Arja Havakka juhlii Iloa Kaamokseen-konsertissa

Keminmaan Walleniussalissa järjestetään 13. marraskuuta klo 18  hyväntekeväisyyskonsertti, jonka järjestää Eläkeliiton Keminmaan yhdistys.

Yksi sen jäsenistä on Arja Havakka, jonka 45-vuotistaiteilijajuhlaa vietetään samalla.

Hyväntekeväisyyskonsertti  kokoaa paikalle  joukon muitakin alueen kevyen musiikin tähtinimiä kuten Taiskan, Ilkka Marttalan, Susanna Kunnarin, Akustiset ja Men In Blackin. Mukana on myös keminmaalaisista nuorista koottu bändi ACE.

Viimevuotisen loistavasti menneen konsertin innoittamana syksyisestä  Iloa Kaamokseen-tapahtumasta on tulossa perinne.

Viime vuoden  tuotosta pystyttiin jakamaan useille keminmaalaisille nuorille musiikinharrastajille stipendejä. Lisäksi rahoilla kehitettiin palvelevaa vapaaehtoistyötä vanhusten parissa.

Näiden lisäksi tällä kertaa avustuskohteena ovat myös  Lapin sydänlapset.

Konsertti on tarkoitettu kaikenikäisille, koko perheen konsertiksi.

Sen  juontaa tuttu radioääni Juha ”Peltsi” Peltoperä.