KENTIN jäähyväiskiertue pikkuhiljaa loppuunmyyty!

Kent16bPohjoismaissa supersuosittu Kent ilmoitti alkuvuodesta, että 26 vuoden jälkeen – joista kaksi vuosikymmentä Ruotsin suurimpana rockbändinä – tulee olemaan heidän viimeisensä yhdessä.

Tulevana syksynä Kent jättää jäähyväiset faneilleen  kaikki Pohjoismaat kattavalla areenakiertueella. Luvassa on yhtyeen suurin turnee moneen vuoteen. Se käynnistyy Linköpingistä 23. syyskuuta ja viimeinen Kent-konsertti järjestetään Tele2 Arenalla Tukholmassa 17. joulukuuta.

Kentin viimeiset Suomen keikat koetaan Helsingissä, Hartwall Arenalla, perjantaina 28. lokakuuta ja Vaasassa, Vasa Arenalla, lauantaina 29. lokakuuta. Molempiin on vielä lippuja saatavissa, mutta Lappia lähinnä oleva konserttipaikka Luulajan Coop Arena on jo loppuunmyyty ja Kiirunan Arena Arcticassa on jäljellä enää hajapaikkoja.

Lipunmyynti Kentin konsertteihin on ollut hurjaa ja on jouduttu järjestämään lisäesiintymisiä. Esimerkiksi Göteborgin Skandinaviumissa ja Tukholman Tele 2 Arenalla on kolme loppuunmyytyä konserttia ja  myös Oslon ja Kööpenhaminan keikat on loppuunmyyty, mikä osoittaa yhtyeen suurta suosiota koko Skandinaviassa.

Kentin viimeinen 12. studioalbumi Då Som Nu För Alltid julkaistiin viime toukokuussa. Levyn työstäminen aloitettiin puolitoista vuotta sitten ja se nauhoitettiin Electric Lady -studioilla New Yorkissa. 19.syyskuuta on luvassa vielä Kent-kokoelma, bonuksena neljä uutta biisiä, jotka tulevat samalla olemaan viimeiset yhtyeen biisit ikinä.

www.kent.nu