Archie: ”ELÄMÄ ON LEIFFII!”
leiflindeman

Tangokuningaskisan ykkösnimen Leif Lindemanin suosikkilausahduksiin kuuluu: ”Elämä on Leiffii!”

Archie3Sony Music ”kutsui” artistikatraastaan Leif  Lindemanin, Mikko Mäkeläisen ja Jarkko Honkasen Seinäjoen Tangomarkkinoiden kuninkuuskisaan ja luonnollisesti kaikki ovat mukana torstain 10.7.  finaalissa.

Eniten levy-yhtiö luottaa Leifin voittoon ja heti finaalin jälkeisenä päivänä ilmestyy hänen tangolevy Unikuva. Vähemmistöt ovat pärjänneet tänä vuonna monessa suuressa laulukisassa, miksei nytkin.

Kaikki Seinäjoen tangolaulukisaan osallistuvat julistavat, että he ovat halunneet ”syntymästään asti” laulaa tangoa. Helpointa se on uskoa juuri Lindemanista.

Mukana kunikuuskilpailussa ovat myös Juha Hautaluoma, Jarno Kokko ja Teemu Roivainen, mutta harvapa tangofriikkien lisäksi vieläkään tietävät, keitä he ovat.

Semifinaalin jälkeen alkoi puhelinäänestys, jolla kansa pudottaa kaksi vähiten ääniä saanutta.

Sony Music on kuitenkin pitänyt huolen siitä, että oma kolmikko on saanut huomiota ja näkyvyyttä ja se on ollut helppoa, sillä kyllähän media  mielellään kirjoittaa artisteista, jotka kansa hyvin tuntee. Sony on julkaissut jokaiselta myös sinkun äänestysaikana.

Eniten mediahuomiota on saanut Leif Lindeman, joka sai semifinaalissa suurimmat aplodit. Viime vuonna hän jäi kakkoseksi, vaikka olisi kansan äänillä voittanut, mutta tuomarit päättivät toisin.

Mikko Mäkeläinen ja Jarkko Honkanen ovat taas sanoneet, että ”etsivät kisasta uutta potkua uralleen”. Suomeksi tarkoittaa sitä, että Sony saa myydä enemmän heidän levyjään ja Auraviihde enemmän heidän keikkojaan. YLE pitää sitten huolen, että kärkeen sijoittumalla heidän kappaleensa pääsevät Radio Suomen voimasoittoon.

Toivon tietenkin, että Leif Lindeman ja ei-Sony-artisti  olisivat ne kaksi, jotka tuomaristo valitsisi taistelupariksi. Näin usko reilumpaan peliin palautuisi.

Ensi vuonna kuitenkin puhtaalta pöydältä lähteville laulajille oma kisa, sillä eikö tarkoitus ole löytää uusia artisteja Jari Sillanpään tyyliin. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin levy-yhtiöiden väliset kisat.

Kuninkuusfinaali to 10.7. klo 21 YleTV1:ssä

LUE MYÖS: http://www.vaylanpyorre.com/archie-tangokuningas-2014-valittu-se-on-yksi-sonyn-artisteista/