J. P. Nyströms kisaa Ruotsin kansanmusiikin Oscarista

Ruotsin Malmivaarasta kotoisin oleva J.P.Nyströms on ehdokkaana Vuoden Perinteenkantaja-kategoriassa Gävlessä järjestettävässä Kansan- & Maailmanmusiikin Gaalassa 20. huhtikuuta. Vastaansa yhtye saa Nadin Al Khalidin ja Ralf Novak Rosengrenin.

J.P.Nyströms on pitänyt yhtä yli 30 vuotta. Alussa J.P. askelsi vahvasti esikuvansa Norrlåtarin jalanjälkiä, mutta vuosien kuluessa mukaan on tullut vaikutteita muualtakin. Iloiset spontaanit valssin ja polkan askelkuviot ovat saaneet rinnalleen jatsipyrähdyksiä ja klassisia viulusovituksia.

Aina heillä on ollut mukana myös Tornionlaakso-osasto ja J.P. on ainoa, joka on levyttänyt kelvollisen version Antti Kexin tulvarunostaluonnollisesti lyhennettynä. Omiakin lauluja on syntynyt. Niistä ehdoton helmi on laulaja Svante Lindqvistin Min längtan hem är större än jag tror.

Takana yhtyeellä on tuhansia keikkoja, neljä loppuunajettua bussia, ja kilometreissä mitaten maailma on kierretty 16 kertaa ympäri.

Ikuisiksi amatööreiksi itseään tituleeraava kaveriporukka myy yhä mennen tullen Luulajan kulttuuritalon, puhumattakaan Tukholman konserttitalosta, jonka se on täyttänyt usein uskollisella yleisöllä.

Seuraavan kerran J.P. Nyströmsiä kuullaan rajan pinnassa heinäkuussa, kun he tähdittävät Raj-Raj Bandin kanssa Högsommarfestiä (19.-21.7) Ruotsin Korpikylässä. (Lue myös: http://www.vaylanpyorre.com/?p=1504)

 

Folk- och Världsmusikgalan i Gävle

Årets Arrangör: FaluFolk Musik & Dans – Hesselby Slott Stockholm Folk Festival – Nordic Romani Festival

Årets Artist: Emilia Amper – Samuel Andersson – Karima Nayt

Årets Grupp: Alla Fagra – Jul i Folkton – Maher & Sousou Cissoko

Årets Nykomling: Kolonien – Louisa Lyne – Tarabband

Årets Traditionsbärare: Nadin Al Khalidi – Ralf Novak Rosengren – JP Nyströms

Årets Tvärspel: Dreamers Circus – RESiDANS – Tarabband

Årets Utgåva: Emilia Amper/Trollfågeln – Karima Nayt/Quoi d’autre? – Music is The Weapon/Moving foundations and outer space