Lappilaisten kitaraässien DRILLZ Kemiin ja Tornioon
GPPANE012

Jari ”Päne” Pänttäjä

1990-luvun alkuvuosina perustettu tervolalainen Drills sai vuosikymmenen puolessavälissä riveihinsä torniolaiskitaristi Jari “Päne” Pänttäjän, joka oli laittanut pääbändinsä Greedy Pigin telakalle. Ahkeraa keikkailua kesti parisen vuotta, kunnes Päne muutti etelään, Perniöön, musiikin sekatyömieheksi.

Nyt DRILLZ on herätetty henkiin 20 vuoden tauon jälkeen. Matalalla profiililla ja vähin äänin Greedy Pigin nokkamies Päne on aloittanut yhteistyön alkuperäisen, nykyisin Hot Rod Rhythm Boysissa soittavan kitaristi Jari ”Keep on rockin” Raution kanssa. Uusina Drillz-miehinä mukaan ovat tulleet basisti Zeeki ja rumpali Kapi Hämäläinen.

– Settilista on pitkälti sama kuin se oli vuosikymmeniä sitten, paljon hyviä covereita, mutta omaakin tuotantoa on luvassa syksyn aikana, paljastaa kitaristi Rautio, joten pelkäksi välikausitakiksi ei olla jäämässä.

JariRautio2

Jari ”Keep on rockin” Rautio

Alkuhiet Drillz otti kesän korvalla Rovaniemellä motoristien Poropurijaisissa ja homma toimi sen verran hyvin, että Kemin Run to 60`s-tapahtumassa paineltiin jo talla pohjassa. Myös promoottori Tuomas Laajoki innostui ja melkein siltä istumalta kiinnitti yhtyeen Kemin Baarifestareille, joissa Drillz  esiintyy 31.8. klo 01.00 ja paikkana on ravintola Ramona.

– Kovaa kamaa kuultiin. Rory Gallagheria tuli kaks biisiä, Pirates-kataloogista You don´t own me ja I can tell ja Dr.Feelgoodilta Going back home rullasi komeasti. Jopa Tom Waitsiä oli mukana ja David Lindleyn Your old lady oli tosi kova,  Laajoki luettelee.

Edellisenä iltana Drillz nähdään Torniossa. Se esiintyy 29.8. ensimmäisessä Umppari Goes Rock-vol. 1— tapahtumassa, joka alkaa klo 22.00. Muut esiintyjät ovat suomenkielistä psychobillyä soittava Pastori Oinas & Unohdettujen Seurakunta ja pitkänlinjan rytmijyrä Free Ride, jonka kitaristi-laulaja Tapani Ollonen vastaa tapahtuman järjestämisestä.

– Tarkoitus on saada vähän livemeininkiä Tornioon. Katotaan miten käy. Aloitellaan enempi paikallispainotteisesti, mutta jos onnistutaan, jatkoakin varmasti seuraa ja jossain vaiheessa otetaan isompiakin nimiä, Ollonen suunnittelee.

Baarifestarit: https://www.facebook.com/events/1459278607690314/?ref_newsfeed_story_type=regular

Umppari Goes Rock, vol 1: https://www.facebook.com/events/1457842067803826/