Yleinen

Levyarvio: KEPA HÄRKÖNEN soittaa värit mustavalkotelevisioon

by Arto.

KEPA HÄRKÖNEN Spicy Tales & Spacey Tones (Ramasound)

Pitkään rovaniemeläislähtöiseltä kitaristi Kepa Härköseltä on odotettu omaa juttua ja nyt kun Spicy Tales & Spacey Tones soi levylautasella, ekana tulee toteamus: Tempun teit, yllätit!  Mutta kun tarkemmin ajattelee. Näinhän se piti mennä, kepamaisen tyylikkäästi.

Kepa on tullut tutuksi useista oululaisbändeistä ja Robban Hagnäsin projekteista, mutta allekirjoittaneella ensikohtaaminen tapahtui 1990-luvulla Rovaniemen Roots`N River Blues-festivaalien Allstars-jameissa. Hän soitti silloin Wristshakersissä. Yhtye teki  jameissa monesti esityön eli lämmitti Pohjanhovin saunan ja ulkolaisvieraitten  ei tarvinnut muuta kuin nauttia hyvistä löylyistä.

Härkösestä piirtyi kuva kitaristista, jossa oli paljon samaa kuin Fabulous Thunderbirdsien Jimmie Vaughanissa ja se vielä vahvistui kun Wristshakers latasi 1996 markkinoille brittiläisen Otis Grandin tuottaman Can you play this?-albumin, yhden Lappi-bluesin tärkeistä levyistä.

Kepa ja Jimmie ovat molemmat nöyriä soittomiehiä, eivät turhia kiilaa ja poseraa. Sen minkä soittavat, tekevät vähäeleisen tyylikkäästi ja ottavat vastuuta taidolla.

Kepan ensimmäinen soolo Spicy Tales & Spacey Tones on nautittavaa kuultavaa. Hän on liikkeellä edelleen musiikin ehdoilla. Härkönen on tehnyt muinaiskaivauksia ajalta, jolloin väritelevisio ei vielä näkynyt  ja värit piti tehdä soittamalla. Kepan kitarainstrumentaaleissa 1950-ja 1960-lukujen maailma piirtyy silmien eteen muun muassa mustavalkotelevision ensimmäiset kuvat avaruudesta  ja sarjat Kolmas mies ja Bonanza ja niiden musiikki.

Kepan vintage-vaikutteet tulevat enempi rapakon takaa ja Englannista. Musassa ei soi saunavihta, ei letkajenkka, ei Satumaa, vaikka musiikki surffaakin rytmistä toiseen. Erityisen hyvin Kepan kappaleisiin istuvat koskettimet ja paikoin Pekka Gröhn loihtiikin esiin Georgie Fame- ja Graham Bond-tyyliin Vespa-armeijan, joka lehahtaa kuin joutsenparvi korpilammelta.

Sympaattisten ja perinnetietoisten Wentus Blues Bandin soittajien kanssa Kepalla on helppo tehdä kestävää musaa. Pekan lisäksi levyllä kuullaan basisti Robban Hagnäsiä ja rumpali Daniel Hjerppeä.

Spicy Tales & Spacey Tones on tasapainoinen kokonaisuus, jossa ei lähdetä sekoittamaan pakkaa jollain Link Wray-revittelyillä, vaan jätetään kuulija odottamaan Kepa Härkösen seuravaa yllätysliikettä.

Arto Junttila

Levyarvio: JORD ja tarinoita Revontulentieltä

by Arto.

JORD

JORD The Sound Of The Northern Lights Route  

Pieniä, tavallisten ihmisten tarinoita Revontulentien varrelta on kerännyt ryhmä eri taiteenalojen ihmisiä ja opiskelijoita Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Viisi tarinaa on inspiroinut tornionlaaksolaisen kansanmusiikin ykkösen Jordin muusikoita ja kahta laulajatarta Rebecka Digervallia ja Kristin Mellemiä. Tarinoista on syntynyt lauluja, jotka on levytetty BD Pop-studiossa Luulajassa.

JORD vieraineen levytystauolla Luulajassa tammikuussa 2018

Jord on tehnyt lauluja jo pitkään Meänmaan mullasta ja jättänyt oman vahvan lauluperinnön jälkipolville. On ollut hienoa  seurata myös Erling Fredrikssonin ja Jan Johanssonin muita projekteja. Usein heidän soitto on soinut molemmin puolin rajaa.

