GREEDY PIG-jyystöä kolmen koplalla Tornion Tattoossa!

Greedy Pig ja tietysti kitarassa ja laulussa Päne

Vuonna 1979 perustettu torniolainen bändilegenda Greedy Pig tekee paluu lauteille Lapland Tattoo Weekendissä Torandassa lauantaina 11. helmikuuta.

Yhtye soittaa triona, johon kuuluvat laulaja-kitaristi Jari ”Päne” Pänttäjä, basisti Pekka Kumpulainen ja rumpali Jari Jurvelin.

– Koossa on sellainen vanhan liiton kopla, jonka kaikki jäsenet ovat soittaneet bändissä todella pitkään, jopa 1970-luvulta lähtien. Itse olin aktiivisesti mukana vuodesta 1985 aina vuosituhannen vaihteen paikkeille saakka.

Aika tanakkaa tavaraa on luvassa, mitään pappojen vetoa emme tule tarjoamaan, lupaa  rumpali Jurvelin.

Bluespohjaista raskasta rockia soittava Greedy Pig teki aikoinaan kaksi hienoa pitkäsoittoa Rye Rye Man (1989) ja Junkfood (1991), jotka saivat myös valtakunnallista huomiota. Pitkän studiohiljaisuuden jälkeen bändiltä ilmestyi vuonna 2012 levy Boogiedriller.

Kaikilla näillä levyillä on soittanut bändin johtohahmo Päne, johon Greedy Pigin vaiherikas historia personoituu.

– Ensimmäinen suuri vaikuttaja soittoni taustalla oli Jimi Hendrix, jonka jälkeen kuuntelin tarkasti muun muassa Deep Purplea, Lynyrd Skynyrdiä, Allman Brothersia ja ZZ Topia. Siitä se lähti liikkeelle, kertoo Greedy Pigin lauluntekijä Pänttäjä.

Pänttäjä on vaikuttanut jo yli kymmenen vuotta Etelä-Suomessa, mutta Tornion keikoissa on edelleen oma erityinen hohtonsa. Pänttäjän mukaan livenä soittamisesta saa edelleen uskomattoman latauksen virtaa, joka palkitsee yleisön lisäksi myös soittajan. Samoilla linjoilla on myös rumpali Jurvelin:

– Sovimme viime kesänä Salmen Markon kanssa yksityiskeikasta Lapland Tattoo Weekendin yhteydessä. Myöhemmin sovittiin keikasta myös suuremmalle yleisölle, koska kiinnostusta näyttää löytyvän, kertoo Jurvelin.

Torandan keikalla tullaan kuulemaan biisejä bändin pitkän historian ajalta, johon mahtuu monenlaista muistoa. Jokaiselta pitkän linjan muusikolta löytyy klassinen backstage-juttu, eikä Jurvelin ole tietenkään tässä suhteessa poikkeus:

– Joskus 1990-luvun alussa soitimme rokkiklubin avajaisissa Kuopiossa. Keikan jälkeen koppiin tulivat Tarotin kaverit, jotka olivat kunnon hevarikamppeissa nahkoineen ja ketjuineen. Jotenkin siihen isojen hevitähtien kuvaan ei sopinut, että Tarotin basisti alkoi vääntää juttua rehevällä Savon murteella. Repesin täysin, naureskelee Jurvelin.

Lapland Tattoo Weekend 20 vuotta!

Lapland Tattoo Weekend järjestetään 10.-11. helmikuuta 2017 Tornion Torandassa ja tällä kertaa kyseessä on tavallista juhlavampi kattaus, sillä tapahtuma täyttää kunnioitettavat 20 vuotta.  Paikalla on eri tyylilajien guruja Indonesian perinteisen tatuointitaiteen taitajista aina Californian new schoolin mestareihin. Uitto-salin tiloissa palvelee ravintola. Toranda Express kuljettaa väkeä Haaparannasta ja Torniosta molempina iltoina klo 20 ja 21. Paluukuljetukset ovat puolenyön jälkeen non-stop.

Tapahtuma on avoinna perjantaina klo 17-02.30 ja lauantaina 12-02.30. Tapahtuma on ikärajaton molempina päivänä klo 20.00 saakka.

Tapahtuman esiintyjät:

Perjantai 10.2. Rockabullies

Lauantai 11.2. Heartburn trio, 61Beast, Rock2Night, Greedy Pig

Liput:

Perjantai 10.2.

Päivälippu 5 €, ikärajaton klo 17-20. Lippua ei vaihdeta rannekkeeseen.

Päivä & iltalippu 10 €, K-18 klo 20-02.30. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Ranneke oikeuttaa edestakaiseen pääsyyn alueella sekä päivän että illan aikana.

Lauantai 11.2.

Päivälippu 5 €, ikärajaton klo 12-20. Lippua ei vaihdeta rannekkeeseen.

Päivä & iltalippu 15 €, K-18 klo 20-02.30. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Ranneke oikeuttaa edestakaiseen pääsyyn alueella sekä päivän että illan aikana.

Viikonloppulippu 20 €, K-18

Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Oikeuttaa edestakaiseen pääsyyn alueella sekä perjantai- että lauantaipäivän ja -illan aikana.

Lapset alle 14v. ilmaiseksi sisään aikuisen seurassa.

Liput ovat myynnissä netissä täällä. Lipunmyynti ovella molempina päivinä klo 24 saakka.

Huom! Varaathan käteistä rahaa tatuoitsijoita varten.

www.torandaworld.com