ACCEPTin Tornion keikka napakymppi!

AcceptSoldOutKorvat punaisina on viime päivinä saanut kuulla ja lukea ylistäviä kommentteja metallilegenda Acceptin Tornion Torandan perjantaisesta konsertista.

Väylän Pyörteen ennakkohaastattelussa Tornion Musiikin Tony Rebel uhosi, että tulossa on kaikkien aikojen metallivierailu ja oikeassa oli ja mikä hienointa, raskaan musiikin ystävät olivat löytäneet paikalle ja keikka oli loppuunmyyty.

-Porukkaa oli Ruotsista, Oulusta ja Rovaniemeltä. Mahtava keikka. Accept oli odotettuakin kovempi. Ei tietoakaan mistään vanhojen ukkojen lämmittelystä. Näki, että yhtye  nautti ihan kympillä hommasta. Kovempi lavaliikunta kuin puolta nuoremmalla Battle Beastillä, joka oli myös hyvä. Kaikinpuolin huippukeikkaTony hehkuttaa ja uskoo, että jatkoakin seuraa.

Ruotsin puolelta Bodenista kotoisin oleva Stefan Lejon ihmettelee Accept-konsertin mainostamista. Voi sanoa, että tieto kulki ikiaikaisella ”suustasuuhun menetelmällä”.

– Mulla kävi säkä. Satuin vilkaisemaan Acceptin facebookia ja hoksasin bändin Tornion keikan. Yhtään mainosta en huomannut Norrbottenin lehdissä. Mutta muuten kaikki oli OK. Todella maaginen ilta. Konsertti oli kertakaikkiaan fantastinen. Viihtyisä paikka ja Accept oli uskomattoman tiukka. Napakymppi, Stefan Lejon kertoo.