Nyt Jord on saanut studioon vieraita ja on syntynyt uskomattoman upeaa jälkeä, voi sanoa, että uutta musiikkia pääasiassa tornionlaaksolaisista juurista.

Daniel August Keskitalosta tuli Amerikan cowboy, mutta hän joutui palaamaan takaisin kotiin Muodoslompoloon, kun isä kuoli ja jonkun piti hoitaa maatilaa. Suru ja ilo on elämän tie, laulaa Erling Fredriksson persoonallisella äänellään ja tarina soljuu kuin Väylän vesi ja vie mennessään. Kristin Mellemin viulu tanssii kevyesti vaahtopäiden päällä  ja kitaristi Jonas Palo tuo mukaan draamaa.

Vilho Ollikaisen tarinaa laajalti sivuprojektissaan WAO-bändissä kertonut Jan Johansson on tarttunut luontoaiheeseen. Ljudet av tystnad vie hiihtoretkelle. Jan on mestari hanurinsa kanssa. Hän herättää metsän henget henkiin ja soitto puhdistaa pään.

Toinen Jordin naislaulajista Johanna Lindgren on tavannut syyrialaisen Muhammadin, joka on löytänyt kodin Pajalasta: ”It`s dark and it`s paradise”. Tangon tahdissa mennään ja  Johanna laulaa kuin Ruotsin parhaat schlager-diivat ja itämaisuutta hänen kappaleeseen tuo  Isidor Abdeckaderin rummutus.

Nuori ja räväkkä Rebecka Digervall on tuttu poppiduo Magnettesista, joka on esiintynyt Oulun Qstockissakin.  Hän pohtii elämän ongelmallisuutta ja lähtemistä teinin näkökulmasta. Hän laulaa englanniksi.

Housebändi Jord vieraineen  heittäytyy moderniksi ja onnistuu. Rebeckan viileä laulu, hienot kielikuvat ja hienovaraisesti rakennettu musiikki, kaiutuksineen ja detaljeineen. Voi sanoa, että parasta Rebeckalta tähän asti. Hänessä on pontentiaalia vaikka mihin!

Kristin Mellem tunnetaan Pohjois-Norjassa lähinnä viulistina, mutta musiikkia hän on tehnyt laajasti pohjoisessa joikaajista sinfoniaorkestereihin. Hän kertoo merisaamelaisen Hegen tarinan, joka koki surua suurkaupungissa ja kysyi neuvoa tunturilta  ja löysi ilon, kun muutti maalle. Kristinin kansanlaulumaisen heleässä esityksessä on jotain tuttua  Mari Boinen musiikista ja joikujen maailmasta.

Jordin viiden laulun laadukas levy on vain yksi osa Revontulentien Our Stories-projektista. Sen tuloksia on lisää  nähtävissä ja kuultavissa Tornionlaakson maakuntamuseossa 6.1. 2019 asti.

Arto Junttila

 

SLIM BUTLER bändeineen soittamaan vaikka kotiisi? Onnistuu! Katso miten!

by Arto.

Lappilaisen bluesin ykköstykki Jarmo Puhakka alias Slim Butler valmistelee kolmatta sooloalbumiaan. Kansainvälisestikin odotetun Big Freeze-levynsä loppuunsaattamiseksi tarvitaan kuitenkin mesenaattien tukea. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan pitkäsoiton  julkaisuajankohta on jo joulukuun alussa.

Joukkorahoituskampanja on käynnistynyt tänään mesenaatti.me -sivustolla, joten käykääpä kurkistamassa.

Kuukauden pituinen kampanja tarjoaa mesenaateille vastikkeeksi, CD-levyn lisäksi, lukuisia mahdollisuuksia osallistua projektiin. Avokätinen tukija voi vaikka tilata bändin Slim Butler & The SlimCuts esiintymään yksityisjuhliinsa.

Tomi Leinon Suprovox-studiossa on kesän aikana taltioitu jo kymmenen uuden kappaleen pohjat eli kovassa nosteessa olevan Slim Butlerin levytysprojekti on hyvässä vauhdissa. Analogiraidoilla kuullaan modernia suomalaista juurimusiikkia eri muodoissaan; avaruuskitaroinnista tiukkaan funkkiin, perinteistä blues-ilmaisua unohtamatta.

