Archive for 2019

KIRKA teki parhaan albuminsa 50 vuotta sitten

by Arto.

” Tämä LP ei ole mikään tavallinen long-play. Tämä on ainutlaatuinen ja ainutkertainen musiikillinen muisto hetkestä, jolloin Kirka lauloi melkein sielunsa ulos omalle yleisölleen konsertissa Kulttuuritalossa Scandian studiossa. Kirka Babitzin sellaisena kuin Te hänet haluatte: herkkänä, tunteikkaana, eläimellisenä ja räjähtävänä…”

Näin kirjoitti  Jyrki Hämäläinen Kirka Keikalla-levyn takakanteen 1969. Se  oli laulaja  Kirill ”Kirka” Babitzinin (1950-2007) esikoisalbumi ja ensimmäinen Suomessa ilmestynyt live-LP.

Sitähän Kirka keikalla-levy on, Kirkaa vakuuttavimmillaan ja tinkimättömimmillään. Hän ampuu kovalla kanuunalla ja omimmalla alueellaan raa`an rockin ja soulin maailmassa, johon hänen raspi äänensä oli luotu. Albumi sytytti minut ja monet muutkin. Kirkan nuori energia purkautui kuin tulivuori, Little Richardin Bama Lama Bama Loosta Ray Charlesin Georgia on my mindiin  ja verevät tulkinnat saivat lähtemään myös hänen live-keikoille.

Kirkan fan-club-lehti kirjoitti Kirka keikalla-albumin nauhoituksista: ” Torstai 13.2.1969 oli päivä, jota moni hyvän suomalaisen pop-musiikin ystävä on jo pitkään odottanut. Danny I Suuren valtaa horjuttanut eräiden mielestä jo ohittanut Kirka teki silloin ensimmäisen LP-levynsä. Kirka ei ollut täysin selvillä siitä, kenen väläys varsinaisesti oli tehdä live-juttu. Kello kolmelta iltapäivällä hänen oli mentävä Scandian studiolle laitteiden kokeilemista varten ja varsinaisten äänitysten oli määrä alkaa klo 19.00, johon mennessä suurin osa paikalle kutsutuista Kirkan omista ja Dannyn faneista olikin saapunut studiolle.

Studion puolella Kirkan kanssa Scandian pomo Harry Orvomaa, Jyrki Hämäläinen ja Esko Linnavalli

Pikku-Jyrki Hämäläinen raitapuvussaan selosti ensiksi levyn ideaa ja yleisön merkitystä levyn onnistumiseen, esitteli Kirkaa säestävän bändin ja häipyi kulisseihin. Paroni Paakkunaisella vahvistettu Islanders, Pekka Pöyry, Holle Holopainen, Eero Lupari, Seppo Hovi ja Kurre Mattson, viritteli suloisella soulilla sieluja Kirkan saapumista varten. Studiomuusikkona paljon käytetty Lill-Jörgen Petersen avusti myös eräissä kappaleissa levytysten aikana.

Ja sitten Jyrki kuulutti ilmeisesti hiukan jännittäen: Get Ready, Kirka! Sekunnissa Kirka pomppasi esiin mustissa housuissaan ja keltaisessa paidassaan, kaksi mikrofonia käsissään. Fantastinen ääni täytti koko studion ja fiilis oli yhtäkkiä kohonnut jonnekin sinne Kirkan otsatukan ja sinisten silmien tasolle.

Get ready, I’ll go crazy, valtavan kaunis Georgia on my my mind, todellinen sielukappale Hold on I’m coming…Tämä on todellinen Kirka Babitzin ja sitten ennen  taukoa viiden minuutin sikermä hänen siihenastisia hittejään: Hetki lyö, Leijat, Ehkä suukon antaa saan ja Viimeiseen mieheen.

B-puolen äänitys alkoi ainakin tietyn tytön mielestä kivasti. Kirka nimittäin kuiskasi hänelle I can’t stop loving you. Ehkä parhaiten kaikista menivät yleisöön Bama Lama Bama Loo, I’ll never fall in love again  ja What’d I say. Välillä Kirka sai pienen ohjeen Esko Linnavallilta , Jyrki kertoi pari niinsanottua vitsiä, mutta kaikki loppui aikanaan. Viimeinen kappale ja viimeiset Kirka-huudot ja se oli siinä.”

