Archive for toukokuu, 2020

Tornion kulttuuripalkinnot JUKKA PIIROISELLE ja JOUKO ALAPARTASELLE

by Arto.

Jukka Piiroinen ja Jouko Alapartanen

Elämänlaatulautakunta on päättänyt jakaa perinteiset Tornion kulttuuripalkinnot kahdelle torniolaiselle kulttuurintekijälle Jukka Piiroiselle ja Jouko Alapartaselle. Palkinnot jaettiin Tornio-päivien streamatussa päätapahtumassa ja tilaisuus oli nähtävissä Tornion kaupungin facebook-sivuilla. Molemmat kulttuuripalkinnon saajat saivat  450 euroa sekä kulttuurin avaimet.

Yksi Jukka Piiroisen Jazzkuvia-näyttelyn helmistä Tornion kaupungintalolta 2018. Musiikin nautinnollinen hetki tavoitettu.

Jukka Piiroinen on kulttuurin moniottelija. Hänet tunnetaan niin taidokkaista valokuvistaan kuin paikallisena jazzmusiikin vaikuttajana. Varsinaiselta ammatiltaan hän on luokanopettaja, mutta kouluttautunut myös valokuvaajaksi. Kuvaajana Piiroinen tunnetaan parhaiten mustavalkoisista, ilmeikkäistä  jazzkuvistaan.

Piiroinen on ollut myös mukana rakentamassa jo 37. vuoden perinteen omaavaa rajakaupunkien yhteistä Kalottjazz & Blues –festivaalia. Lisäksi hän on luotsannut paikallista Riverside Jazz ry:tä sen puheenjohtajana 18 vuoden ajan vuosina 1989-2007 ja on edelleen sen toiminnassa  aktiivisesti mukana. Piiroinen tunnetaan myös jazzkriitiikeistään, joita on voinut lukea vuosien varrella lehdissä ja nykyään hänen Valon kuvia-blogissaan.

Jouko Alapartanen esittelemässä taulujaan Aineen Taidebasaarissa 2019. Kuvassa puhutteleva Suomineito-maalaus.

Jouko Alapartanen on torniolainen vuonna 1992 Lapin taidekoulusta valmistunut kuvataiteilija. Lisäksi hän on opiskellut klassista kuvataidetta Kotkan Repin-instituutissa. Päätoimisena kuvataiteilijana hän on toiminut jo lähes 30 vuotta.  Alapartanen on luonut myös kansainvälistä uraa.

Maalauksissaan hän tuo esille nykytaiteen ja perinteisen ilmaisun rajapinnat. Alapartasen teoksissa on usein kantaaottava näkökulma ajankohtaisiin aiheisiin. Taiteilijan työskentelyä leimaa tekninen taituruus ja syvä eläytymiskyky. Työskentelyn lähtökohtana on ihminen kaikessa pienuudessaan luonnon edessä kurkottamassa kohti henkistä. Ihmiskuvissa Alapartasen taidokas anatomian hallinta hakee Pohjois-Suomessa vertaistaan.

Viime vuosina hän on työskennellyt galleriassaan Rovaniemellä, sitä ennen myös Ivalossa,  mutta viime vuonna Alapartanen palasi takaisin kotikonnuilleen Tornioon.

Tornion kaupungin kulttuuripalkintoa on jaettu vuodesta 1977 alkaen ja tähän mennessä niitä on myönnetty 89 kappaletta, niin yksityisille kuin yhteisöillekin.

Mämmiläläinen MARKUS KRUNEGÅRD Ruotsin Vain elämää-ohjelmaan

by Arto.

Markus Krunegård

Vuonna 2007 Radio Suomen Onnenmaa-ohjelmasta tuttu musiikkitoimittaja Pekka Laine kirjoitti Soundi-lehdessä: ” Voiko olla suurempaa häpeää: vuoden toistaiseksi parhaan suomenkielisen rocklevyn tekee ruotsalainen yhtye!”

Hän tarkoitti norrköpingiläistä indiebändiä Laaksoa, joka oli julkaissut suomenkielisen levyn Mämmilärock, joka äänitettiin rantamökissä Pellossa. Yhtyeen laulaja-lauluntekijä Markus Krunegård toi bändinsä juurilleen. Hänen äitinsä on os. Syväniemi ja suurin esikuva pikkupoikana oli serkku Arto Tiesmaa, lauluntakoja hänkin.

