Yleinen

Lapin taidepalkinto 2023 TALONPOIKA LALLILLE! Onnittelut!

by Arto.

Talonpoika Lalli ja vanhempi mestari Hannibal

   Lapin taidetoimikunta on päättänyt myöntää vuoden 2023 alueellisen taidepalkinnon rap-artisti Talonpoika Lallille. Toimikunta myöntää palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta työstä lappilaisen musiikin ja kulttuurin parissa. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

   Inarissa syntynyt Talonpoika Lalli jatkaa Tulenkantajista alkaneen lappiräpin jalanjäljissä kotiseutuylpeänä ja paikallismurretta hyödyntävänä omaleimaisena artistina. Hänen musiikissaan ja sanoituksissaan on vahva pohjoissuomalainen ja lappilainen perspektiivi, ja sen häpeilemäton asenne on vakiinnuttanut paikkansa niin Lapin kuin koko Suomen hip hop -musiikin kentällä.

   Musiikin aihepiirit kumpuavat omasta elämästä ja teksteissä otetaan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin unohtamatta kuitenkaan huumoria ja biletysmeininkiä. Talonpoika Lallin valloittava persoona ja osuvat sanoitukset ovat osaltaan aktivoineet alueen nuoria kiinnostumaan ympäröivästä yhteiskunnasta ja olemaan ylpeitä kotiseudustaan.

   Lallin musiikin ja musiikkivideoiden miljoonat suoratoistot ovat myös osoitus siitä, kuinka lappilainen taidokkaasti toteutettu omaperäinen ja omaehtoinen ilmaisu innostaa ja koskettaa laajalti ympäri Suomen.

   Lapin taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Kymmenes KEKSI-musiikkipalkinnon  saaja selviää joulukuussa!

by Arto.

Adam Huuva ja The Meänland voitti Keksin 2018

Torniolaisen Väylän Pyörteen koko toiminnan missio on ollut aina nostaa esiin pohjoista musiikkiosaamista. Osana sitä Keksi-musiikkipalkinto on ajanut hyvin asiansa ja palkinnon arvostus on kasvanut vuosi vuodelta ja nyt palkinnolle löytyvät jo omat suomen- ja saamenkieliset wikipediatkin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Keksi-musiikkipalkinto).

Tähän asti Keksi-musiikkipalkinnon ovat saaneet Talonpoika Lalli, Willy Clay Band, Ulla Pirttijärvi, Arja Havakka,  The Meänland, Raj-Raj Band, Ville Liimatainen & Ajomiehet, Satama Open Air ja Mira Sunnari.

Vuosikymmenessä ehdokkaita on ollut satakunta ja ensimmäistä yleisöäänestystä lukuunottamatta voittajan valinnan on tehnyt 8-jäseninen asiantuntijaraati, joka on koottu aktiivisista musiikki-ihmisistä eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa. Tässä Väylän Pyörteen dream team: Irene Määttä (Pello), Hannele Kenttä (Haaparanta), Yrjö Koskenniemi (Tornio), Jukka Rajala (Muonio), Risto Koskinen (Kemi), Sami Karvonen Ylitornio), VeePee Salmi (Rovaniemi) ja Sami Mikko Juhani Aikioniemi (Kemijärvi).

Ensi vuonna Keksi-huomionosoitus uudistuu enemmän tai vähemmän, mutta siitä sitten myöhemmin.

Tässä tulevat vuoden 2023 KEKSI-musiikkipalkinto-ehdokkaat:

LETKAJENKAN RUOTSIIN VIENNISTÄ 60 VUOTTA (Tornio)

Marraskuun 16. päivä 1963 Tornion yhteislyseon (nykyisin Tornion yhteislyseon lukio) teinit veivät letkajenkan Ruotsiin. Kolmattasataa nuorta jonojenkkasi Haaparannalle ja ja teinikunnan puheenjohtaja, hulluista ideoistaan tunnettu Atomi-Hanski alias Hannu Forssel luovutti letkajenkka-asiakirjan Haaparannan edustajalle.

Siihen oli kirjoitettu, että tempauksen tarkoituksena oli tehdä letkajenkka tunnetuksi muuallakin kuin Suomessa eli toivottaa sille maailmankaikkeudellista menestystä.

Torniolaiset olivat edellä aikaansa, ennustajia, sillä letkajenkan suurin suosio Suomessa oli vasta tulossa. Lapissakin alkoi armoton taistelu letkiksen epävirallisesta MM-tittelistä, vaikkei sitä länsirajan tempauksessa oltu edes tavoiteltu.

Letkajenkkaan kuului myös kuorma-auto ja sen lavalta jonojenkalle tahdit antoi Meri-Lapin ensimmäinen nuorisoyhtye The Falconsjoka pian oli myös rock ja pop.

Ruotsille olimme velkaa musiikillisesti  ja torniolaisteinit kiittivät ja lähettivät letkajenkan Haaparannalta maapalloa kiertävälle radalle, muun muassa Japaniin.(Lisää aiheesta oikealla Tornio-dokkarissa kohdassa 22.49.)

