Mie ja Väylän pyörtheet
Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun sain käteeni ensimmäisen Poppia Väylän pyörtheistä-kirjan. Sitten syntyivät pienlevy-yhtiö Väylän Pyörre records ja viimeiseksi Väylän Pyörre Musiikkiuutiset. Jokaisesta olisi kerrottavana mehukkaita tarinoita, mutta kerron hiukan kirjasta, koska sitä ja siitä edelleen eniten kysellään.
Nimen nappasin kukkolalaiselta muusikolta Tuomo Haapalalta. Häntä haastatellessa kirjaani, hän kertoi halunneensa sooloalbuminsa yhdeksi nimeksi Väylän pyörtheet, mutta ruotsalainen Caprice-levy-yhtiö ei siihen suostunut, vaan kanteen tulivat Vattenvirvlar (Rapid Waters), joten luvan kanssa sain kirjalleni passelin nimen.
Kaikki alkoi vuonna 1997. Olin lukenut onnettoman Rovaniemen pophistoriikin ja paremman Hämenlinnan vastaavan, ja ajattelin, että Kemi-Torniostakin tarttis tehä vastaava. Soitin kemiläistoimittaja Juhani Hiltuselle.
Lainaus muistiinpanoistani:” Kello on vähän vaille 12. Pirautan Hiltuselle ja esitän ideani, joka siihen: ”Itse asiassa, mulla itsellänikin ajatus on käynyt mielessä. Juuri eilen suunniteltiin tapahtumaa, johon koottaisiin hajonneita kemiläisbändejä. Aikamoinen sattuma!”
Juhani innostui ja alettiin laatia suunnitelmaa. Tehtiin avustushakemuksia ja pidettiin palaveria toimittaja Juha ”Peltsi”Peltoperän luona, joka lupautui nitomaan juttumme yhtenäiseksi paketiksi.
Molemmilla meillä oli hyviä juttuja varastossa jo ennestään, jotka tarvitsivat vain päivitystä. Itse keskityn tietysti Tornioon, mutta tein laajan haastattelun myös Jori Hulkkosesta ja Puntti Valtosesta, koska henkilöt kiinnostivat. Kaikki näyttikin hyvältä, mutta kun Juhani sai viran Pohjolan Sanomista, hän luopui projektista, koska katsoi, että sai kirjoittaa työssään tarpeeksi.
Ensimmäinen mainos
Vähän aikaa ajatus kirjasta oli hyllyllä, kunnes innostuin uudelleen ja päätin kasata Tornion pophistorian. 10.9.2003 kädessäni oli ensimmäinen valmis kirja. Aikaa oli kulunut 5 vuotta ja 10 kuukautta!
Mitään avustuksia kirja ei saanut alussa, eikä myöhemminkään, kun sitä yksin kokosin. Esimerkiksi kun anoin Lapin taidetoimikunnalta avustusta, perusteltiin sillä, että olin oululainen.
Ensimmäisen kirjani vein kiitokseksi jo edesmenneelle Aino Lääkölle Kemin Ruutinrantaan, joka oli kertonut minulle Bruno Laakosta ihmisenä ja hänen vierailuistaan Meri-Lapissa.
Kirjoitin vihkooni: ” Aino on tosi otettu, kun saa ensikappaleen kirjastani. Kyyneleet tulevat silmiin. Hyvän onnen toivotuksin sitten Pohjolan Sanomiin. Törmään x-karunkilaiseen Heikki Lääkkölään, joka lupaa toimittaa kirjan Hiltuselle. Sitten Tornioon…”
Monesti on kysytty mikä oli vaikeinta Poppi-kirjan tekemisessä ja olen vastannut, että lopullisen pisteen laittaminen. Kun on luonteeltaan sellainen, että haluaa kääntää joka kiven ja päästä mahdollisimman lähelle totuutta ja toisaalta tutkiminen vie mennessään.
Totuus on kuitenkin, ettei virheetöntä kirjaa ole olemassakaan. Pahin virhe on nojata kiirreessä väsättyjen sanomalehtien tekstiin, niinpä oli löydettävä eläviä ihmisiä kertomaan.
Bändien kohdalla saman tarinan kirkastin kolmelta, ja valitsin keskitien, sillä kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti ja usen kaunistellaan. Erityisen tärkeänä pidin merkittävien tapahtumien paikkansapitävyyttä.