Loistava albumi. Pitkästä aikaa tuli kuunneltua. Kuulee, että kyseessä on Antti Mikkelinpoika Keksin jälkeläinen, pisteliäs, hauska ja syvällinen. Välillä rokataan aivan vietävästi ja välillä vedetään  perinteisesti Suomi-tangoa, Arto taustalaulajana ja Unelmia oli-kappaleen kultaa SM-hanuristi Tapani Tihinen.

Loista Laakso oli kuitenkin biisi, joka sai minut kiinnostumaan yhtyeestä ja näyttää se vaikuttaneen aika moneen Ruotsin Tornionlaakson bändiinkiin. Ovat rohkaistuneet vetämään englanninkielen sekaan muutaman lainin meänkiellelläkin.

Hienolta kuulostaa Markus suomeksikin, mutta parissakymmenessä vuodessa Krunegårdista on kasvanut ennen muuta ruotsalaisten suosikki. Pari vuotta sitten ilmestyi jo hänen seitsemäs albuminsa ja sehän nousi suoraan listojen kärkeen ja siitä lohkaistu duetto Oaoae vi förlorade, myös puoleksi suomalaisen, Miriam Bryantin kanssa möi kultaa.

Nyt Markus on mukana Ruotsin Vain elämää- ohjelmassa, joka kulkee nimellä Så mycket bättre ja nähdään ensi syksynä TV4-kanavalla. Jo kymmenen vuotta pyörinyt ohjelma on yhtä suosittu kuin Suomessakin ja antaa aina lisänostetta artistille. Markus kieltäytyi pitkään kunniasta ja vitsaili, ettei tule miljoonastakaan, mutta on arveltu, että on suostunut, kun mukana on myös Eldkvarn-legenda Plura Jonsson vai olisko Miriam houkutellut, jonka esiintymistä 2015 Så mycket bättre-ohjelmassa, Aftonbladetin kynämies Kassasta, Markus Larsson, on eityisesti hehkuttanut kaikkien aikojen parhaana.

Syksyn kuvaukset alkavat kesäkuussa Gotlannissa ja muita mielenkiintoisia, meille suomalaisillekin tuttuja nimiä, ovat Lili & Susie, Tommy Körberg, Silvana Imam ja Lisa Nilsson. Mukana on myös toinenkin pohjoisen poika Jakob Hellman Jokkmokin Vuollerimistä.

PENTTI LAITINEN loihti pääministeristä Mona Lisan

by Arto.

Sanna Marin

Kun koronavirus rantautui Suomeen  ja pääministeri Sanna Marin piti ensimmäisiä tiedotustilaisuuksia, torniolainen Pentti Laitinen katseli netissä kuvasarjaa Mona Lisasta.

Pentti Laitinen, musiikkimies ja arkkitehti

Marin Voguessa (kuva: Anton Corbijn)

– Yhtäkkiä tajusin,  kuinka paljon samaa heissä oli, miten samalla tavalla Sanna poseeraa kuin Mona Lisa.  Sitten aloin photoshoppailla ja miettiä, miten Marin muuttuisi, jos korona iskisi. Mona Lisa-kuvasarjassa  kohde muuttuu viikkojen jälkeen ja korona vaikutti niin että lopussa silmät seisoo ja tukka harittaa. Kuitenkaan Marin ei muuttunut todellisuudessa miksikään, ei edes vastuu lyönyt maahan ja kuvasarjani typistyikin yhteen kuvaan ja vitsiksi tuli ehkä se, että Sanna on joka kerta samannäköinen, Laitinen naurahtaa.

Marinin vieno hymy ja fressi olemus säilyi viikosta ja lehdistötilaisuudesta toiseen. Vaikka ministeri vierellä toisensa perästä ryssi ja virkamiehet tekivät huonoja diilejä, se ei näkynyt missään, ei tuonut Marinille edes silmäpusseja yövalvomisesta.

Pentti Laitisen kuva Suomen Mona Lisasta on saanut paljon tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin pääministerin valokuvauksellisuuden, hänen yhteneväisyydet Mona Lisaan, käsien asentoa myöten, huomioi myös maailmankuulu valokuvaaja Anton Corbijn, joka kuvasi Sanna Marinin maailman suurimman muotilehden Voguen Meet the worlds youngest female prime minister-juttuun.

