JAMAZE vie maailmanympärysmatkalle Torniossa ja Rovaniemellä

JamazeTuore, Yhdysvalloissa kiinnostusta herättänyt helsinkiläinen jazzyhtye Jamaze on tulossa konsertoimaan Tornion Musiikkitalolle 21.2  ja Rovaniemen Plukihäiriö Lupille Korundiin 22.2. Esiintymisaika on klo 19.00.

Jamaze on alusta pitäen lähtenyt sekoittamaan jazzista ponkaisevaan ilmaisuunsa vaikutteita harvemmin kuulluista musiikin lajeista. Levyn nimeä kantava ’Around the World’, viisiosainen maailmanmusiikkikonsertto, on valaiseva esimerkki yhtyeen konseptista – kvartetin matka maailman ympäri alkaen Australian aboriginaalien musiikista, kulkien Peking-oopperan ja Ethio-jazzin kautta Brasiliaan ja päätyen lopulta räppiin.

Sen lisäksi levyllä on vahvoja viittauksia muun muassa klezmeriin sekä acid jazziin perinteisemmän jazzilmaisun lisäksi. Monenkirjavista lähtökohdistaan huolimatta Jamazen musiikkia on helppo kuunnella vahvojen melodioiden, vaikuttavan yhtyesoinnin sekä intensiivisen esittämisen kautta. Jamaze tarjoaakin ohjelmistollaan uniikin konserttielämyksen, jossa ovat läsnä sekä tuttuus ja outous samanaikaisesti.

Jamazen jäsenet tulevat varsin erilaisista taustoista ja musiikillisista yhteyksistä. Yhtyeessä laulaa porvoolaissyntyinen Elna Romberg, joka on aikaisemmin kunnostautunut erityisesti gospelkuorojen kapellimestarina. Pianoa soittaa amerikkalaissyntyinen Rob Dominis, joka on 20 vuoden ajan ollut Suomessa kysytty muusikko ja soitonopettaja. Kontrabassoa soittaa Sibelius-Akatemiassa jazzmusiikkia opiskeleva, Hämeenlinnassa syntynyt lahjakkuus Kaisa Mäensivu. Jamazen rumpali on raahelaissyntyinen Mika Säily, joka on arvostettu pedagogi ja musiikkitieteilijä. Mika on myös Jamazen pääasiallinen säveltäjä.

http://www.youtube.com/watch?v=bZ9pgaXZsEQ