Archive for kesäkuu, 2020

Heinäkuun LAPIN LISTA TOP 5- ehdokkaissa Souvareita, jeejeetä, bluesia ja banjopunkkia

by Arto.

Heinäkuun Lapin Lista-ehdokkaat: Arja Havakka (ylhäällä vas.), Baskery, Lasse Hoikka & Souvarit, Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Band ja Terho Keskitapio & The Blues Heart

Free Ride, Markus, Iskuporakone ja Joni Niittyvuopio. Siinä tähänastiset, Lapin Lista Top 5-voittajat, jotka pääsevät kisaamaan  vielä loppuvuodesta perinteisestä Keksi-musiikkipalkinnosta, jonka valitsee ympäri Lappia koottu asiantuntijaraati.

Kaikki heinäkuun Lapin Lista-äänitteet ovat tällä kertaa uusia. Perinteisen iskelmän kestotähdet Arja Havakka, joka palkittiin Keksi-palkinnolla 2017 ja Souvarit  tarjoavat tulevilta pitkäsoitoiltaan jatsilla ja kantrilla maustetut makupalansa. Roots-taitajia edustavat, maailmalla menestyneet ruotsalaiset Bondessonin sisarukset eli Baskery, joiden juuret löytyvät Kalix-Haaparanta-linjalta ja kitaristi-laulaja Terho Keskitapio, joka pitää hienosti yllä rovaniemeläisiä bluesperinteitä. Kuinka vanha klassikko soi nuorten käsissä, siitä antaa taas näytteen Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa Torniossa alkunsa saanut nuorista huipputaitajista koottu Beatles-bändi.

Kuka heistä on eniten kuulijoiden mieleen, sen päätätte te ja lopputulos selviää 20. heinäkuuta, kun äänet on laskettu.

KLIKKAA KUVAA, KUUNTELE JA ÄÄNESTÄ  PAINAMALLA NIMIPALKKIA! KIITOS!

This poll has ended (since 2 months).
BASKERY: The Fall
3.50%
ARJA HAVAKKA :Yksi tähti
4.20%
LASSE HOIKKA & Souvarit: Haaveitteni tähden
11.19%
TERHO KESKITAPIO & The Blues Heart: My blues heart
20.98%
SGT. PEPPER ` S LONELY HEARTS CLUB BAND: Let it be
60.14%

JONI NIITTYVUOPIO, kesäkuun LAPIN LISTAN yllätysykkönen!

by Arto.

Väylän Pyörteen kesäkuun Lapin Lista Top 5-äänestyksessä Joni Niittyvuopion How to say oli kuulijoiden suosikki. Se keräsi koko kolmen viikon ajan nettiääniä tasaiseen tahtiin. Yllättävintä tämän Vantaalla työskentelevän kultasepän voitossa oli se, ettei  hän ole koskaan aiemmin julkaissut musiikkia, saati keikkaillut.

 

How to say vei äänipotista 30%, kun taas niukasti kakkoseksi jäänyt, kemiläisen Teemu Ylinikan  The Song 29 % ja kolmas simolaisen Rojal-yhtyeen Peilikuva 20%.

Kun kuulin karigasniemeläislähtöisen Jonin  How to say-biisin ensi kerran, kepeä ja liukas tanssigroove terästettynä ripauksella hapokasta Jamiroquai-tyylistä jammailua  meni heti jalan alle ja jäi mukavasti  mieleen soimaan.

Vaikka How to say-kappaleen sävelkieli on kevyt, teksti perustuu Jonin omiin elämänkokemuksiin. Hän ei vain ollut halunnut pukea tarinaansa ”itkuvirren kaapuun”, vaan kannustukseksi ja vertaistueksi kohtalotovereille.

Parisuhteen päättyminen toi Jonille tyhjyydentunteen ja sitä vielä lisäsi, kun lapset olivat vuoroviikoin äitinsä luona. Vaikka Joni on menevä mies, hiljaisia hetkiä jäi ja ne hän alkoi täyttää kirjoittamalla runoja. Jossain vaiheessa hän alkoi miettiä, voisiko niistä muokata lauluja.

