention valittiin vuoden 2016 Vuoden Parhaaksi Kotimaiseksi Bluesalbumiksi Ylen Bluesministeri-ohjelman yleisöäänestyksessä! Albumi on, edeltäjänsä tapaan, kansainvälisen bluesyhteistyön tulos. Erityisesti brittiläiset bluesradiokanavat ovat nostaneet levyn kappaleita esille ohjelmissaan. Tuoreissa lehdistöarvioissa albumia on kutsuttu muun muassa maailmanluokan roots-levyksi. Kotimaiset ja ulkomaiset blues- ja soul-lehdet ovat myös korostaneet arvosteluissaan laulujen autenttisuutta ja korkeaa tasoa. Slimin debyytti Inner Blues valittiin Vuoden Kotimaiseksi Blueslevyksi 2012 peräti kahdessa valtakunnallisessa äänestyksessä. Levyn tuotti brittikitaristi Otis Grand.
Riverside Jazz järjestää konsertit yhteistyössä Pop & Jazz Konservatorio Lappian ja Aineen taidemuseon kanssa.
Pääsyliput:
Sid Hille F# feat Herbert Königshofer
10€, jäsenet/eläkeläiset/opiskelijat 5€
Slim Butler & SlimCuts
15€, jäsenet/eläkeläiset/opiskelijat10€
Yhteislippu molempiin konsertteihin
20€, jäsenet/eläkeläiset/opiskelijat 10€
Yhteislipun voi ostaa taidemuseon konsertista.
Vie vie vie, Kellot käy, Tavataanko taas, Kapteeni Aika, Pienet onnen hetket…Siinä Lapin Pellosta kotoisin olevan Einin (omaa sukua Orajärvi, nyk. Pajumäki) hittikimaraa hieman tuntemattomammasta päästä. Kaikkea tätä ja ennen kaikkea tuttua saatiin kuullaksemme Einin 40v –juhlakonsertissa Hyvinkääsalissa lumipyryisenä torstai-iltana. Samalla juhlistettiin itse esiintymispaikan eli Hyvinkääsalin syntymäpäivää. Juhlava sali on nimittäin ehtinyt toimia eri artistien ja tapahtumien estradina 30 vuoden ajan. Einille esiintyminen täällä oli ensimmäinen laatuaan. Sen sijaan ensimmäinen Hyvinkääsalissa esiintynyt artisti kolme vuosikymmentä sitten oli jo edesmennyt Kirill ”Kirka” Babitzin, jolle Eini konsertin alkajaisiksi lähetti terveisensä yläilmoihin.
Itse olen seurannut Einin uraa ihan alkumetreiltä lähtien. Baccara-hitti Yes sir I can boogie alkoi soida Suomessakin vuonna 1977. Elettiin saman vuoden syksyä, kun naapurin Ulla kertoi minulle uudesta laulajasta nimeltä Eini, joka on levyttänyt tämän kappaleen suomeksi. Yhdessä kuunneltiin silloin kappale Yes sir, alkaa polttaa, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Yli neljäkymmentä vuotta on siis kulunut ja siinä se Eini nyt edessä laulaa, säteilee ja pomppii nuorekkaassa mustassa niitein varustellussa nahka-asussaan. Ihan kuin välissä ei olisikaan näitä vuosia.
Lavan yläpuolella säihkyy nimi EINI suurin valokirjaimin. Tämä ilta on niin Einiä kuin voi ikinä olla. Ja nostalgia. Se on päivän sana. Parituntisen ohjelman aikana siitä oli mahdollisuus nauttia kuluneiden vuosien ajalta aina tämän päivän modernimpiin saundeihin. Tunnettuja kappaleita on Einin uralla niin paljon, että osa oli pakostakin tiivistetty sikermiksi.
Ennen konserttia Eini järjesti Facebook-sivuillaan yleisökyselyn, mitä kappaleita ihmiset toivoisivat kuulevansa hänen juhlakonsertissaan. Hyvin moni toiveista oli toteutunut. Yksi toivotuimmista oli ollut Kiitävän hetken hurma, joka olikin yksi illan parhaista numeroista. Tämän kappaleen kuin hyvin monen muun mieleenpainuneen tekstin (kuten Xanadu, Kesä ja yö) takaa löytyy monesti yksi ja sama nimi: Raul Reiman! Laulajan uudemmasta tuotannosta kuultiin muun muassa radiohitti Iho iholla, Tornadosydän sekä Uuden Musiikin kilpailusta tuttu Draamaa.
