Heinäkuun LAPIN LISTAN ykköseksi nuoren sukupolven Beatles-tulkinta!

Beatles-bändin liiderit vas. Tuomas Julku ja Tero Kemppainen

Beatlesin musiikki  jaksaa innostaa ihmisiä, vaikka yhtye hajosi jo 50 vuotta sitten. Pieninä huomioina  vain; viime vuoden myydyin vinyylialbumi oli Beatlesin

Beatlesiä streaminä Kemin Evakkoklubilta 8. 5. Vas. Tuomas Julku, Sami Köngäs, Tomi Raikaslehto ja Tero Kemppainen

Abbey Road ja vuonna 2000 julkaistu kokoelma The Beatles I on yhtyeen kaikkien aikojen toiseksi myydyin albumi heti klassisen  Sgt. Pepper`s  Lonely Hearts Club Bandin jälkeen.

Kuuntelijoiden lisäksi, mikä parasta, myös uudet muusikkosukupolvet löytävät Beatles-laulut ja aina saavat ne kuulostamaan  tuoreilta. Hyvänä esimerkkinä mainio Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Band, joka sai alkunsa Tornion  Pop Jazz Konservatorio Lappiassa. Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli 19.4.2018 heidän opinahjossaan ja sen jälkeen kvartetin kokoonpano on pysynyt muuttumattomana: Tero Kemppainen (laulu, piano & kitara), Tuomas Julku (laulu & basso), Sami Köngäs (kitara & laulu) ja Tomi Raikaslehto (rummut & laulu).

Lapin Listalla ehdokkaana yhtyeen repertuaarista oli Beatlesin  ikivihreä Let it be, joka sai aikaiseksi  äänivyöryn, jolla jätettiin taakse myös hyvin ääniä keränneet laulut, Terho Keskitapion My blues heart ja Souvareiden Haaveitteni tähden.

Tero

Tero Kemppainen, Let it be-laulun esittäjä kertoo tarkennuksena, että  Beatles-yhtye  syntyi alunperin hänen ja Tuomas Julkun opinnäytetyötä varten.

-Tiesimme Tuomaksen kanssa molemmat hyvin Beatlesin tuotannon. Se oli tuttua ennestään jo lapsuudesta, joten yhteisen kiinnostuksen pohjalta oli helppo lähteä  liikkeelle. Levyhyllystäni löytyi myös Sgt. Pepper´s Lonely Hearts Club Band-albumi, josta tuli myöhemmin tämän Beatles-tribuutin nimi.

Tornion Musiikkitalolla järjestettyä  yli kahden tunnin opinnäytetyökonserttia Tero pitää ikimuistoisena, mutta sen jälkeisistä esiintymisistä erityisen mieleenpainuvasta meiningistä hän kiittelee Kemin Run to 60´s-tapahtumaa, jossa yhtye on esiintynyt kahtena kesänä.

Tuomas ja Sami

-Ensi keväänä soitamme Helsinki Beatles Weekend- tapahtumassa Helsingin kulttuuritalolla, mutta sen jälkeen emme ole tarkemmin suunnitelleet, mutta soitetaan keikka kerrallaan ja toivotaan, että jossain vaiheessa Liverpoolissakin esiintyminen tulisi ajankohtaiseksi, Tero visioi.

Tällä hetkellä Beatles-bändiä enemmän  häntä  työllistää  Radio Luxemburg. Hän esiintyy pääasiassa duona Tuomaksen kanssa, mutta toisinaan vahvistuksena mukana ovat myös Beatles-bändin Sami ja Tomi.

Tätänykyä Beatles-bändin soittajista  Tuomaksen voi bongata myös punkabillybändistä Three Star Riot ja Samin bilebändistä Kats ´ n Boots.

Facebook:  Sgt.Pepper`s Lonely Hearts Club Band  

LAPIN LISTA TOP 5  heinäkuu 2020

  • 1. Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Band: Let it be
  • 2. Terho Keskitapio & The Blues Heart: My blues heart
  • 3. Lasse Hoikka ja Souvarit: Haaveitteni tähden
  • 4. Arja Havakka: Yksi tähti
  • 5. Baskery: The Fall