Kun jonkinlainen melodiakin oli mielessä, hän kyseli tunnetulta Idols- tuomarilta ja muusikolta Hannu Korkeamäeltä neuvoa, kunnes asteli yhden runonsa kanssa studioon ja sai musiikin ammattilaisen Aleksi Kelloniemen innostumaan biisinsä tuottajaksi.

Kaikki oli uutta, mutta periksiantamattomuus  ajoi Niittyvuopiota eteenpäin.  Hän jopa opetteli kuvaamaan ja editoimaan, jotta sai tehtyä How to say-kappaleelle videon. Omakustannettaan hän levitti myös kaikille mahdollisille digialustoille .

Nyt kun sinkun julkaisusta on kulunut kaksi kuukautta, Joni on tyytyväinen sen saamaan vastaanottoon.

-Klikkauksia  ja palautetta on tullut mukavasti. ”Kiitos tästä, sain voimaa ja toivoa moneen asiaan” -kommentit ovat  olleet parasta.

Jatkoakin How to say-laululle on luvassa, mutta tällä kertaa suomenkielistä. Laulajan urasta Niittyvuopio ei kuitenkaan vielä haikaile.

-Tuleva jää nähtäväksi, mutta popmusiikkia työstetään nyt sata lasissa. Kaikki on pelissä, pohjoisen mies puhkuu intoa täynnä.

How to say- kap­pa­lees­ta saa­man­sa tu­lot  Joni Niittyvuopio lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, Hope ry:lle, joka auttaa vähävaraisia perheitä.

LAPIN LISTA TOP 5  Kesäkuu 2020

  • Joni Niittyvuopio: How to say 30 %
  • Teemu Ylinikka & Hillevi-Street Band : The song 29 %
  • Rojal: Peilikuva  20 %
  • Guorga: Duoddara modjegobit  8 %
  • Battaglia: Puistonpenkille kun istahdan 7 %

Kommentti: Lauluja AAVASAKSALLE!

by Arto.

Aavasaksa

Perinteisesti tänäkin juhannuksena Aurinkovaaralla nostetaan Suomen lippu salkoon, pidetään puhe ja lauletaan, mikä useimmille riittää.

           Giuseppe Acerbi

Aikanaan kun jututin ihmisiä Aavasaksan juhannusjuhlien kultaisista vuosista, monet vitsailivat juhlien paluuta haikaillessani: ”Ei se kannatte, kun matkailusesonki on niin lyhyt ja  kestää vain  yhden juhannusyön, enimmillään kaksi.”

Onneksi Aavasaksa on paljon muutakin, kuin isot juhlat. Sen historia on täynnä kiehtovia tarinoita, oikea aarreaitta, josta voi ammentaa.

Kaikki tietävät, että Aavasaksa on Suomen ensimmäinen matkailukohde, eteläisin paikka, jossa voi nähdä keskiyön auringon ja se mielessä päivälleen 219 vuotta sitten italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbikin seurueineen  souti kortteeripaikastaan Ruotsin Övertorneån pappilasta  Aavasaksan juurelle ja nousi  huipulle. Nordkappiin ulottuneen matkansa jälkeen hän kirjoitti kirjan, joka sai turistit  Euroopasta matkaamaan kohti Aavasaksaa.

Toki aurinkomatkoja  Aavasaksalle oli tehty ennenkin. Ruotsin kuningas Kaarle XI oli auringonpalvoja numero yksi. Hän lähetti Olof Rudbeckin retkikunnan tutkimaan auringon liikkeitä Tornionjokivarteen. Matkan seurauksena syntyi teos Atlantica, joka väitti Lapin yöttömän yön osoittavan, että Ruotsi oli tarujen Atlantis eli kaiken sivistyksen kehto. Pian Olof Rudbeckin poika seurasi isänsä jalanjälkiä pohjoiseen. Hän etsi  paikkaa, mihin Nooakin arkki rantautui. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa Luppio tai Aavasaksa. Löysikö hän jälkiä, ei koskaan selviä, sillä kaikki hänen tutkimusmateriaalinsa tuhoutui Uppsalan palossa 1702.

Kuninkaallisia, tutkijoita ja muita merkkimiehiä vieraili Aavasaksalla ja heidän kirjoittamansa kirjat antoivat kultareunukset historialle.