Toisin kuin yleisesti luullaan, niin Einin ensilevytys ei ollut Yes sir, alkaa polttaa. Vuonna 1977 Suomen oli vallannut armoton diskobuumi. Aikalainen kollega Päivi Kautto-Niemi oli tehnyt diskoversion Toivo Kärjen tangosta Liljankukka, joka raivasi tietä muille diskohiteille. Einin ensilevytys sykki samoilla linjoilla ollen diskompi versio Toivo Kärjen tangosta Täysikuu. Kappale Yes Sir, alkaa polttaa päätyi Einille erinäisten mutkien kautta. Einin veli työskenteli Ruotsissa ja kertoi miten kova hitti laulu Ruotsissa jo oli. Hän toi Ruotsista tuliaisiksi Baccaran singlen ja ehdotti sisarelleen, että eikö sinun olisi mahdollista tehdä tämä kappale suomeksi. Eini esitteli kappaleen löytäjälleen musiikkituottaja Toivo Kärjelle. ”Ja Lapin tyttöhän ei tämmöistä läähätystä laula!,” kuului Kärjen tuomio. Parin kuukauden viiveellä Yes Sir, I can boogie nousi listaykköseksi myös Suomessa. Alkoi kova kilpailu eri artistien tahoilta, kuka ennättäisi tehdä kappaleen suomeksi. Muun muassa laulajanuralle ponnistanut tuore Miss Suomi Armi Aavikko ilmaisi tahtonsa saada levyttää tämä kappale suomeksi. Kaikeksi onneksi Eini sai tahtonsa läpi. Yes sir, alkaa polttaa –kappaleesta tuli hänen suurin hittinsä, jota yleisö ja hän ovat kannatelleet jo yli neljä vuosikymmentä.
Baccara
Eini sai tahtonsa läpi myös tänä vuonna ehdotettuaan uudelle levy-yhtiölleen mahdollisuutta saada Baccara vierailijaksi juhlakonserttiinsa. Yksi illan odotetuista hetkistä olikin se, kun Eini spiikkasi legendan lavalle. Mustaan ja valkoiseen pukeutuneet tyylikkäät leidit kajauttivat helmat hulmuten ilmoille tutut hitit Sorry I’m lady ja The Devil Sent You To Lorado. Triona Einin kanssa kuultiin espanjalais-suomalainen versio Cara Mia/Rakastua voisit aivan pikkuisen.
Alkuperäisestä Baccarasta oli paikalla Mayte Mateos, sillä duo hajosi erimielisyyksiin jo 35 vuotta sitten. Tosin duon toinen osapuoli Maria Mendiola esiintyy hänkin yhä Baccaran nimeä käyttäen oman duoparinsa kanssa. Vieraana Hyvinkäällä ollut Mayte oli kuitenkin Baccaran levytyksissä The Voice, joka lauloi aina kappaleiden leadit. Uudeksi duo-pariksi hän on saanut rinnalleen hehkeän Paloma Blancon.
Encorena konsertissa kuultiin Einiä ja Baccaraa yhdessä eli tietysti kappale Yes sir I can boogie, jonka lyriikoissa kuultiin sulassa sovussa suomea ja englantia.
Tämä esitys oli ehdottomasti konsertin juhlavin hetki. Kappaleen lopetus oli jo niin mystisen vaikuttava, sillä se vain jatkui loputtomiin. Ei tarvitse lainkaan ihmetellä, että juuri tämä kappale on jäänyt elämään diskomusiikin klassikkona.
Yksi sulka esiintyvän taiteilijan hatussa on aina se, jos hänet katsotaan parodioimisen aiheeksi. Tätäkin puolta nähtiin konsertin lisämausteena, kun lavalle pelmahti kasari-Eini, nyky-Eini sekä vanhainkoti-Eini rollaattorinsa kera. Asialla olivat alansa huiput Jukka Kuronen, Miss Divet ja uudempi tulokas Jere Sivonen.