MEDICINE MEN (Tornio)

Medicine Men – Markku, Petri ja Tapani

Taitavilla muusikoilla taipuu laadukkaasti, mikä tahansa, vaikka Beatles, mutta pääosin Medicine Menin sydän sykkii lännen lauluille uuden karhein Deep North-maustein.

Free Ride-yhtyeen nokkamiehen, laulaja-kitaristi Tapani Ollosen, basisti Markku Paavalniemen ja rumpali Petri Rankan triolla on kätevä tehdä keikkaa kauemmaksikin, tunturien taakse.

Yhtye soittaa sopivasti tuttua ja tuntematonta rokkia, bluesia, countrya, hillibillyä. Rapakon takana puhutaan americanasta, mutta meillä se on nordicanaa.

ELINA JA MARKO HAAPANIEMI (Kemi)

Haapaniemet tunnetaan Meri-Lapissa lahjakkaina laulajina ja näyttelijöinä. Kun pariskunta on kahdestaan liikkeellä, laulujen lomaan he kehittelevät hauskoja välispiikkejä, mutta kun he ovat  keikalla, bilebändi Sharp Cronen tai iskelmäorkesteri The Steelsin kanssa, he keskittyvät enempi vain hyvän tanssiboogien luomiseen.

Molempien yhtyeiden musiikkia on kuultu muun muassa elokuvassa Napapiirin Sankarit, osa II, mutta vain Steels näkyy kuvissa. Kappaleista erikoisin on Elinan iskelmällinen sovitus JVG:n räpbiisistä Häissä. Leffassa soivat myös coverit lauluista Pettävällä jäällä ja Häämuistojen valssi.

Elina on tällä hetkellä aikuisopiskelijana Tornion Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa.  Mieleen on jäänyt hänen esityksistä tuoreimpana Musiikkitalon estradilta hänen koskettava tulkintansa  Tornio 400 vuotta-laulukilpailun voittajakappaleesta  Kotikaupunkini, ja monet muut laulut aiemmin näytelmissä torniolaisessa Mikin Vintti-musiikkiteatterissa, jonka kantavia voimia Elina ja Marko ovat olleet vuosia.

Marko on ollut aina Elinaa enempi esillä ja osallistunut muun muassa moniin kilpailuihin. Kaikki alkoi 1980-luvulla simolaisessa Vintage-yhtyeessä, jossa hän oli voittamassa kolmannen sijan Paavo Kuljun järjestämässä Lappi Rock-kisassa. Myöhemmin hänet on kruunattu Lapin tangokuninkaaksi  ja hän on ollut finalisti Seinäjoen tangomarkkinoiden tangokuningas-kisassa ja tuoreimpana Laila & Olavi-laulukilpailun voitto.

 TEPA LUKKARINEN (Kemi)

Pohjoisessa rootsmusiikista vähänkin tietoinen tietää Tepan, klubikeikoilta kitaran kanssa  ja  yhtyeestä De Soto, jota hän on liidannut neljäkymmentä vuotta ja joka on ollut monen kemiläismuusikon korkeakoulu.

De Soto on julkaissut puolentusinaa albumia (Friday Night paras!)  ja esiintynyt muun muassa Järvenpään Puistobluesissa, samana vuonna kuin Buddy Guy ja Albert Collins!

Texas-kitaristit Johnny Winter ja Stevie Ray Vaughan ovat Tepan suurimpia esikuvia ja jälkimmäisen vaikutus näkyy ulkoisestikin,  mustaa lierihattua ja levynkansia myöten.

Tepa on sielultaan roots-mies, mutta leivän syrjässä taitava kitaristi on pysynyt tekemällä myös silloin tällöin sessiohommia.  Triviana kerrottakoon, että hän on soittanut muun muassa Jope Ruonansuun ensimmäisillä levyillä, ja CMX:n esikoisella Kolmikärki hän vetää kitarasoolon kappaleessa Pyörivät sähkökoneet.

Tepan uusin levy Countryman on ensimmäinen, joka on merkattu yksin hänen omaan piikkiinsä ja Blues Newsin haastattelun mukaan, pöytälaatikosta biisejä löytyy lisääkin. Puolittain hän lupaakin seuraavaksi kunnon blueslevyn.

SOUVARIT 45 VUOTTA (Rovaniemi)

Sanoittajamestari Vexi Salmi on sanonut Lasse Hoikan Souvareista, että se on yleisön palvelija sanan parhaimmassa merkityksessä.

Kun tanssiva yleisö pikkuhiljaa ikääntyy, parhaillaan 45-vuotisjuhlakiertueella oleva yhtye on huomioinut heidätkin ja ainakin hetkeksi siirtynyt lavoilta konserttisaleihin.

Souvarit on lappilainen menestystarina, jonka kaltaista pohjoinen kevyt musiikki tuskin koskaan enää kokee, ainakaan levymyynnin osalta. Yli miljoona myytyä albumia, joista suuri osa on ostettu yhtyeen keikoilta. Souvarit on pärjännyt ilman suurten radioiden voimasoittoa ja näin ollen ilman suuria radiohittejäkin. Kultasuoni on siis pulpunnut ahkeraan, esimerkkinä vain vuosi 1997, jolloin he saivat viisi kultalevyä.