Tulevalla Big Freeze-levyllä laulusta vastaavat  amerikkalaiset kultakurkut Andrew Black ja Tad Robinson, jotka vakuuttivat jo kakkoskiekolla Bad Intention. 

Kitaristi Slim Butlerin lisäksi levyllä soittaa tietysti myös The SlimCuts, jonka  miehistöstä löytyy lisää rovaniemeläisväriä: Kitaristi Harri Raudaskoski muistetaan muun muassa Raudaskoski Twinsin riveistä ja konkarirumpali Jartsa Karvosen soittoa on kuultu sadoilla levyillä, rockista ja jazzista kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin. Basisti Mikko Löytty taas tulee Tampereelta ja tunnetaan niin sooloartistina kuin Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja suomibluesin legendojen SF-Bluesista.

Slimin albumit Inner Blues (2012) ja Bad Intention (2016) ovat  herättäneet laajaa kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Molemmat levyt valittiin ilmestyttyään vuoden parhaaksi kotimaiseksi blueslevyksi! Levyjen ulkomaisia artistivieraita ovat olleet Sugar Ray Norcia, Andrew Black, Tad Robinson ja Otis Grand.

Ps. Tässä menopala Mean trouble Slim Butlerin Bad Intention-levyltä

MIKA & PULLASORMET juhlii 40-vuotispäiviään tähtikokoonpanolla

by Arto.

MIKA & PULLASORMET 1979 Ylen studiolla : Jari ”Heinä” Nieminen (vas), Simo Salminen, Mika Puro, Pekka ja Matti Adolfsen

Kemiläinen bändilegenda Mika & Pullasormet täytti kesällä pyöreät 40 vuotta ja juhlat pidetään 13. lokakuuta Kemin Ankkurissa  miehistöllä:  Mika Puro ( rummut & laulu), Pekka Adolfsen (basso & laulu),  Simo Salminen (kitara & laulu), Matti Adolfsen (koskettimet), Jari ”Heinä” Nieminen (kitara)  ja Hannu ”Puntti” Valtonen (kitara & laulu).

Yhtye perustettiin Kemin Tervaharjulla kesäkuussa 1978. Aivan ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Hannu Tervaharju, Mika Puro ja Jari Nieminen.

Hannu oli kesälomalla Juice Leskisen bändistä ja halusi jamikokoonpanon naapurin nuorista soittajista. Poppoo päätti osallistua Kemin bändimestaruuskilpailuihin biiseillä Pulla ja Sormet.

Tuomaristo ei paljon lämmennyt, mutta Ohjelmatoimisto Paul Karppinen tarjosi keikkaa seuraavaksi viikonlopuksi. Koska Hannulla oli sovittuna Juicen keikka etelässä, bassoon tuli Pekka Adolfsen. Jammailun lisäksi piti esittää laulettuakin musiikkia. Simo Salminen tuli keikalle laulamaan muutaman biisin, ja liittyi bändiin laulaja/kitaristiksi.

Syksyllä kosketinsoittajaksi tuli Matti Adolfsen. Kokoonpano aloitti kovan treenaamisen. Alun progevirityksistä siirryttiin kohti melodista rockia.

Pohjois-Suomen Bändimestaruuskisojen voiton myötä keikkoja alkoi tulla paljon; kahden vuoden aikana yli sata keikkaa ympäri Pohjois-Suomea.

Eteläisin keikkapaikka oli Nivala, pohjoisin oli Inari. Kitaristi vaihtui, Jari Nieminen lähti Pop-Jazz Konservatorioon Helsinkiin ja tilalle tuli Puntti Valtonen.

Settilista sisälsi yli 50 cover-biisiä ja 12 omaa sävellystä. Opiskelut ja Puntti Valtosen pääsy Juicen bändiin vei miehet eri paikkakunnille, ja bändin toiminta jäi tauolle pariksikymmeneksi vuodeksi.

Kaikki yhtyeen jäsenet jatkoivat kuitenkin soittamista eri kokoonpanoissa. Tasaisin väliajoin, vaikkakin välillä harvakseltaan yhtye on kokoontunut mm. juhlimaan yhtyeen merkkipäiviä (-98, -08) sekä projektityyppisesti (Juice-Rockit -13, -14).

Keväällä 2016 toteutettiin pitkään haaveiltu Procol Harum – tribuutti Hotelli Merihovissa. Myöhemmin samana keväänä vierailtiin Saariselän tunturihotellissa Juicerock- teemalla.