Kokonaisuutena Einin juhlashow oli hyvällä maulla ja ajatuksella koottu sekä hienosti toteutettu. Einin ääni kantaa puhtaasti ja esiintymisessä on nähtävissä se rautainen ammattitaito mikä neljässä vuosikymmenessä on karttunut. Einin ura onkin ollut viimeiset vuodet kovassa nosteessa. Nostalgiabuumin yhä jatkuessa häntä voikin hyvällä syyllä povata Paula Koivuniemen manttelinperijäksi tulevien kesien festarikeikoilla.
Teksti & kuvat: Petri Tuunainen
Kirjoittaja on Suomen johtavia kevyen musiikin tuntijoita. Iskelmä ja Euroviisut ovat erityisesti hänen sydäntä lähellä. Hänen päämediansa on tänä päivänä sanomalehti Keskisuomalainen. Hän on kirjoittanut kirjan Armi Aavikosta ja yhdessä Tony Latvan kanssa teoksen Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa ja Veikko Tiiton kanssa elämänkerran Jamppa Tuomisesta.Lisäksi hän on tehnyt radio-ohjelmia ja lauluja eri artisteille.
Vallatonta menoa taas Riku Rousulta ja The Botherersiltä, tiukkaan pakattua Lemmy-rokkia Face Horse Dogilta ja flamencomelankoliaa Joonas Wideniukselta.
Torniossa on ollut aina hyä kasuta ylös. Väylän pyörtheet, olutmahlan huumaava tuoksu ja rajantakainen candyworld. Mielikuvitus on saanut eliksiiriä ja suut on saatu makiaksi.
Ennen vanhaan potkua musaan saatiin ryskätessä ja heiniä veripäissä ladossa polkiessa. Pokasaha soi, mutta nykyään pyörivät tuulimyllyt, kitara soi ja sähkö tulee tepselistä.
Pojat on Pohjan Torniosta, sillä lailla, tällä lailla. Omaa musaa, pikkasen vierasta ja kyllä toimii. Kuunnellaan!
Kitaristi-laulaja Riku Rousu viestittää: ” Pohjoisen oudot, The Botherers ohittaa ”vaikian kakkoslevyn” merta kohahduttavalla
olankohautuksella, julkaisten yllärinä nopean, lähes instrumentaalisen menopalan! ”
Tottavie! Eihän siitä kerennyt mennä kuin puoli vuotta, kun Väylän Pyörre Musiikkiuutiset kuunteli the Botherersin debyyttikiekon The 1st Shards ja hyvältä kuulosti.
Nyt kuusi biisiä KRAUTALANKAA? Mistä kyse, Riku?
-Versioidaan mystistä The Spermersiä, joka tahkosi hetken jossain kauko-idän kaukaisella 1960-luvulla. Suomeksi sanottuna väännetään rautalangasta, sotketaan siihen Usan surfmusaa, Mexico Cityn taikapölyä ja vanhan ajan Japanin samuraihamuamista.
Ota(ppa tuosta nyt) selvää, mutta kuunnellaan, jospa saadaan vaahtopäämusaan joku tolkku.
Rain is falling down on ensimmäinen tykinkuula powertrio Horse Face Dogintulevalta pitkäsoitolta Turn It Up.
Härkämäisesti, iät ja ajat, kaiken nähnyt ja kokenut kolmikko, kitarassa ja laulussa Andy Lindholm, rummuissa Timo Lindholm ja bassossa Toni Rebel, on aina keskittynyt rokissa olennaiseen, niin Rain is falling down-rykäsyssäkin.
Yhtye tylyttää ja sylkee Lemmy-hengessä tulta ja tulikiveä.He osaavat hommansa, ovat uskottavia.
Horse Face Dog on tiukkaa Rock’n’ fuckin’ Rollia! Ei poikkipuolista sanaa!
Flamenco-ihme Joonas Widenius trioineen on julkaissut 3D-videon. Erland on yhtyeen viimeiseltä albumilta Arktik Traktor Konspirazy ja kuvattu Tampereen Telakalla 5.10. Lost In Music-festivaalin yhteydessä. Projektin takana on Rockadillo records, yhteistyössä Tampereen yliopiston ja Nokian kanssa.
Joonas; ”You can scroll the screen and decide what to look at and you may have a feeling what is it like to be on stage with us! Hope you enjoy!”