Hyvä esimerkki, kun ensimmäinen haastateltavani sanoo, että heidän bändi voitti Levyraadin, toinen sanoi, että he olivat kolmansia. Lopuksi annoin tekstin haastattelemieni bändin jäsenten hyväksyttäväksi.
On kysytty, miksei se ja se nimi ole mukana kirjassa. Yksi lähtökohtani oli, että artisti pitää näkyä lehti-ilmoituksissa ja toisaalta kirjanihan on välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta, enkä puhelinluetteloakaan halunnut tehdä. Toisaalta, kun bändien jäsenet saivat tekstini tarkistettavaksi, heillä oli mahdollisuus korjauksiin ja lisäyksiin.
Eniten kritiikkiä tuli punk-polvelta, mutta kehoitin silloin ja nytkin, että kirjoittakaa oma historia, sillä minun intenssiivinen Tornio-rockin seuraaminen loppui Greedy Pigiin ja siihen kun Läjä Äijälä asteli kelamankka mukanaan Husan vintille ja lätkäisi oven kiinni.
Tonicsin paluukeikka Tornion Umpitunnelissa 2004 kokosi entiset merilappilaisnuoret yhteen.
Hauskoja yhteydeottoja on ollut. Kun tein Tonics-juttua, Anki vastasi Torremolinoksen hiekkarannalta ja kun selvitin Salakuljettajan Laulu-elokuvan faktoja, ohjaaja Lasse Pöysti vastasi Pariisista, jossa taustalta kuului rasvan tirinä, kun hän kokkasi vierailleen. Varsin mukava oli jutella myös Martti Pokelan kanssa, jonka jatkuvaa esiintymistä mustavalkoteeveessä oli oppinut lapsena vihaamaan, mutta hän osoittautuikin tosi hauskaksi tyypiksi ja kovaksi Lappi-faniksi.
Kuitenkin kaikkein vaikeinta oli tiedon saaminen Kemissä asuvalta Joskalta. Hän oli mukana, kun Junnu Vainion laulu Veljet keskenään syntyi Ellin grillillä. Tarina oli pakko saada kirjaan ja se viivytti kirjan ilmestymistä. Kun sen vihdoin sain, olin kuin lottovoittaja, mutta sen tarinan kerron myöhemmin, miten se onnistui. Kerrottakoon pienenä detaljina, että automerkin, jolla Junnu oli liikkeellä Torniossa, tarkistin Ile Vainiolta, jonka kautta laulun tarina on levinnyt kaikenmaailman Vainio-boxeihin ja tietenkin ilman mainintaa alkuperästä.
Bruno Laakon hyvin tuntenut Aino Lääkkö
Matka torniolaisen musiikin historiaan oli upea. Tutustuin hienoihin ihmisiin, artisteihin ja musiikin asiantuntijoihin ja varsin mielenkiintoinen oli tutustuminen Bruno Laakon sukuun Aino Lääkön kautta. Dallape-tutkija Toivo Tamminen oli nähnyt Amerikassa käydessään kirjani jopa alkuvuodesta 97-vuotiaana edesmenneen Brunon siskon Lula Lawrencen kirjahyllyssä.
Otin ensimmäisestä Poppia Väylän pyörtheistä-kirjastani aluksi 100 kappaleen painoksen ja mietin, saanko 10 000 markkaani koskaan takaisin. Yllättäen se meni kuukaudessa ja Tornion myydyin kirja se oli joulun 2003 markkinoilla.
Hieno sivujuonne kirjan tiimoilta oli, että vanhat Tonicsit löysivät toisensa ja tekivät comebackin. Varsinkin eka Kovan Päivän Ilta Tornion Umpitunnelissa oli ikimuistoinen, sillä siellä sain kiinnostuneille kertoa kirjastani ja muutenkin tunnelma oli upea, täynnä hienoa musiikkia ja iloisia jälleennäkemisiä.
Angerian Reijo, jolle syntymäpäiväonnittelut, ehdotti tapahtuman nimeksi Poppia Väylän pyörtheistä I, mutten ajatukselle syttynyt. Muistaakseni tokasin, että nimi sopisi paremmin vaikka jälkiruuaksi Umpparin ruokalistaan,
Ylpeä olen myös, että tutkimustyöni on kelvannut Ilkka Teerijoen kirjoittamaan Tornion Historia III-kirjaan. Välttämättä en olisi halunnut Jorma Lehtolan Laulujen Lappi-historiikkiin, joka vilisee asiavirheitä, mutta lain rajoissahan tekstin lainaaminen on sallittua.