Viikko pari sitten tuli kuunneltua kaikki versiot, mitä netistä Bill WithersinAin`t no sunshine-laulusta löysin. Tänään laulaja-lauluntekijän perhe ilmoitti, että 81- vuotias Bill oli nukkunut pois Los Angelesissa. Hän kärsi sydänongelmista.
Sattuma on kummallinen juttu. Jokatapauksessa tutkimusmatkani Ain`t no sunshine-lauluun lähti aivan loistavasta, sielukkaasta Buddy Guyn ja Tracy Chapmanin duetosta, eikähän sen voittanutta löytynyt. Lähimmäksi pääsi Joe Cocker ehkä siksi, että minusta laulu vaatii myös naisäänen läsnäoloa.
Laulu soi jatkuvasti päässäni ja eräällä lenkillä lauluun alkoi tulla itsestään suomenkielisiä sanoja. Kotiin päästyäni etsin suomenkielistä versiota ja löytyihän semmoinenkin. Sami Saari esitti sen videopätkässä ja kertoi spiikissä, että Sade-laulun on sanoittanut Aki Sirkesalo, mutta koskaan sitä ei ole levytetty.
Bill Withers oli duunari, josta tuli tähti 33-vuotiaana. Hänellä oli seitsemän Top 10-hittiä, suurin Lean on me, mutta ensimmäinen niistä oli vuonna 1971 Ain´t no sunshine. Hän asensi vielä wc-pönttöjä Boeing-lentokoneisiin, kun tuon kappaleen levytti, samoin kuin koko debyyttialbuminsa Just As I Am. Levykansiinkin Bill kuvattiin arkisesti työkamppeissa eväslaukku kädessä. Sussex recordsilla hänen tuottajana toimi Booker T. Jones, joka toi mukanaan studioon MGs-rytmiparin Duck Dunn ja Al Jackson. Kitaraa Ain`t no sunshine-kappaleessa soitti Stephen Stills.
Rolling Stone-lehden rocktoimittajan Dave Marshin mukaan Bill teki parhaat albuminsa Sussex recordsille: Just As I Am, Still Bill ja Live At Carnegie Hall . Kun hän siirtyi Columbialle, hän ei viihtynyt ja jo 1980-luvulla hän siirtyi syrjemmälle musiikkibisneksestä: ” I was workin’ around real people, man. You look through the entertainment business and what you see is a plastic nursery full of dolls pretending to be human beings,” hän totesi New York Timesille.
Julkisuuteen Bill palasi yleensä enää vain pokkaamaan palkintoja ja hän saikin ansionsa mukaan, muun muassa kolme Grammy-pystiä ja hänet valittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2015.
Tähän päiväänkin Billin laulut ovat tulleet jäädäkseen. Ne soivat lukuisissa leffoissa ja nykysukupolven musiikintekijöille ne ovat suosittuja sämpläyksen kohteita.
Willy Clay Bandiltä julkaistaan uutta musiikkia vuoden 2020 aikana
Kiirunalainen Willy Clay Band julkaisi vuosikymmen sitten pitkäsoiton Blue, joka nousi Ruotsin albumilistan sijalle 16 ja levyltä lohkaistu sinkku Mighty good time Svensktoppenin kahdeksanneksi.
Nyt tuo sinkku on soinut Spotifyssä jo yli miljoona kertaa, josta yhtyeen laulaja Tony Björkenvall on hyvillään.
– Minun on vaikea kuunnella omaa lauluani, mutta tunnen suurta ylpeyttä, että niin moni muu on halunnut. Miljoona ei paljoa merkitse isommille artisteille, minulle kyllä. Ekstra-ylpeyttä tunnen myös siitä, että me olemme tehneet suurimman osan itse.
Willy Clay Band on levyttänyt albumit Rebecca Drive ja Blue, joiden jälkeen yhtye jäi telakalle. Maailmaakin ehdittiin kiertää ja eka levy tehtiin Nashvillessä, jonne yhtye on yhä tervetullut, mutta viime vuosina se on esiintynyt säästeliäästi, pääasiassa kotikaupungissaan.
Kiirunassa heidät on nimetty kunniakaupunkilaisiksi ja Väylän Pyörteen pohjoinen dream-team muisti yhtyettä vuonna 2016 myös Keksi-musiikkipalkinnolla.
Jo edesmennyt toimittajalegenda Rolf Nilsén Norrbottens Kurirenista kirjoitti aikoinaan kansainväliset mitat täyttävästä Willy Clay Bandista muun muassa:
”Bandet är så genuint att man närmast ramlar ut ur rullstolen av glädje och entusiasm och när Örjan Mäki sätter sig med sin pedal steel är man, åtminstone i sinnet och tankarna, någonstans i west Texas på en honky tonk bar.”