En kyllä osaa sanoa muuta kuin että HUHHUH! Olipa sen verran isosti ja laadukkaasti toteutettu rock-ooppera tuo eilinen Queen + Adam Lambert -spektaakkeli.
Ehkä näin vajaan vuorokauden jälkeen voisi yrittää sulatella sitä vähän sanoiksi. Mainittakoon ensin, että Queenin tuotantohan ei minulle mitään kovin tuttua ole ollut. Kaikkihan toki tuntevat esimerkiksi Bohemian Rapsodyn. Kun 80-luvulla tulivat nämä taivaskanavat ja musiikkivideot suomalaisiin koteihin, niin monet Queenin hiteistä olivat sitä aikaa kuten Who wants to live forever, I want to break free, I want it all, Radio Ga Ga jne. Yllättävän paljon siis alkoikin tulla tuttuja kappaleita.
Konsertin aloituskappaleet edustivat taas ilmeisesti sitä 70-luvun raskaampaa osastoa kuulostaen minulle täysin vierailta. Sen verran mittavan jäljen Queen-yhtye on kuitenkin jättänyt minuunkin, että bändin alkuperäisestä nelikosta mukana olevien ikonisten kitaristi Bryan Mayn ja rumpali Roger Taylorin näkeminen muutaman metrin päästä herätti syvää kunnioitusta. Etenkin nähdä näiden ilmiömäisten ammattilaisten tekevän sitä, minkä he todella osaavat eli soittamisen.
Etenkin Maylta kuultiin useita soolonumeroita kitaralla. Ymmärtämättä itse kitaransoitosta höykäsen pöläystä, niin tässä hänen omintakeisessa kitarasaundissa oli jotain sellaista maagista kuin se ei olisi edes tästä maailmasta. Osaltaan tähän vaikutti show’n mahtipontinen toteutus, missä näkyi selvästi Brian Mayn vahva kiinnostus astrofysiikkaan ja kosmologiaan.
Lava muuntautui vaikka mihin ja kokonaisuutta visualisoi massiivisimmat lasersäteet mitä olen koskaan nähnyt. Yksi hienoimpia juttuja oli Brian Mayn kitarasoolo hänen noustessa valtavan käden päällä soittaen kohti kattoa. Tätä kaikkea on vaikea sanoin kuvailla, sillä se täytyisi vain jokaisen kuulla ja kokea livenä. Rumpali Roger Taylor jäi persoonana hieman syrjempään, mutta jos jokin tuli selväksi niin tällä miehellä oli myös ihan tajuttoman hyvä ääni, mikä parhaiten kävi ilmi hänen tulkitessaan säveltämänsä kasarihitin A Kind of Magic.
ADAM LAMBERT
Sitten viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä Queenin solistiksi pestattu, meidän suomalaisten oma Aatami Lamperi. Tämä oli minulle varmasti suurin syy tulla tähän konserttiin.
Adam Lambertin tuotantoa paremmin tuntematta olin pari vuotta sitten samassa paikassa kuuntelemassa hänen oman konsertin ja miehen energinen esiintyminen teki suuren vaikutuksen.
Nyt tuntisin jo varmasti jokaisen hänen omankin jenkkirenkutuksen, sen verran niitä on tullut nyt veivattua. Mutta jo ajatuksena kuulla Adam esittämässä näitä Queenin hittejä tuntui sen verran huikealta, ettei tätä konserttia voinut jättää väliin. Eikä Adam todellakaan pettänyt. Ei siis tarvitse Freddie Mercuryn kääntyä haudassa, sillä hienosti kunnioitettiin mestarin muistoa.
Niin pitkällä tekniikassa ei tässä yhteydessä vielä oltu että Mercury olisi nähty catwalkilla hologrammina – screenillä sen sijaan kyllä ihan sopivassa määrin
muistuttamassa olemassaolostaan miten merkittävä osa hän Queenia oli. Mitä taas tulee Adamiin niin siinä missä hänen monet omat kappaleet ovat aika keskivertoista radiopoppia, niin Queenin kappaleissa hänen mahtipontinen äänensä pääsi paremmin oikeuksiin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Niin säästelemättä hän revitteli noita äänivarojaan mikä meni ihan luihin ja ytimiin.
