Archive for 2023

Huippuvieras GERAINT WATKINS Kemin Pakkasukkoon!

by Arto.

Geraint Watkins, verraton showmies

Pakkasukko-festivaali tulee taas ja entistä vahvempana. Ohessa tarinaa Geraint Watkinsista, mutta luvassa on paljon muutakin.                          Mukana on myös iso liuta vahvaäänisiä naislaulajia: MARJO LEINONEN, SIIRI NORDIN, KRISTA TIITINEN ja kaiken huippuna, nouseva brittinimi KYLA BROX, joka kuulostaa syötävän hyvältä.      Pitkästä aikaa isolla tarjottimella esitellään myös pohjoista roots-osaamista. THE DRILLZ, KEPA HÄRKÖNEN SURFIN`FLAMES ja PEPE PETRASEN uusi BLUES ROOSTER.                                   Eikä siinä kaikki. Mestarikitaristi TEEMU VIINIKAINEN viihdyttää jazzin ystäviä ja KOKOMO KINGS Ruotsista soittaa vanhaa rokkia.                         Ja mitä vielä. Kukaanhan ei tiedä, mitä Pakkasukko tuo tullessaan, ennen kun koko kattaus on lukkoonlyöty.           Jäämme kuulolle!🙂 (AJ)

Kemin Pakkasukko Blues N`Jazzin (1.-4.2. 2024) pääesiintyjä walesilaislähtöinen pianisti, laulaja ja hanuristi GERAINT WATKINS nousi parrasvaloihin muutettuaan Lontooseen 1970-luvulla. Hän oli tärkeä osa suurkaupungin pubrock-skeneä.

Alussa Geraint soitti suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneissä yhtyeissä Red Beans and Rice ja Juice on the Loose, mutta  maine kasvoi ensin muusikkopiireissä. Häntä  kysyttiin levytyssessioihin ja keikoille ja tähän päivään mennessä, hän on tehnyt yhteistyötä kohta kaikkien juurevien rytmimuusikoiden kanssa: laulajista mainittakoon Van Morrison, Mark Knopfler, Eric Clapton, Sting, Paul McCartney, Tom Jones, Rory Gallagher, Nick Lowe, Dave Edmunds, Micky Jupp, John Martyn, Shakin’ Stevens, Crazy Cavan ja  Carl Perkins ja yhtyeistä Dr. Feelgood, The Fabulous Thunderbirds, The Blues Band, Status Quo, Stray Cats, Willie & the Poor Boys ja Peter Green & Friends.

Bob Dylan: “Geraint Watkins is my favourite English piano player.”

Viimeksi  Watkinsia  on kuultu pohjoisessa Rollari-basisti Bill Wymanin Rhythm Kings-bändissä, jolloin hän esiintyi muun muassa Oulussa ja Bodenissa. Kemin Pakkasukkoon hän saapuu Kemin vanhan kävijän kitaristi Oliver Darlingin johtaman Mosquitoes-bändin kanssa.

Geraint Watkinsin kohdalla on kyse kovan luokan viihdyttäjästä. Ensimmäinen oma albumi Andy Fairweather Lown  Vertigo-merkille tuottama Geraint Watkins and The Dominators julkaistiin 1978 ja tämän vuoden alussa  ilmestyi kokoelma Aide-Memoire, johon on koottu 41 miehen parasta.

Shakin`Stevensin hitissä Oh Julie hän soittaa haitaria, Willie & the Poor Boys-yhtyeessä hän laulaa Roy Brown-klassikon Saturday Night ja joulurokissa  Run Rudolph Run  hän kilkkaa pianoa Dave Edmundsin yhtyeen kanssa.

Alle keräsin sekalaisen kimaran kuunneltavaa Geraint  Watkinsin uran varrelta.

Ps. Lippuja saatavilla jo  TIKETISTÄ

 

 

 

Kommentti: KEKSI-musiikkipalkintoa 10 vuotta, eikä suotta

by Arto.

Torniolaisen Väylän Pyörteen koko toiminnan missio on ollut aina nostaa esiin pohjoista musiikkiosaamista. Tärkeänä osana sitä on ollut KEKSI-musiikkipalkinto.

 

Viimeisin huomionosoitus, järjestyksessään kymmenes, meni tanssikeskus Suukosken Keitaalle ja paikan pyörittäjälle Markku Posiolle.

Samalla kun  kävin häntä onnittelemassa, haastattelin häntä ja kirjoittamallani jutulla oli eri muodoissaan lukijoita netissä tuhansia, pelkästään peukuttajia  laskin tuhatviisisataa, puhumattakaan pienlehdistä, jotka uutisoivat voittajasta.

Markku Posio

KEKSI-musiikkipalkinto 2023 teki pohjoisen yleisön palvelijan näkyväksi, antoi hänelle puheevuoron ja nosti tekijän kiitokseksi ainakin hetkeksi parrasvaloihin. Kiitos siitä kuuluu myös medialle, sillä ilman sen korvaamatonta apua vuosien mittaan, homma ei olisi toiminut.

