Archive for 2019

REIJO ANGERIA luopuu Ylläksen Taigasta

by Arto.

Viime vuonna Reijo Angerialla tuli 20 vuotta täyteen Torniossa. Kuva 2000-luvun alun Umpitunnelin hektisiltä vuosilta.

– Minä olisin vielä jatkanut, mutta olisin luultavasti menettänyt perheeni. Kotona käytiin kova kädenvääntö.

Näin sanoo Kuukkeli-lehdelle hotelli- ja ravintolayrittäjä Reijo Angeria, jonka vaimo Anne Tuokila ja tytär Jenny  ovat vetäneet käytännössä Ylläksen ravintolamaailma Taigaa viime vuodet ja haluavat tehdä nyt jotain muuta.

Ensimmäisen yrityksensä Reijo ja Anne perustivat juuri Ylläkselle vuonna 1994 ja kun Taiga saadaan myytyä,  heille jää tunturissa enää osakkuus Yöväenliike Oy:n ravintolassa Tower, yhdessä Kaulasen sisarusten Eevan ja Vesan kanssa.

Jatkossa aviopari keskittyy Tornion yritysten vetämiseen. Syksyllä 1998 Hannulan sillan korvaan perustettiin Umpitunneli. Rantaravintola löysi äkkiä paikkansa ja elokuussa 2007 Reijo otti vetovastuun Tornion kaupunginhotellista. Hän päivitti sen viisi ravintolaa ja seuraavan vuoden alussa samanaikaisesti vietettiin avajaisia niin Torniossa kuin Ylläksellä, jonne hän oli rakennuttanut Taigan.

Avajaisten vetonaula oli brittitähti Samantha Fox ja Reijosta tulikin seuraaviksi vuosiksi yksi suurimmista huippuartistien palkanmaksajista Suomessa ja Twin City-festivaalista Meri-Lapin kesän ykköstapahtuma.

Pikkuhiljaa  Reijon mielenkiinto siirtyi ”keikoista” enempi uuden ideoinnin puolelle. Tornioon syntyi merimieshenkinen Mustaparran Päämaja, paikka, jolla oli tarina.  Viimeisin hänen luomuksensa on entisestä Tornion yhteislyseosta saneerattu Grand Hotel Mustaparta. Rajakaupungissa hän hallinnoi myös Pikku Berliiniä ja Viihderavintola VPK:ta.

Kalottjazz & Blues: Alkuvoimaiset MARJO LEINONEN ja JUKKA ORMA bluesillan myrkynkeittäjinä

by Arto.

Veret seisauttavista esiintymisistään tunnettu Marjo Leinonen  antaa lavalla aina kaikkensa. Hän ei jätä  kuulijaansa koskaan kylmäksi ja  kun Kalottjazzin Blues Nightissa 28.6 rinnalle asettuu  vielä Sielun Veljissä  suureen suosioon noussut kitaristi Jukka Orma,  showsta  Big Feet & LaLa-bändin kanssa  ei taatusti ehtaa latinkia tule puuttumaan!

Kajaanilaissyntyisestä  Marjo Leinosesta (s. 1966) piti tulla tanssija tai näyttelijä, mutta tulikin karsimaattinen laulaja. Aina esiintymisestä pitänyt Marjo lauloi Helka-tytöissä ja Kajaanin teatteriin hänet keksi Mottle Skronkle-yhtyeestä tuttu ohjaaja Hannu Raatikainen, mutta Helsinkiin muutettuaan, hän pyöri paljon Lepakossa  ja laulaminen vei kaikesta voiton.

Meillä oli ollut Muska ja Maarit, mutta  juurevasti hikistä rockia, funkkia ja bluesia Janis Jopliin-tyyliin laulava artisti oli uupunut. Kolmekymmentä vuotta sitten  huutoon vastattiin. Smack-yhtyeen Rane Raitsikka esitteli Marjon  Balls-yhtyeelle ja se oli menoa. Läpimurto ja käyntikortti keikkamarkkinoille oli esikoisalbumi Drunkfish.

