Korundissa HONEY B & T-BONES ja muita vieraita

honeyb16

35 vuodessa  Honey B & T-Bones on kehittänyt  juurevasta deltabluesista, rokkaavasta R & B:sta ja hapokkaasta psykedeliasta, oman voodookeitoksensa, jossa yhdistyvät parhaat vintageainekset.

Siitä todisteena on yhtyeen loistava uutuusalbumi Time was, jonka myötä se on lähtenyt levynjulkaisukiertueelle, joka piipahtaa myös ensi lauantaina 22.10. Lapissa, Rovaniemen Korundissa.

Time was-levyllä soittaa perheyhtye laulaja-basisti  Aija ”Honey B” Puurtinen, kielisoitinvirtuoosi Esa Kuloniemi ja heidän 14-vuotias rumpalipoikansa Moses. Kiertueella kapulamiehenä on kuitenkin  J Salonen ja bassossa  Pekka Rajamäki, Aijan keskittyessä pelkästään lauluun.

Albumi  purkitettiin puoleksi legendaarisella SUN-studiolla, Memphis Tennesseessä ja puoleksi Finnvoxissa, Helsingissä. Levyn materiaali on pääosin originaalia, lukuunottamatta tribuutteja  Canned Heatin Al Wilsonille ja Etta Jamesille.

James Spectrum (x-Pepe Deluxe) miksasi useimmat biisit  ja yhdellä niistä kuullaan  vierailijana trumpetisti Verneri Pohjolaa.

Korundin muita loppuvuoden konsertteja:

21.10.  Ruokangas-Estola-Roland Trio Plukihäiriö lupilla (Modernia jazzia perinteisesti)

27.10. Jamppa Tuominen- Aamu toi, ilta vei-viihdekonsertti (Loppuunmyyty)

 29.10. Joonas Widenius Trio (Uutta flamencoa)

 4.11. Tjango! (Astor Piazzollan ja  Django Reinhardtin hengessä)

6.11. Pepe Willberg-Legenda-Juhlakonsertti

 11.11. Fado E Amor-konsertti (Laulaja Anita De Coteau+kitaristi Jari Lehtonen)

12.11. Jaana Isokangas Trio Plukihäiriö lupilla (Soulia, bluesia, rockia ja poppia)

2., 16. & 17. 12. Pikkujoulut Plukihäiriö lupilla

Lipunmyynti Korundista:

info(at)korundi.fi tai 016-322 2822, www.lippu.fi/korundi