Nuo legendaariset muusikot ja Adam Lambert olivat siis aivan lyömätön yhdistelmä ja vielä näin hulppeissa puitteissa mitä tämän spektaakkelin toteutus oli niin kokonaisuus oli ehdottomasti jokaisen 110 euron arvoinen. Enkä osaa tähän sanoa edelleenkään muuta kuin että HUHHUH!
Teksti & kuvat: Petri Tuunainen
Kirjoittaja on Suomen johtavia kevyen musiikin tuntijoita. Iskelmä ja Euroviisut ovat erityisesti hänen sydäntä lähellä. Hänen päämediansa on tänä päivänä sanomalehti Keskisuomalainen. Hän on kirjoittanut kirjan Armi Aavikosta ja yhdessä Tony Latvan kanssa teoksen Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa ja Veikko Tiiton kanssa elämänkerran Jamppa Tuomisesta.Lisäksi hän on tehnyt radio-ohjelmia ja lauluja eri artisteille.
Väylän Pyörre Musiikkiuutisistakin tutulta toimittaja Jukka Rajalalta ilmestyy helmikuussa 2018 kirja Kaita polku-Rauli Badding Somerjoen tarina. Sen julkaisee Siltala-kustannus.
Kaita polku kertoo Baddingin tarinan siten kuin hänen läheisensä, ystävänsä, faninsa ja yhteistyökumppaninsa sen näkivät ja kokivat. Merkittävässä roolissa kirjassa on myös Rauli itse – hänestä tehtyjen lukuisten radio-, lehti- ja tv-haastatteluiden kautta. Oman lisänsä teokseen antavat musiikin ammattilaisten analyysit Baddingin suosituimmista lauluista sekä taiteilijan täydellinen diskografia.
Paratiisi, Valot, Tähdet tähdet, Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Nuori rakkaus, Laivat, Ikkunaprinsessa ja monet muut Rauli Badding Somerjoen (1947–87) levytykset ovat kuuluneet jo vuosikymmeniä suomalaisten suosikkisävelmiin. Baddingin voi hyvällä syyllä sanoa kuuluvan kevyen musiikkimme raskassarjalaisiin.
Vaatimattomissa oloissa Somerolla kasvanut taiteilija tuli ensimmäisen kerran julkisuuteen Jyväskylän kesän 1966 kulttuuriskandaalin yhteydessä. Hän oli merkittävässä roolissa Suomen Talvisota 1939–1940 -yhtyeen julkaisemalla Underground-rock-levyllä ja kohosi vuonna 1973 ennen näkemättömäksi listasuosikiksi Fiilaten ja höyläten -klassikollaan.
Yleisistä trendeistä ja henkilökohtaisista ongelmistaan johtuen Badding katosi 1970-luvun puolivälissä julkisuudesta lähes yhtä nopeasti kuin oli sinne ilmestynytkin, mutta palasi ihailijoidensa iloksi seuraavalla vuosikymmenellä listoille ja lavoille Agents-yhtyeen solistina.
https://www.youtube.com/watch?v=Bj-bObDrbPQ
Otteessa Kaita Polku-kirjasta Jukka Rajala kirjoittaa Fiilaten ja höyläten-hitin taustoista näin:
Levy-yhtiön ja vankkumattomasti suojattiinsa uskoneen Nummisen seuraava siirto oli tarjota Baddingille levytettäväksi Chuck Berryn pikkutuhmaa ja kertosäkeensä osalta yhteislauluksi soveltuvaa My Ding A Ling -rallia. Laineen kääntämänä kappale sai nimekseen Hei sun heiluvilles ja laulua alettiinkin työstää Raulin kanssa, mutta sitä ei saatu toimimaan, ja kappale vaihdettiin Atte Blomin ehdotuksesta Berryn vastikään entistä roisimmin sanoin tekemään konserttiversioon vuoden 1958 hitistä Reelin And Rockin’.
Kappaleen tekstin suomennostyö annettiin jälleen Jarkko Laineen tehtäväksi.Tämä muisti tekstiä kehitellessään rakastelua kuvanneen turkulaisen sanonnan fiilaamisesta ja höyläämisestä, minkä seurauksena kappale sai nimekseen Fiilaten ja höyläten.