Omien bändien lisäksi monipuolisen uran luonut Leinonen on laulanut paljon myös  muiden levyillä,  esimerkkeinä vain Agents,  Pedro’s Heavy Gentlemen, Eternal Erection ja The Flaming Sideburns. Vaikka hän laulaakin mieluiten englanniksi, hänen suomenkielisistä tulkinnoista monen mieleen ovat  varmasti jääneet, pieniksi hiteiksi muodostuneet  Kuihtuu kesäinen maa ja Miljoonan markan pakarat.

Toki näyttelijän ammatistakin haaveillut Marjo  on päässyt toteuttamaan itseään. Hän on näytellyt toista pääosaa Mika Kaurismäen ohjaamassa elokuvassa Zombie ja Kummitusjuna  ja esiintynyt  Helsingissä muun muassa Leiber-Stoller-kaksikon lauluihin perustuvassa Stand By Me-musikaalissa ja pääosassa Susanna Haaviston kirjoittamassa näytelmässä  Janis – eräs rocklegenda.

Marjon ja kitaristi Jukka Orman tiet kohtasivat ensi kerran jo  kolmekymmentä vuotta sitten ja nyt he esiintyvät yhdessä Tornion festivaaliteltassa yhtyenimen Big Feet & LaLa alla, jonka rytmiryhmässä bassoa soittaa Mikko Murtomaa ja rumpuja Sami Vettenranta. He esittävät mustan rytmimusiikin klassikkoita ja Pet-albuminsa kappaleita, jotka ovat Orman kynästä.

Jukka on ehtinyt soittaa vuosien varrella myös mitä erilaisimpien muusikoiden kuten Rauli ” Badding” Somerjoen, Edward Vesalan, Remun, Raoul Björkenheimin, Jim Pembroken, M.A. Nummisen, Kojon ja Otto Donnerin kanssa. Yhtyeistä Sielun Veljien lisäksi mainittakoon Hassisen Kone ja Madame George.

Muut Blues Night-esiintyjät ovat äskettäin 10-vuotistaipaleensa kunniaksi neljännen studioalbuminsa julkaissut Lena & The Slide Brothers ja pitkän linjan bluesmies Dr. Helander Third Ward-yhtyeensä kanssa, vierailijaana huuliharpisti Little Willie Mehto. (AJ)

KOLUMNI: Norrlåtar, omat juuret ja Tapio Rautavaara

by Arto.

Soli 1970-luvun loppua. Olin töissä Piteåssa. Siellä tuli kuunneltua Ruotsin radiosta Tonkraftia ja  tutustuin ensi kertaa yhtyeeseen Norrlåtar.

Ihastelin sen versioita Suomessa tutuista vanhoista kansanlauluista, joista oli tyystin poissa meikäläisen kansanmusiikin Konsta Jylhä-mäinen poljento. Myöhemmin muusikkohaastatteluja tehdessä, ilmeni myös, että  Kaustisella kuullessaan Kimmo Pohjonen ja Värttinän Sari Kaasinen, olivat myös saaneet kipinää Norrlåtarin kansanmusiikki-tatsista.

Ihastelin myös laulaja Hasse Alatalon hyvää suomen kieltä. Myöhemmin paljastuikin, että Hassen isä oli opiskellut Helsingissä ja hän piti huolen, että poikansa käytti varsinkin levyillä kirjakieltä.

Ruotsissa oli alettu etsimään musiikillisia juuria 1970-luvun alussa ja Hassekin ystävineen suunnisti laulunkeruumatkoille. Norrlåtar julkaisikin vuosina 1974-2004 kahdeksan albumia ja kuului koko ajan Ruotsin kansalliseen kärkeen.

Norrlåtarin kautta tutustuin muihinkin luulajalaisen Manifest-levy-yhtiön artisteihin. Tietenkin Piteåssa usein esiintyvä kukasjärveläisen Stefan Nilssonin progebändin Rekylin musiikki tuli tutuimmaksi, mutta myös toinen Norrlåtarin vanavedessä syntynyt  kansanmusiikkiyhtye J.P. Nyströms Jällivaarasta kiinnosti. Sen yhdestä levystä kirjoitin jopa arvion Lapin Kansaan ja myöhemmin useammankin jutun suomalaiseen kansanmusiikkilehteen.