Raila Kinnusen kirjoittamassa Enimmäkseen Kirkasta-kirjassa laulaja kertoo, että seuraavana päivänä sama otettiin uudestaan varmuuden vuoksi, jotta ”voitiin paikata toinen toistaan”. Vaikka Kirka keikalla-levyn kotimaisuusaste oli olematon, se nousi Suomen albumilistan kärkeen ja pysyi siellä maaliskuusta kesäkuuhun.

Laulajana Kirka loi pitkän uran. Jotta suomalaisessa musiikkimaailmassa pystyi pärjäämään, hänenkin oli pakko tehdä vuosien varrella myönnytyksiä ja oltava monipuolinen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hyvän iskelmämusiikin ystäville mannaa oli muun muassa hänen 17. albuminsa Surun Pyyhin Silmistäsi, jonkinlainen keskitie-versio, oikeasta Kirkasta.

Kirka keikalla on allekirjoittaneelle kuitenkin yhä ylittämätön hänen tuotannossaan ja livelevyään tietääkseni myös Kirka arvosti. Onneksi hän teki myöhemminkin rock- ja soulhenkisiä levytyksiä, vaikkakaan ei ”samanlaisella pienen eläimen raivolla”. (AJ)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MUSA-LAPPI-kirjassa kaivellaan vanhoja ja vinyyli rahisee

by Arto.

Suomalaiset kävivät levyostoksilla Knutte Lugnetin butiikissa Haaparannalla jo 1950-ja 1960-luvuilla (kuva: Haparanda Bildarkiv)

MUSA-LAPPI, Muinaiskaivauksia ja vinyylin rahinaa nuoren rytmin juurilta on makasiinityyppinen kirja, joka sukeltaa pintaa syvemmälle. Se antaa äänen arjen musiikkisankareille; lappilaisille kokijoille, näkijöille ja tekijöille. Sanansa sanottavana on myös tornionlaaksolaisilla, molemmin puolin Tornionjokea.

Kirja selvittää faktoja ja moni mysteeri selviää. Se tutkii ja vastaa muun muassa kysymykseen, kuinka paljon on totta etelän medioiden levittämissä 50 vuoden takaisissa musiikkiuutisissa Lapista. Vaikka monelta tarinalta katkeavat siivet, kirja ei ilkeile, vaan kertoo paloja pohjoisen kevyen musiikin historiasta rehellisesti.

Vuosikymmeniä on vatkattu esimerkiksi tangoskandaalista Aavasaksalla 1967 ja rock-ikoni Lemmyn Pello-visiitistä 1985. Kun tapahtumista on kerrottu tarpeeksi ahkerasti, totuus on hämärtynyt. Onko ehkä puhuttu jopa väritettyä totuutta eli mitä oikeasti tapahtui, sen Musa-Lappi paljastaa.

Kirjassa selvitetään myös pitkän kaavan kautta Ruotsin Haaparannan merkitystä musiikin leviämiselle rajan yli Lappiin. Väistämättä lukijan mieleen nousee epäilys: Tuliko se rokki sittenkään ensin stadiin vai ehkä Tornioon?

Musa-Lapin haastattelussa on myös 90-vuotias Sinikka Tunturi, Lapin ensimmäinen iskelmälevyttäjä vuodelta 1951 ja suositun hittilaulaja Hannen surullinen tarina. Ruotsin Lapissa läpikäydään Pohjois-Kalotin merkittävimmän 1960-luvun bändin Shanesin ja Tornionlaakson historiaa. Merkittävistä kesätapahtumista tarkastelun alla on Posion Juhannus, jonka suurin vetonaula ei ollut Samantha Fox. Tähän päivään meidät tuo bluesmies Slim Butler, joka kertoo muun muassa Roots N`River Blues-festivaalin parhaista hetkistä.

Säännöstä täytyy olla aina poikkeus. Musa-Lappi myös puntaroi suomalaisen rockjournalismin tasoa ja kirjaan on haastateltu brittiläisen Rockin` Vickersin muusikoita. Saamme vihdoin vastauksen, kävikö Lemmy 1960-luvulla Suomessa ja ostiko Stockmannilta itselle lapinpuvun.

Musiikkitoimittaja Arto Junttilan Musa-Lappi on jatkoa hänen kahdelle Poppia Väylän pyörtheistä -teokselleen. Tornion ja Tornionlaakson jälkeen, kirjoittaja kuuntelee Lappia laajemmin ja täydentää myös aiempien tietoja. Paitsi kirjoissa Junttila on pitänyt vuosikymmeniä ääntä lappilaisesta musiikkiosaamisesta kirjoittamalla juttuja kymmeniin lehtiin ja julkaisemalla Väylän Pyörre -nimen alla levyjä ja pyörittämällä nettijulkaisua, jonka kruununa on vuosittain jaettava lappilainen KEKSI-musiikkipalkinto.

