CMX on NELJÄN VUOSISADAN TORNIOLAINEN MUSIIKKIVIIHDYTTÄJÄ

Ylivoimaisesti menestynein torniolaisbändi kautta aikain eli  CMX otti omansa ja voitti Neljän Vuosisadan Torniolainen Musiikkiviihdyttäjä-äänestyksen.

Väylän Pyörre Musiikkiuutisten ja Tornion kaupungin masinoimassa kisassa kuuden viikon aikana annettiin yli tuhat ääntä ja CMX:n laariin niistä satoi tasaiseen tahtiin 144.

Vuonna 1985 rajakaupungissa perustettu yhtye on kasvanut yhdeksi Suomirockin suurista ja kolmekymmentä vuotta sen ytimen on muodostanut torniolaislähtöinen kolmikko A. W. YrjänäJanne Halmkrona, ja Timo Rasio.

CMX on kulkenut pitkän matkan puolentoista minuutin punkralleista progehenkisiin teema-albumeihin. Omalla persoonallisella tavallaan, ketään kosiskelematta, se on saavuttanut vankan aseman sekä kriitikoiden että suuren yleisön keskuudessa. Kuusitoista kulta-ja kaksi platinalevyä eli kaikkiaan 400 000 myytyä albumia puhuvat puolestaan. CMX on valittu 13 kertaa Suomen suosituimmaksi bändiksi ja kerran rocklehti Rumban bändiäänestyksessä  CMX selätti jopa Beatlesin ja Led Zeppelinin.

Toiseksi äänestyksessä tuli monipuolinen kulttuuri- ja mediapersoona Jari Vesa, jonka äkillinen poismeno viime marraskuussa järkytti kaikkia merilappilaisia. Sympaattinen kaakamolainen jätti suuren aukon Tornion arkeen ja juhlaan ja hän sai 95 ääntä.

Jari oli yksi niistä, jonka kotiseuturakkaus piti juurillaan, vaikka lahjoja olisi ollut laajempaankin suosioon. Toki osansa hänestä sai eteläkin, suosittujen radio-ohjelmien, Anonyymien kotikiusattujen ja Entisten nuorten sävellahjan juontojen kautta. Monessa hän oli mukana muun muassa Freezerissä hän soitti rokkia 40 vuotta, Idealsiteessä riehui reportteri Kärkkärinä, Elvis-osastossa Oula Mälkättäjänä ja paljossa muussa.

 

Kolmas oli 81:llä äänellä  Tornion viimeisin listabändi  Zacharius Carls Group. Yhtyeen ensimmäinen keikka oli 1996 legendaarisessa Kevarissa (Tornion Kevyen Musiikin Katselmus). Se voitti kisan, mutta rockväen tietoisuuteen yhtye, Ossian Marttala, Jussi Sivonen, Jaakko Niska ja Thomas Libanon,  nousi vasta 2000-luvun puolella muutettuaan etelään ja tehtyään levytyssopimuksen Levy-yhtiön kanssa, johon kuuluivat myös Apulanta ja Tehosekoittimet.

Nimensä bändi nappasi tarinan mukaan saarnamies Zacharius Carlilta, joka koki kovan kohtalon ja päätyi lopulta Matkakoskeen liehiteltyään maajussien morsiamia. Kaikkiaan poppoolta on ilmestynyt kolme EP-levyä ja viisi hienoa albumia ja se  on ehtinyt vierailla urallaan  useampaankin otteeseen Suomen virallisella sinkku-, että albumilistalla, viimeksi marraskuussa 2009 laulullaan Aeroplane Blues, joka nousi parhaimmillaan sijalle 4. Yhtye on levyttänyt useita Tornioon liittyviä lauluja kuten muun muassa Big River, Little Berlin, Winter Freeze ja Guesthouse of the Dead.

 

Kaiken kaikkiaan  Neljän Vuosisadan Torniolainen Musiikkiviihdyttäjä-äänestyksessä oli mukana yhtyeitä, soittajia, laulajia, kuoroja ja erilaisia musiikki-ihmisiä nelisenkymmentä. Apuna listaa kootessa käytettiin useampaakin Tornion musiikin tuntevaa ja äänestys tapahtui One Person/One Vote -periaatteella eli ylimääräiset äänet poistettiin. Alussa ihmisillä oli myös mahdollisuus viikon ajan ehdottaa listalta puuttuvia musiikki-ihmisiä ja ehdotuksia tulikin puolenkymmentä.

Äänestyksen voittajaa CMX-yhtyettä tullaan muistamaan jossain Tornio400-juhlavuoden tilaisuudessa palkinnolla, jossa näkyy vahvana kuvataiteilija  Alapartasen kädenjälki, kova musiikkimies hänkin.

TORNIO 400

TOP10

1. CMX
2. Jari Vesa
3. Zacharius Carls Group
4. Terveet Kädet
5. Esko Rahkonen
6. Greedy Pig
7. Melodonnat
8. Battaglia Nobility
9. Free Ride
10. Saverio Maccne