Medioissa Aavasaksa on ollut aina esillä. Kun  juhannusjuhlien ohjelma muuttui ajan mukana arvokkaasta kevyempään ilonpitoon, eikä sekään enää vetänyt,  etusivun jutuksi nousi vuonna 1979 Helsingin juhlaviikkojen johtajan Seppo Nummen vinkki Lapin väelle: ”Aurinkofestivaalit Aavasaksan laelle!”

Seppo Nummi

Ideoita paikan ympärillä on pyöritelty jos jonkimoisia. Jossain vaiheessa Ylitornion kunnan  nimeä oltiin vaihtamassa Aavasaksaksi.  Surullisen kuuluisa on paitsi lentomäkihanke-keskustelu myös Aavasaksan hotellihanke, joka kävi kuumana 1960-luvun lopussa, eikä valmista tullut. Keisarinmajankin valmistuminen vei kymmenkunta vuotta. Yksi sen vastaehdokkaista oli Aurinkotemppeli.

Lauluissakin Aavasaksa on ollut aina hyvin esillä, joista alla kimara. Ensimmäinen taltioitiin levylle jo iskelmän alkuhämärässä vuonna 1929, jolloin  Suomen kaikkien aikojen suosituin orkesteri  Dallapé teki ensimmäiset savikiekkonsa. Helsingissä ravintola Mikadossa taltioitiin muun muassa laulu Aavasaksa.

 

 

 

 

 

AURINKOISTA JUHANNUSTA!

EventWorks ylpeänä esittää: ILO IRTI Torniossa! Mukana menossa Eini, Andy McCoy, Meiju Suvas, Neumann,,,

by Arto.

Tornion Aineen puistossa järjestetään loppukesän aikana parikymmentä ilmaiskeikkaa. Kesäkuun viimeisestä viikosta alkaen  Ilo Irti-kesäterassilla  pyörivät ilmaistapahtumat keskiviikosta lauantaihin.

Kesäterassi on auki klo 17:00-22:00. ja pääsääntöisesti keikka alkaa klo 19:00.

Jokaisen viikon pääpäivä on huippuvieraan tähdittämä perjantai. Tornioon esiintymään saapuvat muun muassa Eini, Andy McCoy, Meiju Suvas, Neumann ja Battle Beast-solisti Noora Louhimo, joka esiintyy poikkeuksellisesti lauantaina 1.8.

Keskiviikkoisin ja lauantaisin lavalle nousevat meri-lappilaisesiintyjät ja torstaisin vietetään elokuvailtaa ulkoilmateatterissa. Suurelta LED-jättiscreeniltä katsotaan tämän hetken suosituimpia elokuvia – festivaalitason äänentoistolla tottakai. Ensimmäisenä jättielokuvana katsotaan kotimainen Riku Niemisen tähdittämä Juice.

-On tullut vahva tunne siitä, että tänä kesänä tarvitaan yhteenkuuluvuutta enemmän kuin ennen. Kevät meni pitkälti jokaisella kotioloissa – toivomme, että kesäterassi tuo hieman lisämakua loppukesään, aprikoi EventWorks Oy:n toimitusjohtaja Markku Köngäs .

Asiakasmäärää alueella on rajoitettu hallituksen koronaohjeistuksen mukaan ja suosituimpiin perjantai-iltoihin jaetaan varman sisäänpääsyn mahdollistavia palkintoja Ilo Irti -facebook- ja instagram -tileillä. Muuten paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.

Aineen puisto, Tornio

Kesäkuun LAPIN LISTA-finalistit selvillä! Kaksi viikkoa aikaa vielä äänestää!

by Arto.

Kesäkuun Lapin Lista-finalistit: Joni Niittyvuopio (ylh.vas.), Teemu Ylinikka, Rojal, Guorga, Battaglia ja Afterglow

Väylän Pyörteen kesäkuun Lapin Lista-äänestyksessä kansalliset tähtinimet jäivät nuolemaan näppejään, kun pohjoinen ja eteläinen Lappi äänesti suosikkejaan.

Kahden viikon loppurutistukseen viidestätoista valikoituivat  Joni Niittyvuopio, Niillas Holmbergin Guorga, Teemu Ylinikan Hillevi-Street Band, Afterglow, Battaglia ja Rojal.

