KAMOON KAAKAMOON koko perhe!
Freezer1981

Vuosimallia 1981

Jo vanhastaan Tornionlaakson eteläisin kylä Kaakamo tunnetaan hyvistä muusikoistaan (Bruno Laakko, Paavo Kulju, Kauko Rapakko, Jari Vesa…), mutta nyt kaakamolaiset ovat yhtä laulavaa ja soittavaa perhettä.

Sunnuntaina 13.7. klo 15.00 neljättä kertaa järjestettävä koko perheen kesätapahtuma KAMOON KAAKAMOON Alapää soi! syntyi tarpeesta kerätä rahaa, jotta saataisiin hankittua koululaisten käyttöön soittimia ja siinähän onnistuttiin.

Viime vuonna tuli jättipotti, kun tapahtuman housebändi Men In Black sai houkuteltua Suomen ykköslaulajan Jari Sillanpään mukaan ja yli 2000 kävijän raja pamahti rikki.

Se jää musiikin historiaan kyläjuhlana, jota varmasti muistellaan siellä, missä kaksi kaakamolaista kohtaa.

Nyt Kamoon Kaakamoon-häppeninki on palannut takaisin päiväjärjestykseen eli soittamassa ja laulamassa ovat lähialueen parhaat voimat ja kuullaan ensi kertaa, mitä nuorisolle hankituilla soittimilla on saatu aikaan.

Tarjolla on tuntitolkulla hyvää musiikkia ja esiintymässä ovat : Anu Tammela, Simo Salminen, Janne Leino, Jari Salo, Freezer, Fresh X, The Meänland, Oy Rytmimusiikki Ab, , Harmonie, GlamouS & Kaakamon Bändikoululaiset.