Yhtyeen välitön lavameininki ja Reino Helismaan romanttisen Lapin hengessä tehty perinteinen tanssimusiikki on purrut aina kansan syviin riveihin. Ruotsalaisen dansband-musiikinkin he ovat istuttaneet Suomeen.

Vuosikymmen sitten Souvarit puhuivat vielä lopettamisesta, mutta nyt mennään vuosi kerrallaan ja hyvä niin.

SIMEROCK 20 VUOTTA (Rovaniemi)

Festivaalijärjestäjä Samuli ”Sime” Yliaskan  ura lähti hänen mummolansa takapihalta Rovaniemen Kolpeneentieltä. Kun paikallisten bändien lisäksi pääesiintyjäksi saatiin itse Apulanta, pystytettiin teltta.  Ulkona pakkasta oli -25, mutta ilmaistapahtumaan kerääntyi yli tuhat ihmistä. Vaikka poliisi lopetti festivaalit alkuunsa turvallisuuden vuoksi, Simelle tapahtuman menestys antoi kipinän oikeille festivaaleille.

Kesällä 2023  Lapin suurin musiikkitapahtuma Simerock täytti 20 vuotta ja se oli loppuunmyyty. Viikonlopun yleisömäärä oli 26 000  ja sitä kunnioitti läsnäolollaan muun muassa viisumenestyjä Käärijä ja muu Suomen ykköskerma.

Kun Simerockilla on osaava uusia ideoita kehittelevä tiimi ja kun sen maine on hyvä, menestys varmasti jatkuu.

FREDRIK HANGASJÄRVI (Pajala)

Huippusuositun pajalalaisen Raj-Raj Bandin jäätyä telakalle, rikspelimanni, hanuristi  Fredrik Hangasjärvi  on satsannut omaan soolouraansa. Viime vuonna ilmestyi hänen esikoisalbuminsa, ja sen tiimoilta hän kokosi 7-jäsenisen superyhtyeen, jossa vaikuttaa muun muassa  Sanna Kalla poptrio Magnettesista.

Lisäksi Suomen Kultaisen Harmonikan voittajan Heidi Haapasaaren kanssa (nyk. Imberg) Fredrik on viihdyttänyt tornionlaaksolaisia perinteisellä haitarimusiikilla molemmin puolin Väylää. Tuli Palo-yhtye on myös toiminnassa yhdessä toisen rikspelimannin, jällivaaralaisen viulisti Daniel Wikslundin kanssa.

Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan  Raj-Raj Bandista ja sellaisista kappaleista kuten Sekanen Paturi tai laulajana  Jahtitarinasta. Teeveestä tuttukin hän on, nimittäin Suomessakin nähdystä  Ruotsin SVT:n tuotannosta Bastubaletten (Här dansar vi inte)

MIHKKU LAITI (Utsjoki)

Pohjoissaameksi räppäävä  Mihku Laiti artistinimeltään Yungmiqun tuli suomalaisille tutuksi suositusta tv-ohjelmasta Talent-Suomi (2021), jossa hän pääsi parhaitten joukkoon.

Dokumentin tekijä Petteri Saario seurasi Mihkun Talent-matkaa etelän parrasvaloissa ja elämää Utsjoella ja syntyi mainio Revontulten räppäri-elokuva, joka oli avajaiselokuvana DocPoint-dokumenttielokuvan festivaaleilla Helsingissä tammikuussa ja kiersi sen jälkeen elokuvateattereissa ympäri Suomen.

Dokumentissa hän on elämänsä käännekohdassa, eikä muutos ole helppo. Parhaillaan hän opiskelee Oulussa tradenomiksi, ja halu on nähdä maailmaa. Varauloskäynti on aina kuitenkin hyvä olla, jos ei halua isänsä jalanjäljille, raskaaseen poromiehen ammattiin.

Mihku on esiintynyt pienestä pitäen, joikannutkin, ja opiskellut Saamelaisessa musiikkiakatemiassa, joten musiikkikin voisi olla hänen tulevaisuutta.

Pohjoissaamen lisäksi hän räppää myös suomeksi. Hänen riimeistä löytyy asiaa, mutta esikuviaan Amocia ja Ailu Vallea enemmän hänen teksteissä on väriä ja leikkiä sanoilla.

Sympaattinen Mihku haluaa olla erilainen räppäri, joka varmasti omalta osaltaan saa myös nuorta polvea innostumaan äidinkielestään.

SUUKOSKEN KEIDAS (Tervola)

Entisaikaan tanssilavat keräsivät niin nuorta kuin vanhempaakin väkeä läheltä ja kaukaa ja musiikki oli sen mukaista, tangon ja valssin ohella tarjolla oli poppia ja rokkiakin. Näin oli vuonna 1967 avatun Tervolan Suukosken keitaankin kohdalla, joka nykyään vaalii perinteistä tanssilavakulttuuria ja huippuesiintyjät viihdyttävät ihmisiä joka kesälauantai toukokuusta syyskuuhun.