Maaliskuun Lapin Lista-ehdokkaat: Mika Jefremoff (ylhäällä vas.), Saverio Maccne, Lehtojärven Hirvenpää, Free Ride ja Antti Tuisku
Väylän Pyörre on aina liputtanut rajattomasti pohjoisen musiikin puolesta, eikä LAPIN LISTA TOP 5 tee poikkeusta. Edelleen käytetään isoa haavia kautta laajan Lapinmaan ja Tornionjoen molemmin puolin.
Luvassa on tuoreita levyjulkaisuja, joukossa silloin tällöin joku ikivihreä ja livepoimintakin. Käytetään hyväksi YouTuben tarjontaa ja poiketaan joukosta, koska mitään kaupallisia kytköksiä ei ole.
Ensimmäisellä, maaliskuun Lapin Listalla äänestysaikaa on 1.4. asti. Pientä säätöä on vielä tulossa, mutta katsotaan, mihin suuntaan homma kehittyy, kun saadaan lista kunnolla pyörimään.
Listan voittajalle ainakin voi luvata, että ykkönen pääsee kisaamaan loppuvuodesta jaettavasta perinteisestä KEKSI-musiikkipalkinnosta.
Kuuntele ja valitse suosikkisi, napsauta nimipalkkia ja Väylän Pyörre kiittää!
Tornion ja Haaparannan kaupungit reagoivat yhdessä vallitsevaan virustilanteeseen ja järjestävät ihmisten iloksi virtuaalisen kulttuurimatkan rajan molemmin puolin.
The Meänland kävi viime viikon lopulla musisoimassa rajakaupunkien eri nähtävyyksien äärellä. Käynnit taltioitiin videoille, jotka julkaistaan kaupunkien kanavissa kevään kuluessa.
Videosarjan tarkoituksena on tuottaa kulttuuria kotisohville sekä nostaa esille ja tietoisuuteen alueemme nähtävyyksiä, patsaita ja muistomerkkejä. Paikkoja, joita poikkeustilanteesta huolimatta voi iltalenkin yhteydessä käydä myös fyysisestikin tarkastelemassa.
Tempauksen tarkoituksena on myös kannustaa muita tahoja ideoimaan ja järjestämään vastaavanlaisia tilaisuuksia ihmisten elämää sulostuttamaan näinä poikkeusaikoina.
Rajakaupunkien kulttuuritoimet kehittelevät edelleen eri tapoja nauttia kulttuurista ja näin ollen myös tukea ahdingossa kamppailevaa kulttuurialaa.
The Meänland goes culture-kierroksella pysähdyspaikkoina ovat Tornion taistelun muistomerkki, Jääkäripatsas, Rajaleikkipatsas, Läpi Aikojen –teos & Vanha tuulimylly ja Haaparannalla Kauttakulun muistomerkki (Transit), Rautatiesillan suojelijaoravat, Unelma, halaus, rukous –kiviveistokset, Mia Greenin valokuvanäyttely, muistokävely-patsas hautausmaalla.
Torniolaiskirjailija Mirjam Kälkäjä kirjoittaa kulttuurineuvos Kalervo Uutun elämästä kirjaa, joka julkaistaan syyskuun ensimmäisellä viikolla Äkäslompolossa. Mieshän tunnetaan parhaiten Velho-oopperoistaan, Pieni Kansani Laulu-näytelmätrilogiasta ja Lapin kasteistaan.
Kuukkeli-lehti kertoo, että kirjassa käsitellään sekä Kallen mittavaa uraa kulttuurin saralla että hänen yksityiselämäänsä.
-Se lähtee ihan siitä, mistä Kalle on kotoisin ja mitä kaikkea tapahtui ennen Velho-oopperoita. Kirja keskittyy Kalleen ja hänen läheisiinsä, pääpaino ei ole esityksissä. Yhteiskunnallinen puoli tulee taas matkailun kehittämisestä, kertoo teatterimies Martti Kadenius, joka on toiminut Kälkäjän oikeana kätenä eli tehnyt haastatteluja kirjaa varten. Martti on myös ohjannut molempien tekstejä teatterinäyttämöille ja idea kirjastakin syntyi hänen päässään.
-Minä kerään, Mikki kirjoittaa ja Matti repii, hän vitsailee ja viittaa viimemainitulla Matti Ylipiessaan, jonka Atrain & Nord-kustantamo julkaisee kirjan.
Kansanmusiikkia pohjoisesta ja ympäri maailman oli Treman-yhtyeen tarjoama menu ja kuultiinkin monipuoliset kaksi settiä laatumusiikkia. Viihtyisä iltapäivä Norrbottenin pääkaupungissa. Luulajan kulttuurikeskus Ebeneserin lavalla oli kolme kokenutta, taitaavaa muusikkoa: Hasse Alatalo (laulu, kitara & haitari), Janne Olofsson (viulu) ja Johan Andren (basso).
