Juho Juntunen ikuistaa Flesh Roxonin seikkailut sarjakuvaksi

Kemi-Tampere-akselilta ponnistava Flesh Roxon on innostanut vanhaa herraa, Juho ”Elukka” Juntusta, piirtämään yhtyeestä sarjakuvaa.

– Uusi strippi tulee ulos meidän Facebookissa aina perjantaisin kello 10.00. Sitä julkaistaan aina meidän esikoisalbumin Flesh To The Bone kauppoihin tuloon eli 1. maaliskuuta asti, kertoo yhtyeen laulaja Nicky Rothen.

Vuoden vanha zombierockia paiskova Flesh Gordon on saanut muutenkin salamalähdön, sillä nykyään myös levy-yhtiönä kunnostautunut Live Nation kiinnitti bändiin huomionsa, sitten intonsa ja lopulta rahansa.

Ensimmäinen sinkku Back from your grave on ollut ostettavissa digijulkaisuna jo tovin ja biisistä tehty video on kovassa huudossa.

– Viimeksi The Voice-tv-kanava otti videon rotaatiosoittoon. Aiemminhan se julkaistiin myös maailmanlaajuisella Bloody-disgusting.com-kauhusivustolla, jossa kuukausikävijöiden määrä pyörii useissa miljoonissa, Rothen kertoo.

Flesh Roxonin aikuisia tatuoituja miehiä yhdistää innostus punkrockiin ja B-luokan kauhuelokuviin ja splatter-maailmoihin. Yhtye polveutuu paheksuntaa herättäneestä kemiläisestä showbändistä Multi Climexistä, jossa Nicky ja Petri Torkell soittivat. Tamperelaisen bassotaiteilija Mr Willyn tunnetuin orkesteri taas on ollut Bomfunk MC.

Helmikuussa yhtye nähdään loppuunmyydyllä Radio Rockin risteilyllä ja maaliskuussa julkaistaan albumi Flesh To The Bone, jonka Rothen sanoo sisältävän huonolaatuista kauhua ja hyvälaatuista punkkia ja psychobillyä.

-Flesh Roxonin musiikissa on myös kaunis annos asennetta, soittotaitoa, räyhää ja huumoria ja etenkin vaaraa, Nicky alleviivaa.

 Digisinkun ja albumin voi ostaa osoitteesta: http://www.levykauppax.fi/search/?f=all&q=flesh+roxon&w=music