Juhannuksena 1974 oli tarjolla jokaiselle jotakin

Viidenkymmenen kilometrin säteellä ovat Kemi, Tornio ja Rovaniemi ja tanssibussit kulkevat kuten ennen vanhaan. Souvareiden kotilavaksikin kutsuttu Suukosken Keidas vetää illassa keskimäärin 500-700 tanssijaa. Paikan ennätysyleisö on tanssilavojen kultakaudelta heinäkuulta 1970, jolloin Yleisradio lähetti suorana Heikki Hietaniemen juontaman Lavalauantain ja lippuja kerrotaan myydyn yli 4000!

Suukosken Keidas sijaitsee luonnonkauniin Vähäjoen rannalla ja paikan isäntä torniolainen Markku Posio on pitänyt huolen siitä, että tanssikansa viihtyy. Isompi remontti oli kymmenen vuotta sitten.  Ilta-Sanomien haastattelussa hän iloitsee, että  on saanut perinteikkään tanssilavan kannattavaksi koronavuosien jälkeenkin ja erityisesti siitä, että nuoria tanssijoita näkee Suukosken koivuparketilla entistä enemmän.

Omat Jutut: Musiikkivaikuttaja PAAVO KULJUN kuolemasta tänään 10 vuotta

by Arto.

Kun ensimmäistä kertaa tavattiin Paavo Kuljun kanssa hänen kotonaan Kaakamossa, en arvannut, mihin kaikkeen se johtaa.

Haastattelun yhteydessä Paavo mainitsi, että hänellä on vintillä vanhoja kelanauhoja  ja pyysi kuuntelemaan olisiko niille käyttöä. Sanoin, että tsekkaan, kun ensimmäinen kirjani on valmis.

Vaikka nauhat olivat tosi huonokuntoisia, innostuin  ja niistähän syntyi autenttinen kokonaisuus, tupla-CD Paavo Kulju Live ja sen myötä Väylän Pyörre Records.

Yksi poikkeuskin oli. Mummo Aavasaksan takaa otti yhteyttä, halusi rahansa takaisin. Ei ollut koskaan kuullut niin rahisevaa levyä. Toinen erikoinen episodi, joka jäi erityisesti mieleen levyyn liittyen oli, kun Tornion kirjasto poisti pienen ilmoitukseni ilmoitustaululta kahden vuorokauden jälkeen. Syy oli ” liian kaupallinen”. Panivat kyllä takasin esimiehensä määräyksestä, mutta anteeksi eivät pyytäneet.

Paavo Kulju Live jäi Paavon ainoaksi levytykseksi. Suunnitelmia oli, mutta Paavoa veivät muut kiireet, mutta onneksi ystävyys säilyi ja loppuun asti kävin Paavoa tervehtimässä.

Tässä alla haastatteluni, joka  löytyy jo loppuunmyydystä vuoden 2003 Poppia Väylän pyörtheistä-kirjasta:

PAAVO KULJU Maestro ja havajikitaristi

Kaakamolaisen Paavo Kuljun yhtyeissä ovat kannuksensa hankkineet muun muassa kemiläislaulajat Vuokko Hepo-oja, Tuomo Salmi ja Jouko Takalo, jotka kaikki ovat sittemmin myös levyttäneet.

Paavo laskee, että hänen kokoonpanoissaan on oppinsa saanut yli sata merilappilaista soittajaa. 1960-luvulla hän ehti säestää kaikkia Suomen huippuja. Poikkeuksen tekevät maestron mukaan vain Vieno Kekkonen ja Laila Kinnunen, joilla oli aina pohjoisessa esiintyessään yhtye omasta takaa. Monesti vierailevat etelän solistit, mm. Eila Pienimäki ja Iris Rautio, viipyivät pohjoisessa kuukauden, ja keikkaa tehtiin kuutena iltana viikossa. Paavolla oli myös suosikkinsa.

-Meillähän oli Virtakin ennen sitä keppivaihetta, mutta  Jorma Lyytinen ja Johnny Forsell olivat tosilaulajia. He olivat koulunkäyneitä. Naisista taas Eija Merilällä oli miellyttävä ääni. Hänen kanssaan tuli kierrettyä rajan molemmin puolin.

Alusta asti monia soittimia hallitsevan Kuljun pääsoitin on ollut kitara.

– Kitarahommasta kiinnostuin, kun kävin kuuntelemassa Repe Helismaata ja Tapsa Rautavaaraa. Viimeisen kipinän sain kuitenkin  Aarne Korhoselta. Hän meni naimisiin siskoni kanssa 1952 ja kulki aina lauantaisin meillä saunassa. Aarnella oli hanuri mukana, ja silloin  ostin vanerisen pienen Landolan. Ensimmäinen kappale, jonka opettelin, oli Kukkuva kello. Siinä on vain kaksi sointua, Paavo muistelee.

Kitaroista hän on erikoistunut havajikitaraan, ja parhaiten hänet tunnetaankin sen taitajana.

-Onni Gideonhan oli uranuurtaja havajikitaran kanssa. Minua viehätti sen lempeä sointi. Tiikerihai ja Kuningaskobra soivat radiossa 1950-luvulla. Niinhän mie nostin kitarasta satulaa ja siitä vaan sitten homma käyntiin, kertoo Paavo, joka yhä soittaa keikoillaan 4-8 kappaletta havajilaisittain. Hän on suunnitellut pitkään myös musiikin levyttämistä yhdessä hanuristi Jokke Knuutisen kanssa.