Lyhyen Ruotsi-visiitin jälkeen palasin Suomeen ja tuli halu etsiä omia juuria, mutta samalla myös tutustua tarkemmin omaan kotiseutuun. Löysin äitini puolelta Antti Mikkelinpoika Keksin ja hänen tulvarunonsa ja yritin etsiä museoista jotain, mitä Kohkoisen Erkki eli Erik Wahlberg ei ollut löytänyt. Isäni puolelta taas törmäsin Inarissa hänen isänsä Juho Fritiofin kultakelloon, joka kuului eräälle saamelaissuvulle. Oma nimi löytyi myös Morottajan sukukirjasta, mutta muuten tutkimus jäi  hiukan kesken.

Saamelaismusiikkiin olin tutustunut jo  paljon aiemmin Nils-Aslak Valkeapään kautta, mutta kun world music-aalto iski ja muut lähtivät Afrikkaan, minä sukelsin syvemmälle saamelaismusiikkiin. Jossain vaiheessa suolsin tekstiä siinä määrin, että minua pyydettiin jopa esitelmöimään Rovaniemen kirjastoon.

1990-luvulla aloin kiinnostua enemmän ja enemmän musiikkielämästä Tornion Väylän molemmin puolin. Torniolaisena Haaparanta oli tietysti tuttu, mutta J.P.Nyströmsin keikka Kengiksessä, oli sytyttäjä. Yhtye oli levyttänyt pätkän Keksin tulvalaulua ruotsiksi ja oikeassa ympäristössä esitettynä se jäi ikuisesti mieleen.

Joiku on tärkeä osa saamelaisten identiteettiä. Torvald Pääjärven Ei se kannatte-laulu oli noussut ruotsintornionlaaksolaisten kansallislauluksi ja aloin miettiä, voisiko musiikki olla myös heille voima.

Torvaldista tuli  STR-T-yhdistyksen puheenjohtaja Kukkolaforssenilla 1997  ja kävin hänen innostamana kokouksessa. Siellä oli puheita ja paljon laulua: Laulu Torniolle, Taitaa tulla, Kaakkuri, Kulkurin valssi, Voi saateri senthään ja Kuppari.

Olin kirjoittanut heän Met-Aviisi-lehteen laajan jutun Keksin tulvalaulusta ja nyt aloin kirjoittaa siihen musiikista enemmänkin, kun kukaan heikäläinen sitä ei tehnyt.

Kävin myös Ruotsin puolen konserteissa ja ihastelin aina, paitsi että melskattiin duurissa, kerrottiin välissä hauskoja juttuja. Kun Mikael Niemen Vittula-kirja sitten ilmestyi, sanainen arkku avautui vielä enemmän.

Muistan kerran Pajalasta kotiin ajaessa, kun olin kuullut useampaakin yhtyettä, oli tunne, että olisin ollut 60-luvulla jossain Tapio Rautavaaran vetämissä  iltamissa; tuttuja kansan lauluja, mutta tarinat olivat vain paljon parempia. Tosin tänä päivänä esimerkiksi Jordin ja Raj-Raj Bandin ohjelmistossa omat kappaleet ovat jo enemmistössä.

Sittemmin Ruotsin puolelta olen kerännyt  lauluja Väylän Pyörteen kokoelmalevyille  ja nämä Musiikkiuutisetkin saivat alkunsa Pajalan radiossa, kun kaivattiin musiikkitiedotusta molemmin puolin Väylää.

Live: RAJ-RAJ BAND…feels good!

by Arto.

Raj-Raj Band: Hasse Notsten (vas.), Ulf Nygård, Fredrik Hangasjärvi, Simon Wilhelmsson, Rolf Digervall ja Thore Wilhelmsson

RAJ-RAJ BAND 30.3. Haparanda Folkets Hus Ruotsi

Tornionlaaksolaisen menestystarinan Raj-Raj Bandin 20-vuotiskonsertti oli täysihoitoa päästä varpaisiin. Täydet penkit ja tuolit  hytkyit hyvääoloa ja kolotukset jäit kaikila kotia.

Muutama vuosi paussia, kun olen heitä viimeksi nähnyt ja kuullut ja äijät tulevat entistä kovemmalla draivilla! Uskomatonta!

