Esa Rautiainen: ERIK LINDSTRÖMIN huumori säilyi loppuun asti
ErikLinstrom

ERIK LINDSTRÖM

– Murheellinen olo,  mutta tämä on elämän kulkua, sanoo merilappilainen laulaja-lauluntekijä Esa Rautiainen  suomalaisen melodian mestarin Erik Lindströmin poismenosta.

Hän kuoli torstaina aamuyöllä 93-vuotiaana.  Lindström tunnetaan parhaiten ikivihreistä iskelmistään Ranskalaiset korot, Armi, Tuuli tuo, tuuli vie ja Muistatko Monrepos’n, mutta sydämeltään hän oli jazzmies, pianisti, basisti ja vibrafonisti.

– Viimeksi juteltiin kolme viikkoa sitten. Hän oli sairaalassa. Puhuttiin jonkin aikaa hänen laulustaan Madame la Plume, sen ruotsinkielisestä sanoituksesta ja sovituksesta. Sitä on suunniteltu Visa Nordican kakkoslevylle, kertoo Esa, joka viimeisen vuoden aikana on soitellut Lindströmille lähes kuukausittain.

– Erikin huumori oli loppuun asti tallella. Muistan, kun hän viimeisimmän puhelun lopuksi tuumasi: ” Nyt tuli hoitaja. Täytyy alkaa tehdä kauppoja hänen kengistään, jotta pääsee lähtemään kotiin.”

EsaElina2

ESA & ELINA

Esa oli yhteydessä Lindströmiin ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten, kun keräsi lauluja vaimonsa Elina Söderströmin levylle. Hän halusi mukaan Erikin suurimman menestyksen Monrepos, joka sai hienot sello-ja haitaritaustat.

– Lähetin version Lindströmin kuultavaksi. Hän soitti ja  sanoi, että tuolta se just pitää kuulostaa  ja tykästyi myös  Elinan ääneen. Hän lähetti myös Madame la Plumen nuotit  ja toivoi, että teemme lisää.

Vuosien kuluessa Esan ja Erikin yhteydenpito jatkui, sekä puhelimitse, että kirjeitse. Rautiaiselle onkin  kertynyt iso nippu Lindströmin nuotteja.

 – Kaikki nuotit Erik on kirjoittanut käsin, elikkä mulla on nyt hänen käsikirjoittama Monrepos seinällä. Alussa kysyin, että tuliko vahingossa, mutta kertoi, että on kuulemma vanha tapa kopioida alkuperäisnuoteista.

Rautiainen  on saanut myös Visa Nordican ruotsalaisjäsenet innostumaan Lindströmin musiikista, joka loppuun asti piti Ruotsin kansalaisuuden, vaikka elämäntyönsä teki Suomessa.

Claes Janson tykkää tosi paljon Erikin kappaleista ja kitaristi Anders Färdal teki upean sovituksen Liian vähän aikaa-biisiin, joka löytyy Visa Nordican ykköslevyltä nimellä För lite tid, kertoo Esa, joka ennemmin tai myöhemmin  aikoo hyödyntää Lindströmin sävelaarteistoa.

Ei kuitenkaan vielä tänä vuonna, sillä loppuvuoden  Rautiaisen työllistävät  Tornionlaakson historiaan liittyvät asiat, musiikillinen matka Joki, joka kuljettaa kuulijaa 1700-luvulta tähän päivään ja Iisakki Mustaparta-musikaali. Molempien esityspaikkana on Tornion Toranda Hellälässä.