Vaikka vanhemmat panivat hanttiin, Paavo valitsi musiikin. Ensimmäisen kerran hän nousi lavalle Tornion työväentalolla Reino Östermannin orkesterin kitaristina vuonna 1954. Seuraava kiinnitys hänellä oli Sulo Juvosen vetämässä seitsenmiehisessä yhtyeessä, joka soitti vakituiseen Kemin työväentalolla. Yhden talven hän kitaroi myös Urho Saikkosen bändissä ennen kuin perusti vuonna 1959 ensimmäisen oman yhtyeensä Guapitan.

Sen jälkeen Paavolla on ollut  toistakymmentä kokoonpanoa, joista ylitse muiden hän nostaa ryhmän: Jouko Takalo (laulu), Kauko Savonen (trumpetti), Pentti Leppäniemi ( hanuri) , Keijo Paananen (basso) ja Kauko Rapakko (rummut), Kuljusta yhtye oli vahva sekä soitannollisesti että laulullisesti. Stemmoissa mallia otettiin Four Catseiltä.

Kuvan yläpuolella Paavo Kuljun yhtye lattari-tunnelmissa On suukko suukko-kappaleessa. Huomioi erityisesti rumpali Kaken ja hanuristi Pentin liukas ja svengaava soitto.

-Mehän esiinnyttiin jopa TV:ssä ja laulettiin Lapin poika. Ohjelma oli Perävaunu. Kemistä  oli lisäksi teatteriporukkaa. Juontajana oli Jorma Liedevaara ja Risto Vanari ohjasi, Paavo kertoo.

Tuo tv-visiitti tapahtui heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1966. Paria kuukautta myöhemmin superyhtye hajosi, kun laulaja Jouko Takalo ja Kauko Savonen muuttivat etelään. Siellä  heitä onnisti heti. Takalo pääsi Toivo Kärjen juttusille, ja jo loppuvuodesta ilmestyi hänen singlensä  Sinä ja minä/ Vuoksi ja luode. A-puoli oli Kärjen käsialaa. B-puoli taas oli Kauko Savosen kynästä, joka oli löytänyt töitä Mauno Maunulan yhtyeestä.

Ennen kuin Kulju siirtyi vuonna 1969 pyörittämään Kemin Valtakadulle liikettään, Musiikki Kuljua, hänellä oli yhtye Lolitas. Nimensä se sai Benny Hermanssonin manageraamasta Lolasta, joka lauloi läpinäkyvässä paidassaan pari viikkoa Meri-Lapissa. Benny junaili pohjoisen pojille myös keikan Helsingin Natsalle,  ja Lolitas  melkein levytti EMI:lle.

-Meillä oli vakilaulajana loistava Tom Jones –kopio, Esa ”Best ”Jokinen, ja EMI:n Reino Bäckman kiinnostui meistä. Kirjoitettiin levytyssopimukseen nimet alle. Meille tuli nuotit pohjoiseen ja harjoiteltiin kappaleet huolella. Sitten tapahtui töppäys. Ne olivat varanneet studion viikkoa liian aikaisin ja suuttuivat meille. Siihen päättyi meidän levytysura, Paavo naurahtaa.

Välillä Kuljulla on ollut musiikkiliike myös Torniossa, mutta nykyään hän toimii Kaakamosta käsin. Paavo on järjestänyt myös aloitteleville musiikinharrastajille esiintymistilaisuuksia. 1980-luvun puolesta välistä hänet muistetaan Torniossa ja Kemissä järjestetyistä Lappi-rock-tapahtumista. Toimenkuvaan ovat aina kuuluneet myös laulukilpailut.

-Sunnarin Mira oli mukana useamman kerran minun järjestämissä kilpailuissa,  ja kyllä hän erottui heti. Hän osasi ja hänessä oli tyyliä. Hän veti nätisti ja oikein. Kun Mira veti Hopeisen kuun hän oli omimmillaan. Kun hän lauloi iskelmää, mieleen tuli Eila Pienimäki,  Kulju kertoo.

Vaikka Paavon keikkailu on vuosien myötä vähentynyt, uutta intoa hommaan on antanut Agents. Yhtye on maestron mielestä nostanut vanhat hienot melodiat kunniaan. Niinpä Guapita soittaa jälleen, ja ohjelmistossa on helmiä 1930-luvulta tähän päivään.

Viikon Sinkku: JAAKKO LAITINEN antaa kyytiä isoisänsä Tornionlaakso-humpalle!

by Arto.

Jaakko Laitinen puhaltaa Lappi-humpat henkiin!

Hurlumhei-henkisten Lapland-Balkan-laulujen laulajana ahkeroinut Jaakko Laitinen yhtyeineen tuo päivänvaloon albumin verran lainattuja Lapin lauluja. 13. lokakuuta julkaistaan nimikkolevy  Jaakko Laitinen & Lapin Lisä. 

Aiemmin  yhtyeeltä on ilmestynyt cover-sinkku, edesmenneen  Hannu Merkun suosittu humppa Kuljen kautta Kittilän.  Tulevan albumin pääpainokin on erityisesti  humpassa ja jenkassa, valssia ja beat-iskelmän ulottuvuuksia unohtamatta.