Iso kiitos menee myös ensimmäistä yleisöäänestystä lukuunottamatta voittajan valinneelle 8-jäseniselle asiantuntijaraadille. Se on koottu aktiivisista musiikki-ihmisistä eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa. Jokainen äänesti tahollaan ja kokemuksesta tiedän, että tämä on se rehellisin tapa. Pitkään vakituomareina on  toiminut oikea dream-team: Yrjö Koskenniemi (Tornio), Jukka Rajala (Muonio), Risto Koskinen (Kemi), Irene Määttä (Pello), Hannele Kenttä (Haaparanta), Sami Karvonen (Ylitornio), VeePee Salmi (Rovaniemi)  ja Sami Mikko Juhani Aikioniemi (Kemijärvi).

KEKSI-erikoispalkinto 2022 meni Arto Tiesmaalle

Vuonna 2024 KEKSI-musiikkipalkinto varmasti jaetaan, mutta on myös uudistusten aika.  Varmaa on jo ainakin, että muistotaulun sijaan jatkossa jaetaan  KEKSI-patsas. Tähän astihan olen useimmiten käynyt  henkilökohtaisesti Keksin itse voittajalle luovuttamassa, mutta toivottavasti  tulevaisuudessa se jaetaan jonkin tapahtuman yhteydessä. Pyrin löytämään  yhteistyökumppanin. Toivottavasti onnistun.

Kieltämättä paljon hienoja muistoja liittyy Keksin luovutuksiin. Aina minut on otettu hyvin vastaan. Tässä tarinaa vierailuistani lyhyesti:

” Ensimmäisellä kerralla vein Talonpoika Lallin ravintola Mustapartaan syömään haastattelun varjolla ja siinä yllätin hänet.

Tässä lähellä olen soittanut muun muassa Arja Havakan ja Meänlandin Adam Huuvan ovikelloa. Jälkimmäinen lohkasi: ”Johan mie olen sinua oottanut, ko joulupukkia.”

Kemin vanhan Sauvon kulmilla tapasin Ville Liimataisen ja hänen Ajomiehet-yhtyeensä kitaristin Tuomas Laajoen, jotka olivat tosi otettuja palkinnosta koronan keskellä. Kromilaaksossa Markku Köngäksen tapasin työpaikalla ja oli mielenkiintoista kuulla hänen EventWorks-yrityksensä laajasta toiminnasta. Palkinto meni hänen Satama Open Air-festivaalille.

Kauimmaisen reissun tein Äkäslompoloon Ylläs Jazzeihin, ja heti seuraavana päivänä voittaja Ulla Pirttijärvi oli pohjoisnorjalaisen radion haastattelussa ja pian sain tietää, että Keksi-tunnustukselle oli perustettu saamenkielinen wikipediakin.

Hurjin ja mieleenjäävin luovutus oli kuitenkin Raj-Raj Bandille ja sen länsirajalla asuvalle, taksia ajavalle rumpalille Simon Wilhelmssonille. Elettiin kiireisintä pikkujouluaikaa ja hänen takaa-ajonsa rajan yli kesti yli puoli tuntia ja matkalle sattui useampi läheltäpiti-tilanne. Lopulta Haaparannan taksitolpalla sain hänet kuitenkin kiinni ja onniteltua.”

Arto Junttila

KEKSI–musiikkipalkinto on vuosittain jaettava huomionosoitus pohjoisessa kevyessä musiikissa vaikuttavalle ja ansioituneelle henkilölle, yhtyeelle,yhteisölle tai yritykselle.
KEKSI-musikpris är en årlig  uppmärkelse, som delas till artist, band eller förening , som har under året påverkat aktivt för den nordliga musiken  på båda sidor av Torneälven eller i finska Lapland. 

Kemiläislahjakkuus VEERA PYYKKÖ Mando Diaon vieraana MTV Unplugged-konsertissa. Katso Ruudusta!

by Arto.

Veera Pyykkö & Mando Diao

Ruotsin kansainvälisesti menestyneimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Mando Diao osallistui toistamiseen merkittävään MTV Unplugged -konserttisarjaan, joka on katsottavissa nyt Ruutu-ohjelmapalvelun kautta.

MTV Unplugged – Efter solnedgången -albumi on myös julkaistu CD:nä ja digitaalisesti Playgroundin kautta. Tällä kertaa yhtye esittää ruotsinkielistä materiaaliaan pääosin jättimenestyksekkäältä I solnedgången -albumilta, joka julkaistiin vuonna 2020.

Konsertti taltioitiin reilu vuosi sitten entisessä majesteettisessa kirkossa, nykyään paremmin tunnettuna Eric Ericsson -hallissa Tukholmassa.

