Teuvo Oinas vannoo tanssimusiikin nimeen

Jo 1960-luvulla laulajauransa aloittanut  Teuvo Oinas on musiikkialalla pitkän tien kulkija. Tangokuninkuudesta tähtiin startanneen tien varrelle on mahtunut tuhansia keikkoja ja kymmenen pitkäsoittoa. Nyt julkaisuvuorossa on uusi, tanssimusiikille uskollinen Täynnä tähtiä -albumi. Levyltä on julkaistu ennakkoon single Kun saapuu tuulet.

Levyn kappaleissa näkyy osin Teuvon kädenjälki. Löydän sun on Oinaan oma sävellys, Odottamaan jään ja käännöskappale Te Quiero ovat hänen sanoituksiaan. Peräti kuudessa kappaleessa on ollut mukana edesmennyt hittinikkari ja Kullervo Linna -palkittu Jukka Koivisto. Myös nimikkokappale Tähtiä täynnä on hänen säveltämänsä ja sanoittamansa.

– Olen koko pitkän urani ajan ollut uskollinen tanssimusiikille ja suomalaiselle tanssikulttuurille. Sitä todistaa myös tämä uusi Tähtiä täynnä -albumini, joka on juuri sitä itseään! Isoin kiitoksen sana kuuluu yleisölle, sillä heidän takiaan suomalainen tanssikulttuuri kukoistaa edelleen,  Teuvo Oinas iloitsee.

Ylitornion Raanujärveltä lähtöisin oleva Teuvo aloitti soitto- ja lauluhommat Ruotsissa suomalaistansseissa vuonna 1969. Varsinaisesti hän laskee kuitenkin aloittaneeni keikkailun suuren kansan tuntemana vuonna 1986, kun hän voitti Tangokuninkuuden.

Tähtiä täynnä -albumi julkaisupäivä on 3.5. ja levyn julkaisukeikka on Helsingin Pavilla sunnuntaina 5.5.

Lapissa Teuvo Oinas keikkailee kesäkuussa: 1.6. Tähtirannassa, Keminmaassa,  28.6. Perävaaran Huvikeskuksessa, Kemijärvellä ja 29.6. Vaattojärven Rantapaviljongilla, Kolarissa.