Bruce Springsteen eilen Ruotsissa, huomenna Suomessa!

bruce-springsteen– On mahdotonta saada tarpeeksi lavataiteilijasta, jota voi verrata vain häneen itseensä. Mahdotonta, kirjoittaa Aftonbladetin musiikkitoimittaja Markus Larsson , joka oli katsomassa  viikonloppuna Bruce Springsteenin  ja E Street Bandin kahta Tukholman konserttia.

– Tuskin kellään muulla kuin Springsteenillä on kyky, saada esiintymisellään  yli 55 000 ihmistä tuntemaan, että hän lähettää henkilökohtaisen kirjeen vain sinulle, eikä kellekään muulle,  Pomon yli 30 kertaa livenä nähnyt Larsson maalaa artikkelissaan.

Vaikka Markus vitsaileekin useasti Skandinaviassa viime vuosina esiintyneestä Brucesta , että hä on kuin M.A.Nummisen suomalainen kumipallo, joka tulee aina takaisin, hän ei ole asiasta silti pahoillaan, vaan x-kiirunalainen on menossa myös kolmanteen, ensi lauantain konserttiin.

Larsson kuvaa Pomon kolmituntisia konsertteja esityksiksi, jotka aiheuttavat ”oikosulkuja sydämeen ja aivoihin”.

Huomenna ja ylihuomenna Bruce Springsteen esiintyy Turussa.

Ensimmäisellä Ruotsin keikalla Bruce soitti E Street Bandinsä kanssa Born to run-albumin ja toisessa Darkness on the edge of town-levyn kannesta kanteen, lieneekö marssijärjestys sama myös Turussa, sen vain lipun lunastaneet näkevät ja kokevat.

http://www.aftonbladet.se/nojesbladet/musik/rockbjornen/brucespringsteen/article16723039.ab