40-vuotisjuhlat Ankkurissa 13.10. aloittaa Erkki Huru Band klo 22. Mika & Pullasormet  astuvat  lavalle klo 23. (Liput 15€)

Tinakuusta  jatkoa MIKA JEFREMOFFIN kesähitille Leiki en

by Arto.

Mika Jefremoff

Mika Jefremoffin menevä beat-iskelmä Leiki en viihtyi Radio Pookin listalla täydet 15 viikkoa ja suurimman osan ajasta kärkikolmikossa, joten voidaan puhua oikeasta kesähitistä.

Ja jatkoa seuraa. Nyt pimeneviin iltoihin Mika tuo valoa hyvin svengaavalla twistillä Tinakuu. joka on edelleen Jari Rönkön kynästä. Hän tuntuu osaavan tehdä Mikalle sopivia kappaleita, jotka taatusti keikoilla tuovat väen tanssilattioille ja soivat radioaalloilla.

Sinkun julkaisussa on mukana legendaarinen Tatsia-Musiikki. Vaikkei Mika halunnutkaan tehdä sitovaa levytyssopimusta levy-yhtiön kanssa, joka on julkaissut muun muassa Souvareiden suosituimmat levyt, yhteistyö jatkuu hyvässä hengessä.

Sanat Mikan Tinakuuhun on kirjoittanut Matti Laasonen, jonka riimejä ovat levylle laulaneet myös muun muassa Matti ja Teppo, Reijo Taipale ja Katri-Helena.

Lisää oululaissasanoittajasta voi lukea Kalevasta: Matti Laasonen on ihmiskohtaloiden nikkaroija.

 

Levy: SOLJULTA mykistävän rikasta ja raikasta saamelaismusiikkia

by Arto.

SOLJU: Ođđa Áigodat (New Times) (Bafe´s  Factory)

Saamelaisduo Soljun neljäs sija Suomen Euroviisu-karsinnassa kolme vuotta sitten oli hieno saavutus, mutta Hold your colours oli vain pintaraapaisu siitä, mitä nyt kuulemme Ulla Pirttijärven ja Hilda Länsmanin Ođđa Áigodat (New Times)-albumilla.

Taitavat suomalaisen nykymusiikin osaajat Teho Majamäki ja Samuli Laiho antavat oman vahvan panoksensa levylle, mutta  kaikki tukee Ullan ja Hildan joikua ja uutta, milloin rumpua lyövää, milloin pehmeän maalailevaa saamelaismusiikkia. Levyn miksasi studioguru Riku Mattila ja levyllä vierailevat myös Tšekin kansallisen sinfoniaorkesterin jouset, syntikansoittaja Janne Puurtinen (x-HIM), sellisti Paavo Lötjönen (x-Apocalyptica) ja kurkkulaulaja Mikko Neuvonen.

Popista ei ole enää kyse, vaan rikkaasta ja raikkaasta maailmanmusiikista. Ođđa Áigodat-albumi nousikin heti ilmestyttyään Top20:een kahdella kansaivälisesti merkittävimmällä world music-listalla ja tällä hetkellä yhdestä levyn kappaleesta   on videoa tekemässä Stefan Lindfors, joka on palkittu useammastakin HIM-videosta.

Nimiraidasta Ođđa Áigodat lähtien on mykistävää huomata, miten hienosti  äidin ja tyttären yhteistyö toimii. Ulla joikaa ja Hilda jatkaa keijumaisen kevyesti laulaen, taustalla jyhkeät jouset. Syntyy maaginen kokonaisuus ja tulee tunne, että tunturi tanssii ja soi.

Yhtä aikaa kaksi vahvaa naista ovat äänessä  Heargevuoddjissa. Rumpu lyö, porot tolvaavat ja kello kalkkaa ja välillä Ulla ja Hilda käyvät vuoropuhelua Ealloravddasissa, jota sello säestää. Tunnelma on unenomaisen kevyt.

Mainiota menoa, vahvaa Saami-shouttia,  on  taas Irgeávnnassa, jossa on mausteita sukulaiskansojen, intiaanien bowwow-tyylistä ja tuvalaisesta kurkkulaulusta.

Davvebiekkat-kappaleesta kuulee myös, että äiti ja tytär ovat samasta puusta. Äänissä on sama häivähdys, joka vie ajatukset jonnekin Aasiaan. Allekirjoittaneelle tulee mieleen kiinalaislaulaja Liu Sola Seinäjoen Womad-tapahtumasta.

