Laulajalegendan Kari Tapion elämästä kertova Olen suomalaen -elokuva sekä sen jälkeen pidettävä erikoiskonsertti. Yli kolmituntinen esitys koetaan ensimmäisenä ulkoilmanäyttämö Ihmisen Ringissä Kino Ylläs-tapahtumassa 13. & 14.syyskuuta. Sen jälkeen paketti nähdään yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen sekä viidessä erikoistilaisuudessa Espanjan Fuengirolassa.
Elokuva Kari Tapion elämästä ja musiikista tuo tuntureiden syliin Ylläkselle Olen suomalainen -elokuvan pääosanesittäjän Matti Ristisen ja ohjaaja Aleksi Mäkelän. Konserttiosuudessa kuullaan Kari Tapiota aikanaan säestänyttä Hänen Orkesterinsa-yhtyettä solisteinaan Kari Tapion poika Jani Jalkanen ja Dimitri Keiski.
– Ylläksessä on hieno elokuvanäyttämö, mutta muutoin meillä on kiertävä elokuvateatteri projektoreineen ja valkokankaineen ja rakennamme näytökset aina jokaiseen esityspaikkaan erikseen. Elokuvan jälkeen on aina väliaika ja sen jälkeen täysipainoinen konsertti isäni suosituimmista lauluista, Luvassa on ainutlaatuinen kiertue, jollaista ei ole maassamme aiemmin nähty, Joona Jalkanen hehkuttaa.
Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Hän menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2010. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Lisäksi hänet valittiin Emma-gaalassa parhaaksi miespuoliseksi artistiksi vuosina 1999 ja 2005.
Pe 13.9. klo 20.00 Äkäslompolo, Kino Ylläs, Ihmisen Rinki
La 14.9. klo 20.00 Äkäslompolo, Kino Ylläs, Ihmisen Rinki
Ti 17.9. klo 17.00 Rovaniemi, Korundi
Ke 18.9. klo 18.00 Kemijärvi, Kulttuurikeskus
To 19.9. klo 17.00 Raahe, Raahesali
Pe 20.9. klo 18.00 Muhos, Koivu ja Tähti kulttuurikeskus
La 21.9. klo 17.00 Kiuruvesi, Kiurusali
Su 22.9. klo 17.00 Kalajoki, Virtasali
Ti 24.9. klo 18.00 Ylivieska, Akustiikka
Pe 27.9. klo 18.00 Imatra, Kulttuuritalo Virta
La 28.9. klo 16.00 Kuusankoski, Kuusankoskitalo
Su 29.9. klo 16.30 Lohja, Laurentius-sali
Pe 4.10. klo 17.30 Rauma, Rauma-sali
La 5.10. klo 18.00 Naantali, Kristoffer-sali
Su 6.10. klo 16.00 Pori, Promenadikeskus
To 17.10. klo 17.30 Kyrö, Kurkisali
Pe 18.10. klo 18.00 Klaukkala, Monikkosali
Su 27.10. klo 17.30 Karkkila, Karkkila-sali
Su 10.11. klo 16.00 Järvenpää, Järvenpää-talo
Pe 22.11. klo 19.00 Salo, Teatteri Provinssi
To 5.12. klo 19.00 Espoo, Sellosali (ei elokuvaa, pelkkä konsertti)
Amerikkalaisen 1980 & -90-lukujen nimibändin Jason & The Scorchersin keulakuva Jason Ringenberg esiintyy kitaransa kanssa 5. lokakuuta Rovaniemen Comicossa. Kaiken takana on ravintolan toinen omistaja, Pepe Tuononen, joka muistetaan parhaiten Jalla Jalla-yhtyeestä, jonka esikuviin Scorchers kuului.
– Onhan se aivan huippua, että ukko tänne saapuu. Rovaniemen keikka on varma. Nyt Lenny Lindfors yrittää hommata keikkoja muuallekin Suomeen. Joskus näinkin päin eli Lappi ensimmäisenä, Pepe myhäilee tyytyväisenä.
Lapin pääkaupungissa toteutetaan myös unelmia. Kun Pepe ja Jalla Jalla-kollegansa Jouko Hiltunen ovat käyneet useammallakin Jasonin keikalla ja keskustelleetkin hänen kanssa, Pepelle tuli ajatus.
– Oltiinhan jo niinsanotusti hyvän päivän tuttuja Jasonin kanssa ja niinpä esitin Joukolle, että kysäistäänpä herralta josko päästäisiin jokunen biisi soittaan yhdessä. Lähetettiin viestiä menemään liitteenä linkki Jalla Jallan Hospital walz-videoon ja hiukan tietoa meistä ja perskule Ringenberg innostui.
Vanhaa sanontaa mukaillen: Parempi kysyä, kuin katua, sillä nyt Rovaniemellä Jasonia odottaa neljä innokasta soittajaa, Pepen ja Joukon lisäksi Greenhouse AC:n Scorchers-fanit Hannu Kulusjärvi ja Jari Mikkola.
Laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Jason Ringenberg on lähtöisin Illinoisista, josta muutti kesällä 1981 Nashvilleen, jossa perusti bändin nimeltä Scorchers. Tarkoitus oli ravistella amerikkalaista musiikkiperinnettä ja siinä hän onnistuikin. Yhtyeen kyky yhdistää country punkkiin levyillä Fervor ja Lost and Found oli jotakin uniikkia. Musiikkia kutsuttiin cowpunkiksi. Scorchersista tuli myös yksi sukupolvensa jännittävimmistä livebändeistä ja vuonna 2008 Americana Music Association muisti sitä elämäntyöpalkinnolla.