Maistiaisena  pitkäsoitolta tässä kuultavissa Tornionlaakson humppa, jonka teksti on Jaakon kaulirantalaisen isoisän Olavi Tissarin kynästä. Monelle Väylän vartisille laulu on tuttu  jo 1980-luvulta, jolloin sen levytti Anneli  ja  Esko Kätkän orkesteri perinteitä kunnioittaen, mutta Jaakko Laitisen Lapin Lisä on päättänyt unohtaa tanssiaskeleet ja palvella yleisön sijasta musiikkia ja  vetää humpan suoranaiselle turbo-vaihteelle. 

Väärästä Rahasta tuttujen Laitisen sekä haitarimaestro Marko ”Roinari” Roinisen rakkaudesta Lappiin ja iskelmään syntynyt projekti tarjoilee pitkäsoitollisen ihanimpia Lappi-lauluja. Tornionlaakson humppa on oivallinen esimerkki albumin kokonaiskaaresta. Se tarjoaa messeevää esimakua levyltä, joka sisältää vain ikiklassikoita kuten  Poromiehen suudelma,  Tuntsasta Tulppioon, Lapin jenkka,  Sompiolaista verta, Koltan häät, Lapin sheriffi, Muistojen Inari, Poikkinaitu, Inarijärvi  ja Poromies. 

Levylle on saatu soittajiksi parasta A-ryhmää Niklas Ahlsvedin, Sampo Riskilän, Antti Kujanpään, Valtteri Bruunin ja Matti Pitkäsen muodossa. Viimemainittu Neulapoikien Matti Oulusta ehti jopa tehdä kymmenkunta keikkaa Jaakon isoisän kanssa.

Omat Jutut: Keskiyön aurinko, Aavasaksa ja Quincy Jones

by Arto.

Keskiyön aurinko ja Anni Mesilaakso (kuva: Jussi Kurttio)

Kun alettiin puhua Aavasaksan kansallismaiseman valjastamisesta tuulimyllyillä, muistin Quincy Jonesin ikivihreän Keskiyön aurinko-laulun. 🌿

Nuorena olin aktiivi Pelasta Pallas-liikkeessä ja sehän kannatti. Meitä oli matkassa eri puolilta Suomea ja yhä meillä on ainakin yksi leppoisa tunturipaikka, joka on pyhitetty tavalliselle tuulipukukansalle.

Mutta vanhanakin voi tehdä jotain, muutakin kuin pieksää suuta. Aavasaksan kohdalla, naivia tai ei, vuosien myötä minulla kypsyi ajatus  kauneuden kautta  herätellä ja kysyä, kannattaako pilata kansallismaisema?

Aavasaksalla videoa kuvattiin molemmin puolin keskiyötä

Oli Keskiyön auringon aika. Sauvo Puhtilan (nimimerkki Solja Tuuli)  suomenkieliset sanat olivat kuin tehty Aavasaksalle ja jazzballadin lauloi levylle ja videolle Aurinkovaaran huipulla upeasti Anni Mesilaakso. Ensinnä mietin tunnettuja esittäjäksi. Kiinnostusta oli,  mutta kun se palava innostus puuttui, aloin kuunnella nuorempaa sukupolvea ja osuin napakymppiin. Anni paljastui  luontoihmiseksi ja aito välittäminen kuuluu myös hänen omista lauluistaan.

Anni ja videokuvaaja Jussi Kurttio ja pian kamera käy

Kirjailija Annikki Kariniemeäkään ei videolla unohdeta

Hieno projekti ja nuo videon kuvaushetket keskiyöllä Aavasaksan huipulla, viikko ennen juhannusta, Annin ja kuvaaja Jussi Kurttion kanssa, ne eivät unohdu.

Muistot nousivat mieleen hiukka kauempaa kuvauksia seuratessa.  Ensimmäinen Aavasaksan juhannukseni oli 12-vuotiaana  1965, kun pyöräiltiin Kuivakankaan serkkujen kanssa vaaralle. Ann-Christinen Odota en oli silloin kova juttu ja näin silloin livenä ensimmäisen ja viimeisen kerran myös Kaulinpään kultakurkun Markku ”Markus” Tranbergin yhtyeessä Finn Pop Five. Annikki Kariniemen patsas taas toi mieleen Ylitornion lukion. Annikki tuurasi joskus suomenkielen opettajaa  ja hänen tarinoita, oli aina kiintoisaa kuunnella.

Laulu löytyi Karin Veikolta

Veikko Kari (kuva: Tauno Vähäjärvi)

Vuosituhannen vaihteessa kokosin ensimmäistä kirjaani, joka kulki alaotsikolla Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta. Silloin jututin 1950-luvun merkittävimmän torniolaisyhtyeen Rytmipoikien soittajaa Veikko Karia. Monihan tunsi hänet vain kaupungin tunnetuimpana laulattajana, mutta hän oli paljon muutakin, tosi monipuolinen muusikko, joka rakasti jazzia.  Hänellä oli paljon kerrottavaa, omasta ja seudun musiikkihistoriasta. Jälki hänestä jäi myös Dallapé-kirjaan. Yhtyeen hanuristi Paavo Raivonen asui nimittäin hetken Torniossa, jonka kanssa Veikko soitti VPK:lla.