Kirjaa saa tällä hetkellä 10€:lla Suomalaisista Kirjakaupoista Torniossa, Kemissä ja Rovaniemellä + Tornion Musiikista, Rovaniemen Musiikkikirjastosta, Haparanda stadsbibliotekista  ja Ylitornion MT-toimistosta.

Tilata  voi myös suoraan; arto.junttila@pp.inet.fi tai 040 839 4552 tai Facebook-viestillä.

Lehtileikkeitä:

Lapin Kansa 11.2.https://www.lapinkansa.fi/vapaalla/tietokirja-musiikinhistoriaa-katveesta-paivanvaloon-3412719/?fbclid=IwAR2DwEWbznfRi6xyvdN34XvfZdlUReHkjy8Fu5Fb2wKApogQsJyYrPDbH9Y

Meän Tornionlaakso-lehti: https://tornionlaakso.net/paikallisuutiset/436-mielenkiintoisia-tarinoita-lapin-musiikkielamasta-2?fbclid=IwAR18rP2DJ6QoTmY_Td_SoOzQzkTh_hT2iVL75EyaZTgLOqiZ7iWf3qLPWoY

Kuukkeli-lehti:http://www.kuukkeli.com/uutiset/musalappi-valottaa-pohjoisen-musiikkihistoriaa-6.153.28501.e531b085e9?fbclid=IwAR3QD3nv9hHJ_0uY5qEUZ4uv1mTjEAok3bI10BiTMD2rA8Hic3Bxkt_anYE

Pello kutsui HARRI KUUSIJÄRVEN keikalle ja syntyi SOLE AZUL-trio

by Arto.

Sole Azul repii tangon juuriltaan ja istuttaa sen pohjoiseen ikiroutaan. Lankojärveltä maailmalle lentäneen Harri Kuusijärven (harmonikka), Pauli Lyytisen (tenorisaksofoni)  ja Eero Tikkasen (kontrabasso) yhtye esittää jazzmusiikista tutuin tyylikeinoin omia tangovaikutteisia sävellyksiään sekä sovituksia olemassaolevista tangoista.

Trion esikoisalbumi Quasi Tango ilmestyy 1. helmikuuta Eclipse Music -levymerkin julkaisemana. Yhtyeen pitkäsoitto on dokumentti trion omaperäisestä syntytarinasta, jota Harri Kuusijärvi kuvailee seuraavasti:

” Sole Azul syntyi kummallisten yhteensattumien summana. Maaliskuussa 2017 olin tangoteatterikiertueella Argentiinassa, kun Azulin kaupungissa varkaat veivät puolet omaisuudestani, soittimet mukaan lukien. Loput esityksistä Buenos Airesissa soitin paikallisilta lainaksi saadulla sähköpianolla.

Suomeen palattuani minulla ei ollut haitaria ja keikkarintamallakin oli hiljaista, joten päädyin tuon tuosta ikään kuin puolivahingossa soittelemaan pianoa kotonani. Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeestä tuttu Laitis-Jaakko (kaulinpääläisen musiikkilegendan Olavi Tissarin tyttärenpoika) oli ennen Argentiinaan lähtöä sattumoisin ladannut sähköpostini täyteen synkkiä ja kantaa ottavia iskelmäsanoituksia, joiden maailmaan ehdin nyt joutilaisuuksissani sukeltaa. Langat yhdistyivät, ja parin viikon aikana huomasin säveltäneeni levyllisen uusia tangoja Jaakon sanoituksiin. Osa biiseistä päätyi instrumentaaliversioina Sole Azulin ohjelmistoon. Quasi Tango -levyn saundiin vaikuttaakin olennaisesti se, että osa sävellyksistä on alun perin iskelmällisiä lauluja, ei instrumentaalikappaleita.”

Vaikka Argentiinan tuliaisina syntyneet tangot ovat olennainen luku yhtyeen tarinaa, ei Sole Azul kuitenkaan olisi syntynyt ilman kohtalokasta puhelinsoittoa Pellosta kesällä 2017, jossa tiedusteltiin yhtyettäni esiintymään paikalliseen maaseutunäyttelyyn. Päätin kysyä Paulia ja Eeroa mukaan, ja viikon mittaiseksi venähtäneellä Lapin reissulla päädyimme tekemään kappaleita myös varta vasten tälle triolle.”

