Hysteriaa Liverpoolista Kemiin 50 vuotta sitten

SwingingBJkemi1

Totta (ei tarua) Pikku-Beatlet Liverpoolista, The Swinging Blue Jeans, esiintyi ensi kertaa pohjoisessa Kemin Työväentalolla tasan 50 vuotta sitten 7.10.1965. Paria kuukautta aiemmin kemiläisiä teinejä oli viekotellut uuden nuorisomusiikin pauloihin, tosin pehmeämmin eväin, Pohjolan letkiskuningas Jan Rohde.

SwingingBJkemi4Swinging Blue Jeans esiintyi Suomen kiertueellaan myös Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kotkassa ja Oulussa. Keikallaan yhtye esitti kunnon rokkia tyyliin Long tall Sally, Hippy hippy shake, Johnny B. Goode, Tutti frutti ja Shakin` all over. Kemissä yhtyeen lämppäreinä olivat the Flinstones, the Secrets ja the Barchelors.

Suomessa yhtye konsertoi ensimmäisen kerran jo vuotta aiemmin, jolloin yhtyeelle oli järjestetty Seutulan lentokentälle vastaanottoseremonia. TV oli paikalla ja musiikista huolehti Cay & the Scaffolds. Silloin se esiintyi Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

1960-luvun jälkeen Swinging Blue Jeans on vieraillut meillä kymmeniä kertoja, viimeksi kolme viikko sitten Vuokatin Katinkullassa, mutta 50 vuotta sitten Kemin tökärin konsertissa kaikki oli vielä uutta ja neitseellistä. Kynäniekka Kalervo ”Rilli” Toiviainen otsikoi konserttiraporttinsa: ”Tämä on MASSAHYSTERIAA”, jossa kirjoitti muun muassa:

SBJx

SBJxx