Henkilökohtaisesti ensimmäisen tapaamisemme ikimuistoisin hetki oli, kun kesken muistelun Veikko otti esiin klarinettinsä ja soitti herkän jazzsävelmän The Midnight Sun Will Never Set. Niin kuin Veikon muistosanoissa 2017 kirjoitin: Hän puhalsi valon pimeimpään kaamokseen.

Veikko muisteli paljon sota-ajan nurkkatansseja  ja aikaa sodan jälkeen, jolloin sai soittaa harva se ilta, jossain päin Meri-Lappia. Veikon ohella Paavo Kuljun haastattelut vaikuttivat siihen, että perustin Keksi-musiikkipalkinnon ajatuksena: Pohjoiseen jäävät tanssittajatkin ansaitsevat tulla kiitetyksi työstään!

Musiikkilegendan jazzballadin taustoja

Vaikka  Quincy Jonesin musiikki oli minulle tuttua jo 1960-luvulta lähtien elokuvasta Yön kuumuudessa ja  tv-sarjojen musiikista ja niiden tunnareista, Kunta Kinten Roots-historiikista  ja paljon myöhemmin tietysti We are the world-laulusta ja yhteistyöstään popin kuninkaan Michael Jacksonin kanssa muun muassa Thriller-albumin tuottajana, Keskiyön aurinko-sävelmää en ollut koskaan kuullut.

Kerralla siitä tuli yksi  lempikappaleeni, jonka historiaa aloin selvittää. Nimi teki tietysti uteliaaksi ja samalla selvisi paljon uutta nyt jo 90-vuotiaan Quincyn uskomattomasta viihdeurasta.

Pohjoismaissa hän vieraili ensi kertaa 1953 Lionel Hamptonin ison orkesterin trumpetistina. Helsingissä ja Oslossa tehtiin pari keikkaa, mutta Ruotsissa kierrettiin viikko. Quincy  ihastui naapurissa erityisesti Tukholmaan ja jo ensi käynnillä, malttamaton parikymppinen karkasi parin muun kanssa, yhtyeen johdon kielloista huolimatta,  jammailemaan pääkaupungin yöhön ja studiosessioissa hänen johdollaan syntyi hienoa jälkeä mm. Stockholm Sweetnin`. Mukana oli ruotsalaista jazzkermaa: Arne Domnerus, Lars Gullin ja Bengt Hallberg, joista tuli hänelle ikiystäviä.

Euroopassa mustat muusikot saivat hengittää, kulkea pääovesta, kun taas Amerikassa takakautta. Kun  kiertue Lionel Hamptonin big bandin kanssa oli ohi, hän teki töitä New Yorkissa vain isojen kanssa kuten esim. Count Basie, Dizzy Gillespie ja Clark Terry.

Quincy palasi Ruotsiin usein. Vuonna 1958 hän asui Pariisissa, kun sai kapellimestari Harry Arnoldilta kutsun  Ruotsin radio-orkesterin vieraaksi.

Arlandan lentokentällä häntä odottivat media ja komea limousine, mutta kun hän näki ihmisjoukossa, ystävänsä Barbro ”Lill-Babs” Svenssonin, Quincy hyppäsi hänen volkkariinsa. Suosikkilaulaja  kertoo elämänkertakirjassaan, että koko matkan konserttitalolle, Quincy viimeisteli sävellystään, The Midnight Sun Will Never Set. Sen ensiesitys oli tuoreeltaan illan konsertissa 28.4.1958. Quincy esitteli ensin kappaleen ja solistin, alttosaksofonisti Arne Domneruksen ja sen jälkeen kuulutti: ”I dedicate it to you, Barbro!”

Jones sävelsi laulun pohjoisen kesälle ja keskiyön auringolle. Sanat melodia sai seuraavana vuonna jazztähti Sarah Vaughanin pyynnöstä. Heti sen levytti  suomeksi myös Laila Kinnunen nimellä Keskiyön aurinko. Hänen tuotannossa se on unhoon jäänyt laulu. Jazzmausteet ovat sulaneet vanhahtaviin Suomi-filmi-jousiin, joten nyt yli 60 vuoden jälkeen Anni Mesilaakson versio on kuin raikas tuulahdus. Siinä on sopivasti vanhaa ja uutta. Toivotaan laululle ja Aavasaksalle pitkää ikää!

UMO:n Great Voices-sarjan esikoisjulkaisulla Searching My Soul parasta NINA MYAA tähän asti!

by Arto.

Nina Mya

Searching My Soul-levyllä jazzlaulaja ja lauluntekijä Nina Mya yllättää UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina. Aiemmin hän  on julkaissut pienen yhtyeen kanssa neljä omaa nimeään kantavaa albumia, mutta  nyt big bandin solistina, hän on ehdottomasti  parhaimmillaan.

Jos minulta kysytte, Nina on ”löytänyt sielunsa”. Laulu on vapautunutta ja tavallisenkin kuulijan se tavoittaa.  Syvälle sieluun menevää tulkintaa. Silkkaa tunnetta ja svengiä.