Tarina kellon ympäri tapahtuvasta muhinoinnista oli tekstillisesti niin valmista työtä, että sen lopulliseen versioon tuli ainoastaan yksi korjaus ja sekin Nummisen itsesensuurin ansiosta. Levytetyn version tekstissä saadaan sormiin salin seiniin pyyhittäviä herkkuja, kun taas alun perin seinät sotkettiin spermaa tarkoittaneilla ”sperkuilla”.
Fiilaten ja höyläten on hyvä esimerkki rock’n rolliin liittyvästä musiikillisesta kierrätyksestä, sillä kappaleen alkuperäisteksti pohjautuu Wynonie Harris -nimisen mustan laulajan kirjoittamaan jump-blueskappaleeseen vuodelta 1945.
Suoraviivaista garage-rockia soittava ruotsalaisbändi Grande Royale kiertää ensimmäistä kertaa Suomea ensi vuoden helmikuussa. Leville yhtye saapuu Hullu Porockin pääesiintyjäksi lauantaina 10.2. Liput tulevat myyntiin Tiketissä tämän viikon aikana.
Jos pidätte Hellacoptersin tai Imperial State Electricin musiikista, niin taatusti Grande Royalen rokkikin uppoaa. Takuumiehenä yhtyeen kolmannella albumilla Breaking News on vielä molempien yhtyeiden nokkamies Nicke Andersson, joka on tuottanut levyn.
”Albumia määrittävät isot kertosäkeet, kitarasoolot ja 70-luvusta muistuttava autenttinen soundimaailma. Täsmäannos hyvän mielen rockia. Kyllä tätä kelpaa suositella rehellisen rockin ystäville.”
Näin kirjoittaa Imperiumi-nettijulkaisu, joten loistavaa rock`n`rollia on tulossa Leville.
Grande Royalen musiikin kulmakiviä ovat sähkökitarat, melodiset laululinjat ja voimakkaat bassokuviot. Kaksi ensimmäistä levyään, Cygne Noir (2014) ja No Fuss – A piece by resolute men (2015), yhtye sekä tuotti että julkaisi itse. Levyt poikivat energiselle ruotsalaisbändille keikkoja kotimaan lisäksi myös Englannissa ja Etelä-Euroopassa. Elokuussa julkaistun Breaking News-kiekon julkaisi rockmusiikkiin erikoistunut levy-yhtiö The Sign records ja se on saanut hyvän vastaaoton ja yhtyettä on kiitelty erityisesti vanhan genren henkiinherättämisestä.
Mitä on Grande Royalen musa? Sen tiivistää mainiosti Decibel Magazine:“Healthy helpings of rock ’n’ roll that fall somewhere between classic Motor City madness and chaw spittin’ southern rock. ”
Itse olen seurannut Einin uraa ihan alkumetreiltä lähtien. Baccara-hitti Yes sir I can boogie alkoi soida Suomessakin vuonna 1977. Elettiin saman vuoden syksyä, kun naapurin Ulla kertoi minulle uudesta laulajasta nimeltä Eini, joka on levyttänyt tämän kappaleen suomeksi. Yhdessä kuunneltiin silloin kappale Yes sir, alkaa polttaa, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Yli neljäkymmentä vuotta on siis kulunut ja siinä se Eini nyt edessä laulaa, säteilee ja pomppii nuorekkaassa mustassa niitein varustellussa nahka-asussaan. Ihan kuin välissä ei olisikaan näitä vuosia. 
Alkuperäisestä Baccarasta oli paikalla Mayte Mateos, sillä duo hajosi erimielisyyksiin jo 35 vuotta sitten. Tosin duon toinen osapuoli Maria Mendiola esiintyy hänkin yhä Baccaran nimeä käyttäen oman duoparinsa kanssa. Vieraana Hyvinkäällä ollut Mayte oli kuitenkin Baccaran levytyksissä The Voice, joka lauloi aina kappaleiden leadit. Uudeksi duo-pariksi hän on saanut rinnalleen hehkeän Paloma Blancon.
Vallatonta menoa taas Riku Rousulta ja The Botherersiltä, tiukkaan pakattua Lemmy-rokkia Face Horse Dogilta ja flamencomelankoliaa Joonas Wideniukselta.
Väylän Pyörre Musiikkiuutisistakin tutulta toimittaja Jukka Rajalalta ilmestyy helmikuussa 2018 kirja Kaita polku-Rauli Badding Somerjoen tarina. Sen julkaisee Siltala-kustannus.
