JUKKA TOLONEN Muutosten illassa Torniossa
JukkaTolonen2

Jukka Tolonen

Tornion Helluntaiseurakunnalla vietetään ensi sunnuntaina 15.1. klo 16 alkaen Muutosten iltaa.

Yksi vieraista on kitaristilegenda Jukka Tolonen, joka rockvuosinaan ajautui päihde- ja huumekierteeseen ja joutui vankilaan puukotettuaan naisystäväänsä.

Vankilassa hän tuli uskoon. Hän selvisi ja pääsi uudelleen jaloilleen. Kärsittyään kaksivuotisen tuomionsa hän palasi siviilielämään virsiä laulaen ja itseään pianolla säestäen. Nivelrikko sormissa vei häneltä kyvyn soittaa kitaraa.

Esiintymispaikat vaihtuivat rockklubeista kirkkoihin ja seurakuntasaleihin, joissa hän on laulanut ja kertonut elämänmuutoksestaan.

Toistaiseksi Jukka on julkaissut kaksi virsialbumia; Juudaan Leijona (2011) ja Valmistu, Herran Kansa (2014), joilla kuullaan hänen perheenjäseniään ja muusikkoystäviään kuten huilisti Junnu Aaltosta ja kitaristi Marzi Nymania.

Tolonen on nähty myös keikoilla muun muassa Kari Peitsamon ja Jukka Leppilammen rinnalla, joista jälkimmäisen, oman rokkiaikansa edustajan, x- Tabula Rasa-laulajan kanssa yhteistyön tuloksia odottaa mielenkiinnolla. Lisäksi Jukkaa kuullaan vaasalaisen rokkipastori Pontus J. Backin albumilla Hope, jonka vieraslistalta löytyvät  myös entiset Status Quo-, Molly Hatchet- ja Gary Moore-muusikot.