50 v sitten TELSTARS soitti Haaparannalla samassa paikassa kuin Matchbox lauantaina

TelstarsTOTTA, EI TARUA  1960-luvulla Haaparannan Lastenpäivät olivat suosittu tapahtuma. Se oli kuin Linnanmäki pienoiskoossa. Tapahtuma järjestettiin samassa paikassa kuin tulevan viikonlopun Classic MotorMeet, josta kehitellään vuosi vuodelta suurempaa tapahtumaa ja aineksethan ovat hyvät.

Lastenpäivillä nähtiin muun muassa Rock-Olga, the Shanes, Little Gerhard ja ammattinyrkkeilijä Floyd Patterson.

50 vuotta sitten, tarkemmin 22.7.1963, tapahtuman pääesiintyjä oli ruotsalainen THE TELSTARS. Muina esiintyjinä olivat Seija Lampela, Lasse Pöysti ja torniolaisen Osmo Leipälän Sway-yhtye.

The Telstars tunnettiin Ruotsin television suositun musiikkiohjelman Drop in housebändinä. Samaisessa ohjelmassa esiintyi lokakuun lopussa 1963 myös ensivierailullaan ollut the Beatles, jonka kiertueen lämppäribändiksi he myös pääsivät.

The Telstarsin perustivat tunnetut orkesterimuusikot Gösta Nilsson and Rolf Bäckman, jotka tunsivat viehtymystä jazziin ja niinpä Telstarsin ensimmäisen albumin nimi oli The Telstars playing  pop-jazz.

Suureen suosioon yhtye pääsi laulullaan Håll dej till höger, Svensson, joka oli Ruotsin kampanjalaulu, maan siirtyessä oikeanpuoleiseen liikenteeseen  3. syyskuuta 1967. Solistina oli Rock-Boris Lindkvist, jota Telstars säestää alla olevassa videossa Drop in-ohjelmassa.

Niinkuin monet rocksolistit, niin bänditkin, Telstars muiden mukana siirtyi  pikkuhiljaa ruotsalaisen Souvari-musiikin  puolelle, josta leipä irtosi helpommalla. Hepstarsin Sunny girl-ruotsinnos oli kevyt askel siihen suuntaan.