Rolling Stone kirjoitti, että Scorchers uudelleenkirjoitti rock`n`rollin historiaa. Mojo taas risti Jason Ringenbergin Americanan kummisedäksi, joka vuonna 1999 heittäytyi soolouralle ja jatkoi menestyksekästä muusikon taivalta ja on julkaissut jo viisi albumia. Hän on luonut myös lapsille musiikkihahmon Farmer Jason, josta hänet on palkittu muun muassa Emmyllä.
Verevää menoa ja vauhtia riitti Tom Jonesin konsertissa
TOM JONES Club Teatria Oulu 3. 8.
Oulun konsertin jäätävässä aloituksessa John Lee Hookerin Burnin hellissäTom Jones mourusi ja ärjyi kuin raivo härkä ja taustalla löivät isot tulilieskat. Hän lauloi: “Maybe there ain`t no heaven, maybe there ain`t no hell. Maybe there ain`t no heaven, no burning hell. No! Yeah hey!”
Walesin tiikeri oli kuin uudestisyntynyt. Hän sai yleisön reagoimaan ja tanssimaan. Taustalla soitti, ei mikään pompöösi viihdeorkesteri, vaan nuori ja energinen roots-bändi, joka antoi laululle tilaa. Ensi vuonna mestari täyttää 80 vuotta. Vaikka laulajalla on viime vuosina ollut jonkin verran terveyshuolia ja konsertteja on jouduttu perumaan, hänen instrumenttinsa oli edelleen huippukunnossa.
Missisipin suiston Hooker-tamppaus sai yleisön haukkomaan henkeä ja sen jälkeen kuljettiin Teksasin hiekka-aavikon ZZ Top-boogittelun Run onin kautta Randy Newmanin lauluklassikkoon Mama told me not to come, jonka teki tunnetuksi Three Dog Night.
Oulun konsertin runko muodostui 2010-luvulla julkaistuista albumeista; Praise & Blame, Spirit in the Room ja Long Lost Suitcase, jotka sisältävät bluesia, boogieta ja gospelia. Tom Jones kertoi yleisölle, että kaikki lähti Elviksestä. Las Vegasissa esiintyessään 1960-70-luvuilla, molemmilla oli huone Hilton-hotellissa ja tavatessaan, heillä oli tapana laulaa yhdessä gospelia ja kerran Elvis kysyi Tomilta, milloin aiot tehdä gospel-levyn.
Kun Tom solmi rahakkaan levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa, hän katsoi, että nyt on gospel-levyn aika, mutta kun yhtiön pomomies David Sharpe kuuli Praise & Blamen, hän parahti: ” Olemme maksaneet omaisuuden Mercedeksestä, nyt saammekin ruumisauton ja kaksitoista laulua virsikirjaan.” Hän erehtyi kuitenkin pahasti. Vaikka Jonesilla on yli 50-vuotisella urallaan ollut iso liuta hittejä, eniten positiivista palautetta hän on saanut tämän vuosikymmenen levyistä. Praise & Blame antoi uuden nosteen Tomin uralle 11 vuoden kuivan kauden jälkeen.
Välillä liikuttiin hyvinkin syvissä vesissä
Kieltämättä Jonesin konsertista välittyi elämälle kiitos-fiilis, uskon ja kuoleman pohdinnat ja muut isot asiat. Kaikista syvimmälle Tomin laulu meni alun Susan Wernerin Did trouble me-gospelissa, mutta vaikuttavia olivat myös luennat Blind Willie Johnsonin Soul of a manistä ja Leonard Cohenin Tower of songista. Väkevää oli myös musiikki. Suurin yllätys oli kuitenkin, että vanhat hititkin oli sovitettu uudelleen ja riisutuissa versioissa bongot soivat päällimmäisenä I`s not unusualissa, hanuri Delilahissa ja piano I`ll never fall in love againissä. Laulujen myötä Jones lähetti myös tutuilleen terveisiä yläkertaan niin Salomon Burkelle (Cry to me) kuin Louis Armstrongillekin (What a wonderful world).
Tom Jonesin laulu tuli allekirjoittaneelle paremmin tutuksi 1960- ja -70-lukujen vaihteessa hänen tv-showstaan. Vähäisessä tarjonnassa ohjelma oli tärkeä musiikkinälkäiselle 16-vuotiaalle, sillä siinä näki monia maailmantähtiä ensi kertaa livenä, tosin isännän iso ääni jyräsi liiankin usein vierailijan. Toinen seikka, joka ärsytti Jonesissa olivat hänen tanssiesityksensä. Kun oli kerran nähnyt mustavalko-Blaupunktista soulin kummisedän James Brownin riisuvan viittansa ja näyttävän huikeat askelmerkkinsä, parempaa ei ollut enää olemassa.
Mutta nyt Tom Jones on saanut kaiken anteeksi. Jos Kuningatar Elisabet II on fanittanut häntä miehen uran alusta, minä repsahdin vasta tämän vuosikymmenen alussa, kun kuulin hänen albuminsa Praise & Blame. Silloin hän kertoi tekevänsä oman vastineensa Johnny Cashin American Recordings-levyille, jotka jäivät artistin viimeisiksi henkäyksiksi.
Oulun kaksituntisen konsertin Tom veti ilman taukoa (ja ilman vesipulloa), joten hän oli vahvasti elossa. Hänen upea lauluesitys kruunasi illan, ja bändikin toimi hyvin, vaikkakin yhtyeestä puuttuivat viimeisten levyjen keskeiset muusikot Ethan ”Glynin poika” Johns ja Jeremy Stacey.
