JOONAS ANGERIAlle odotettu huippudiili jenkkeihin
joonasangeria

Joonas Angeria

Helmikuisen Emma Gaalan alla Väylän Pyörre kysyi, missä on rovaniemeläislähtöinen Joonas Angeria. Hänen olisi ilman muuta pitänyt olla ehdolla Vuoden 2013 tuottajaksi.

Hänen suojattinsa Isac Elliott oli Emma-ehdokkaana kuudessa kategoriassa ja Joonas toimi sekä Isacin levyjen tuottajana, että oli myös mukana lauluntekijänä.

Helmikuussa 2013 julkaistiin Isac Elliotin debyyttisingle New Way Home. Se nousi suureksi hitiksi niin Suomessa kuin Norjassa, jossa single myi platinaa. Hänen toukokuussa julkaistu, platinaa myynyt debyyttialbumi Wake Up World nousi julkaisuviikolla Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja pysyi Top40:ssä vielä vuoden 2014 puolella.

Kyvyistään popintekijänä Angeria oli näyttönsä antanut, mutta Emma-raati ei häntä noteerannut.

Nyt hänen taskussa on kovanluokan diili amerikkalaisen AAM (Advanced Alternative Media)-managmentin kanssa. Hän lentää syksyllä Los Angelesiin tekemään biisejä tyyppien kanssa, jotka ovat niitä väsänneet maailmantähdille kuten Beyoncélle, Rihannalle ja Katy Perrylle.

Joonaksen kohdalla kaikki on tapahtunut nopeasti. Kaikki alkoi Rovaniemellä 2008, kun Joonas ja tuottaja, basisti & biisintekijä Lauri Hämäläinen (Kemopetrol) tutustuivat toisiinsa internetin välityksellä. Joonaksen raju palo tehdä biisejä ja nuoren musiikintuottajan tietotaito synnyttivät ajatuksen Nimetön-orkesterista, joka realisoitui Joonaksen siirryttyä opiskelemaan Pop & Jazz konservatorioon Helsinkiin. Rovaniemeltä Joonas halusi ehdottomasti bändinsä kitaristiksi Teemu Blombergin, jonka kanssa hän oli opiskellut Rovalan Jazz-Pop-linjalla ja soittanut Maritzan eli Mari Pallarin bändissä. Kaksi muuta löytyivät Angerian opinahjosta.

Nimetön on kuitenkin jäänyt pikkuhiljaa ”sivuprojektiksi” ja työ artistien taustalla muodostunut Joonakselle leipätyöksi. 

Rovaniemen lisäksi Angerialla on sukua myös Kittilässä.