Archive for maaliskuu, 2020

Lappiin palannutta hanuristi HARRI KUUSIJÄRVEÄ inspiroi lumi

by Arto.

-Lumi on yhtäältä jäähyväislaulu Helsingille ja toisaalta ylistyslaulu yhdelle merkittävimmistä Rovaniemelle muuttoon johtaneista syistä, lumelle, kertoo Lappiin paluumuuttanut ja Pellon Lankojärvellä kasvanut Harri Kuusijärvi  luotsaamansa Koutus-yhtyeen kolmannen albumin ensimmäisestä maistiaisesta.

Harri Kuusijärvi

-Vaikka osasin odottaa Lapin lumisia talvia, siirtymä pohjoiseen sattui silti lumen kannalta erikoiseen saumaan. Kuluvana talvena kontrastit ovat olleet huikeat: pohjoisessa hukutaan lumeen samaan aikaan, kun etelässä luetaan siitepölyvaroituksia, mies päivittelee arkipäiväksi muodostuneita ilmastomuutoksia.

Lumi-kappaleen ympärille  on kasattu myös road movie -henkinen videopäiväkirja matkasta pohjoiseen. Materiaalia on kuvattu vuoden 2019 aikana niin levynteon yhteydessä Mankku-studioilla Porvoossa kuin tien päällä ja keikoilla Lappeenrannasta Saariselälle. Videon on tehnyt Juho Aittokallio.

Kolmannen Koutus-albumin julkaisee kesällä tamperelainen Eclipse Music –levymerkki. Harri kertoo, että sen kappaleet olivat osa muuttoprosessia.

Koutus

– Sävellykseni syntyvät usein hiljalleen siten, että annan biisien elää ja muuntua mukana arjessani pitkään ennen lopullisen muodon hahmottamista. Tulevan Koutus-albumin kohdalla tämä sävellysten hauduttelu ja levyn tekeminen sattuivat ajanjaksolle, jolloin mielessä pyöri viime talvena hetken mielijohteesta tehty päätös muuttaa takaisin Lappiin. Näin sävellykset alkoivat hiljalleen hahmottua ääniraitana henkiselle ja fyysiselle siirtymälle etelästä pohjoiseen, kertoo Harri, josta on kasvanut lyhyessä ajassa yksi uuden harmonikkamusiikin omaleimaisimmista tekijöistä.

Hän on kantaesittänyt lukuisia harmonikalle sävellettyjä nykymusiikkiteoksia, esiintynyt populaarimusiikin saralla lukemattomien artistien kanssa ja kerännyt ylistäviä arvioita niin rock-, jazz- kuin maailmanmusiikin kriitikoilta. Hän on myös yksi vuoden 2020 Teosto-palkintoehdokakkaista sävellyksillään Lehtojärven Hirvenpää –albumille yhdessä laulaja Jaakko Laitisen kanssa.

Tulevalla Koutus-albumilla soittavat Harrin (Lehtojärven Hirvenpää, Sole Azul) lisäksi Veikki Virkajärvi (Njet Njet 9), kosketinsoittaja Mikael Myrskog (Saimaa, Teemu Viinikainen III, Kaisa’s Machine, Max Zenger Globus) ja Jesse Ojajärvi (Selma Juudit Alessandra, Laura Annika Quartet, Hyväluoma Group).

FAUNA, nykysirkuksen huiput Haaparannalle

by Arto.

Kansainvälisesti palkittu Fauna on nykysirkusta parhaimmillaan. Se on vauhdikasta ja viihdyttävää. Se on täynnä taitoa ja tunnetta. Se elää ja hengittää joka solullaan.

FAUNA

Nykysirkus Faunan perustivat vuonna 2016 maailman johtavassa sirkuskoulussa, Dans och Cirkushögskolanissa, Tukholmassa opiskelleet viisi akrobaattia; Arthur Parsons, Matthew Pasquet, Imogen Huzel, Rhiannon Cave-Walker & Enni-Maria Lymi  ja Berliinissä asuva australialainen muusikko Geordie Little.

Nämä kuusi maailmanluokan taiteilijaa saapuvat Haaparannalle lauantaina 7. maaliskuuta esiintyen kansantalolla klo 16.00 – 17.00 Suomen aikaa.

Fauna johdattaa katsojan kiehtovalle tutkimusmatkalle ympäröivään maailmaan, johon on helppo päästä. Koko ajan ryhmä etsii uusia kertomistapoja, luo omaa runollista kieltään, mutta ensi lauantaina Fauna vie syviiin vesiin, kiehtovaan peliin ja rituaaliin, jossa agressio, kilpailu, machiavelliläinen viekkaus, huumori ja leikki vievät tarinaa eteenpäin.

Huipputason sirkusartistit tarjoilevat yhdessä ja samassa paketissa rautaisannoksen teatteria, tanssia ja  akrobatiaa  ja kaikelle raamit luo kitaristi Geordie Little, jonka soittotyyli on koukuttavaa. Hän luo Faunalle elokuvallisen äänimaiseman, josta ei voi olla lumoutumatta. Omaperäisessä soittotyylissään hän yhdistää  fingerstyle-näppäilyyn, sormilla rummutusta ja läpytyksiä, jotka tukevat ja syventävät Faunan esitystä.