” Nykyään ollaan vanhoja eläkeukkoja. Soitetaan ajankuluksi ilman paineita ja tavotteita, kertoivat herrat väliajalla. Heistä Hasse ja Janne soittivat aikoinaan tunnetussa Norrlåtarissa ja he muistelivat vierailleensa Suomessa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla viisi-kuusi kertaa ja historia kertookin, että tekivät aikamoisen vaikutuksen nuoriin suomalaispelimanneihin. Basisti Johan on taas soittanut Black Island Stombersissä ja Luulajan sinfoniaorkesterissa.
Hasse Alatalo
Hyvä kun mestarit soittavat, heitä tarvitaan, sillä Ebeneserissä oli hyvin kuulijoita. Paikka oli myös kuin tehty Tremanille, idyllinen vanha rakennus, jossa uusia muistoja syntyi vanhoja muistellessa. Yleisönä oli enimmäkseen meitä vanhoja, useimmat harmaapäisiä kuten soittajatkin, mutta joukossa myös pitkätukkaisia nuoria, jotka kuuntelivat erityisellä tarkkaavaisuudella. Perinne elää, toivotaan niin ja tulee uusia hasse alataloja, sillä hänen kaltaisia juurimusiikin lipunkantajia pohjoinen aina tarvitsee.
Luonnollisesti Hasse Alatalo oli keskeisessä roolissa. Hän lauloi ruotsin lisäksi myös meänkielellä tai puoleksi kirjailija Åsa Larssonin sanoittaman laulun Här tuggar korna, jossa ”lehmätkin nauraa” mutta ehdottomasti parasta olivat hänen tulkitsemat Bob Dylan-kappaleet. Hassen laulu ja Jannen viulu loi koko iltaan taianomaisen Desire-fiiliksen, kun yhtye esitti alunperin tälle Dylanin klassikkoalbumille tarkoitetun Abandon loven. Toisessa setissä ikivihreä Man Of Constant Sorrow Hassen ruotsiksi laulamana, alleviivasi vielä Dylania, vaikka muitakin esittäjiä laululle löytyy satoja.
Norrlåtar-pohjalta kuultiin muun muassa katrillia, polskaa ja Konsta Jylhän parempi valssi, kaiken huippuna yhtyeen hitti Ko över Sarek, vanha venäläinen Katinka, jonka polveileva teksti vei aivan eri sfääreihin kuin alkuperäinen.
Kaikkinensa viihdyttävä, mutta syvämietteinenkin ilta. Välipuheiden annettiin velloa laulujen välillä ja yhtyeen ja yleisön vuorovaikutuksesta syntyi maaginen tunnelma. Naurettiin yhdessä, kuunneltiin filosofisia pohdintoja, avattiin kielellisiä umpisolmuja ja sivuttiin taivaallisia asioitakin.
Tornionlaakson museon johtaja Minna Heljala: ”Rocknurkan tarkoitus ei ole luoda kokonaiskuvaa torniolaisesta musiikista, vaan nostaa esille eräs erikoinen ilmiö Terveet Kädet, jolla on kansainvälistä tunnettavuutta.”
Aika ajoin minuun on otettu yhteyttä tai vedetty hihasta ja kysytty, miksei se ja se artisti tai bändi ole mukana Tornionlaakson museon Terveet Kädet-loosissa. Olen kertonut, että sen kokoamisessa minulla ei ole ollut osaa, ei arpaa.
Kun lahjoitin puolisen vuotta sitten nurkkaukseen Tonics-taulun, muistutukseksi, mistä kaikki alkoi, vinkkasin, että olen valmis tekemään yhteistyötä, jos museon osaa aletaan päivittämään enemmänkin historiankirjoitusta vastaavaksi, tietysti TK edelleen keskiössä.
Nyt kun Tornion 400-vuotisjuhla lähenee, ajattelin kysyä Minna Heljalalta, mikä on tilanne tänään ja esittää ideani eli miten homman voisi toteuttaa, koska kuva-ja haastattelumateriaalia Tornio-rockin tiimoilta on kertynyt ison mustan säkillisen verran ja kokonaiskuva musiikkivirtauksista rajan yli on selkeytynyt.
Heljalan vastaus oli edelleen sama mikä yllä. Helpotus allekirjoittaneelle, sillä nyt voi keskittää ajatukset muihin Tornionlaakso-proggiksiin ja niitähän riittää. Ehkäpä joskus myöhemmin on aika, koostaa Tornio-rockin historia totta, ei tarua-pohjalta.
Torniolaiskirjailija Mirjam Kälkäjä kirjoittaa kulttuurineuvos Kalervo Uutun elämästä kirjaa, joka julkaistaan syyskuun ensimmäisellä viikolla Äkäslompolossa. Mieshän tunnetaan parhaiten Velho-oopperoistaan, Pieni Kansani Laulu-näytelmätrilogiasta ja Lapin kasteistaan.