Yhtye esitti 11 kappaletta ja kutsui lukuisia vierailijoita mukaan, kuten Playgroundille sainatun Kristofer Greczulan, Ane Brunin sekä suomalaisen lahjakkuuden Veera Pyykön, joka laulaa kappaleessa  Öinen tuuli.

KUUNTELE ALBUMI SUORATOISTOPALVELUISTA
KATSO KONSERTTI RUUDUSTA

Mando Diao julkaisi menestyneen Boblikov’s Magical World -albuminsa viime huhtikuussa ja esiintyi Suomessa eksklusiivisella levyjulkkarikeikalla. Viikko sitten yhtye myös uuden Get Down -singlen, joka kuullaan joulukuussa julkaistavan Boom Boom Bruno -tv-sarjan tunnuskappaleena. Kappale seuraa Frustration-hitin sekä Saksan rockradio-listan ykköseksi yltäneen Get It On -kappaleen jalanjäljissä ja toimittaa korkeaoktaanista ratakiskorokkia. Kuuntele täältä.

Omat Jutut: LETKAJENKATEN yhteistä pöhinää rajalle!

by Arto.

Tornion teinien riemua rajalla 1963

Tänään klo 15.30. tasan 60 vuotta sitten Tornion yhteislyseon teinit tekivät historiaa ja veivät letkajenkan Ruotsiin. He toivottivat tanssille pitkää ikää  pilke silmäkulmassa julistaen: ” Nauraen tuomme me teille tämän tanssin. Ottakaa se myös nauraen vastaan!”

Joka kerta  se on kannattanut, kun olen kaivautunut arkistoihin. On  löytynyt, aina  uutta, tai ainakin jotain,  joka on vahvistanut vanhaa tietoa. Näin kävi taas, kun kokosin Tornion kevyen musiikin historiaa dokumenttivideon muotoon.

Ikuinen kiistanaihe, milloin rock tuli Suomeen tai Ruotsiin.  Nyt vastaukseni on, että molempiin vasta 1965. Sitä ennen rock oli isolle osaa ihmisistä lähinnä huumorimusiikkia. Rockia pidettiin ohimenevänä vitsauksena ja voimahan siitä puuttui, kun jatkettiin vedellä.

Rockin tavoin letkajenkan tuloon torniolaisnuoretkin suhtautuivat hiukan epäröiden, mutta nyt tanssin historiaan taas syventyessä,  vakavoitui, sillä niin uskomattoman hyvin kaikki Tornion yhteislyseon teinikunnan ennustukset toteutuivat. Villitys oli Suomessa vasta tulossa, saati tanssin maailmanvalloitus.

Tornio-dokumentin Letkis-osuutta kootessa syntyi taas innostus, jospa olisi valtaa, voimaa ja TornioHaaparannan kulttuurirahat, kuinka helposti voisi rakentaa rajalle Suomen ja Ruotsin yhteinen tanssin ja musiikin tapahtuma, joka pohjaisi meidän yhteiseen musiikin vientihistoriaan. Tietysti höystettynä legendaaristen Haaparannan lastenpäivien parhailla puolilla, sillä nostalgia on aina hyväksi nivelille.

Sama ajatus syntyi jo kymmenen vuotta sitten, mutta nyt tarina, jolle rakentaa vahvistui. Hämmästyttävintä on aina kuinka  letkiksestä puhuttaessa syntyy pöhinää ja mediakin aina  herää. 60 vuotta sitten paikalla olivat Ruotsin tv ja Suomen isot kuvalehdet. Sama kymmenen vuotta sitten, kun Torniossa puuhattiin letkisen ympärille koko perheen tapahtumaa, innostus oli kova. Harmi, että silloin 50-vuotisjuhla kosahti kiville, mutta mikäänhän ei estä jonojenkkaamasta jatkossa jossain poikkitaiteellisessa tapahtumassa, jossa ei synkistellä ja taatusti kerää osallistujia ja yleisöä.

Arto Junttila

Ps. Letkis-tempaus on 2023 KEKSI-musiikkipalkinto-ehdokkaana, joten lisää todistusaineistoa löytyy täältä !

Lapin taidepalkinto 2023 TALONPOIKA LALLILLE! Onnittelut!

by Arto.

Talonpoika Lalli ja vanhempi mestari Hannibal

   Lapin taidetoimikunta on päättänyt myöntää vuoden 2023 alueellisen taidepalkinnon rap-artisti Talonpoika Lallille. Toimikunta myöntää palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta työstä lappilaisen musiikin ja kulttuurin parissa. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

   Inarissa syntynyt Talonpoika Lalli jatkaa Tulenkantajista alkaneen lappiräpin jalanjäljissä kotiseutuylpeänä ja paikallismurretta hyödyntävänä omaleimaisena artistina. Hänen musiikissaan ja sanoituksissaan on vahva pohjoissuomalainen ja lappilainen perspektiivi, ja sen häpeilemäton asenne on vakiinnuttanut paikkansa niin Lapin kuin koko Suomen hip hop -musiikin kentällä.

