Katso Syksyn Sävel: Voittaako Jesse vai yllättääkö Laura?

Syksyn Sävelen juontavat Tanja Huutonen ja Mikael Konttinen

Legendaarinen Syksyn Sävel palasi viime vuonna ruutuun kymmenen vuoden tauon jälkeen ja voittaja oli Jari Sillanpää laulullaan En se olla saa.

Sitä ennen MTV3  ehti järjestää kilpailua vuosina 1968-2001 kaikkiaan 35 kertaa.

Tänä vuonna mukana on viimevuotistakin parempia artisteja ja kappaleita. Tamän illan laulut voit kuunnella ennakoon täältä .

Kilpailu lähetetään suorana Helsingin Messukeskuksesta  klo 19.30 alkaen ja Syksyn Sävel-voittaja ratkaistaan puhelinäänestyksellä ja tulos selviää Kymmenen uutisten jälkeen.

Tänä vuonna ennakkoon voittajaksi on veikkailtu tämän hetken kuuminta iskelmänimeä Jesse Kaikurantaa, jonka kaksi viikkoa sitten julkaistu esikoisalbumi Vie Mut Kotiin myi hetkessä platinaa, ja jonka Syksyn Sävel-kappale Järjetön rakkaus, on jo nyt suuri hitti.

Mukana on kuitenkin joukko kovia haastajia, joille löytyy oma vahva kannattajakuntansa kansan syvistä riveistä. Tanssi-iskelmää edustavat Yölintu, Anneli Mattila ja Marita Taavitsainen, popin puolta kulkevat Tuuli, Aikakone, Yö ja Mariska ja tietenkin kaikki genret ylittää Laura Voutilainen, jonka kappaleen nimi on Äiti tähtipuutarhan, johon tekstin hän kirjoitti itse.

”Tyttäreni teki sanat ajatellen, että minkälaista olisi jos ei äitiä olisi! Kaunis!”, kommentoi  Lauran äiti Irene kappaletta.

Tämäniltaisesta Syksyn Sävelestä saatu tuotto menee syövän vastaiseen työhön. Artistien lisäksi paikalla on joukko tunnettuja ihmisiä vastaamassa lahjoituspuheluihin muun muassa Sara Sieppi, Neumann, Aki Riihilahti, Viivi Suominen, Hanna Sumari, Tuija Wuori-Tabermann ja Marja Aarnipuro.

PS. Syksyn Sävel-voittajaksi  valittiin Jesse Kaikuranta. Hän oli niin yleisön kuin mediankin suosikki. Seuraavina äänestyksessä olivat Yö ja Yölintu.