Huumori on maailman kaunein kukka! Sitähän se on. Rolf Digervallin vallattomat henkilöhahmot ja Hasse Notstenin pohjaton vitsireppu ja hyvin komppaava muu bändi, josta välittyy, että heillä on oikeasti hauskaa lavalla ja sehän tarttuu myös yleisöön. Kaikkia nauratti ja hymyilytti.

Paitsi viihdyttävällä ja uudistuneella showllaan, Raj-Raj Band yllätti myös musiikillisesti. Välillä musiikki siveli somasti sölkää ja välillä löi tuoreella saunavastalla ja sai veren kiertämään. Poimintana vain yksi suosikkibiiseistäni Jirga. Livenä instrumentaali oli kasvanut, saanut lihaa luitten ympärille ja  lanteet liukkaiksi ja jos bändi olisi antanut mennä, pakko olisi ollut lähteä joramaan, sen verran vahva tanssiinkutsu siinä oli.

Ehdottomasti kannatti piipahtaa Haaparannalla. Tunnen taas kuuluvani maailman onnellisimpaan kansaan ja nyt jaksaa taas odottaa aurinkoista kesää.

Arto Junttila

Median kommentteja MUSA-LAPPI-kirjasta

by Arto.

Olen nöyrän kiitollinen ja yllättynyt, kuinka paljon Musa-Lappi-kirjani on herättänyt kiinnostusta pohjoisessa ja  kuinka moni on sen jo hankkinut itselleen.

Kiitettävästi apunani ovat olleet lappilaismediat. Eteläänkään en ehtinyt edes puffata kirjaa. Sen tekivät monet musiikkialan ihmiset, josta heille suuri kiitos.

Palaute on ollut kannustavan positiivista ja kritiikki rakentavaa. Vinkit myös huomioidaan, jos jatko-osa Musa-Lappi-Extra joskus ilmestyy.

Ehkä oli onni, ettei kirja ehtinyt joulumyyntiin, olisi ehkä hukkunut massaan. Nyt ensimmäisestä painoksesta on jäljellä enää muutama kymmmenen kappaletta.

Alla muutamia Lapin sanomalehdistä poimittuja ja etelän musiikkitoimittajien lähettämiä kommentteja:

”Ohittamaton tietoteos kaikille lappilaisesta kevyestä musiikista kiinnostuneille.” (Jukka Rajala, Kuukkeli)

” Musa-Lappi on virkistävä muistutus menneiden vuosikymmenien eloisuudesta- ja pitkästä vaikutuksesta nykypäivään. Viihdyttävintä antia edustaa Motörhead-yhtyeen legendaarisen Lemmyn ottamukset Lapissa.” (Petri Laukka, Kaleva)

”Musa-Lappi on täynnä mainioita, hauskoja ja traagisiakin tarinoita. Mukana myös Lemmy, Chuck Berry, Hanne ja Slim Butler. Myös kuvaosasto on jymyisää ajankuvaa. Suosittelen.” (Teppo Nättilä, Ylen Kantritohtori)

”Arto Junttila kaivaa monen-aikanaan jopa ”skandaalinkäryisenä” levinneen-pop-huhun alta faktat esiin ja oikoo myyttejä tässä mielenkiintoisessa lukupaketissa.” (Jari Pulsa, Uusi Rovaniemi)

”Aiheesta tiedetään vähän, joten kirja on tullut tarpeeseen.” (Juhani Similä, musiikkitoimittajalegenda)

” Fokus on ollut erityisesti Haaparannassa; Junttilan mukaan nimenomaan Haaparannalla on ollut suuri merkitys kevyen musiikin leviämisessä rajan yli muualle Lappiin.” (Marko Niemelä, Lapin Kansa)

”Mainio opus!” (Jukka Junttila, tietokirjailija ja levy-yhtiö Hiljaisten Levyjen perustaja)

Roxette-kitaristin eka bändi MARATHON tekee paluun Kalixissa

by Arto.