   Musiikin aihepiirit kumpuavat omasta elämästä ja teksteissä otetaan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin unohtamatta kuitenkaan huumoria ja biletysmeininkiä. Talonpoika Lallin valloittava persoona ja osuvat sanoitukset ovat osaltaan aktivoineet alueen nuoria kiinnostumaan ympäröivästä yhteiskunnasta ja olemaan ylpeitä kotiseudustaan.

   Lallin musiikin ja musiikkivideoiden miljoonat suoratoistot ovat myös osoitus siitä, kuinka lappilainen taidokkaasti toteutettu omaperäinen ja omaehtoinen ilmaisu innostaa ja koskettaa laajalti ympäri Suomen.

   Lapin taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Kymmenes KEKSI-musiikkipalkinnon  saaja selviää joulukuussa!

by Arto.

Adam Huuva ja The Meänland voitti Keksin 2018

Torniolaisen Väylän Pyörteen koko toiminnan missio on ollut aina nostaa esiin pohjoista musiikkiosaamista. Osana sitä Keksi-musiikkipalkinto on ajanut hyvin asiansa ja palkinnon arvostus on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt palkinnolle löytyvät jo omat suomen- ja saamenkieliset wikipediatkin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Keksi-musiikkipalkinto).

Tähän asti Keksi-musiikkipalkinnon ovat saaneet Talonpoika Lalli, Willy Clay Band, Ulla Pirttijärvi, Arja Havakka,  The Meänland, Raj-Raj Band, Ville Liimatainen & Ajomiehet, Satama Open Air ja Mira Sunnari.

Vuosikymmenessä ehdokkaita on ollut satakunta ja ensimmäistä yleisöäänestystä lukuunottamatta voittajan valinnan on tehnyt 8-jäseninen asiantuntijaraati, joka on koottu aktiivisista musiikki-ihmisistä eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa. Tässä Väylän Pyörteen dream team: Irene Määttä (Pello), Hannele Kenttä (Haaparanta), Yrjö Koskenniemi (Tornio), Jukka Rajala (Muonio), Risto Koskinen (Kemi), Sami Karvonen Ylitornio), VeePee Salmi (Rovaniemi) ja Sami Mikko Juhani Aikioniemi (Kemijärvi).

Ensi vuonna Keksi-huomionosoitus uudistuu enemmän tai vähemmän, mutta siitä sitten myöhemmin.

Tässä tulevat vuoden 2023 KEKSI-musiikkipalkinto-ehdokkaat:

LETKAJENKAN RUOTSIIN VIENNISTÄ 60 VUOTTA (Tornio)

Marraskuun 16. päivä 1963 Tornion yhteislyseon (nykyisin Tornion yhteislyseon lukio) teinit veivät letkajenkan Ruotsiin. Kolmattasataa nuorta jonojenkkasi Haaparannalle ja ja teinikunnan puheenjohtaja, hulluista ideoistaan tunnettu Atomi-Hanski alias Hannu Forssel luovutti letkajenkka-asiakirjan Haaparannan edustajalle.

Siihen oli kirjoitettu, että tempauksen tarkoituksena oli tehdä letkajenkka tunnetuksi muuallakin kuin Suomessa eli toivottaa sille maailmankaikkeudellista menestystä.

Torniolaiset olivat edellä aikaansa, ennustajia, sillä letkajenkan suurin suosio Suomessa oli vasta tulossa. Lapissakin alkoi armoton taistelu letkiksen epävirallisesta MM-tittelistä, vaikkei sitä länsirajan tempauksessa oltu edes tavoiteltu.

Letkajenkkaan kuului myös kuorma-auto ja sen lavalta jonojenkalle tahdit antoi Meri-Lapin ensimmäinen nuorisoyhtye The Falconsjoka pian oli myös rock ja pop.

Ruotsille olimme velkaa musiikillisesti  ja torniolaisteinit kiittivät ja lähettivät letkajenkan Haaparannalta maapalloa kiertävälle radalle, muun muassa Japaniin.(Lisää aiheesta oikealla Tornio-dokkarissa kohdassa 22.49.)

MEDICINE MEN (Tornio)

Medicine Men – Markku, Petri ja Tapani

Taitavilla muusikoilla taipuu laadukkaasti, mikä tahansa, vaikka Beatles, mutta pääosin Medicine Menin sydän sykkii lännen lauluille uuden karhein Deep North-maustein.

Free Ride-yhtyeen nokkamiehen, laulaja-kitaristi Tapani Ollosen, basisti Markku Paavalniemen ja rumpali Petri Rankan triolla on kätevä tehdä keikkaa kauemmaksikin, tunturien taakse.