Molemmilta kuullaan myös perinteistä joikua (Áimejoga Jovnna ja Áille luohti), mutta monipuolisen saamelaislevyn huiput ovat kuitenkin Ullan vaikuttava Beaivi, áhčči ja Hildan Muhtumin, jossa soi saamelaismusiikin tulevaisuus.

Äidin ja tyttären suhde on ollut aina läheinen. He täydentävät toisiaan musiikillisestikin. Molemmat ovat jo ansioituneita ja Hilda tulee kovaa vauhtia äitinsä Ullan perässä, joka on yksi legendaarisimmista saamelaismuusikoista. Hän on tehnyt yhteistyötä kaikkien suurten Nils-Aslak Valkeapään, Mari Boinen ja Frode Fjellheimin kanssa. Hän oli myös Angelin Tyttöjen säveltäjä läpimurtolevyllä Dolla.

Ullan ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten ja oli nimeltään Ruossa Eanan, jonka jälkeen on tullut kaksi loistavaa levyä lisää. Kannattaa kuunnella, sillä jos pidätte Soljun Ođđa Áigodat-albumista, taatusti pidätte niistäkin.

14.7.2018 Riddu Riđđu Festivaali, Norja
25.7.2018 Inariviikot, Inari
17.8.2018 Ijahis Idja, Inari

Kommentti: Suomen huiput Ruotsin Lapissa vain muutaman kuulijan tähden

by Arto.

Kriitikko Anu Jormalainen kirjoittaa suomalaisyhtye Avaran (Jukka Perko, Teemu Viinikainen ja Jarmo Saari) Väyläfestivaalin konsertista Lapin Kansassa:

”Navigaattorin filosofinen muistutus nousee mieleen, kun istuu pehmustetutussa kirkonpenkissä ja noin 30 hengen monikansallisessa konserttiyleisössä Saamenmaan sydämessä, Ruotsin Lapissa Lannavaarassa…”

Miettii, onko tuossa mitään järkeä, rahdata suomalaisia huippumuusikoita rajan ja tunturien taakse, jossa heitä ei tunneta ja soittamaan vain muutamalle ihmiselle?

Tornionlaakson luonto luo outoa taikaa, mutta ei se soittajastakaan tunnu eksoottiselta, jos konsertissa ei ole kuulijoita.

Minusta yleisö on tärkein, josta pitää lähteä. Yleisö pitää saada kiinnostumaan tapahtumista ja viihtymään. Pehmustettu kirkonpenkki on hyvä alku, mutta hienon ohjelman pitää kerätä muitakin kuulijoita kuin soittajan kaverit.

Tornionlaaksossa on kesäkuussa useampia samanhenkisiä festivaaleja, Väyläfestivaalit, Hiljaisuus, ja Kalottjazz & Blues+Peräpohjolan Markkinat, joitten motto on pieni on kaunista.

Minusta yllämainitut Tornionlaakson tapahtumat voisi yhdistää tai ainakin tehdä yhteistyötä ja miettiä, miten yleisöä voitaisiin parhaiten palvella. Kelläpä on varaa matkata esimerkiksi Väyläfestivaalien konsertista toiseen, sillä ovat sen verran hajallaan pitkin Väylän vartta.

Pienillä festivaaleilla, ei kysytä mitä yleisön mielestä olisi korjattavaa tai mitä haluaisit kuulla ensi vuonna kuten isoilla. Järjestäjillä on oma musiikkimakunsa, mutta niin on myös jokaisella kuulijalla. Se olisi syytä muistaa.

Jonkunlainen tulosvastuukin tapahtumilla pitäisi olla tai jos yhteiskunnan tukiaisilla järjestetään, tapahtumat olisivat kaikille ilmaisia, jolloin uuttakin yleisöä saataisiin kulttuurin pariin.

Nykykriitikotkin voisivat esittää myös sitä rehellistä, kehittävää kritiikkiä, sillä ei pelkkä kehuminen ja selkääntaputtelu vie tapahtumia minnekään.

Vielä Avara-yhtyeelle lohdutuksena. Vanha tutkittu totuus Tornionlaaksosta on, vaikka raja on Väylään piirretty viiva, ei suomalainen lähde hevillä(kään) Ruotsin puolelle kuuntelemaan suomalaissuosikkejaan ja päinvastoin.

Arto Junttila