MARATHON

Haaparannan Seittenkaaresta lähtöisin olevan arvostetun ruotsalaiskitaristin Jonas Isacssonin (x-Roxette) soittoa on  harvoin kuultu hänen kotiseudullaan. Neljä vuotta sitten hän piipahti brittilegenda Steve Gibbonsin kanssa  Haaparannan Pondessa, mutta nyt tulee jymyuutinen. Sommarfesten i Kalix-tapahtumassa 18. heinäkuuta lavalle nousee  hänen ensimmäinen bändinsä Marathon (1973-1975), jonka rytmiryhmän, basisti Anders Sandstenin ja rumpali Janne Lundbergin kanssa, Jonas aloitti muusikon uransa. Uutena miehenä koskettimissa kuullaan Hawkan Manderstedt.

Vaikka Jonas Isacsson syntyi 10. kesäkuuta 1959 Uumajassa, juuret  ovat Ruotsin Tornionjokilaaksossa. Perhe asui jonkin aikaa Västerbottenissa ja Taalainmaalla, mutta  palasi takaisin Seittenkaareen vuonna 1971. Silloin Jonas oli jo päättänyt, että hänestä tulee kitaristi. Vaikutuksen  häneen oli tehnyt albumi Bluesbreakers with Eric Clapton, mutta miten syntyi Marathon, annetaan Jonaksen kertoa:

– Seittenkaareen muuton jälkeen vanhempani ostivat mulle kelamankan, jossa oli sound on sound – mahdollisuudet. Opettelin tekniikan ja äänitin  massoittain musiikkia. Tein trikkiäänityksiä, coverversioita, mutta enimmäkseen omia kappaleita. Siihen aikaan oli radiossa ohjelma Bandet går, johon ihmiset saivat lähettää musiikkiaan. Minulla oli onnea ja sain  kaksi kertaa nimeni ja tekeleeni kuuluviin.

– Nikkalassa rumpali Janne Lundbergilla, kitaristi Mikael Dysholmilla ja basisti Anders Sandstenilla oli yhtye ja he olivat kuulleet musiikkiani radiosta ja tulivat Seittenkaareen tsekkaamaan kuka olin. Tavattiin Sven Nilssons Kafessa ja pyysivät koesoittoon Nikkalaan ja ei mennyt kuin viikko niin meillä oli bändi Marathon kasassa.

Yhtye otti vaikutteita muun muassa Frank Zappalta, Allman Brothers Bandiltä, Focukselta ja Pink Floydilta.

–  Lyhin kappale mitä  meillä oli 10 minuuttia ja ensimmäinen keikka oli tansseissa Seittenkaaren kansantalolla. Tilaisuutta varten olimme harjoitelleet kaksi vanhaintanssia, Säkkijärven polkan ja Viggenin, jotka luonnollisesti soitettiin hardrockversioina. Ne olivatkin ainoat kappaleet, jotka saimme soittaa illan aikana, sillä eiväthän raittiusseuralaiset osanneet tanssia meidän kappaleita kuten Billy the Kid, mikä oli seitsentahtinen.

Suomessa Marathon ei koskaan keikkaillut, vaikka yhtyeen suosikkeihin kuuluivat  Wigwam ja Tasavallan Presidentti. Hyvin tuttu Jonakselle on vuosien takaa myös Tonics.

– Rajalla oli myös yhtye, jonka nimi oli Länsirajan Sissit. Siinä oli jäseniä sekä Haaparannalta että Torniosta. Heidän laulajansa Arppa Kanerva kävi koelaulamassa Marathonissa, mutta hän tykkäsi, ettei se  toiminut.

Marathon soitti ympäri Ruotsin Tornionjokilaaksoa, mutta enimmäkseen musiikkijuhlilla Kalixissa, Råneåssa ja Haaparannalla.

– Heinäkuussa 1975 meillä oli viimeinen esiintyminen Sandgrynanissa, Kalixissa. Kavereilta sain kuulla, että siellä oli väkeä Manifest- levy-yhtiöstä (Ruotsin Love records) ja he olivat pitäneet meistä. Muutin Tukholmaan, mutta Janne Lundberg jatkoi Marathonia uudella kokoonpanolla, josta tuli sittemmin Grace ja sehän teki levyn. Ei tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos Marathon olisi tehnyt levyn. Sitä emme saa koskaan tietää, mutta hyvä bändi se oli.