Yhtye soittaa sopivasti tuttua ja tuntematonta rokkia, bluesia, countrya, hillibillyä. Rapakon takana puhutaan americanasta, mutta meillä se on nordicanaa.

ELINA JA MARKO HAAPANIEMI (Kemi)

Haapaniemet tunnetaan Meri-Lapissa lahjakkaina laulajina ja näyttelijöinä. Kun pariskunta on kahdestaan liikkeellä, laulujen lomaan he kehittelevät hauskoja välispiikkejä, mutta kun he ovat  keikalla, bilebändi Sharp Cronen tai iskelmäorkesteri The Steelsin kanssa, he keskittyvät enempi vain hyvän tanssiboogien luomiseen.

Molempien yhtyeiden musiikkia on kuultu muun muassa elokuvassa Napapiirin Sankarit, osa II, mutta vain Steels näkyy kuvissa. Kappaleista erikoisin on Elinan iskelmällinen sovitus JVG:n räpbiisistä Häissä. Leffassa soivat myös coverit lauluista Pettävällä jäällä ja Häämuistojen valssi.

Elina on tällä hetkellä aikuisopiskelijana Tornion Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa.  Mieleen on jäänyt hänen esityksistä tuoreimpana Musiikkitalon estradilta hänen koskettava tulkintansa  Tornio 400 vuotta-laulukilpailun voittajakappaleesta  Kotikaupunkini, ja monet muut laulut aiemmin näytelmissä torniolaisessa Mikin Vintti-musiikkiteatterissa, jonka kantavia voimia Elina ja Marko ovat olleet vuosia.

Marko on ollut aina Elinaa enempi esillä ja osallistunut muun muassa moniin kilpailuihin. Kaikki alkoi 1980-luvulla simolaisessa Vintage-yhtyeessä, jossa hän oli voittamassa kolmannen sijan Paavo Kuljun järjestämässä Lappi Rock-kisassa. Myöhemmin hänet on kruunattu Lapin tangokuninkaaksi  ja hän on ollut finalisti Seinäjoen tangomarkkinoiden tangokuningas-kisassa ja tuoreimpana Laila & Olavi-laulukilpailun voitto.

 TEPA LUKKARINEN (Kemi)

Pohjoisessa rootsmusiikista vähänkin tietoinen tietää Tepan, klubikeikoilta kitaran kanssa  ja  yhtyeestä De Soto, jota hän on liidannut neljäkymmentä vuotta ja joka on ollut monen kemiläismuusikon korkeakoulu.

De Soto on julkaissut puolentusinaa albumia (Friday Night paras!)  ja esiintynyt muun muassa Järvenpään Puistobluesissa, samana vuonna kuin Buddy Guy ja Albert Collins!

Texas-kitaristit Johnny Winter ja Stevie Ray Vaughan ovat Tepan suurimpia esikuvia ja jälkimmäisen vaikutus näkyy ulkoisestikin,  mustaa lierihattua ja levynkansia myöten.

Tepa on sielultaan roots-mies, mutta leivän syrjässä taitava kitaristi on pysynyt tekemällä myös silloin tällöin sessiohommia.  Triviana kerrottakoon, että hän on soittanut muun muassa Jope Ruonansuun ensimmäisillä levyillä, ja CMX:n esikoisella Kolmikärki hän vetää kitarasoolon kappaleessa Pyörivät sähkökoneet.

Tepan uusin levy Countryman on ensimmäinen, joka on merkattu yksin hänen omaan piikkiinsä ja Blues Newsin haastattelun mukaan, pöytälaatikosta biisejä löytyy lisääkin. Puolittain hän lupaakin seuraavaksi kunnon blueslevyn.

SOUVARIT 45 VUOTTA (Rovaniemi)

Sanoittajamestari Vexi Salmi on sanonut Lasse Hoikan Souvareista, että se on yleisön palvelija sanan parhaimmassa merkityksessä.

Kun tanssiva yleisö pikkuhiljaa ikääntyy, parhaillaan 45-vuotisjuhlakiertueella oleva yhtye on huomioinut heidätkin ja ainakin hetkeksi siirtynyt lavoilta konserttisaleihin.

Souvarit on lappilainen menestystarina, jonka kaltaista pohjoinen kevyt musiikki tuskin koskaan enää kokee, ainakaan levymyynnin osalta. Yli miljoona myytyä albumia, joista suuri osa on ostettu yhtyeen keikoilta. Souvarit on pärjännyt ilman suurten radioiden voimasoittoa ja näin ollen ilman suuria radiohittejäkin. Kultasuoni on siis pulpunnut ahkeraan, esimerkkinä vain vuosi 1997, jolloin he saivat viisi kultalevyä.

Yhtyeen välitön lavameininki ja Reino Helismaan romanttisen Lapin hengessä tehty perinteinen tanssimusiikki on purrut aina kansan syviin riveihin. Ruotsalaisen dansband-musiikinkin he ovat istuttaneet Suomeen.

