Viime vuonna Reijo Angerialla tuli 20 vuotta täyteen Torniossa. Kuva 2000-luvun alun Umpitunnelin hektisiltä vuosilta.

– Minä olisin vielä jatkanut, mutta olisin luultavasti menettänyt perheeni. Kotona käytiin kova kädenvääntö.

Näin sanoo Kuukkeli-lehdelle hotelli- ja ravintolayrittäjä Reijo Angeria, jonka vaimo Anne Tuokila ja tytär Jenny  ovat vetäneet käytännössä Ylläksen ravintolamaailma Taigaa viime vuodet ja haluavat tehdä nyt jotain muuta.

Ensimmäisen yrityksensä Reijo ja Anne perustivat juuri Ylläkselle vuonna 1994 ja kun Taiga saadaan myytyä,  heille jää tunturissa enää osakkuus Yöväenliike Oy:n ravintolassa Tower, yhdessä Kaulasen sisarusten Eevan ja Vesan kanssa.

Jatkossa aviopari keskittyy Tornion yritysten vetämiseen. Syksyllä 1998 Hannulan sillan korvaan perustettiin Umpitunneli. Rantaravintola löysi äkkiä paikkansa ja elokuussa 2007 Reijo otti vetovastuun Tornion kaupunginhotellista. Hän päivitti sen viisi ravintolaa ja seuraavan vuoden alussa samanaikaisesti vietettiin avajaisia niin Torniossa kuin Ylläksellä, jonne hän oli rakennuttanut Taigan.

Avajaisten vetonaula oli brittitähti Samantha Fox ja Reijosta tulikin seuraaviksi vuosiksi yksi suurimmista huippuartistien palkanmaksajista Suomessa ja Twin City-festivaalista Meri-Lapin kesän ykköstapahtuma.

Pikkuhiljaa  Reijon mielenkiinto siirtyi ”keikoista” enempi uuden ideoinnin puolelle. Tornioon syntyi merimieshenkinen Mustaparran Päämaja, paikka, jolla oli tarina.  Viimeisin hänen luomuksensa on entisestä Tornion yhteislyseosta saneerattu Grand Hotel Mustaparta. Rajakaupungissa hän hallinnoi myös Pikku Berliiniä ja Viihderavintola VPK:ta.

Veret seisauttavista esiintymisistään tunnettu Marjo Leinonen  antaa lavalla aina kaikkensa. Hän ei jätä  kuulijaansa koskaan kylmäksi ja  kun Kalottjazzin Blues Nightissa 28.6 rinnalle asettuu  vielä Sielun Veljissä  suureen suosioon noussut kitaristi Jukka Orma,  showsta  Big Feet & LaLa-bändin kanssa  ei taatusti ehtaa latinkia tule puuttumaan!

Kajaanilaissyntyisestä  Marjo Leinosesta (s. 1966) piti tulla tanssija tai näyttelijä, mutta tulikin karsimaattinen laulaja. Aina esiintymisestä pitänyt Marjo lauloi Helka-tytöissä ja Kajaanin teatteriin hänet keksi Mottle Skronkle-yhtyeestä tuttu ohjaaja Hannu Raatikainen, mutta Helsinkiin muutettuaan, hän pyöri paljon Lepakossa  ja laulaminen vei kaikesta voiton.

Meillä oli ollut Muska ja Maarit, mutta  juurevasti hikistä rockia, funkkia ja bluesia Janis Jopliin-tyyliin laulava artisti oli uupunut. Kolmekymmentä vuotta sitten  huutoon vastattiin. Smack-yhtyeen Rane Raitsikka esitteli Marjon  Balls-yhtyeelle ja se oli menoa. Läpimurto ja käyntikortti keikkamarkkinoille oli esikoisalbumi Drunkfish.

Omien bändien lisäksi monipuolisen uran luonut Leinonen on laulanut paljon myös  muiden levyillä,  esimerkkeinä vain Agents,  Pedro’s Heavy Gentlemen, Eternal Erection ja The Flaming Sideburns. Vaikka hän laulaakin mieluiten englanniksi, hänen suomenkielisistä tulkinnoista monen mieleen ovat  varmasti jääneet, pieniksi hiteiksi muodostuneet  Kuihtuu kesäinen maa ja Miljoonan markan pakarat.

Toki näyttelijän ammatistakin haaveillut Marjo  on päässyt toteuttamaan itseään. Hän on näytellyt toista pääosaa Mika Kaurismäen ohjaamassa elokuvassa Zombie ja Kummitusjuna  ja esiintynyt  Helsingissä muun muassa Leiber-Stoller-kaksikon lauluihin perustuvassa Stand By Me-musikaalissa ja pääosassa Susanna Haaviston kirjoittamassa näytelmässä  Janis – eräs rocklegenda.

Marjon ja kitaristi Jukka Orman tiet kohtasivat ensi kerran jo  kolmekymmentä vuotta sitten ja nyt he esiintyvät yhdessä Tornion festivaaliteltassa yhtyenimen Big Feet & LaLa alla, jonka rytmiryhmässä bassoa soittaa Mikko Murtomaa ja rumpuja Sami Vettenranta. He esittävät mustan rytmimusiikin klassikkoita ja Pet-albuminsa kappaleita, jotka ovat Orman kynästä.

Jukka on ehtinyt soittaa vuosien varrella myös mitä erilaisimpien muusikoiden kuten Rauli ” Badding” Somerjoen, Edward Vesalan, Remun, Raoul Björkenheimin, Jim Pembroken, M.A. Nummisen, Kojon ja Otto Donnerin kanssa. Yhtyeistä Sielun Veljien lisäksi mainittakoon Hassisen Kone ja Madame George.