Fauna on nyt laajalla Ruotsin kiertueella, jonka on järjestänyt Riksteatern. Aiemmin poppoo on esiintynyt Brasiliassa, Ranskassa, Englannissa, Hollannissa, Saksassa, Puolassa,  Belgiassa, Tsekissä, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Rajalle ryhmän tuo  Haparanda Teaterförening.

LIPUT: Normaali 250 kr, eläkeläinen 200 kr,  opiskelija 50 kr (Eurotkin käyvät!)

ANTTI HAASE tekee dokumentin Panimomestarista

by Arto.

Panimomestari Leo Andelin

Maailmalla palkittu dokumenttiohjaaja  Antti  Haase on tallentanut ansiokkaasti lappilaista elämää ja historiaa, sen näkijöitä ja tekijöitä. Puolituntinen Panimomestari (The Master Brewer) kertoo yli 80-vuotiaasta  torniolaisesta  Leo Andelinista,  joka on kahdesti voittanut tavoitellun kansainvälisen  ”oluen panemisen Michelin-tähden” eli  Monde Selection-kilpailun vuosina 1964 ja 2018.

Elokuva saa lopullisen muotonsa tulevan kesän lopulla, jolloin tiedotetaan myös ensimmäisistä näytöksistä.

Ohjaaja Antti Haase

Panimomestari-elokuva on tarina siitä, miten syrjäisen Tornion työläisperheen Leo-pojasta kasvaa oluen herrasmies, joka intohimoisesti varjelee pohjoisen maaperästä syntynyttä ”olutkukkaa”.

– Kun kuulin ensimmäisen kerran kotikaupungissani asuvan Leo Andelinin tarinan, hämmästyin, ettei siitä ole kerrottu missään laajemmin. Hän on jo sen verran iäkäs herrasmies, että hänen tarina oli pakko saada talteen. Paljon hyvää juttua tallentui ääninauhalle, sillä elokuvaa varten jututin häntä yli neljä tuntia. Suurin osa ei tietenkään päätynyt itse elokuvaan,  mutta nyt se on  tallessa jälkipolville, kaikille oluen historiasta kiinnostuneille ja muillekkin, iloitsee ohjaaja Haase.

Leo ja panimotyöntekijä Elisa neuvonpidossa

Panimomestari Leo Andelin on tärkeä osa lappilaisen oluen historiaa. Hän aloitti panimoalan opiskelut vuonna 1957 Saksassa ja työt  panimomestarina  vuonna 1962 Tornion Olut Oy:ssä, jolloin voittoreseptiä käytettiin ensimmäisen kerran. Silloin sai alkunsa Suomen kansainvälisesti tunnetuin elintarvike – Lapin Kulta-olut. Toisen kerran  pienellä päivityksellä oluelle  tuli tunnustus neljä vuotta sitten perustetun pienpanimon Tornion Panimo Oy:n mentorina. Siinä välissä hän ehti toimia myös Lapin Kullan tehtaanjohtajana.

-Leon vuosikymmenien elämäntyö tuhoutui vuonna 2010, kun olutjätti Heineken lakkautti Lapin Kullan perinteikkään panimon. Apuun riensi nuori torniolainen paluumuuttaja Kaj Kostiander, jolle vanha olutvelho siirsi ammattisalaisuutensa. Seurasi ennätyksiä rikkova joukkorahoituskampanja ja alkuperäisen oluthiivan metsästys. Ja kuten oikeassa sadussa, lopussa seisoo kultainen kiitos, tarinoi Haase, joka haluaa näyttää  Panimomestari-elokuvallaan myös, kuinka pienet ihmiset kaukana valtakeskuksista voivat pärjätä globaalien markkinavoimien myllerryksessä kekseliäisyydellä, sinnikkyydellä ja aitoudella.

Ohjaaja ja nykyisen Tornion Panimon johtaja Kaj Kostiander

-Elokuva-aiheen ”oluthaasteen” vuoksi en voinut hakea elokuvalle perinteistä elokuva-alan rahoitusta. Olen hyvin kiitollinen lukuisille tukisäätiöille, Tornion kaupungille ja torniolaisille yrittäjille, jotka ovat mahdollistaneet elokuvan tekemisen kengännauhabudjetilla.

Minulla on ollut täysin vapaat kädet tehdä juuri sellainen itsenäinen elokuvateos Leon elämäntarinasta kuin haluan. Elokuvan työryhmä koostuu lappilaisista elokuva-alan ammattilaisista, jotka lähtivät aivan erityisellä palolla mukaan elokuvatyöhön,  tyytyväinen dokumentaristi kiittelee.

Panimomestari-dokumenttia ennen ohjaaja Antti Haase  muistetaan viime vuosilta elokuvista Valontuojat, joka kertoo Lapin sähköistämisestä  ja Monsterimies, joka on tarina Euroviisuvoittaja Lordista ja sen luojasta Tomi Putaansuusta.

Rovaniemen  Syväsenvaarassa varttunut, nykyisin Tornion Vojakkalassa asuva Haase on asettanut tavoitteekseen elokuvissaan ”kartoittaa kanssaihmisten tarinoita, ihmisen mittakaavassa 1:1.” Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Australian Film TV & Radio Schoolista. Hänen dokumenttielokuviaan ovat myös  Porouni, Isien merkit ja Jos mulla ois valta. 

Panimomestarin Facebook-sivu: www.facebook.com/PanimomestariTheMasterBrewer