Vuosikymmen sitten Souvarit puhuivat vielä lopettamisesta, mutta nyt mennään vuosi kerrallaan ja hyvä niin.

SIMEROCK 20 VUOTTA (Rovaniemi)

Festivaalijärjestäjä Samuli ”Sime” Yliaskan  ura lähti hänen mummolansa takapihalta Rovaniemen Kolpeneentieltä. Kun paikallisten bändien lisäksi pääesiintyjäksi saatiin itse Apulanta, pystytettiin teltta.  Ulkona pakkasta oli -25, mutta ilmaistapahtumaan kerääntyi yli tuhat ihmistä. Vaikka poliisi lopetti festivaalit alkuunsa turvallisuuden vuoksi, Simelle tapahtuman menestys antoi kipinän oikeille festivaaleille.

Kesällä 2023  Lapin suurin musiikkitapahtuma Simerock täytti 20 vuotta ja se oli loppuunmyyty. Viikonlopun yleisömäärä oli 26 000  ja sitä kunnioitti läsnäolollaan muun muassa viisumenestyjä Käärijä ja muu Suomen ykköskerma.

Kun Simerockilla on osaava uusia ideoita kehittelevä tiimi ja kun sen maine on hyvä, menestys varmasti jatkuu.

FREDRIK HANGASJÄRVI (Pajala)

Huippusuositun pajalalaisen Raj-Raj Bandin jäätyä telakalle, rikspelimanni, hanuristi  Fredrik Hangasjärvi  on satsannut omaan soolouraansa. Viime vuonna ilmestyi hänen esikoisalbuminsa, ja sen tiimoilta hän kokosi 7-jäsenisen superyhtyeen, jossa vaikuttaa muun muassa  Sanna Kalla poptrio Magnettesista.

Lisäksi Suomen Kultaisen Harmonikan voittajan Heidi Haapasaaren kanssa (nyk. Imberg) Fredrik on viihdyttänyt tornionlaaksolaisia perinteisellä haitarimusiikilla molemmin puolin Väylää. Tuli Palo-yhtye on myös toiminnassa yhdessä toisen rikspelimannin, jällivaaralaisen viulisti Daniel Wikslundin kanssa.

Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan  Raj-Raj Bandista ja sellaisista kappaleista kuten Sekanen Paturi tai laulajana  Jahtitarinasta. Teeveestä tuttukin hän on, nimittäin Suomessakin nähdystä  Ruotsin SVT:n tuotannosta Bastubaletten (Här dansar vi inte)

MIHKKU LAITI (Utsjoki)

Pohjoissaameksi räppäävä  Mihku Laiti artistinimeltään Yungmiqun tuli suomalaisille tutuksi suositusta tv-ohjelmasta Talent-Suomi (2021), jossa hän pääsi parhaitten joukkoon.

Dokumentin tekijä Petteri Saario seurasi Mihkun Talent-matkaa etelän parrasvaloissa ja elämää Utsjoella ja syntyi mainio Revontulten räppäri-elokuva, joka oli avajaiselokuvana DocPoint-dokumenttielokuvan festivaaleilla Helsingissä tammikuussa ja kiersi sen jälkeen elokuvateattereissa ympäri Suomen.

Dokumentissa hän on elämänsä käännekohdassa, eikä muutos ole helppo. Parhaillaan hän opiskelee Oulussa tradenomiksi, ja halu on nähdä maailmaa. Varauloskäynti on aina kuitenkin hyvä olla, jos ei halua isänsä jalanjäljille, raskaaseen poromiehen ammattiin.

Mihku on esiintynyt pienestä pitäen, joikannutkin, ja opiskellut Saamelaisessa musiikkiakatemiassa, joten musiikkikin voisi olla hänen tulevaisuutta.

Pohjoissaamen lisäksi hän räppää myös suomeksi. Hänen riimeistä löytyy asiaa, mutta esikuviaan Amocia ja Ailu Vallea enemmän hänen teksteissä on väriä ja leikkiä sanoilla.

Sympaattinen Mihku haluaa olla erilainen räppäri, joka varmasti omalta osaltaan saa myös nuorta polvea innostumaan äidinkielestään.

SUUKOSKEN KEIDAS (Tervola)

Entisaikaan tanssilavat keräsivät niin nuorta kuin vanhempaakin väkeä läheltä ja kaukaa ja musiikki oli sen mukaista, tangon ja valssin ohella tarjolla oli poppia ja rokkiakin. Näin oli vuonna 1967 avatun Tervolan Suukosken keitaankin kohdalla, joka nykyään vaalii perinteistä tanssilavakulttuuria ja huippuesiintyjät viihdyttävät ihmisiä joka kesälauantai toukokuusta syyskuuhun.