Albumi koostuu pääosin Ninan omista sävellyksistä, joiden uudet big band -sovitukset ovat  kapellimestarinakin toimineen UMO:n taiteellisen johtajan Ed Partykan käsialaa. Ninan laulut näyttävät voimansa ja tasokkuutensa. Closure-albumin Too Painful To Talk About-laulu  on jopa täyteläisempi kuin alkuperäinen. Uudet vaatteet Ninan laulukirjasta saavat myös I Don’t Wanna Go Home Tonight, Just Another Lonely Soul ja Mine Alone.

Täytyy sanoa, että toimii.

Mukana levyllä on myös kaksi Edin valitsemaa erittäin onnistunutta bluessahtavaa lainabiisiä, nimittäin kanadalaisen 2000-luvun indiekummajaisen Leslie Feistin I’m Not Running Away ja ennen muuta ikivihreä On Broadway, joka on vastustamaton.   

Allekirjoitan Ed Partykan kommentin: ”Nina ja On Broadway ovat aivan täydellinen match!”  

Nina on kansainvälisen tason laulaja. Tämä albumi on Sonyn levityksessä, joten toivottavasti maailman  estradit kutsuvat, jos eivät pitkät turneet, niin ainakin isot jazzfestivaalit.

Arto Junttila

Levynjulkaisukeikka pidetään Helsingin G Livelabissa maanantaina 8. toukokuuta.

Kuuntele YouTubessa

Kuuntele Spotifyssa

NINA MYA (s. 1989 Tornio) on  jazzlaulaja, säveltäjä ja laulunopettaja, joka on saavuttanut vankan aseman Suomen musiikkipiireissä sekä yhtyeenjohtajana että vierailevana solistina. Hänet on palkittu muun muassa Pori Jazzin Vuoden Taiteilija 2012 -tittelillä. Nina on tummaääninen, vivahteikas ja vahva tulkitsija sekä improvisoija, jolla on paitsi jazzin teknistä taituruutta, myös gospelin, bluesin ja soulin syvyyttä ja julistusta. Hän on julkaissut omalla nimellään neljä albumia: Flying Solo (2012), Our Time (2014), Closure (2016) ja Just Another Lonely Soul (2021).

Viulupelimanni SVEN KESKITALO järjestää, yhdistää ja soittaa, nyt levylläkin

by Arto.

Sven Keskitalo

Haaparannalla viulisti Sven Keskitalo on pitänyt vuosikymmenet huolen siitä, että lähikylissäkin on kuultu aitoa asiaa eli pelimannimusiikkia.

Toukokuussa 26.- 28. päivä taas tapahtuu, sillä Sven ystävineen kokoaa  Kukkolaforssenille  taitavia soittajia Norjasta, Suomesta ja Ruotsista. Luvassa on rajatonta soitonriemua ja oppia kolmesta maasta ja viidestä maakunnasta  ja kuulijoille taatusti on tarjolla hienoja musiikkielämyksiä.

Musiikki  tarvitsee tulisieluja kuten Sven, mutta perinteet myös velvoittavat.

Nykypäivän ruotsintornionlaaksolainen kansanmusiikkihan saa kiittää paljosta miestä nimeltä Hasse Alatalo, joka käynnisti kotonaan Haaparannalla pääsiäisenä 50 vuotta sitten  nauhurin ja tallensi korpikyläläisen Sigurd Kentän viulunsoittoa. Siitä alkoi keräystyö.  Sen seurauksena syntyi muun muassa Ruotsin kansanmusiikin ykkösluokkaan noussut yhtye Norrlåtar  ja kirja Nurmen Lintu, joiden hedelmistä nauttivat yhä muusikot ympäri Ruotsin Tornionlaakson.

Muistan, kun kymmenen vuotta sitten juhlittiin Sigurd Kentän syntymän 100-vuotisjuhlia Svenin järjestämässä Högsommarfestissä Korpikylässä, paikalla oli koko tornionlaaksolaisen kansanmusiikin eliitti mm. Jordin Gun Olofsson, Daniel Wikslund, Raj-Raj Band ja  J.P. Nyströms.

Rajasoitto oli legendaarinen tapahtuma, jota Sven oli myös järjestämässä ja monessa muussakin aktiivinen, mutta nyt hän avaa vihdoin myös oman sävelarkkunsa. Gränslös Folkmusik Från Södra Tornedalen-levyllä on kolmisenkymmentä kappaletta, joista puolet Keskitalon kynästä. Mukana on tietysti myös  Sigge Kenttää: Hiiri krappaa ja Meton polkka.

CD:n  kannessa komeilee Keskitalolle rakas Matkakoski. Väylän äänet, sen pyörtheet ovat antaneet inspiraation levyn aloittavaan polskaan ja sukunsa suomalaisjuurilla Pohjanmaalla, hän on taas  levyn päättävässä  Hääpolskassa.

Korpikylä, Kukkola, Haaparanta ja Seskarö ovat saaneet omat sävellyksensä ja…Suomen Kärsämäkikin. Svenin lisäksi levyllä soittavat kansanmuusikot Anders Hällström, Jon-Samuel Lundström ja Mats Blomqvist.

Tapahtumalinkki Kukkolaforssenille: https://www.facebook.com/events/526024706131507