***

VP-juttu Pentin tunnetuimmasta yhtyeestä: https://vaylanpyorre.com/kotka-rankki-ohutta-ylapilvea-yhtyeen-pearl-harbourista-jo-40-vuotta/

Anton Corbijn?: https://channel.louisiana.dk/video/anton-corbijn-how-i-became-a-photographer?fbclid=IwAR0ox0kOCnEqYaVlqdbLmspaglgGbiD8zE6SOT72vrEyhXYLNm5OGyekpf8 

TWIN CITY FESTIVAL uskoo paluuseen elokuussa!

by Arto.

Twin City Festival  eli meänmurteella Twinkkarit rakentuu Tornion keskustaan, Aineen taidemuseon pihapiiriin  21.-22. elokuuta.

Eventworksin yrittäjä Markku Köngäs on tiiminsä kanssa tuomassa legendaarista tapahtumaa kuuden vuoden tauon jälkeen takaisin juurilleen. Twinkkareita ehdittiin järjestää seitsemän kertaa vuosina 2008-2014.

-Torniosta on vuosia puuttunut kaupunkifestari ja nyt se palaa. Twinkkareilla soi musiikki nonstopina kahdelta lavalta, eikä turhia taukoja tule, järjestäjä lupaa.

Perjantai on pyhitetty 90-luvulle ja mukaan on tulossa muun muassa DJ Oku Luukkaisen vetämä Radio Novan ysäri-ilta  ja  lauantaina fiilistellään Suomi-popin ja iskelmän kirkaimmilla tähdillä: Irina, Ellinoora, Arttu Wiskari, Teflon Brothers ja Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

Lippuja  kaupunkifestivaalin lauantaille on jo saatavissa ennakkoon Ticketmasterista . Perjantain artistijulkistukset  tulevat piakkoin Twinkkareiden FaceBookkiin, joten olkaapa tarkkana!

Lauantain ohjelma 22.8.

Klo 18.00 Irina

klo 19.30 Ellinoora

klo 21.00 Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

klo 22.30 Teflon Brothers

klo 24.00 Arttu Wiskari

Aine Art Park – Torikatu 4, 95400 Tornio

Keskenjääneen  ivalolaisräppäri EZKIMON Agentti Sumo-albumin viimeisteli hänen veljensä

by Arto.

Ezkimo-taiteilijanimeä käyttänyt räppäri Mikko Mutenia menehtyi yllättäen kesken uuden musiikin äänitysten kesäkuussa 2015 vain 35-vuotiaana.

Tuolloin puolivalmiiksi jääneen Agentti Sumo-levyn tuottajana toiminut Ezkimon veli Juho ”Juan Muteniac” Mutenia laittoi biisiaihiot pöytälaatikkoonsa ja ajatteli, että nämä laulut jäävät vain hänen ja edesmenneen veljensä yhteiseksi salaisuudeksi. Viime kesänä Mikon kuolemasta tuli kuluneeksi neljä vuotta ja Juho tuli toisiin ajatuksiin.

-Aiemmin tuntui todella pahalta yrittää tarttua tähän projektiin, mutta nyt mun mielestä oli vaan mahtavaa kuulla Mikon ääntä ja tehdä töitä meidän yhteisen jutun kanssa. Ennen tämä projekti edusti mulle surua ja menetystä, nyt tein tätä ilon kautta ja sain tästä tosi paljon itsekin. Tämä oli myös mulle henkilökohtainen matka ja tämän meidän yhteisen jutun vieminen loppuun oli tosi vapauttava kokemus, Juho kertoo ja jatkaa:

– Ainoan sisaruksen menettäminen on käsittämättömän hirveä kokemus, mutta vastoinkäymisiä on kaikkien tiellä ja hyväksymällä mitä elämässä tapahtuu voit perspektiivien muuttuessa nauttia elämästä joskus enemmän, kuin koskaan ennen. Kun käyt tosi pimeässä, näet valon vielä kirkkaampana.

Juho haluaakin  omistaa Agentti Sumo- albumin kaikille, jotka on menettäneet sisaruksen. Levyltä on julkaistu kaksi singleä, Ajan henki (feat. Anssi Kela) sekä Nyt ja aina (feat. Paleface, Brädi, Joniveli & Skandaali). Siitä on prässätty myös vinyylipainos, joka julkaistaan ensi perjantaina 8. toukokuuta.