Juhannuksena 1974 oli tarjolla jokaiselle jotakin

Viidenkymmenen kilometrin säteellä ovat Kemi, Tornio ja Rovaniemi ja tanssibussit kulkevat kuten ennen vanhaan. Souvareiden kotilavaksikin kutsuttu Suukosken Keidas vetää illassa keskimäärin 500-700 tanssijaa. Paikan ennätysyleisö on tanssilavojen kultakaudelta heinäkuulta 1970, jolloin Yleisradio lähetti suorana Heikki Hietaniemen juontaman Lavalauantain ja lippuja kerrotaan myydyn yli 4000!

Suukosken Keidas sijaitsee luonnonkauniin Vähäjoen rannalla ja paikan isäntä torniolainen Markku Posio on pitänyt huolen siitä, että tanssikansa viihtyy. Isompi remontti oli kymmenen vuotta sitten.  Ilta-Sanomien haastattelussa hän iloitsee, että  on saanut perinteikkään tanssilavan kannattavaksi koronavuosien jälkeenkin ja erityisesti siitä, että nuoria tanssijoita näkee Suukosken koivuparketilla entistä enemmän.

Omat Jutut: Musiikkivaikuttaja PAAVO KULJUN kuolemasta tänään 10 vuotta

by Arto.

Kun ensimmäistä kertaa tavattiin Paavo Kuljun kanssa hänen kotonaan Kaakamossa, en arvannut, mihin kaikkeen se johtaa.

Haastattelun yhteydessä Paavo mainitsi, että hänellä on vintillä vanhoja kelanauhoja  ja pyysi kuuntelemaan olisiko niille käyttöä. Sanoin, että tsekkaan, kun ensimmäinen kirjani on valmis.

Vaikka nauhat olivat tosi huonokuntoisia, innostuin  ja niistähän syntyi autenttinen kokonaisuus, tupla-CD Paavo Kulju Live ja sen myötä Väylän Pyörre Records.

Yksi poikkeuskin oli. Mummo Aavasaksan takaa otti yhteyttä, halusi rahansa takaisin. Ei ollut koskaan kuullut niin rahisevaa levyä. Toinen erikoinen episodi, joka jäi erityisesti mieleen levyyn liittyen oli, kun Tornion kirjasto poisti pienen ilmoitukseni ilmoitustaululta kahden vuorokauden jälkeen. Syy oli ” liian kaupallinen”. Panivat kyllä takasin esimiehensä määräyksestä, mutta anteeksi eivät pyytäneet.

Paavo Kulju Live jäi Paavon ainoaksi levytykseksi. Suunnitelmia oli, mutta Paavoa veivät muut kiireet, mutta onneksi ystävyys säilyi ja loppuun asti kävin Paavoa tervehtimässä.

Tässä alla haastatteluni, joka  löytyy jo loppuunmyydystä vuoden 2003 Poppia Väylän pyörtheistä-kirjasta:

PAAVO KULJU Maestro ja havajikitaristi

Kaakamolaisen Paavo Kuljun yhtyeissä ovat kannuksensa hankkineet muun muassa kemiläislaulajat Vuokko Hepo-oja, Tuomo Salmi ja Jouko Takalo, jotka kaikki ovat sittemmin myös levyttäneet.

Paavo laskee, että hänen kokoonpanoissaan on oppinsa saanut yli sata merilappilaista soittajaa. 1960-luvulla hän ehti säestää kaikkia Suomen huippuja. Poikkeuksen tekevät maestron mukaan vain Vieno Kekkonen ja Laila Kinnunen, joilla oli aina pohjoisessa esiintyessään yhtye omasta takaa. Monesti vierailevat etelän solistit, mm. Eila Pienimäki ja Iris Rautio, viipyivät pohjoisessa kuukauden, ja keikkaa tehtiin kuutena iltana viikossa. Paavolla oli myös suosikkinsa.

-Meillähän oli Virtakin ennen sitä keppivaihetta, mutta  Jorma Lyytinen ja Johnny Forsell olivat tosilaulajia. He olivat koulunkäyneitä. Naisista taas Eija Merilällä oli miellyttävä ääni. Hänen kanssaan tuli kierrettyä rajan molemmin puolin.

Alusta asti monia soittimia hallitsevan Kuljun pääsoitin on ollut kitara.

– Kitarahommasta kiinnostuin, kun kävin kuuntelemassa Repe Helismaata ja Tapsa Rautavaaraa. Viimeisen kipinän sain kuitenkin  Aarne Korhoselta. Hän meni naimisiin siskoni kanssa 1952 ja kulki aina lauantaisin meillä saunassa. Aarnella oli hanuri mukana, ja silloin  ostin vanerisen pienen Landolan. Ensimmäinen kappale, jonka opettelin, oli Kukkuva kello. Siinä on vain kaksi sointua, Paavo muistelee.

Kitaroista hän on erikoistunut havajikitaraan, ja parhaiten hänet tunnetaankin sen taitajana.