Muut Blues Night-esiintyjät ovat äskettäin 10-vuotistaipaleensa kunniaksi neljännen studioalbuminsa julkaissut Lena & The Slide Brothers ja pitkän linjan bluesmies Dr. Helander Third Ward-yhtyeensä kanssa, vierailijaana huuliharpisti Little Willie Mehto. (AJ)

Soli 1970-luvun loppua. Olin töissä Piteåssa. Siellä tuli kuunneltua Ruotsin radiosta Tonkraftia ja  tutustuin ensi kertaa yhtyeeseen Norrlåtar.

Ihastelin sen versioita Suomessa tutuista vanhoista kansanlauluista, joista oli tyystin poissa meikäläisen kansanmusiikin Konsta Jylhä-mäinen poljento. Myöhemmin muusikkohaastatteluja tehdessä, ilmeni myös, että  Kaustisella kuullessaan Kimmo Pohjonen ja Värttinän Sari Kaasinen, olivat myös saaneet kipinää Norrlåtarin kansanmusiikki-tatsista.

Ihastelin myös laulaja Hasse Alatalon hyvää suomen kieltä. Myöhemmin paljastuikin, että Hassen isä oli opiskellut Helsingissä ja hän piti huolen, että poikansa käytti varsinkin levyillä kirjakieltä.

Ruotsissa oli alettu etsimään musiikillisia juuria 1970-luvun alussa ja Hassekin ystävineen suunnisti laulunkeruumatkoille. Norrlåtar julkaisikin vuosina 1974-2004 kahdeksan albumia ja kuului koko ajan Ruotsin kansalliseen kärkeen.

Norrlåtarin kautta tutustuin muihinkin luulajalaisen Manifest-levy-yhtiön artisteihin. Tietenkin Piteåssa usein esiintyvä kukasjärveläisen Stefan Nilssonin progebändin Rekylin musiikki tuli tutuimmaksi, mutta myös toinen Norrlåtarin vanavedessä syntynyt  kansanmusiikkiyhtye J.P. Nyströms Jällivaarasta kiinnosti. Sen yhdestä levystä kirjoitin jopa arvion Lapin Kansaan ja myöhemmin useammankin jutun suomalaiseen kansanmusiikkilehteen.

Lyhyen Ruotsi-visiitin jälkeen palasin Suomeen ja tuli halu etsiä omia juuria, mutta samalla myös tutustua tarkemmin omaan kotiseutuun. Löysin äitini puolelta Antti Mikkelinpoika Keksin ja hänen tulvarunonsa ja yritin etsiä museoista jotain, mitä Kohkoisen Erkki eli Erik Wahlberg ei ollut löytänyt. Isäni puolelta taas törmäsin Inarissa hänen isänsä Juho Fritiofin kultakelloon, joka kuului eräälle saamelaissuvulle. Oma nimi löytyi myös Morottajan sukukirjasta, mutta muuten tutkimus jäi  hiukan kesken.

Saamelaismusiikkiin olin tutustunut jo  paljon aiemmin Nils-Aslak Valkeapään kautta, mutta kun world music-aalto iski ja muut lähtivät Afrikkaan, minä sukelsin syvemmälle saamelaismusiikkiin. Jossain vaiheessa suolsin tekstiä siinä määrin, että minua pyydettiin jopa esitelmöimään Rovaniemen kirjastoon.

1990-luvulla aloin kiinnostua enemmän ja enemmän musiikkielämästä Tornion Väylän molemmin puolin. Torniolaisena Haaparanta oli tietysti tuttu, mutta J.P.Nyströmsin keikka Kengiksessä, oli sytyttäjä. Yhtye oli levyttänyt pätkän Keksin tulvalaulua ruotsiksi ja oikeassa ympäristössä esitettynä se jäi ikuisesti mieleen.

Joiku on tärkeä osa saamelaisten identiteettiä. Torvald Pääjärven Ei se kannatte-laulu oli noussut ruotsintornionlaaksolaisten kansallislauluksi ja aloin miettiä, voisiko musiikki olla myös heille voima.

Torvaldista tuli  STR-T-yhdistyksen puheenjohtaja Kukkolaforssenilla 1997  ja kävin hänen innostamana kokouksessa. Siellä oli puheita ja paljon laulua: Laulu Torniolle, Taitaa tulla, Kaakkuri, Kulkurin valssi, Voi saateri senthään ja Kuppari.

Olin kirjoittanut heän Met-Aviisi-lehteen laajan jutun Keksin tulvalaulusta ja nyt aloin kirjoittaa siihen musiikista enemmänkin, kun kukaan heikäläinen sitä ei tehnyt.

Kävin myös Ruotsin puolen konserteissa ja ihastelin aina, paitsi että melskattiin duurissa, kerrottiin välissä hauskoja juttuja. Kun Mikael Niemen Vittula-kirja sitten ilmestyi, sanainen arkku avautui vielä enemmän.

Muistan kerran Pajalasta kotiin ajaessa, kun olin kuullut useampaakin yhtyettä, oli tunne, että olisin ollut 60-luvulla jossain Tapio Rautavaaran vetämissä  iltamissa; tuttuja kansan lauluja, mutta tarinat olivat vain paljon parempia. Tosin tänä päivänä esimerkiksi Jordin ja Raj-Raj Bandin ohjelmistossa omat kappaleet ovat jo enemmistössä.

Sittemmin Ruotsin puolelta olen kerännyt  lauluja Väylän Pyörteen kokoelmalevyille  ja nämä Musiikkiuutisetkin saivat alkunsa Pajalan radiossa, kun kaivattiin musiikkitiedotusta molemmin puolin Väylää.