Harri Kuusijärvi on uuden harmonikkamusiikin omaleimaisimpia soihdunkantajia. Hän on kantaesittänyt lukuisia harmonikalle sävellettyjä nykymusiikkiteoksia, esiintynyt populaarimusiikin saralla lukemattomien etu- ja takarivin artistien kanssa ja kerännyt ylistäviä arvioita niin rock-, jazz- kuin maailmanmusiikin kriitikoilta albumeillaan Harri Kuusijärvi Koutus -yhtyeen kanssa.

Vuoden 2017 Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon saanut saksofonisti-säveltäjä Pauli Lyytinen on tullut tunnetuksi muun muasa yhtyeistään Elifantree, Pauli Lyytinen Machinery, Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri, Equally Stupid ja Raoul Björkenheim eCsTaSy.

Eero Tikkanen on yksi Suomen jazzkentän kysytyimpiä basisteja, joka tunnetaan muun muassa yhtyeistä Mopo, The Mystic Revelation of Teppo Repo, Mikko Innanen 10+ ja Joose Keskitalo.

 

Levyarvio: SLIM BUTLER kaataa kaamoksen

by Arto.

SLIM BUTLER Big Freeze (Slimcuts)

 

Ihmisen elämän on sanottu kulkevan seitsemän vuoden sykleissä. Tuossa ajassa rovaniemeläislähtöinen bluesmies Jarmo ” Slim Butler” Puhakka on takonut kolme loistavaa albumia, joista uusin Big Freeze on selvästi paras.

Slim on saanut  lisäbuustia, kun on saanut rinnalleen nuoruudensankarinsa, kitaristi Harri Raudaskosken ja rytmin ammattilaiset Mikko Löytyn ja Jartsa Karvosen, joiden kanssa hänen on ollut helppo toteuttaa visioitaan.

Big Freeze on Suomessa moneen kertaan palkittujen levyjen, Inner Blues ja Bad Intention, jälkeen enemmän kuin muut bändilevy. Vaikka levy on kompakti kymmenen biisin paketti, levyllä on onnistuttu säilyttämään rento ja lämminhenkinen tunnelma. Pitkillä sooloilla tai jameilla ei ole lähdetty lämpöä lisäämään, sillä hyvin svengaa ja hyvin taretaan ilmankin. Oman mausteensa soppaan tuovat myös kosketinsoittaja Harri Taittonen ja huuliharpisti Tomi Leino, jonka studiossa etelässä Big Freeze on purkitettu.

Viikon päästä Slim Butler esiintyy SlimCutsin kanssa Memphisissä, jossa se edustaa Suomea Blues Challenge-kisassa

Vierailevina solisteina ovat kuten edellisellä albumilla jenkkilaulajat Andrew Black ja Thad Robinson. Andrew laulaa useimmat levyn kappaleista, samettiääni Thad vain kaksi. Hän avaa albumin lattaripyörähdyksellä Fat times ja vastaa levyn ehdottomasta helmestä, tunnettatihkuvasta Where is the love, josta ei mitään puutu.

Bluesfriikkeihin Slim ei ole koskaan lukeutunut. Vaikka blues onkin hänen musiikin peruskivi, hän viljelee roots-musaa laajalla kirjolla.  Mukana on mausteita soulista, funkista, jazzista, boogiesta ja southern rockistakin. Slimin materiaali on kestävää ja Amerikan traditiota hyödynnetään tyylillä.

Selkeästi hän on saanut  vaikutteita kappaleisiinsa myös Rovaniemen 1970- luvun ylpeydeltä Arcticukselta, joka soitti aikanaan jenkkimusaa vaikeimman kautta mm. Little Featiä ja Metersiä, joiden kaikuja Slimin levyllä voi kuulla.

Big Freeze, nimestään huolimatta, on enempi päivänpaistetta kuin kaamosta, jota mies kylmästä  vielä alleviivaa mojovalla  kitarainstrumentaalilla Coconut monster.

Seitsemän vuotta ja valmis trilogia!  Slimin sielu lepää aina pohjoisessa, mutta hän on maailmankansalainen, joka on kotonaan aina siellä, mihin reppunsa laskee. Mikä on hänen seuraava askel, kokeileeko hän siipien kantavuutta ulkomailla, sen tietää vain bluesmestari itse.  Mutta mitä tahansa Slim Butler sitten tekee, hän tekee sen sata lasissa.  Menestystä!