-Onni Gideonhan oli uranuurtaja havajikitaran kanssa. Minua viehätti sen lempeä sointi. Tiikerihai ja Kuningaskobra soivat radiossa 1950-luvulla. Niinhän mie nostin kitarasta satulaa ja siitä vaan sitten homma käyntiin, kertoo Paavo, joka yhä soittaa keikoillaan 4-8 kappaletta havajilaisittain. Hän on suunnitellut pitkään myös musiikin levyttämistä yhdessä hanuristi Jokke Knuutisen kanssa.

Vaikka vanhemmat panivat hanttiin, Paavo valitsi musiikin. Ensimmäisen kerran hän nousi lavalle Tornion työväentalolla Reino Östermannin orkesterin kitaristina vuonna 1954. Seuraava kiinnitys hänellä oli Sulo Juvosen vetämässä seitsenmiehisessä yhtyeessä, joka soitti vakituiseen Kemin työväentalolla. Yhden talven hän kitaroi myös Urho Saikkosen bändissä ennen kuin perusti vuonna 1959 ensimmäisen oman yhtyeensä Guapitan.

Sen jälkeen Paavolla on ollut  toistakymmentä kokoonpanoa, joista ylitse muiden hän nostaa ryhmän: Jouko Takalo (laulu), Kauko Savonen (trumpetti), Pentti Leppäniemi ( hanuri) , Keijo Paananen (basso) ja Kauko Rapakko (rummut), Kuljusta yhtye oli vahva sekä soitannollisesti että laulullisesti. Stemmoissa mallia otettiin Four Catseiltä.

Kuvan yläpuolella Paavo Kuljun yhtye lattari-tunnelmissa On suukko suukko-kappaleessa. Huomioi erityisesti rumpali Kaken ja hanuristi Pentin liukas ja svengaava soitto.

-Mehän esiinnyttiin jopa TV:ssä ja laulettiin Lapin poika. Ohjelma oli Perävaunu. Kemistä  oli lisäksi teatteriporukkaa. Juontajana oli Jorma Liedevaara ja Risto Vanari ohjasi, Paavo kertoo.

Tuo tv-visiitti tapahtui heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1966. Paria kuukautta myöhemmin superyhtye hajosi, kun laulaja Jouko Takalo ja Kauko Savonen muuttivat etelään. Siellä  heitä onnisti heti. Takalo pääsi Toivo Kärjen juttusille, ja jo loppuvuodesta ilmestyi hänen singlensä  Sinä ja minä/ Vuoksi ja luode. A-puoli oli Kärjen käsialaa. B-puoli taas oli Kauko Savosen kynästä, joka oli löytänyt töitä Mauno Maunulan yhtyeestä.

Ennen kuin Kulju siirtyi vuonna 1969 pyörittämään Kemin Valtakadulle liikettään, Musiikki Kuljua, hänellä oli yhtye Lolitas. Nimensä se sai Benny Hermanssonin manageraamasta Lolasta, joka lauloi läpinäkyvässä paidassaan pari viikkoa Meri-Lapissa. Benny junaili pohjoisen pojille myös keikan Helsingin Natsalle,  ja Lolitas  melkein levytti EMI:lle.

-Meillä oli vakilaulajana loistava Tom Jones –kopio, Esa ”Best ”Jokinen, ja EMI:n Reino Bäckman kiinnostui meistä. Kirjoitettiin levytyssopimukseen nimet alle. Meille tuli nuotit pohjoiseen ja harjoiteltiin kappaleet huolella. Sitten tapahtui töppäys. Ne olivat varanneet studion viikkoa liian aikaisin ja suuttuivat meille. Siihen päättyi meidän levytysura, Paavo naurahtaa.

Välillä Kuljulla on ollut musiikkiliike myös Torniossa, mutta nykyään hän toimii Kaakamosta käsin. Paavo on järjestänyt myös aloitteleville musiikinharrastajille esiintymistilaisuuksia. 1980-luvun puolesta välistä hänet muistetaan Torniossa ja Kemissä järjestetyistä Lappi-rock-tapahtumista. Toimenkuvaan ovat aina kuuluneet myös laulukilpailut.

-Sunnarin Mira oli mukana useamman kerran minun järjestämissä kilpailuissa,  ja kyllä hän erottui heti. Hän osasi ja hänessä oli tyyliä. Hän veti nätisti ja oikein. Kun Mira veti Hopeisen kuun hän oli omimmillaan. Kun hän lauloi iskelmää, mieleen tuli Eila Pienimäki,  Kulju kertoo.

Vaikka Paavon keikkailu on vuosien myötä vähentynyt, uutta intoa hommaan on antanut Agents. Yhtye on maestron mielestä nostanut vanhat hienot melodiat kunniaan. Niinpä Guapita soittaa jälleen, ja ohjelmistossa on helmiä 1930-luvulta tähän päivään.