Hanna Ekola ja Netta Skog Nuorgamissa

Hanna_Ekola-Nuorgam

Hanna Ekolan uusin single Nuorgam taikoo Lappi-tunnelmaa taikarummun äänin, mutta sillä kuullaan myös haikeaa haitaria, jota soittaa Kultaisen harmonikan voittaja ja Seinäjoen tangofinalisti Netta Skog.

Hannan ja Netan yhteistyön taustalta löytyy paitsi naapuruus Pusulassa, myös samankaltainen intohimo musiikin luomiseen. Hanna kertookin toivoneensa jo pitkään Nettaa mukaan levytyksiinsä ja iloitsee, kun se vihdoin toteutui Nuorgamin myötä.

Nuorgam on toinen lohkaisu Hannan tulevalta albumilta (eka on allakuultava Joki ja silta!)  ja se kertoo rakkauden synnyttämästä syvästä kaipauksesta, jota on vaikea hukuttaa Jäämeren aaltoihin tai Välimeren tuuliin. Nuorgamiin Hanna on kirjoittanut itse tekstin ja laulun on säveltänyt ja sovittanut hänen kanssa aikaisemminkin yhteistyötä tehnyt Kai Jämsä.

Nyt jo 12 albumia julkaissut ja parituhatta keikkaa laulaneen Hannan edellinen pitkäsoitto Aurinkotie ilmestyi vuonna 2011. Yllättäen levystä tuli muistolevy, sillä Hannan taustajoukoissa vaikuttaneiden basisti Pekka Pohjolan ja kitaristi Lido Salosen matkat päättyivät levyn valmistumisen aikoihin, ja heidän viimeiset soittonsa taltioituivat Aurinkotie-levylle.

Ensilevynsä Hanna Ekola julkaisi vuonna 1990, mutta oli jo sitä ennen hän oli laulanut taustoja sisarensa Saara Suvannon levyllä. Saaran levy-yhtiötä luotsannut musiikkialan vaikuttaja Gugi Kokljuschkin kuuli karisman myös pikkusiskon äänessä ja tarjosi levytyssopimusta ja Hannan veljen Martti Heikkilän kirjoittama Villihevosia ratsasti lujaa laukkaa Suomen viimeisimpäänkin sopukkaan ja teki kertaheitolla Hannasta koko kansan artistin.

Kuuntele Hanna Ekolan  Nuorgam täältä >>