Hieno ja monipuolinen kattaus.  Jokaisen artistin ja yhtyeen tähän mennessä kerätyt äänet säilyvät, joten vain uudet äänestäjät pääsevät klikkaamaan ja vain kerran.

Lopullinen Lapin Lista Top 5 kesäkuulle  julkistetaan juhannuksen jälkeen 22.6.

Sen verran kelpo kuunneltavaa ja mielenkiintoisia muusikoita, että kirjoittamisen sijaan oman podcastin voisi kohta Lapin Listalle perustaa!

KLIKKAA KUVAA, KUUNTELE JA ÄÄNESTÄ  PAINAMALLA NIMIPALKKIA! KIITOS!

This poll has ended (since 3 months).
GUORGA: Duoddara modjegobit (Utsjoki)
2.76%
AFTERGLOW: Kädet Suoristavat Veden - Hands Calming the Water (Pekka Pohjola-cover) (Kemi)
5.51%
BATTAGLIA: Puistonpenkille kun istahdan (Meri-Lappi)
7.87%
ROJAL: Peilikuva (Simo)
22.44%
TEEMU YLINIKKA & Hillevi-Street Band : The song (Peurasaari)
29.13%
JONI NIITTYVUOPIO: How to say (Karigasniemi)
32.28%

RadioGaala: MARKUS IMPIÖN Tinakenkätyttö Suomen kaupallisten radioiden viidenneksi soitetuin!

by Arto.

Markku Impiö

Kaupallisen radion RadioGaalassa palkittiin eniten radiosoittoa saanut kappale. Palkinnon sai J. Karjalainen ja vuonna 1988 sävelletty Hän.

Samalla selvisi myös 35 vuoden aikana kaupallisessa radiossa viisi eniten soitettua kappaletta:

1. Hän – J.Karjalainen
2. Tahroja paperilla – Eppu Normaali
3. Missä muruseni on – Jenni Vartiainen
4. Mitä silmät ei nää – Juha Tapio
5. Tinakenkätyttö – Kaija Koo

Viimeksi  mainittu Tinakenkätyttö on Torniossa syntyneen ja Ylitorniolla nuoruutensa viettäneen Markku Impiön sanoittama ja säveltämä laulu Kaija Koon samannimiselle albumille vuodelta 1999. Yhdessä he tekivät seitsemän albumia, joiden kokonaismyynti on huikeat 500 000 kappaletta.

Kommentti: LAPIN LISTA ja fanitus

by Arto.

Uskolliset fanit ovat artistille kaikki kaikessa. He ovat tukena myötä- ja vastamäessä.

Fanitus ei tule kuitenkaan tyhjästä, vaan se pitää ansaita; soittamalla, laulamalla ja keikkailemalla.

Lapin Lista-äänestys toimii niinkuin muutkin enempi fanipohjalta. Äänestetään suosikkiartistia ja musiikki on vasta toisella sijalla. Se artisti useimmiten pärjää, joka parhaiten saa fanit liikkeelle.

Näinhän se menee myös Euroviisuissa tai Voice of Finlandissa, kun kansa valitsee, kaikki  vaikuttaa, ja musiikki on vain yksi osa kokonaisuutta. Tai oikeissa vaaleissa, miten puolue saa äänestäjänsä liikkeelle.

Jos kaupallisilla radioilla  on tarkoitus sitoa musiikkilistaäänestyksillä kanavalle kuulijoita, Lapin Lista pyrkii, niinkuin Väylän Pyörteen muukin toiminta,  tuomaan esiin pohjoista monipuolista musiikkiosaamista. Näin muun muassa jokin uutuusvideo tulee noteeratuksi julkisesti, nähdyksi ja kuulluksi ainakin kerran.

Kaupallisen radiokanavan kuulija voi kuukauden äänestää 60 kertaa tai yhden kerran vuorokaudessa tai  artisti nousta musiikkilistalla sen mukaan, kuinka paljon maksaa kanavalle.

Lapin Listalla voi antaa vain yhden äänen ja jotta saadaan myös toisenlainen ”näkökulma”, Lapin Listan kuukauden voittaja pääsee loppuvuodesta kisaamaan myös vuosittaisesta Keksi-musiikkipalkinnosta, jonka saajan valitsee lahjomaton, eri puolilta Lappia koottu raati.