Kuuntele ILKKA MARTTALAN uusi sinkku Sinut tänään tahtoisin

Keminmaalainen laulaja Ilkka Marttala julkaisee torstaina 8. lokakuuta uusimman sinkkunsa Sinut tänään tahtoisin.

– Kappale on kaunis balladi. Teksti kumpuaa sanoittajan nuoruusvuosista ja kauniista muistosta rippikoululeiriltä. Itseäni kosketti kappaleen rauhallisuus ja teksti, jonka maailmaan oli helppo mennä, Ilkka kuvailee sinkkua.

Laulun sanoituksesta vastaa Minna Immonen, sävellyksestä Puolikuu-yhtyeestäkin tuttu Kai Jämsä ja sovituksesta Kimmo ”Kime” Klemettinen, joka vaikuttaa muun muassa  Jari Sillanpään taustabändissä, Men in Blackissä.

Ilkka on kiertänyt oman orkesterinsa kanssa Lapin suosittuja tunturikeskuksia ja saanut siellä vankkumattoman jalansijan. Hän  heitti ensimmäisen keikkansa jo vuonna 1989, vähän päälle parikymppisenä märkäkorvana. Varsinaisen keikkailun Ilkka aloitti vuonna 1994 tehden noin 60 keikkaa vuodessa. Uransa alkuaikoina Ilkka kokeili siipiään myös Tangomarkkinoilla, sijoittuen hienosti 11:ksi.

Varsinainen läpimurto Ilkan uralla tapahtui vuonna 2011  Jussi Rasinkankaan säveltämällä ja Vexi Salmen sanoittamalla  Tumma joki -kappaleella, joka nousi Radio Suomen soitetuimpien listalle ja  johti myös levytyssopimukseen Ilkka Vainion AXR:n kanssa. Sen jälkeen radioissa ovat ahkeraan soineet myös Ruiskukkia, Luota en enää kohtaloon ja  Mä teen kunnon duunin.

Kari Tapion esikuvakseen mainitseva Ilkka Marttala on koonnut itselleen monipuolisen ohjelmiston, joka muuttuu sopivasti yleisön mukaan: perinteisissä tansseissa tanssimusiikkia ja nuoremmalle yleisölle suomipoppia. Ohjelmisto koostuu coverien lisäksi myös omista kappaleista.