Ezkimo tunkeutui suomalaisen hiphop-väen tietoisuuteen 2000-luvun alkussa, jolloin hän julkaisi kultalevyyn oikeuttaneen esikoisalbuminsa Iso E. Hänet muistetaan myös kokoonpanoista Rockin’ da North ja Royal Family sekä vierailustaan megamenestyksellä Pikku G:n Räjähdysvaara -albumilla. 

Toukokuun LAPIN LISTA TOP 5! Kuuntele ja äänestä suosikkiasi!

by Arto.

Toukokuun Lapin Lista-ehdokkaat: Teuvo Oinas (ylhäällä vas.), Tina, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Nina Mya ja Iskuporakone

Kolmas kerta eli Lapin Lista Top 5 toukokuulle on valmis. Mukana on laadukkaita esityksiä ympäri pohjoista periferiaa ei mitään rajaa-hengessä, ja  ehdolla on tuoreita levyjulkaisuja,  livepoimintoja ja joukossa silloin tällöin joku ikivihreäkin.

Elämme poikkeuksellisia korona-aikoja ja tangohan ei kuole koskaan. Kun kaikki järkkyy vanha konkari Teuvo Oinas edustaa jotain pysyvää. Hän on levyttänyt viime aikoina paljon suomalaisia tangoklassikoita, mutta Suomalainen tango on aivan uusi kappale. Sävellys on Teuvon ja teksti Juha Venäläisen.  Ensi heinäkuun loppupuolella Teuvon kotikylässä Raanujärvellä vihitään hänen nimikkotie ja sen päälle on tarkoitus järjestää  kunnon tanssit. Toivotaan, että onnistuu. Muuten laskekaapa, kuinka monta vanhan tangon nimeä löydätte Suomalaisen tangon sanoista.

Nuoren kemijärveläisen Tinan  eli Tiina Nyyssösen bongasi Pyhä Unplugged-tapahtumassa kapellimestari Lenni-Kalle Taipale, joka ehdotti hänelle The Voice of Finland-kisaan osallistumista. Vuonna 2017 hän sijoittui finaalissa  komeasti neljänneksi ja sen jälkeen hän on opiskellut etelässä musiikin ammattilaiseksi. Pisarat on laulaja-lauluntekijän esikoissingle.

Hyvän tuulen laulua Rovaniemeltä eli Jaakko Laitinen ja Väärä Raha.  Hyväksi havaittu miksaus Balkania, Lappia ja Suomi-iskelmää. Uudella videolla reissataan ympäri Eurooppaa ja Lähdön kyyneleet-kappaleen tekijänä kunnostautuu bändin uusi jäsen Ilkka Airola.

Koronaan palaten. On siinä jotain myönteistäkin, sillä muun mussa netissä luovuus kukkii. Kun ei voi tehdä keikkoja, faneja piristetään monin tavoin. Näytään ja kuulutaan! Täytyy sanoa, että eräskin facebook-live on tullut katsottua. Lisää tälläistä ja rinta rottingille! Tässä pari lappilaista tapaa käyttää nettiä hyväksi, hoitaa musiikin ystävien mielenvireyttä.

Nina Mya goes gospel. Torniolaislähtöinen  jazzlaulajatar  tulkitsee äskettäin edesmenneen Bill Withersin Grandma`s hands-laulun. Mukavan karhea ja sielukas tulkinta kaikinpuolin. Nina etänä pianisti Henri Mäntylän ja saksofonisti Pope Puolitaipaleen kanssa.

Iskuporakoneen Hiljaisuus on taas poiminta yhtyeen stream-liveltä Rovaniemen Wanhasta Mestarista. Bändin herkempää puolta ja Irinan paras sanoitus. Rautaisia ammattilaisia linjalta Sodankylä-Rovaniemi-Kemi-Tornio-Haaparanta.  Tietenkin vuoropuhelu elävän yleisön kanssa tuo lisäpoweria, mutta homma toimii hyvin näinkin. Katsokaa koko show Täältä !

Ps. Väliaikatilanne eli ketkä ovat  kolmen kärjessä ilmoitetaan (ei-paremmuusjärjestyksessä)  8. & 15. päivä ja äänestys päättyy 22.5.

KLIKKAA KUVAA JA KUUNTELE JA ÄÄNESTÄ  PAINAMALLA NIMIPALKKIA! KIITOS!

[totalpoll id=”21906″]