Suosio odotti Jonasta kuitenkin oven takana, sillä  pian hänen sinfoonista jazzrockia soittava Horizont- yhtyeensä teki  levytyssopimuksen CBS:n kanssa. Maailmanmaineensa Jonas loi Roxette-yhtyeessä ja parhaiten hänet muistetaan läpimurtohitin The Lookin riffistä, joka siivitti kappaleen listaykköseksi 21:ssä maassa.

– Minä ja Tommy Nilsson aloitimme Horizontin 1976. Eva Dahlgrenin kanssa aloin soittaa 1979 ja paljon ennen kuin heistä tuli suuria nimiä., kertoo Isacsson, joka nykyään studiomuusikkona saa soittaa koko ajan tunnettujen artistien kanssa.

(Lainaukset kirjasta: Poppia Väylän pyörtheistä I)

,,,Tältä kuulostaa Marathonista syntynyt Grace,,,

 

Arkistojen aarteita: EERO JA JUSSI & THE BOYS numero 1 bonusraitoineen

by Arto.

Svart Records julkaisee huippuharvinaisen Eero ja Jussi & The Boysin esikoisalbumin laajennettuna vinyylipainoksena

Numero 1 on edustava kokoelma suomalaista rautalankaa sellaisena kuin sen toteuttavat Eero, Jussi ja The Boys -yhtye!

– On paljon ihmisiä, joiden mielestä rautalankamusiikki on a i n a huonoa! Mutta tämän levyn jälkeen tällaisia ihmisiä on paljon vähemmän, totesi alkuperäisen albumin saatesanat kirjoittanut Markku Veijalainen.

Vuonna 1965 julkaistu Numero 1 oli maamme ensimmäisiä pitkäsoittoja. Se äänitettiin aikaan, jolloin single oli vielä populaarimusiikin hallitseva formaatti. Varhaisesta julkaisuajankohdastaan ja pienestä painoksestaan johtuen albumista on tullut yksi vaikeimmin löydettäviä suomalaisen popmusiikin keräilykohteita.

Svart Records julkaisee Numero 1 -albumin uusintapainoksena yhteistyössä Eeron ja Jussin kanssa. Alkuperäisen albumin bonuksena julkaistaan bonuslevy Eero ja Jussi & The Boys Singlet 1964–1965, jolle on koostettu tuotteliaan kokoonpanon singletuotanto vuosilta 1964 ja 1965, yhteensä 15 kappaletta, joissa osassa yhtye esiintyy mm. Jim Pembroken ja Carolan säestäjänä.

Levystä julkaistaan 500 kappaleen painos, josta 150 kpl erä valkoisella vinyylillä, joka myydään helsinkiläisen Rolling Recordsin kautta.

Eero ja Jussi & The Boys Numero 1

Sivu A
Tahdon saaren
Poison Ivy
Sen vuoksi (I Love You Because)
Hello Josephine
Salaisuuteni (Do You Want to Know a Secret)
That Lucky Old Sun
Mosse (Cadillac)
Route 66

Sivu B
Liisan koira (Walking the Dog)
I Got a Woman
Kaikki rakkauteni (All My Loving)
Stormy Monday Blues
Kaunis nainen (Oh, Pretty Woman)
So Glad You’re Mine
The Enchanted Sea
Pipeline

Eero ja Jussi & The Boys Singlet 1964–1965

Sivu C
Kaikki rakkauteni (All My Loving) – FAS 910
Salaisuuteni (Do You Want to Know a Secret) – FAS 910
Route 66 – FAS 921
Juna on mennyt – FAS 930
Liisan koira (Walking the Dog) – FAS 933
Let’s Go – FAS 933
Carola & The Boys: Jo riittää (The Last Time) – FAS 938
Carola & The Boys: Hunajainen (A Taste of Honey) – FAS 938

Sivu D
Tuuli kuiskaa vain (Catch the Wind) – FAS 941
Tyytymätön (Satisfaction) – FAS 941
Carola & The Boys: Maailmain (The End of the World) – FAS 944
Jukka Kuoppamäki & The Boys: Eikan pumppu – FAS 945
Jukka Kuoppamäki & The Boys: Hiilenlappaajan laulu – FAS 945
Jim Pembroke & The Boys: If You Need Me – FAS 947
Jim Pembroke & The Boys: Say Yeah – FAS 947